Roosa Aleksandra Keuru syntyi Kokemäen Sonnilan torpparin Juha Vihtori Keurun (s. 1838 Harjavalta) ja vaimonsa Kristiina Jaakontytär Hellmanin (s. 1838 Huittinen) lapseksi 3.5.1880. Roosa otti passin ulkomaille 19.11.1904 ja päätyi 7.11.1908 mennessä Fitchburgiin, jossa hän meni naimisiin Frans Söderströmin kanssa.
Avioliitto taisi jäädä lyhyeksi, sillä Roosa on kirjattu leskeksi vuoden 1910 väestönlaskentaan Fitchburgissa. Hänellä oli tuolloin 2-vuotias tytär Kyllikki.
Lähteet:
Rippikirja Kokemäki 1869-1879 s. 353
Siirtolaisuusinstituutti, passitietokanta
Family Search Beta, Massachusetts Marriage Records 1842-1915
Ancestry.com. 1910 United States Federal Census (Census Place: Fitchburg Ward 3, Worcester, Massachusetts; Roll T624_628; Page: 4A; Enumeration District: 1734; Image: 411.)
lauantai 3. huhtikuuta 2010
Lukretia Klemetintytär kertaa kaksi
Aikakausilehtisurffauksen novellilöytö jäi sen verran kaihertamaan, että varasin kirjastosta Lauri Haarlan historiallisten novellien kokoelman Marketan kosto. Harjavallan Hermoa ei siitä löytynyt, mutta niminovellissa mainitaan Näyhälä:
"Tuolla... pohjoisessa päin mahtava Kokemäenjoki vaeltaa oli suuren Linnasaaren, huuhtoo virstan verran eteläistä rantaansa ja kuvasteleiksen Näyhälän talon alapuolella. Kuninkaanuoma keskellä virtaa painuu eteenpäin, mutta täällä, Näyhälän rantatörmän alla, se lepäileksen hitaana akkavirtana, hiljaisina vaahtokelloina ja unettavan sinisinä ja himmeän keltaisina varjoina. Yhtä tyynet ovat rantaniityt, tanhua ja talo, jota hallitsee hänen tuleva ylkämiehensä Juho Jaakonpoika, isäntä ja lensmanni..."
Tämän lensmannin veljenvaimon nimi on kertomuksessa Lukretia Klemetintytär. Todellinen Lukretia oli Kokemäen kappalaisen Simon Johanniksen vaimo. Simonin isä oli Äimälän kylän talon isäntä Jöns Thomasson ja tämän pojat Mårten ja Jakob olivat 1600-luvun alussa nimismiehinä.
Haarla oli siis poiminut Kokemäen historiasta yhden todellisen nimen, vaihtanut nimismiehen etunimen ja patronyymin keskenään ja ottanut taloksi Äimälän sijaan Näyhälän, jota Jacobin poika, kamariviskaali Antti Äimä, aikanaan viljeli.
Näin tehdään fiktiota.
"Ja niin astuu Marketta verinen veitsi yhä kädessään portaita alas, siitä millan alle, siitä pihamaalle, jääden vihdoin jäykkänä seisomaan tallin seinustalle. Jää tuijottamaan huulet ammollaan kohti päivän sarastusta."
"Tuolla... pohjoisessa päin mahtava Kokemäenjoki vaeltaa oli suuren Linnasaaren, huuhtoo virstan verran eteläistä rantaansa ja kuvasteleiksen Näyhälän talon alapuolella. Kuninkaanuoma keskellä virtaa painuu eteenpäin, mutta täällä, Näyhälän rantatörmän alla, se lepäileksen hitaana akkavirtana, hiljaisina vaahtokelloina ja unettavan sinisinä ja himmeän keltaisina varjoina. Yhtä tyynet ovat rantaniityt, tanhua ja talo, jota hallitsee hänen tuleva ylkämiehensä Juho Jaakonpoika, isäntä ja lensmanni..."
Tämän lensmannin veljenvaimon nimi on kertomuksessa Lukretia Klemetintytär. Todellinen Lukretia oli Kokemäen kappalaisen Simon Johanniksen vaimo. Simonin isä oli Äimälän kylän talon isäntä Jöns Thomasson ja tämän pojat Mårten ja Jakob olivat 1600-luvun alussa nimismiehinä.
Haarla oli siis poiminut Kokemäen historiasta yhden todellisen nimen, vaihtanut nimismiehen etunimen ja patronyymin keskenään ja ottanut taloksi Äimälän sijaan Näyhälän, jota Jacobin poika, kamariviskaali Antti Äimä, aikanaan viljeli.
Näin tehdään fiktiota.
"Ja niin astuu Marketta verinen veitsi yhä kädessään portaita alas, siitä millan alle, siitä pihamaalle, jääden vihdoin jäykkänä seisomaan tallin seinustalle. Jää tuijottamaan huulet ammollaan kohti päivän sarastusta."
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Milloin Aurajoen jäät lähtevät?
1800-luvulla Aurajoen jäät lähtivät useimmiten huhtikuun puolella. Tilastotiedot on esitetty Turun kaupungin sivuilla, kaaviossa pystyakselina päivät huhtikuun alusta.1700-luvulla eläteltiin muuten toivetta ilmaston lämpenemisestä. Siitä Jari Niemelän artikkeli Auraican numerossa 1 (2008).
torstai 1. huhtikuuta 2010
Helsingin kaupunginarkistossa
Ensimmäisenä kevätloman päivänä eli maanantaina ohjasin askeleeni Helsingin kaupunginarkistoon tarkoituksena täydenää jo kuukauden käynnissä ollutta talohistoriikin aineistoa. Olen käynyt arkistossa aiemminkin, joten ei tullut yllätyksenä, että vastassa oli yrmeän oloinen vahtimestarityyppi, joka soitti päivystäjän paikalle toteamalla puhelimeen "nyt niitä alkaa tulla". Olo oli erittäin tervetullut!
Päivystäjä oli oikein mukava ja kaivoi alle minuutissa esille tonttikortit, joihin on koottu lainhuutojen ja väestölaskentojen perustiedot. Hyödylliset yksityiskohdat tontin alkuvaiheista ja uusi versio valmistumispäivämäärästä piirtyivät muistiinpanoihini.
Rahatoimiston Henkirahojen kantokirjat vastaavat Kansallisarkiston henkikirjoja tietosisällöltään. Mutta edellisiin pääsee käsiksi toisin kuin jälkimmäisiin (vuotta 1922 edeltävältä ajalta). Massiivisia opuksia, joista sain vihdoin poimittua jokseenkin ensimmäiset asukkaat ja myös lisävarmistusta siitä, että rakennukset olivat valmistuneet vuoden 1913 aikana, eivät 1912 kuten isännöitsijäntodistuksessamme lukee.
Helsingin poliisilaitoksen arkistossa on joistakin taloista asukasluetteloita vuosilta 1907-1990. Ei minun tutkimuskohteestani.
Eli asukasluetteloiden sijaan, vihdoin, pitkän odotuksen jälkeen, poliisilaitoksen osoitekortiston kimppuun. Vihdoinkin projekti, jossa sitä pääsee hyödyntämään...
Innostukseni laantui hyvin nopeasti. Henkilötietojen suojaamiskeino voi olla niinkin yksinkertainen asia kuin noin sentin levyinen mikrofilmi. Joita ei minun kärsivällisyydelläni montaa jaksanut koneeseen pujottaa. Ehkä loman loppupuolella olen rennompi?
Päivystäjä oli oikein mukava ja kaivoi alle minuutissa esille tonttikortit, joihin on koottu lainhuutojen ja väestölaskentojen perustiedot. Hyödylliset yksityiskohdat tontin alkuvaiheista ja uusi versio valmistumispäivämäärästä piirtyivät muistiinpanoihini.
Rahatoimiston Henkirahojen kantokirjat vastaavat Kansallisarkiston henkikirjoja tietosisällöltään. Mutta edellisiin pääsee käsiksi toisin kuin jälkimmäisiin (vuotta 1922 edeltävältä ajalta). Massiivisia opuksia, joista sain vihdoin poimittua jokseenkin ensimmäiset asukkaat ja myös lisävarmistusta siitä, että rakennukset olivat valmistuneet vuoden 1913 aikana, eivät 1912 kuten isännöitsijäntodistuksessamme lukee.
Helsingin poliisilaitoksen arkistossa on joistakin taloista asukasluetteloita vuosilta 1907-1990. Ei minun tutkimuskohteestani.
Eli asukasluetteloiden sijaan, vihdoin, pitkän odotuksen jälkeen, poliisilaitoksen osoitekortiston kimppuun. Vihdoinkin projekti, jossa sitä pääsee hyödyntämään...
Innostukseni laantui hyvin nopeasti. Henkilötietojen suojaamiskeino voi olla niinkin yksinkertainen asia kuin noin sentin levyinen mikrofilmi. Joita ei minun kärsivällisyydelläni montaa jaksanut koneeseen pujottaa. Ehkä loman loppupuolella olen rennompi?
keskiviikko 31. maaliskuuta 2010
Kauppias Alenevin talon paikka 1844
Ylläolevasta kuvasta erottuu otsikoinnin perusteella Kauppias Alenevin talon paikka 1844-1844 (4:12). Kyrillisistä kirjaimista ei minun taidoillani saa tolkkua.
Samasta hakemistosta Viipurin insinöörikomennuskunta -> Viipurin insinöörikomennuskunnan linnoitus- ja rakennuspiirustusten arkisto (MMA) löytyy isohko määrä rakennuspiirrustuksia sekä karttojaViipurista ja myös Muita kuin Viipuria koskevia karttoja ja piirustuksia , jossa sotilaallisesta näkökulmasta Haminaa, Helsinkiä ja Suomenlinnaa, Käkisalmea jne. jotka tullevat poimituiksi vapaasanahaulla ja venäjää ymmärtävät saavat selville, mistä kuvissa on kyse.
tiistai 30. maaliskuuta 2010
Obadias Wilander
Kaappo Sutkia yritti erään kuljetuksen aikana vuonna 1874 vapauttaa jämsäläinen Obadias Wilander. Hänestä löytyi sanomalehdistä seuraavaa tietoa:
"Se kiinni saatu oli Obadias Wilander..." "istuu täällä lääninvankeudessa, odottaen tuomiota muun ohessa hevosen varkaudesta Kangasalla." (Hämäläinen 9.7.1874)
Obadias Hermaninpoika Wilander tuomittiin hevosvarkaudesta ja vanginkuljettaja Kaarlo Niklaksenpojan talosta 14.7.1882. (Juntusen Siperia-luettelo SSS:n sivuilla)
"Obadias Wilanderin, tuon kuuluisan murhamiehen, joka kesällä karkasi Hämeenlinnan kurituslaitoksesta sittemmin taas Jämsän nimismieheltä kuljetettaessa Hämeenlinnaan, vangitsi täällä Mäkimatin mäellä maantiellä nimismies Sawander kaupungin poliisimiesten kanssa viime maanantai-iltana. Nimismies Sawander oli saanut vihiä Wilanderin paikkakunnalle saapumisesta, ja sen vuoski alkoi häntä etsiä. Mutta tuskin olisi veijaria sittenkään saatu kytkettyä, jos ei poliisimies Skopa olisi häntä tuntenut, sillä niin rohkeasti käytti hän täällä itsensä. Wilander sanoi tulleensa kaupunkiin samana päivänä noin kello 3 j. pp., hämärän tultua meni hän ketikievariin, josta pyysi hevosta, mutta kun sitä ei hänelle annettu, lähti hän pois, vaan vähän ajan kuluttua tuli uudelleen ja pyysi huonetta, mutta kun ei sitäkään annettu, lähti hän kävelylle Mäkimatin mäelle, jossa sitte joutui kiinni. - Kestikievari hoitajilla ei ollut vähintäkään aavistusta Wilanderin siellä käydessä, että mies oli niin vaarallinen, mutta kielto tapahtui sen vuoksi, kun mies näytti "kummalliselta". Poliisi tutkinnossa kertoi W. että hän lähellä Kristiinan kaupunkia "roppasi" puukolla asevelvollista Frans Nils Broman'ia rintaan niin, että se jäi paikalle, jolta hän sitte otti paperit, 103 markkaa rahaa ja kellon. Bromanin paperit oli W. vieläkin. Mutta sitä W. ei sanonut tietävänsä, jos Broman kuoli siitä lyönnistä."(Keski-Suomi 5.12.1883)
