maanantai 9. marraskuuta 2009

Viime viikolla Tukholmassa

Työantaja kustansi minut Ruotsin risteilylle kuuntelemaan tusinan verran luentoja, jotka jättivät muutaman tunnin kaupungille kiirehtimiseen. Mietin kovasti etukäteen tehokkainta toimintamoodia, mutta päädyin itseohjaavaan sattumanvaraisuuteen. Eli suuntasin lempivaatekauppani Gamla Stanin liikkeeseen ja matkalla huomasin paikallisen postimuseon. Eli sinne ostosten jälkeen.

Museossa oli alakerrassa perusnäyttely, keskikerroksessa vaihtuvaa näyttelyä ja yläkerrassa varsin laajalta vaikuttanut informaatiokeskus, jossa oli pari huoneellista postimerkkejä, joiden tarkasteluun asiaan innostuneilla menisi varmasti useampi päivä.

Alakerran historia alkoi Axel Oxenstiernasta, joka loi postilaitoksen.

Postinkuljetusta ratsain, jalan postirenki.


Postinkuljetusta kärryillä

Postinkuljetusta laivalla, pienoismalli esittää vuonna 1692 valmistunutta laivaa. Museossa oli myös aito ahvenanmaalainen postivene 1800-luvulta, mutta siitä en onnistunut saamaan järkevää valokuvaa.

Uutta tietoa minulle oli postilaitoksen yksinoikeus uutistenvälitykseen vuoteen 1766. Ensimmäinen sanomalehti julkaistiin jo 1645.

Mielenkiintoinen oli myös vitriini, jossa kerrottiin mitä kulkutautien pelossa postille tehtiin. Postilaukku uitettiin suolavedessä, sitten yksittäiset kirjeet nostettiin pihdein ja kastettiin etikassa. Lopuksi vielä annos rikkihappohöyrytystä. Oliko lopulta todellakin jäljellä jotain luettavaa?

Postia alettiin kuljettaa lentokoneella vuonna 1921 Tukholman ja Tallinnan välillä, vuodesta 1924 Tukholmasta Helsinkiin Junkers F13:lla, jollainen pienoismallissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti