torstai 1. heinäkuuta 2010

Vanhoista haudoista Eurassa

Satakunnan nuorisoseurojenliiton keräämien kirjoitusten joukossa oli "T. J.: Euran pitäjän emäkirkon alusta helmik. 1897" (Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto 3/251, Kansanrunousarkisto, SKS). Siinä kuvataan vuonna 1897 tehtyjä havaintoja tuolloin hajoitetun vuoden 1728 kirkon alta löytyneistä haudoista, joista osa oli edellisen kirkon ajalta (piirroksessa vanhempi kirkko merkitty 2:lla ja uudempi 3:lla). Havaintoja oli nimimerkki T.J:n ohella ollut tekemässä rakennusmestari Johannes Raski.

Vanhemman kirkon alta löytyi 8 kivestä, tiilikivestä ja hongasta tehtyä muurihautaa. Niissä oli avaamisen aikaan 49 ehjää ruumisarkkua.

Haudassa 1, kuorin alla, "oli kaksi miehen ruumista ilman arkkua. Ruumiit olivat niin koviksi kuivaneet, että kun 72 kg painoinen työmies Kustaa Sundvall Kirkonkylästä, joka oli haudasta nostelemassa arkkuja, käveli ruumiiden rinnan ja vatsan päällä, eivät ne siitä ensinkään särkyneet tai pilaantuneet." "Ruumiit olivat ihan alasti, paitsi toisen jalassa oli vähän sukkia jälellä."

"Haudassa 2 oli mm. arkku, jonka kanteen oli leikattu viisiloppinen vuosiluku ja puumerkki seuraavalla tavalla: Kun arkku otettiin ylös, saatui paikalla olemaan myöskin lautamies, herrastuomari Juho Krouvila, joka tunsi arkun rarjapuussa olevan puumerkin Krouvilan talon puumerkiksi. Kun arkku avattiin, oli siellä miehen ruumis, jonka käsissä oli hienot hansikkaat prompsi nappineen. Herrastuomari Krouvila kertoi sitten, että hänen isävainajansa oli hänelle sanonut, että Krouvilan muinoinen isäntä olisi ollut Ruotsissa valtiopäivillä ja siellä ollessaan tilannut ja sitten lahjoittanut Euran kirkkoon tuon muinaiskaluna arvokkaan, taideteoksesta jäljennetyn kopion, kuuluisan Langvart Pachin maalaamasta, viimeistä tuomiota esittävän taulun. Asiaa harkittua tultiin siihen johtopäätökseen, että tuo vainaja oli sama valtiopäivämies ja taulun lahjoittaja." "Tässä haudassa oli myöskin kaksi arkkua, jossa kummassakin oli naisen ruumis. Toisen arkun kannen harjapuussa oli vuosiluku 1767 ja toisessa 1776."

Haudassa 3 oli 1,83 metriä pitkän miehen ruumis. Arkun päähän oli leikattuna "Joh: Gomndi".

Haudan 4 päälimmäisessä arkussa oli "noin 20 vuotiaan naisen ruumis, hienosti vaatetettuna puhkahihoihin, pitsiin, nauhoihin ja silkkityynyihin. Päässä erittäin sievä kruunu, josta päättäen vainaja oli ollut neito."

Haudan 5 arkussa oli kaksi ruumista alustanaan ja peitteenään "n.s. luhtaheiniä".

Haudoissa 6, 7 ja 8 oli "ainoastaan ihmisluita".

2 kommenttia:

  1. Ihan hirveästi ei ole näemmä ruumiita kunnioitettu kun työmies on päältä tallonut. Lieneekö ollut moinen kohtelu maan tapa tuolloin?

    VastaaPoista
  2. Vähän kammottaviltahan nämä kuullostavat. Keräsin sanomalehdistä taannoin tekstejä otsikolla Vanhojen hautojen äärellä ja ainakin Pälkäneen osalta oli saman tapaista kunnioituksen puutetta kuin tässä Euran tapauksessa.

    Yhdessä poiminta-viestissäni on mukana lainaus 1960-luvulla tehdyistä haudanavauksista, joissa kaivajien asenteet ovat tutumpia.

    VastaaPoista