tiistai 14. syyskuuta 2010

Leikkeitä alkusyksyn lehdistä

Viime viikon Talouselämä esitteli vuoden liikemieheksi valitun John Nurmisen. Hänen luotsaamansa yhtiön työpaikkaruokalaa koristavat vanhat merikartat ja yksi neuvotteluhuone on saanut sisuksensa aidon 1800-luvun höyrylaivan salongista. John Nurmisen säätiö on kustantanut monia hienoja kirjoja merihistoriasta ja Nurminen toteaa "Minulla on suuri himo kirjoittaa vielä merenkulun historiasta. Se on hyvää eläkehommaa, johon ei vielä ole aikaa tarpeeksi."

Saman numeron kirja-arvostelusivulla käsiteltiin Raija Orasen uutuus Metsästäjän sydän, korostaen sen toista päähenkilöä, talouselämässä vaikuttanutta Hjalmar Linderiä. Kirjaa luonnehditaan positiivisesti ja samoin tehtiin Hesarin kulttuurisivuilla 29.8. Itse aloitin kirjan lukemisen, mutta en jaksanut kuin Mannerheimin avioliittoon asti. Nämä miehet eivät vieneet minua mukanaan.

Hesarista (28.8.2010) tuli repäistyä myös juttu 120 vuotta sitten Suomeen iskeneestä hirmumyrskystä . Meteorologi Pauli Jokinen oli tutkinut sitä gradussaan. Ajan tuulimittarien tulokset olivat epäluotettavia, mutta Jokinen oli kaikkia mahdollisia lähteitä käyttäen arvioinut keskituulen nopeuden olleen Itämerellä 30-35 metriä sekunnissa ja maa-alueilla 17-23 m/s. Oikealla ajan raportointia, Uusi Suometar 29.8.1890.

Tekniikka & Talous puffasi 20.8. Tekniikan Historian Seuraa, joka oli mukana tuolloin Tampereella käynnissä olleen kokouksen Reusing The Industrial Past järjestämisessä. Seuralla on noin 300 henkilöjäsentä ja nuoria tekniikan opiskelijoita toivotaan mukaan toimintaan. (Hyvä ettei yli vuosikymmen sitten valmistuneen diplomi-insinöörin tarvitse liikauttaa eviään.)

Helsingin pitäjän kirkossa käydessäni nappasin mukaan seurakuntalehden Vantaan Lauri päiväyksellä 26.8.2010. Siinä esiteltiin yleisöltä suljettua Keskusrikospoliisin rikosmuseota. Jutussa todetaan "Tekninen rikostutkinta voidaan laskea alkaneeksi Suomessa 1800-luvun lopulla, jolloin rikoksiin syyllistyneitä alettiin valokuvata." Hmmm... eikö tekniseksi tutkinnaksi voitaisi laskea myös veritahrojen analysointi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti