Mattilan Anttilan jyvärengin Staffan Wirtasen (s. 25.12.1836) tytär Fanny (s. 22.1.1877 Kokemäki) meni vuonna 1901 naimisiin Kustaa Verner Kustaanpoika Viljasen kanssa. Tämä oli syntynyt Kokemäellä 17.8.1874 Hampulan torpparin Gustaf Mäkelän pojaksi.
Avioliittonsa aikaan Kustaa Werner ja Fanny olivat palkollisina Lempaisella. Siellä syntyi tytär Laina Katriina 1.8.1901 ja poika Pentti Antero 13.3.1904. Kustaa Werner lähti Amerikkaan ja saapui Bostonin satamaan 28.3.1907 Ivernia-laivalla, jolla tulivat Kokemäeltä myös Frans Korvatti ja Johannes Härmä. Kaikki kolme ilmoittivat vastaanottajakseen ystävänsä Jalmar Bärholmin, joka asui tuolloin Minnesotan Duluthissa. Fanny-vaimo ja lapset Laina 8 v. ja Pentti 6 v. saapuivat Atlantin yli Liverpoolista New Yorkiin Carmania-laivalla Liverpoolista 9.8.1911. He ilmoittivat tietenkin vastaanottajakseen perheenisän, joka tuolloin asui Duluthissa. Matkaseurana olivat Korvatin sisarukset Kaarlo Valtonen ja Erland Korvatti sekä jälkimmäisen vaimo Amanda.
Vuoteen 1920 mennessä Wiljasen perhe asettui Lakesideen Wisconsissa, joka on varsin lähellä Minnesotan Duluthia. Pentin nimi oli lyhentynyt väestölaskijan kirjauksessa Beniksi ja nuorempia sisaruksia oli 6-vuotias Jennie ja 3 vuotta ja 8 kuukautta vanha Henry. Nämä kaksi nuorempaa asuivat vanhempiensa luona vielä kymmenen vuotta myöhemmin tehdyssä väestönlaskennassa. Molemmissa tilastoinneissa Werner merkittiin maanviljelijäksi.
Lakesiden hautausmaahan on laskettu perheestä vuonna 1926 kuollut Benjamin eli Pentti, Fanny, joka kuoli vuonna 1931, Werner k. 1958, tytär Laina k. 1985, ja toisen maailmansodan veteraani William Henry, joka kuoli 31.8.2000. Laina oli kuollut Minnesotassa, jossa hän asui jo vuonna 1930. Jennie asui avioliittonsa myötä Wentworthissa, jossa hän kuoli 92 vuotiaana vuonna 2007.
Lähteet:
Kokemäki rippikirja 1891-1900 s. 181, 1101, 1105
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1911; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_1719; Line: 17)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Census Place: Lakeside, Douglas, Wisconsin; Roll T625_1984; Page: 2B; Enumeration District: 54; Image: 622)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Census Place: Lakeside, Douglas, Wisconsin; Roll 2569; Page: 5A; Enumeration District: 10; Image: 1064.0.)
Hautakivien listaus Lakeside Cemetery, Lakeside, Douglas County, Wisconsin http://www.wigenweb.org/douglas/cemetery/lakeside.htm
Ancestry.com. Minnesota Death Index, 1908-2002
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 470-07-1028;Issue State: Minnesota;Issue Date: Before 1951.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Census Place: Duluth, St Louis, Minnesota; Roll 1126; Page: 11B; Enumeration District: 62; Image: 1008.0.)
The Daily Telegram, March, 21, 2007 (Jennie Ester Hermanssonin kuolinilmoitus)
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 473-14-8746;Issue State: Minnesota;Issue Date: Before 1951.)
Ancestry.com. United States Obituary Collection (Newspaper: Duluth News Tribune; Publication Date: 17 Feb 2009; Publication Place: Duluth , MN , USA.)
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 395-12-9550;Issue State: Wisconsin;Issue Date: Before 1951.)
National Cemetery Administration. U.S. Veterans Gravesites, ca.1775-2006
National Archives and Records Administration. U.S. World War II Army Enlistment Records, 1938-1946
lauantai 14. marraskuuta 2009
Vanhoja vitsejä
Suomettaresta vuonna 1859, otsikoituna Ikaalisista ihan tosia:
Pömppölän miehet kuin kerran löysivät karhun pesän, läksivät sitä miehissä ottamaan. Pesälle päästyä mies muutama pantiin katsomaan pesään, onko karhu kotona. Vaan kuin mies kauvan siinä viipyi, muut hänen sääristä vetivät pesän suusta ulos, mutta miehellä ei päätä ollutkaan. Sitäkös nyt miehet rupesivat kummailemaan ja arvelemaan ennenkö yksi pamautti kysyä: vaan tokkohan sillä Pekolla pesään mennessä päätä olikaan? "Jaa'a", heräsivät muutki sanomaan, "mutta mennääs kotia kysyyn!"
Kuin ei Ikaalisissa vielä kirkkoa ollutkaan, oli Ikaalilainen käynyt Karkun kirkossa. Kotiin tulleelta uteli vaimonsa: mitä siellä nyt puhuttiin? "Noh, yhdestä miehestä, jonka häijyn-ilkiset ihmiset olivat syyttömästi surmanneet", vastasi mies. Käsiänsä yhteen lyöden ihmetteli akka: oh-hoh, vai vielä siitä murhasta nytkin puhuttiin! Kyllä sitte on jo 30 vuotta kun isävainaani kävi kirkossa ja silloin jo oli puhuttu samasta tapauksesta.
Samasta vuosikerrasta yksi Leikki-Heikin juttu Loimaalta:
"Oh! nyt ovat huonot ajat!" valitti kerran mylläri: "kaikki menee huonommaksi, kuin ei edes tuulikaan puhalla enää niin hyvin, kuin parikymmentä vuotta sitte".
Pömppölän miehet kuin kerran löysivät karhun pesän, läksivät sitä miehissä ottamaan. Pesälle päästyä mies muutama pantiin katsomaan pesään, onko karhu kotona. Vaan kuin mies kauvan siinä viipyi, muut hänen sääristä vetivät pesän suusta ulos, mutta miehellä ei päätä ollutkaan. Sitäkös nyt miehet rupesivat kummailemaan ja arvelemaan ennenkö yksi pamautti kysyä: vaan tokkohan sillä Pekolla pesään mennessä päätä olikaan? "Jaa'a", heräsivät muutki sanomaan, "mutta mennääs kotia kysyyn!"
Kuin ei Ikaalisissa vielä kirkkoa ollutkaan, oli Ikaalilainen käynyt Karkun kirkossa. Kotiin tulleelta uteli vaimonsa: mitä siellä nyt puhuttiin? "Noh, yhdestä miehestä, jonka häijyn-ilkiset ihmiset olivat syyttömästi surmanneet", vastasi mies. Käsiänsä yhteen lyöden ihmetteli akka: oh-hoh, vai vielä siitä murhasta nytkin puhuttiin! Kyllä sitte on jo 30 vuotta kun isävainaani kävi kirkossa ja silloin jo oli puhuttu samasta tapauksesta.
Samasta vuosikerrasta yksi Leikki-Heikin juttu Loimaalta:
"Oh! nyt ovat huonot ajat!" valitti kerran mylläri: "kaikki menee huonommaksi, kuin ei edes tuulikaan puhalla enää niin hyvin, kuin parikymmentä vuotta sitte".
perjantai 13. marraskuuta 2009
Vanhoja nuotteja
Nuotteista laulua en musiikkiopistovuosinani koskaan hallinnut, joten tästäkään en melodiaa saa irti. Aika monotoniselta vaikuttaa. ( Käsikirjoitukset > Gummerus-kokoelma > Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli > Marttilan käsikirjoitus 1500-luvun lopulta 1550-1600 (I:6) )
Juutalainen sukunimi
Yksi omituisimmista reaktioista oman sukuni keskuudessa juuriimme on isäni serkku, jolle tärkein kysymys on "Ovatko Gottlebenit juutalaisia? Kuullostaa juutalaiselta nimeltä." Kysymykseen ei riittänyt vastaukseksi, että ainakin Lyypekin Gottlebenit käyttivät kristillisen kirkon palveluita.
Tämän syksyn alussa käytiin SukuHakurissa keskustelua, jossa puolestaan väitettiin, että äitini esivanhempiin kuuluvat Nagelit olisivat juutalaisia. Esitettyäni tarkentavan kysymyksen sain vastaukseksi "Nimi Nagel ainakin on erittäin juutalainen."
Aihetta on luonnollisesti käsitelty amerikkalaisissa sukututkimuspiireissä. Sikäläinen asiantuntija kirjoittaa, että monet saksalaiset nimet "kuullostavat" juutalaisilta. Mutta vain kolmen nimen (Cohen, Levy and Israel) osalta asia on jokseenkin yksiselitteinen. Verkosta löytyvän juutalaisten nimien tietokannan ohjesivu toteaa, että monet nimet ovat olleet käytössä sekä kristityillä että juutalaisilla. Siispä kun löysin Amerikasta juutalaisia Hohenthaleja, ei ollut syytä vetää johtopäätöstä, että samaa nimeä kantavat saksalais-ruotsalais-suomalaiset esivanhempani olisivat käännynnäisiä. Ensimmäinen Hohenthal ilmestyy kyllä niin tyhjästä, että voisi olla vaikka ulkoavaruudesta (tosin väitti olevansa Tukholmasta). Mutta hän siis käytti nimeä jo 30-vuotisen sodan jälkeen ja Amerikkaan päätyneet juutalaisperheet (käytössäni olevien lähteiden varassa) taas vasta 1800-luvun alusta. He saattoivat kuulua niihin Saksan ja Itävallan alueella asuneisiin, joiden oli pakko ottaa käyttöön (uusi) sukunimi. Tästä lisää tietoa Esther Bauerin sivulla.
1600-luvulla (jolloin saksalaisia esi-isiä Suomeen ainakin ilmaantui) on vaikea uskoa juutalaisten Pohjolaan rynnänneen. Ei täällä ainakaan mitään uskonnonvapautta odottanut. Mutta onko protestantti maahanmuuttaja liian tavallinen esi-isäksi? Herääkö sukututkijoiden kysymys halusta identifioitua juutalaisten kärsimyshistoriaan vai todellisesta aikomuksesta tehdä sukututkimusta Saksassa? Jään ihmettelemään.
Tämän syksyn alussa käytiin SukuHakurissa keskustelua, jossa puolestaan väitettiin, että äitini esivanhempiin kuuluvat Nagelit olisivat juutalaisia. Esitettyäni tarkentavan kysymyksen sain vastaukseksi "Nimi Nagel ainakin on erittäin juutalainen."
Aihetta on luonnollisesti käsitelty amerikkalaisissa sukututkimuspiireissä. Sikäläinen asiantuntija kirjoittaa, että monet saksalaiset nimet "kuullostavat" juutalaisilta. Mutta vain kolmen nimen (Cohen, Levy and Israel) osalta asia on jokseenkin yksiselitteinen. Verkosta löytyvän juutalaisten nimien tietokannan ohjesivu toteaa, että monet nimet ovat olleet käytössä sekä kristityillä että juutalaisilla. Siispä kun löysin Amerikasta juutalaisia Hohenthaleja, ei ollut syytä vetää johtopäätöstä, että samaa nimeä kantavat saksalais-ruotsalais-suomalaiset esivanhempani olisivat käännynnäisiä. Ensimmäinen Hohenthal ilmestyy kyllä niin tyhjästä, että voisi olla vaikka ulkoavaruudesta (tosin väitti olevansa Tukholmasta). Mutta hän siis käytti nimeä jo 30-vuotisen sodan jälkeen ja Amerikkaan päätyneet juutalaisperheet (käytössäni olevien lähteiden varassa) taas vasta 1800-luvun alusta. He saattoivat kuulua niihin Saksan ja Itävallan alueella asuneisiin, joiden oli pakko ottaa käyttöön (uusi) sukunimi. Tästä lisää tietoa Esther Bauerin sivulla.
1600-luvulla (jolloin saksalaisia esi-isiä Suomeen ainakin ilmaantui) on vaikea uskoa juutalaisten Pohjolaan rynnänneen. Ei täällä ainakaan mitään uskonnonvapautta odottanut. Mutta onko protestantti maahanmuuttaja liian tavallinen esi-isäksi? Herääkö sukututkijoiden kysymys halusta identifioitua juutalaisten kärsimyshistoriaan vai todellisesta aikomuksesta tehdä sukututkimusta Saksassa? Jään ihmettelemään.
torstai 12. marraskuuta 2009
Hirsirakennuksessa talvella
Työnantaja pistouvasi illalliselle Helsingin Tervasaaren Savuun. Etukäteen oli puhetta jonkun kanssa, että parasta laittaa lämmintä päälle. Kyseessä on kun on parisataa vuotta vanha tervavarasto, jossa ei ole sisäseinille pinkopahveja levitetty.
Mutta tietenkin unohdin laittaa lisävaatetta ja sitten vielä istuin seinän viereen. Eikä siinäkään kaikki vaan vieressäni oli myös suljettu, mutta falskaava ovi. Käärin henkilökunnalta pyytämääni fleecehuopaa jalkojeni ympäri, mutta aina välillä traagi tuntui epämiellyttävältä.
Ennenkuin aloin valittamaan muistutin itselleni, että
a) illallinen kesti vain 3 tuntia
b) ulkona ei ollut varsinaisesti pakkasta
c) jalkojeni alla oli puulattia eikä maalattia
d) esiäidilläni olisi ollut hame eikä housut.
Ja menyy sisälsi alkoholia ja tervaa, joten eiköhän vilustuminen vakavampien flunssien lisäksi ole nyt vältetty vähäksi ajaksi?
Mutta tietenkin unohdin laittaa lisävaatetta ja sitten vielä istuin seinän viereen. Eikä siinäkään kaikki vaan vieressäni oli myös suljettu, mutta falskaava ovi. Käärin henkilökunnalta pyytämääni fleecehuopaa jalkojeni ympäri, mutta aina välillä traagi tuntui epämiellyttävältä.
Ennenkuin aloin valittamaan muistutin itselleni, että
a) illallinen kesti vain 3 tuntia
b) ulkona ei ollut varsinaisesti pakkasta
c) jalkojeni alla oli puulattia eikä maalattia
d) esiäidilläni olisi ollut hame eikä housut.
Ja menyy sisälsi alkoholia ja tervaa, joten eiköhän vilustuminen vakavampien flunssien lisäksi ole nyt vältetty vähäksi ajaksi?
Pikakirjoituksesta
Vaikka vanhat konseptituomiokirjat näyttävät pikaisesti kirjoitetuilta, varsinainen pikakirjoitus rantautui Suomeen vasta 1860-luvulla ja suomenkielinen järjestelmä kehitettiin 1870-luvulla.Pikakirjoitus vaikuttaa olleen erityisesti valtiopäivillä olleen tärkeä asia, sillä sanomalehdet raportoivat pikakirjoittajien nimistä ja istumapaikoista. Säätypäivillä 1905 (?) oli kullakin säädyllä oma kirjoitusorganisaationsa, päällikkö, alipäällikkö, suomalaiset ja ruotsalaiset pikakirjoittajat ja puhtaaksikirjoittajat. Alipäälliköksi talonpoikaissäädyssä oli korotettu nainen, Ida Blomqvist. Hänestä kerrottiin matrikkelissa muutama vuosi aiemmin:
"s. 29.1.1867. Vanhemmat: työmies Karl Blomqvist ja Karolina Alexanderintytär. Opittuaan pikakirjoitusta maisteri V. Sederholm’in johdolla 1886, on I. B. ollut pikakirjoituksen puhtaaksikirjoittajana valtiopäivillä 1888 ja kirkolliskokouksessa 1893, ja talonpoikaissäädyn pikakirjoittajana valtiopäivillä 1891 sekä pappiskokouksessa 1894. Pikakirjoitusyhdistyksen nimittämänä opettajana on hän johtanut suomalaisia pikakirjoitusharjoituksia ja opettanut pikakirjoitusta."Ainakin Helsingin pikakirjoitusyhdistys piti ilmaisia kursseja, joten niin miehillä kuin naisillakin oli mahdollisuus oppia uusia taitoja ja Idan tavoin kohentaa yhteiskunnallista asemaansa.
Lähteet:
Wikipedia: Suomenkielinen pikakirjoitus (Tästä kuva)
Anna-Liisa Valta: Pikakirjoittajayhdistyksen historia
Kaskisten Lehti 9.12.1904 (valtiopäivät)
Päivälehti 22.09.1892 (ilmoitus kurssista)
Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla. Suomen naisyhdistys 1896
keskiviikko 11. marraskuuta 2009
Kokemäen Haistilan lautasta
Lainasin kirjastosta Suomen museo 2008:n jossa oli yllättävän paljon mielenkiintoista luettavaa. Paljon voi kirjoittaa mm. tekstiä neljästä pullonpohjasta.
Mutta päähuomioni kohdistui Tapio Salmisen artikkeliin Kokemäen linna, Aborgh ja Vreghdenborch - lähteiden ja tutkimusten uudelleen arviointi. Perusteelliselta vaikuttavaa analyysiä kymmeniä sivuja ja mihin likinäköiset silmäni kiinnittyvätkään. Sivulle 36, jossa lukee "Meinikkalan ja sitä vastapäätä joen pohjoisrannalla sijainneen Haistilan välillä oli viimeistään 1600-luvun alussa koko pitäjän talojen yhteisesti ylläpitämä lautta, jonka toiminta jatkui 1800-luvun alkupuolelle."
Juu, niin jatkui. (Ja ennenkuin menetän lukijani, pointti on, että esivanhempien elämän hahmottamisessa liikenneyhteydet ovat varsin merkittävä asia.) Käsillä olevien lähteiden (Hiski + SAY + SSHY + Historiallinen sanomalehtikirjasto) mukaan...
Henkikirjoissa Haistilan ensimmäinen lautturi on vuonna 1739 Lars, jolla on vaimo Maria. Haistilassa asunut lautturi Matts Johansson haudattiin 5.4.1747 47-vuoden iässä kuolleena. Hänen jälkeensä Haistilassa saa lapsia vaimonsa Anna Mårtensdotterin kanssa lautturi Jacob Mattson vuosina 1745-1755. Jacob hukkui ja haudattiin 19.10.1756.
Vuosisadan vaihteen jälkeen Haistilassa asuu lautturi Simon Löf (1803-1808, 1808-1814, 1815-1821). Sitten lautturit häviävät Haistilasta, mutta tämä ei tarkoita, että lautta lakkaa vielä kulkemasta. Lautturit vaan siirtyvät asumaan vastarannalle, Kokemäenkartanon maalle. Sen vuonna 1835 piirretyssä kartassa näkyy selvästi rantaan johtava tie ja lautturin tontti (tämä tieto ei ole käsillä olevasta materiaalista vaan omasta päästäni). Ensimmäinen etelärannan lautturi tulee Ylistaron muonatorpasta ja on nimeltään Israel Johansson Löf (1823-1830, 1831-1838). Hänen kuoltuaan lautturina jatkaa vävy Petter Pettersson (1839-1846, 1847-1854) ja sitten toinen vävy Kustaa Vilhelm Limnell (1855-1861, 1855-1861, 1862-1868, 1869-1879, 1881-1890, 1891-1900).
Venäjän vallan aikana lautta näyttää olleen karttamerkinnän arvoinen. (Senaatin kartta digitaaliarkistosta, huomiota vaativa kohta siinä, missä joelle tulevat tiet kohtaavat. Nykyinen "uusi silta" sijoittuu oikean alakulman saaririvistön linjalle, suunnilleen. "Tulkkilan silta" jää kartan ulkopuolelle.)
Sanomalehdissä lautan kulkemiseen viittaa ainakin kunnallisneuvos E. Avellanin vastalause rautatie-asiassa, jossa sanotaan Kokemäellä olevan Haistilan ja Kierikan lautat (Satakunta 14.5.1887). Onnettomuusuutinen Satakunnassa 13.12.1892 kuuluu "Toisenkin uhrinsa oli Kokemäen joki jo viedä, kun talollinen Mikola Kokemäen Haistilasta ajoi jäihin sanotun Haistilan lautan kohdalle, josta suurella vaivalla saatiin pelastetuksi."
Loppu onkin koittanut vasta vuonna 1909. Sosialisti kirjoittaa 18.12.1909 "Hylätty valitus. Läänin kuvernööri on hylännyt ne valitukset, jotka hovioikeudenasessori H. v. Pere on tehnyt Kokemäen kunnan kuntakokouksen tientekovelvollisten päätöksestä 28 pnä viime tammik., jolla päätettiin, että siihen nähden, kun Kokemäen joen yli johtavalta Haistilan lautalta on saman joen yli Tulkkilan kylän kohdalla rakennetulle kiinteälle sillale ainoastaan 2 ja puoli kilom. matka. Lakkauttaa ylikulkutie sanotulta Haistilanlautalta ja muuttaa se kosketellulle Tulkkilan sillalle ensi tulevan tammikuun alusta alkaen."
Mutta päähuomioni kohdistui Tapio Salmisen artikkeliin Kokemäen linna, Aborgh ja Vreghdenborch - lähteiden ja tutkimusten uudelleen arviointi. Perusteelliselta vaikuttavaa analyysiä kymmeniä sivuja ja mihin likinäköiset silmäni kiinnittyvätkään. Sivulle 36, jossa lukee "Meinikkalan ja sitä vastapäätä joen pohjoisrannalla sijainneen Haistilan välillä oli viimeistään 1600-luvun alussa koko pitäjän talojen yhteisesti ylläpitämä lautta, jonka toiminta jatkui 1800-luvun alkupuolelle."
