Tapahtui kesällä 1805

Lainattuna suoraan Satakunnan numerosta 6.2.1890

"Torppari Samuli Santamäki, Nurkilan kylästä Perniön pitäjässä, oli kirkonvarkauden ja muiden konnantekoinsa takia vankina Turun linnassa kesällä 1805 Kun Samuli Santamäki Kesäkuun 15 päivänä oli toisien vankien ja vahdin seuraamana ulkona, valitti hän olevansa kipiä ja 19 p:n aamulla ilmoitettiin kuolleeksi. Linnan vahtimestari Kaarlo Fredrik Kajander otti vanginvartija Juho Simolinin ja Matti Pelanderin sekä monen muun läsnäollessa rautapultit pois kuolleen Santamäen jaloista ja nostatti ruumiin puumajaan, jonka ovi lukittiin esilukolla. Höyläämättömistä laudoista kyhättiin heti ruumisarkku, mutta niin hatara, että ruumis hyvin näkyi sen raoista ja tunnettiin Santamäen ruumiiksi.

Siinä arkussa saman päivän illalla vietiin ruumis linnan hautausmaalle, jonneka oli kaivettu 2 kyynärää syvä hauta — veden tähden ei saatu syvempää — ja siihen laskimat toiset vangit arkun ruuminensa, Simolinin ja haudankaivaja Juho Grönroosin saapuvilla ollessa. Ennenkuin Grönroos peitti haudan, kutsui hän saattoväen lähimpään kapakkaan ottamaan hautajaisryyppyjä. Sen tehtyä meni haudankaivaja ja täytti haudan mullalla.

Heinäkuun 26 päivänä varastettiin Lähdekankaren torpasta Perniön pitäjässä ja samaan aikaan torppari Mustajärveltä Kemiön pitäjässä, ja niistä syytettiin kuollutta ja haudattua Santamäkeä. Huhuna kerrottiin että Santamäki oli ollut anomissa yösijaa Kemiön pitäjän Kirakbölen ratsutilalla, vaan ei saanut ja että Santamäki oli kaksi päivää asunut Ilson torpassa. Tämä huhu saapui Turkuunkin ja Syyskuun 4 päivänä vietiin Kajander ja Simolin maaherran kansliaan tutkittavaksi ja pantiin kiinni, vaan Pelanderia ei mistään tavattu. Santamäen hauta avattiin ja arkku oli ihan tyhjä. Syyskuun 13 päivänä tuli Santamäki Turkuun ja saatiin kiinni. Pelander saatiin kiinni Lokakuussa.

Syyskuun 20 päivänä pidettiin linnan-oikeus, jossa Santamäki kertoi: olin kipeä; menehdyin, etten tiennyt mitä minulle tehtiin, hautaan vietäessä heräsin kärryjen kolinasta ja jyrystä, jonka luulin syntyvän vankien liikkeestä; että hän pyysi vankien olemaan hiljaa, mutta kun samassa huomasi ahtaan asemansa ja että pultit oli poissa, luuli hän hourailevansa; että kun arkkua laskettiin hautaan, käsitti hän asemansa ja peljästyi kauheasti, vaan huomasi samassa, että hauta jätettiin peittämättä. Kun mitään ei kuulunut, mietti hän miten pääsisi pois. Koki nostaa arkun kantta, vaan se oli turhaa. Tuskissaan potkasi, ja arkun jalkapäälauta läksi pois paikaltaan, jonka kautta hän ryömi ulos, nousi ylös ja meni haudan lähellä olevaan ojaan, josta kuuli kuinka haudankaivaja peitti haudan.

Viluisena ja voimatonna lähti hän kaupunkiin kello 11 illalla ja lepäsi kahdessa paikassa, mennen Ryssänmäen poikki Skanssin nummelle, jossa hän 3 päivää lepäsi risujen alla syömättä muuta kuin männyn kasvaimia, kunnes eräs karkulainen tapasi hänet ja
toi hänelle ruokaa ja viinaa; siinä oli hän sitten vielä 4 päivää. Skanssin nummelta läksi hän Perniöön, ja sillä tiellä, lähellä kaupunkia, varasti ruokapussin, jossa oli voirasia, kuusi leipää, yksi kakku, kaksi nisuleipää, kalaa ja juustoa. Saaliineen meni hän jälleen Skanssin nummelle 3 päiväksi ja sitten vasta meni Perniöön. Siellä hän Akseli Kirakbölen luona pyysi yösijaa, vaan ei päässyt sisälle. Ilson torpassa taikka muualla Kemiössä kielsi hän olleensa, eikä varastaneensa muuta kuin mainitun ruokapussin.

Kajander, Simolin ja Pelander tuomittiin menettäneeksi virkansa ja olemaan 14 vuorokautta vesi- ja leipävankeudessa. Ei tällaistakaan usein tadahdu, ja onkohan Suomessa tällaista sittemmin tapahtunutkaan, siihen nähden, että vainaja olisi haudankaivajan uutteruuden takia tullut elävänä haudatuksi?