"Mainio rosvo Obadias Wilander on tätä nykyä paikkakunnallamme ja asuu linnavankilassa, josta hän ensi lauantaina tullee vietäväksi Pietariin ja sieltä sitten Siperian kaivoksiin." (Ilmarinen 24.1.1884)
"Se kiinni saatu oli Obadias Wilander..." "istuu täällä lääninvankeudessa, odottaen tuomiota muun ohessa hevosen varkaudesta Kangasalla." (Hämäläinen 9.7.1874)
Obadias Hermaninpoika Wilander tuomittiin hevosvarkaudesta ja vanginkuljettaja Kaarlo Niklaksenpojan talosta 14.7.1882. (Juntusen Siperia-luettelo SSS:n sivuilla)
"Obadias Wilanderin, tuon kuuluisan murhamiehen, joka kesällä karkasi Hämeenlinnan kurituslaitoksesta sittemmin taas Jämsän nimismieheltä kuljetettaessa Hämeenlinnaan, vangitsi täällä Mäkimatin mäellä maantiellä nimismies Sawander kaupungin poliisimiesten kanssa viime maanantai-iltana. Nimismies Sawander oli saanut vihiä Wilanderin paikkakunnalle saapumisesta, ja sen vuoski alkoi häntä etsiä. Mutta tuskin olisi veijaria sittenkään saatu kytkettyä, jos ei poliisimies Skopa olisi häntä tuntenut, sillä niin rohkeasti käytti hän täällä itsensä. Wilander sanoi tulleensa kaupunkiin samana päivänä noin kello 3 j. pp., hämärän tultua meni hän ketikievariin, josta pyysi hevosta, mutta kun sitä ei hänelle annettu, lähti hän pois, vaan vähän ajan kuluttua tuli uudelleen ja pyysi huonetta, mutta kun ei sitäkään annettu, lähti hän kävelylle Mäkimatin mäelle, jossa sitte joutui kiinni. - Kestikievari hoitajilla ei ollut vähintäkään aavistusta Wilanderin siellä käydessä, että mies oli niin vaarallinen, mutta kielto tapahtui sen vuoksi, kun mies näytti "kummalliselta". Poliisi tutkinnossa kertoi W. että hän lähellä Kristiinan kaupunkia "roppasi" puukolla asevelvollista Frans Nils Broman'ia rintaan niin, että se jäi paikalle, jolta hän sitte otti paperit, 103 markkaa rahaa ja kellon. Bromanin paperit oli W. vieläkin. Mutta sitä W. ei sanonut tietävänsä, jos Broman kuoli siitä lyönnistä."(Keski-Suomi 5.12.1883)
"Mainio rosvo Obadias Wilander on tätä nykyä paikkakunnallamme ja asuu linnavankilassa, josta hän ensi lauantaina tullee vietäväksi Pietariin ja sieltä sitten Siperian kaivoksiin." (Ilmarinen 24.1.1884)
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Kulttuuriaarretta tutkimassa
Lauantaiaamuna suuntasin Kansalliskirjastoon. Tarkoituksenani oli katsoa vuoden 1909 jälkeisiä skannattuja sanomalehtiä, mutta niiden ainokainen selailupääte oli henkilökunnalta vaihteeksi hukassa. Annettiin kuitenkin ymmärtää, että Pohjoissalin uusilla koneilla pääsisi käsiksi "tuoreisiin" aikakauslehtiin. Parempi sekin kuin lähteä suoraan kotiin, joten istahdin päätteen ääreen. (Päästyäni vauhtiin päivystäjä tuli kertomaan löytäneensä sanomalehtikoneen ja saaneensa sen käyntiin.)
Aikakauslehtiä on mikrofilmeiltä skannattu osin 1940-luvulle ja osin pidemmällekin. Sukunimihauilla ei isommasti tärpännyt, mutta olisin voinut löytää vaikkapa Seura-lehteen lähetetyn pikkulapsen kuvan, joka olisi tietenkin lämmittänyt sukututkijan sydäntä.
Hakusanalla Kokemäki löytyi Seura-lehdestä 6.2.1935 Lauri Haarlan historiallinen novelli Hermo ja Hildegard, joka vaikutti varsin lupaavalta: "Harjavallan Hermo kantaa sydämessään toivotonta rakkautta ja kostoa."
Enimmäkseen paikkakuntahaulla mukaan tuli mukaan aatteellista liikehdintää
Löydöksistä jäi arvoitukseksi (sellaiseksi tarkoitettu) "Mikä, kun on Kokemäeltä, kehutaan lajissaan parhaaksi?" (Kalevatar 15.8.1895). Ja mielelläni kuulisin tehosiko ilmoitus, joka julkaistiin Viikonloppu-lehden numerossa 12.5.1944:
"Onko miestä, joka uskaltaa ryhtyä kirjeystäväksi pahuudestaan kuulun kokemäkiläisen leskirouvan kanssa."
Aikakauslehtiä on mikrofilmeiltä skannattu osin 1940-luvulle ja osin pidemmällekin. Sukunimihauilla ei isommasti tärpännyt, mutta olisin voinut löytää vaikkapa Seura-lehteen lähetetyn pikkulapsen kuvan, joka olisi tietenkin lämmittänyt sukututkijan sydäntä.
Hakusanalla Kokemäki löytyi Seura-lehdestä 6.2.1935 Lauri Haarlan historiallinen novelli Hermo ja Hildegard, joka vaikutti varsin lupaavalta: "Harjavallan Hermo kantaa sydämessään toivotonta rakkautta ja kostoa."
Enimmäkseen paikkakuntahaulla mukaan tuli mukaan aatteellista liikehdintää
- Satakunnan Aitosuomalaisen kerhon perustava kokous oli pidetty Kokemäellä (Aitosuomalainen 8.4.1927, 20.5.1927)
- Kansalaiskokoukseen Kokemäellä osallistuneet lähettivät 3.7.1930 Vihtori Kosolalle ja Lapuan miehille "kunnioittavat tervehdyksensä ja ilmoittivat kannattavansa heidän vaatimuksiansa kommunismin täydelliseksi tuhomaiseksi maassamme." (Aktivisti 31.7.1930)
- Sinimustat olivat pitäneet onnistuneen "taistelujuhlan" Kokemäen Seuratalossa 8.9.1935 (Sinimusta 20.9.1935. Numerossa 3.5.1935 huomattava määrä Kokemäen yritysten mainoksia)
- Kolumnisti otsikolla Sinimustan sivalluksia kirjoittaa itsenäisyyden 20-vuotisjuhlista "Kokemäen valtuustossa ehdotti muuan taatusti edistysmielinen valtuutettu, että näille juhlille eivät suojeluskuntalaiset ja lotat saisi tulla järjestöpuvuissaan, että se herättäisi vihaisia tunteita juhlille saapuvien punapomojen mielissä." (Luo lippujen 30.11.1937)
- Kokemäen käräjillä käsitelty Ernst Lampén Iso-Keisarin kyyditys (Ajatuksen vapaus 1.2.1938)
Löydöksistä jäi arvoitukseksi (sellaiseksi tarkoitettu) "Mikä, kun on Kokemäeltä, kehutaan lajissaan parhaaksi?" (Kalevatar 15.8.1895). Ja mielelläni kuulisin tehosiko ilmoitus, joka julkaistiin Viikonloppu-lehden numerossa 12.5.1944:
"Onko miestä, joka uskaltaa ryhtyä kirjeystäväksi pahuudestaan kuulun kokemäkiläisen leskirouvan kanssa."
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Poimittua
Lähestyvän kevään juhlan johdosta "pääsiäisvaunut" lehdestä St. Nicholas Magazine for Boys and Girls, V. 5, April 1878
Aktiiviset ajattelijat olivat pyörähtäneet Kansallisarkistossa ja olleet otettuja sosiaalisen median suunnitelmista: "Pyrkimyksenä on mm. kehittää arkistolaitoksen WWW-viestintään lisäpalveluja, kuten blogeja ja hakuportaaleja, joiden avulla asiakkaille taustoitetaan uusia palvelumalleja ja tarjotaan ohjaavia hakupalveluja niille käyttäjille, joille arkistointi ja asiakirjanhallinta on vielä uutta."
Uuninpankkopoika Saku Timonen reflektoi historiankirjoituksesta sotasyyllisyysselvityksen innoittamana: "Oikeudenkäynti oli ulkoisen painostuksen tulos ja siinä rikottiin räikeästi oikeusjärjestelmämme perusteita vastaan. Sotasyylliset nimittäin tuomittiin taannehtivan lainsäädännön perusteella eli teoista, jotka eivät tekoaikanaan olleet rikoksia. Riittää, että historia tunnustaa tämän tosiasian. Eivät kuolleet tarvitse kunniaa eivätkä sen muodollista palauttamista, historiassa toistuvasti pakko teettää kaikenlaista." Olen samaa mieltä.
Raimo Sailas kehui Kotus-blogissa Hiidenkiven tuoretta numeroa. "Lehdessä on kaksikin juttua, jotka vievät ajatukset hyvinvointivaltioksi kutsumamme luomuksen varhaisiin syntyaikoihin. Eija Turunen otsikoi tekstinsä Kouluja varattomille tytöille. Veli-Matti Huhdan aiheena puolestaan on Sairaalan synty." Jälkimmäisen Sailas referoi toisessa postauksessaan.
Markku Virolainen oli kirjoittanut blogissaan Biografian polkua Muolaan kiertokoulusta, kihuista ja vuodesta 1918.
Kari Klemelä oli kirjoittanut sukututkimuksellisista lähtökohdista "Pienen lisän Suomen kirkkohistoriaan?"
Juri on lukenut kirjan Vanhoja kaskuja. (Ne ovat 1900-luvulta ja vanhat vitsit täällä minun blogissani 1800-luvulta.)
Espoolainen Jenni innostui paikallishistoriallisesta teoksesta.
Kari Rydman oli lukenut V. A. Koskenniemen elämänkerran.
Pekka Henttonen oli löytänyt Asiakirjahallinnan reunamerkintöihin hauskaa norjalaista televisiota. Että sellaistakin on olemassa, ajatella.
Sukututkimus-blogissa "Pieni hauska sattuma".
Ruukinmatruuna kirjoitti perusteellisesti kalentereista.
Jokin aika sitten löytyi erilainen "kotiseutublogi": Pirkanmaan äänimaisemat, jossa on poimittu mm. kertojia Klaus Kurjen reitiltä.
Päivitin pitkästä aikaa blogiani Kaisa's virtual bookshelf ja pistin pystyyn uuden englanninkielisen blogin: Hints for Finnish genealogy. Sen nimeä arpoessa löytyi jo olemassa oleva Genealogy in Finland, joka tosin näytti hyytyneen jossain määrin tammikuussa.