Juu, niin jatkui. (Ja ennenkuin menetän lukijani, pointti on, että esivanhempien elämän hahmottamisessa liikenneyhteydet ovat varsin merkittävä asia.) Käsillä olevien lähteiden (Hiski + SAY + SSHY + Historiallinen sanomalehtikirjasto) mukaan...
Henkikirjoissa Haistilan ensimmäinen lautturi on vuonna 1739 Lars, jolla on vaimo Maria. Haistilassa asunut lautturi Matts Johansson haudattiin 5.4.1747 47-vuoden iässä kuolleena. Hänen jälkeensä Haistilassa saa lapsia vaimonsa Anna Mårtensdotterin kanssa lautturi Jacob Mattson vuosina 1745-1755. Jacob hukkui ja haudattiin 19.10.1756.
Vuosisadan vaihteen jälkeen Haistilassa asuu lautturi Simon Löf (1803-1808, 1808-1814, 1815-1821). Sitten lautturit häviävät Haistilasta, mutta tämä ei tarkoita, että lautta lakkaa vielä kulkemasta. Lautturit vaan siirtyvät asumaan vastarannalle, Kokemäenkartanon maalle. Sen vuonna 1835 piirretyssä kartassa näkyy selvästi rantaan johtava tie ja lautturin tontti (tämä tieto ei ole käsillä olevasta materiaalista vaan omasta päästäni). Ensimmäinen etelärannan lautturi tulee Ylistaron muonatorpasta ja on nimeltään Israel Johansson Löf (1823-1830, 1831-1838). Hänen kuoltuaan lautturina jatkaa vävy Petter Pettersson (1839-1846, 1847-1854) ja sitten toinen vävy Kustaa Vilhelm Limnell (1855-1861, 1855-1861, 1862-1868, 1869-1879, 1881-1890, 1891-1900).
Venäjän vallan aikana lautta näyttää olleen karttamerkinnän arvoinen. (Senaatin kartta digitaaliarkistosta, huomiota vaativa kohta siinä, missä joelle tulevat tiet kohtaavat. Nykyinen "uusi silta" sijoittuu oikean alakulman saaririvistön linjalle, suunnilleen. "Tulkkilan silta" jää kartan ulkopuolelle.)
Sanomalehdissä lautan kulkemiseen viittaa ainakin kunnallisneuvos E. Avellanin vastalause rautatie-asiassa, jossa sanotaan Kokemäellä olevan Haistilan ja Kierikan lautat (Satakunta 14.5.1887). Onnettomuusuutinen Satakunnassa 13.12.1892 kuuluu "Toisenkin uhrinsa oli Kokemäen joki jo viedä, kun talollinen Mikola Kokemäen Haistilasta ajoi jäihin sanotun Haistilan lautan kohdalle, josta suurella vaivalla saatiin pelastetuksi."Loppu onkin koittanut vasta vuonna 1909. Sosialisti kirjoittaa 18.12.1909 "Hylätty valitus. Läänin kuvernööri on hylännyt ne valitukset, jotka hovioikeudenasessori H. v. Pere on tehnyt Kokemäen kunnan kuntakokouksen tientekovelvollisten päätöksestä 28 pnä viime tammik., jolla päätettiin, että siihen nähden, kun Kokemäen joen yli johtavalta Haistilan lautalta on saman joen yli Tulkkilan kylän kohdalla rakennetulle kiinteälle sillale ainoastaan 2 ja puoli kilom. matka. Lakkauttaa ylikulkutie sanotulta Haistilanlautalta ja muuttaa se kosketellulle Tulkkilan sillalle ensi tulevan tammikuun alusta alkaen."
tiistai 10. marraskuuta 2009
Buldanin tehdas ja muuta opittua
Viime viikonloppuna sain Österholmia oikein mukavasti eteenpäin. Duuni on nyt siinä hämäävässä vaiheessa, jossa loppu häämöttää, mutta todellisuudessa on vielä paljon tarkistuksia ja viilauksia jäljellä, mahdollisesti jopa kuukausiksi.Yksi tälläinen tarkistuksen paikka oli ruotsinkielisessä oikeuspöytäkirjan jäljennöksessä esiintynyt "s.k. Buldansfabriken", jonka olin kääntänyt "niin kutsutuksi Buldanin tehtaaksi". Buldan kun kuullosti sukunimeltä ja oli isolla kirjoitettukin. Ohitettuani sanan kymmeniä kertoja ryhdyin tarkistukseen ja tekstissäni lukee nyt "purjekangastehdas".
Jollen olisi nauranut, olisin itkenyt -osastoon kuuluu se, että viime viikolla tarkistin Carpelanin aatelismatrikkelin sivunumerot "ihan varmuuden vuoksi" ja huomasin ensimmäistä kertaa, että Fieandtin kohtaloon oli siinä lähdemerkintä... uups... Kyseinen kirja on ollut "käsissäni" tämän aiheen tutkimisen alusta alkaen eli viitisen vuotta. Satakunnan kansan artikkeli ei (onneksi?) tarjonnut uutta faktaa, mutta oli siinä sentään yksi uusi tarina. Ja pääsin ensimmäistä kertaa lähes sinuiksi modernin skannaavan mikrofilmin lukulaitteen kanssa. (Oheiset kuvat rosvoistani olivat SK:n jutun kuvituksena.)
Jos elämä antaisi myöden lähtisin nyt pariksi päiväksi Turkuun tarkistamaan hovioikeuden päätöksiä. Mutta kun en pääse niin täytyy tilailla Kansallisarkistossa toivorikkaasti senaatin oikeusosaston anomusakteja. Parhaimmillaan niissä on alempien oikeusasteiden pöytäkirjojen jäljennökset. Huonoimmillaan akti ei ole siellä missä pitäisi eikä sitä sitten saa ollenkaan nähtäväkseen.
Käsikirjoitustiedoston sivumäärä (lopullisen kirjan muodossa) saavutti vihdoin satasen kun aloitin henkilöhakemiston väkertämisen. Flachseniukseen ja Kamariherraan se jäi tekemättä. Mutta nyt huomasin, että OpenOffice tarjoaa mahdollisuuden indeksoida "kaikki samankaltaiset tekstit" kerralla. Tässä käsikirjoituksessa se toimii erinomaisesti, sillä Lindholmin perhettä lukuunottamatta useimmilla henkilöillä on eri sukunimet. Ja hakemistoa aloittaessa jouduin toteamaan, että monelta tekstin nimismieheltä, silta- ja jahtivoudilta puuttuvat etunimet kokonaan. Vähän viimeistelyä siis jäljellä...
maanantai 9. marraskuuta 2009
Viime viikolla Tukholmassa
Työantaja kustansi minut Ruotsin risteilylle kuuntelemaan tusinan verran luentoja, jotka jättivät muutaman tunnin kaupungille kiirehtimiseen. Mietin kovasti etukäteen tehokkainta toimintamoodia, mutta päädyin itseohjaavaan sattumanvaraisuuteen. Eli suuntasin lempivaatekauppani Gamla Stanin liikkeeseen ja matkalla huomasin paikallisen postimuseon. Eli sinne ostosten jälkeen.
Museossa oli alakerrassa perusnäyttely, keskikerroksessa vaihtuvaa näyttelyä ja yläkerrassa varsin laajalta vaikuttanut informaatiokeskus, jossa oli pari huoneellista postimerkkejä, joiden tarkasteluun asiaan innostuneilla menisi varmasti useampi päivä.
Alakerran historia alkoi Axel Oxenstiernasta, joka loi postilaitoksen.
Postinkuljetusta ratsain, jalan postirenki.
Postinkuljetusta kärryillä
Postinkuljetusta laivalla, pienoismalli esittää vuonna 1692 valmistunutta laivaa. Museossa oli myös aito ahvenanmaalainen postivene 1800-luvulta, mutta siitä en onnistunut saamaan järkevää valokuvaa.
Uutta tietoa minulle oli postilaitoksen yksinoikeus uutistenvälitykseen vuoteen 1766. Ensimmäinen sanomalehti julkaistiin jo 1645.
Mielenkiintoinen oli myös vitriini, jossa kerrottiin mitä kulkutautien pelossa postille tehtiin. Postilaukku uitettiin suolavedessä, sitten yksittäiset kirjeet nostettiin pihdein ja kastettiin etikassa. Lopuksi vielä annos rikkihappohöyrytystä. Oliko lopulta todellakin jäljellä jotain luettavaa?
