keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Balttiasta ja digitoiduista materiaalista

Sekaannuin SukuForumilla Balttiassa vaikuttaneita henkilöitä käsittelevään keskusteluun. Siinä oli jo ehditty viitata verkosta löytyvään kirjaan Genealogisches Handbuch der baltischen Ritterschaften, joka löytyy Bayerische Staatsbibliothekin ja Tarton yliopistokirjaston aikaansaamasta kokoelmasta Baltische biographische Lexika, jossa näyttää olevan muutakin henkilöhistoriallista.

Itse turvauduin Google Booksiin, josta löytyi kokonaisena Materialien zu einer Geschichte der Landgüter Livlands, Vol. 1-2 (1836), joka vilisi henkilönimiä ja kyse taisi olla maaomistuksista. Briefe und urkunden zur geschichte Livlands in den jahren 1558-1562 voisi kiinnostaa jotain 1500-luvun tutkijaa? Innostuin (tietenkin) keräämään muitakin uudelle Balttia-hyllylleni. Saksankielen puuttuva taito haittasi aktiviteettia hieman.

SukuForumin kysymykseen löytyi sattumalta apua myös sellaisesta kirjasta, josta ei ollut esillä Google Booksissa kuin osa sivuista. Näistä löydöistä kannattaa kaapata kuva muistiin, sillä seuraavalla kerralla näytillä voi olla eri sivut.

Jan Granath oli blogissaan todennut löytäneensä Google Booksista Anrepin Svenska Adelns Ättartavlor -sarjan kokonaisuudessaan. Minulla on siitä Riddarskap ja Adel-hyllyllä toistaiseksi vain yksi osa. Biografisk lexicon -hyllyllä on otsikkonsa mukaisen sarjan lisäksi muutakin vastaavaa kirjallisuutta. Granath toteaa asiallisesti, että osa tästä materiaalista on vanhentunutta tutkimuksen edistyttyä.

2 kommenttia:

  1. Hei, anteeksi että kommentoin väärään postaukseen. Löysin sattumoisin juttusi Pappia kyydissä kirjaan liittyen, mutta kun juttu on päässyt jo vähän vanhaksi, ajattelin ettet ehkä löydä kommenttiani sieltä.

    Mainitsit siinä, että oli ikävä kun kissat pissivät valokuvanegatiiveihin, mutta että romaaneissa voidaan tällainenkin asia ratkaista. Haluan kumminkin kertoa, että kysymyksessä on tosi juttu, ja kirjassa esitelty valokuvanegatiivien pelastusoperaatio on testattu käytännössä. Erään suht merkittävän valokuvakokoelman (en viitsi kertoa minkä, joku voisi hermostua) negatiivit pystyttiin näin säilyttämään. Tämä vain vinkiksi, jos eteesi joskus osuu tällainen haiseva negatiivipaakku, se siis voidaan pelastaa:-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tiedosta. Laitoin sen näkyviin vielä siihen vanhaan postaukseenkin, että sen myöhemmin lukevat eivät jää epätietoisiksi asiasta.

    VastaaPoista