Postia alettiin kuljettaa lentokoneella vuonna 1921 Tukholman ja Tallinnan välillä, vuodesta 1924 Tukholmasta Helsinkiin Junkers F13:lla, jollainen pienoismallissa.
Museossa oli alakerrassa perusnäyttely, keskikerroksessa vaihtuvaa näyttelyä ja yläkerrassa varsin laajalta vaikuttanut informaatiokeskus, jossa oli pari huoneellista postimerkkejä, joiden tarkasteluun asiaan innostuneilla menisi varmasti useampi päivä.
Alakerran historia alkoi Axel Oxenstiernasta, joka loi postilaitoksen.
Postinkuljetusta ratsain, jalan postirenki.
Postinkuljetusta kärryillä
Postinkuljetusta laivalla, pienoismalli esittää vuonna 1692 valmistunutta laivaa. Museossa oli myös aito ahvenanmaalainen postivene 1800-luvulta, mutta siitä en onnistunut saamaan järkevää valokuvaa.
Uutta tietoa minulle oli postilaitoksen yksinoikeus uutistenvälitykseen vuoteen 1766. Ensimmäinen sanomalehti julkaistiin jo 1645.
Mielenkiintoinen oli myös vitriini, jossa kerrottiin mitä kulkutautien pelossa postille tehtiin. Postilaukku uitettiin suolavedessä, sitten yksittäiset kirjeet nostettiin pihdein ja kastettiin etikassa. Lopuksi vielä annos rikkihappohöyrytystä. Oliko lopulta todellakin jäljellä jotain luettavaa?Postia alettiin kuljettaa lentokoneella vuonna 1921 Tukholman ja Tallinnan välillä, vuodesta 1924 Tukholmasta Helsinkiin Junkers F13:lla, jollainen pienoismallissa.
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Poimittua
Ruusu perhosineen Bibliodysseyn kukkapenkistä sopisi vaikka isänpäiväksi... ain, niin onnittelut asianosaisille. Ao. teemasta Autolounas huoltamon tapaan nosti esiin Ylioppilaslehden kirjoituksen Haavoittuneet isät. Esimerkki henkilöhistorian kirjoituksesta.Tillman tuli ajatelleeksi, että Snellman, Lönnroth ja Runeberg aloittivat yliopisto-opinnot samaan aikaan. Tällaisia kannattaa sukututkimusmielessäkin ajatella. Kuka oli opettamassa kenelle, samoilla käräjillä lautamiehenä, ...
Varalla-blogissa luettiin sukukirjaa, toisessakin kirjoituksessa.
Blogissa dit un dat sitä sun tätä mietittiin sukuasioita ja kommenteissa näkyy (vaihteeksi) ihan positiivista asennetta sukututkimusta kohtaan.
Biografian poluilla mietittiin arkistolähteiden hyödyntämistä.
Ruotsalaisessa sukututkimusblogissa vinkkejä elävien sukulaisten etsintään sosiaalisessa mediassa. Toisessa blogissa taas innostuttiin Bernadotte-bongauksesta.
Google on ulottanut digitointinsa amerikkalaisen Ancestry Magazinen numeroihin vuoden 2004 alusta tämän vuoden alkuun. Riittää selattavaa.
Amerikkalainen verkkolehti Slate julkaisi halloween-tunnelmissa jutun hautaharrastajista. Sukuhakurin kautta löysin sivun suomalaisten kuuluisuuksien haudoista. Aamulehden Moron sivulta löytyy kartta Kalevankankaan hautausmaalle. Verkossa myös Turun hautausmaan kartta. Ja virtuaalikierros Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.
Jessica Parland-von Essen on aloittanut ruotsinkielisen blogin jo kesällä, mutta huomasin sen vasta Agricolan historiablogien myötä. Hän on kirjoittanut mm. Europeanasta, Johanna Ilmakunnaksen väitöksestä, Kansallisarkiston digitalisointityöstä ja kielestä historiassa.
Sunnuntaiksi Suomen historiasta kuvia
Suomen Kaartia lastataan junaan Helsingissä (Lainattu sivulta http://www.eskoff.net/turkinst.htm)
Kaartin paluusta Pietariin julkaisi kuvan The Graphic lehti 28.9.1878. Kirjasta Vääpeli Lemminkäisen päiväkirja. Suomen kaartin retkestä Konstantinopolin muurien edustalle vuosina 1877-1878 saanee käsitystä siitä, mitä tapahtui kuvien välillä.