Kokemäen Paistilan Köönikkä uusintakierroksella

Iiro Kari kertoi torstai-iltana SatakuntalaisetSuvut-listalla löytäneensä raumalaisen porvarin Markus Laihanderin (yllä olevassa kaaviossa Laihiander, mutta jollei klikkaa isommaksi ei näe mitään) veljen muuttotodistuksen. Siitä selvisi, että kyseinen Gabriel Mattsson oli syntynyt Kokemäellä, muuttanut Kiukaisten Laihialta Raumalle 1741, sitten Tukholmaan ja oltuaan siellä renkinä kuusi vuotta renkinä muutti vuonna 1749 taas Raumalle.

Iiro oli rippikirjojen avulla löytänyt sopivan kandidaatin Paistilan Köönikästä. Nimistä palasi minulle pätkiä viime vuoden raapustuksista (tämä ja tämä) mieleen, joten saman tien piirtää ja kirjoittaa koko roskan auki?

Yllä oleva kuva alkaa, kun vouti Sigfrid Jacobsson Karhia asettuu Brita-vaimonsa kanssa Kokemäen Paistilan Köönikkään vuonna 1645 (lähteenä SAY, myös jatkossa). Britan patronyymi näkyy myöhemmässä oikeusjutussa - Hansdotter. Henkikirjaan merkitään lapsista Karin vuodesta 1671, Michel vuodesta 1672 ja Maria vuodesta 1673. Jo seuraavana vuonna he ja vanhempansa ovat hävinneet Köönikästä.

Tilalla on nimismies Johan Sigfridsson Karhia, oikeusjuttujen vahvistamana Sigfridin ja Britan poika. Hän kuolee jo vuoteen 1675 mennessä. Leski Anna Catharina näkyy tilan verokirjanpidossa tämänkin jälkeen, vaikka pääasujana on Sven Rusk 1676-1680.

Vuodesta 1682 Köönikkää isännöi sotilasmies Håkan Månsson. Iiro Karin mukaan hänet oli ylennetty luutnantiksi everstiluutnantti Rehbinderin 2. komppaniaan vuonna 1676. Håkan oli mennyt viimestään vuonna 1674 naimisiin Sigfridin ja Britan Margareta-tyttären kanssa. Heidät merkittiin tuolloin asumaan Villiön Simulaan. (Margareta oli ehtinyt olemaan naimisissa Johan Simonis Judiuksen kanssa. Tämä asui Villiön Simulassa 1656-1669.) Margareta on kuollut ennen vuotta 1689 (1684? Hiskissä haudattu "Leutn. Margaretha Sigfredsd:r"), jolloin Håkan on jo naimisissa Annan kanssa. Tämä tai kaimansa on patronyymillä Larsdotter Håkanin leski vuonna 1689. "Leutn. Håckan Månsson " haudattu Kokemäellä 28.10.1694.

(Håkan näyttäisi olevan Kokemäellä olevan vielä harvinaisempi nimi kuin Baltzar. Eli haudattujen luettelossa Håkan Månssonin lapsia ovat todennäköisesti ainakin Paistilasta vuonna 1684 haudattu Carol. ja vuonna 1685 haudattu Catharina.)

Håkanin ja Margaretan Hedwig-tytär meni vuoteen 1700 mennessä naimisiin Johan Henrikssonin kanssa. Johanin kuoltua Hedwig oli vuoteen 1713 mennessä naimisissa Matts Simonssonin kanssa. Tämä oli isäntänä vuoteen 1734, jolloin Hedwigin ensimmäisestä avioliitosta syntyneen Anna-tyttären aviomies Simon Jacobsson otti ohjat. He näkyvät yllä linkitetyssä rippikirjassa vuosilta 1727-32. Annan äiti Hedwig haudattiin 29.11.1732. Annan isäpuoli Matts Simonsson löysi vielä uuden vaimon. Tämä, Caisa Sigfridsdotter, haudattiin Kokemäellä 6.11.1757 ja Matts 28.1.1759. (Mattsin pojat Henrik ja Gabriel ovat suunnanneet jo kauan tätä Euran Laihian (jossa isän veli Thomas Simonsson isäntänä) kautta eteenpäin.)

Rippikirjassa 1746-1751 Annan yli on vedetty viiva eli hän on varmaankin sama henkilö kuin Kokemäellä 15.3.1747 haudattu 49-vuotias emäntä Anna Johansdotter Paistilan Köönikästä. Samaisesta rippikirjasta näkyy Annan ja Simon Jacobssonin jälkipolvea syntymävuosineen: Maria 1727, Walborg 1730, Henrik 1734, Lisa 1735, Caisa 1738. Toisen vaimonsa, Brita Johansdotterin, kanssa Simonilla oli ainakin poika: Matts 11.1.1751. Seuraavassa rippikirjassa 1752-55 näkyy vävy Matts Eriksson, jonka kanssa Caisa oli avioitunut 28.12.1755. Genoksen kirja-arvostelun pohjalta Mattsin pojista (Henrik s. 17.8.1772, Johan s. 12.6.1778) lähtee Schönberg-niminen suku.

Vanhemmista tyttäristä Maria naitettiin Kyttälän Rantalan Thomas Johanssonin kanssa 25.5.1748 ja Walborg 28.12.1752 Mattilan Hulttisen Matts Pålssonin kanssa. Iso-Iivarin talonhaltijaluettelossa edellinen pariskunta on merkitty Tuomola-nimiseen taloon Kyttälässä ja jälkimmäinen löytyy Hulttiselta.

Kuten huhtikuussa 2008 kirjoittamistani teksteistä näkyi Köönikän porukalla on linkki Harjavallan Torttilan Keisarin mysteeriin ja nyt saatiin vielä (marginaalinen) kosketus Rantalaan, joka on miespuolisilta esipolviltaan ratkaisematon mysteeri. (Oma esi-isäni, Johan Johansson on edellisen kappaleen Thomaksen veli. Heidän isänsä Johan Thomasson löytyy Risto Rytin esipolvista ja oli Keisarin talontyttären kanssa naimisissa!)

Lykästi taas

Tiistainen käynti Kansalliskirjastossa ei ensin vaikuttanut lupaavalta. Katselin painettuja hautajaisrunoja, mutta niistä ei löytynyt sukulaisuussuhteita. Harhailin sitten hyllyjen välissä ja eksyin Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimitusten pariin.

Ajattelin, että niistä voisi löytyä joku lisäpiirre Flachsenius-professoriveljesten elämään. Silmäilin niteiden selkiä ja tarkistin hiukankin lupaavien hakemistot. Nimike Suomen uskonnollisten liikkeiden historiasta asiakirjoja ja tutkimuksia oli oikeaan suuntaan... ja henkilöluettelossa oli nimi Flacksen...

Parempaa kuin olisin voinut toivoakaan! Kirjaan oli painettu neljä Ernst Grabben kirjettä Petter Schäferille. Petteriä oli ahdingossa kymmenisen vuotta aikaisemmin auttanut ”kanssapietisti” Isak Laurbecchius, joten Grabbe ajatteli häntä kiinnostavan kuulla että:

”Sal. Laurbeckens Enckia med 3 barn, har gifwit sig i giffte med leutnant Flacksen.” [Päiväys Halikon Immolassa 3.9.1724]

Avioliitto Elisabet Brotteran kanssa on esitettynä Ylioppilasmatrikkelissa ja parissa muussakin paikassa, mutta tämä oli ensimmäinen asiallinen viite avioliitosta ja ajoituksellekin sain rajaa. Piikkiön ja Halikon oikeuspöytäkirjojakin tuli viime vuoden lopulla katsottua ja niissä Elisabet Brottera mainittiin nimeltä ja ilman uutta miestä vielä 27.9.1723.

Elisabetin juurista ei kuulemma ole tietoa eikä kukaan varmaan tiedä Isakin kolmen lapsenkaan kohtalosta?

Ernst Grabbe (Halikon Joensuun kartanon pehtori) vaikuttaa mielenkiintoiselta persoonalta, mutta verkosta en löydä mitään kokonaisvaltaista linkitettävää. Stefan Löfvingin Päiväkirjasta pääsee toki lukemaan isonvihan aikaisista tapahtumista, joissa Ernst Grabbella oli pieni osa:

18 p. samaa kuuta olin kirkossa, ja kun palasin sieltä kotia, tuli venäläinen rakuuna ja tahtoi hevoseni kyytiin. Kun hän ei sitä saanut, löi hän minua kepillä käsivarteen, jota iskua minä sain pitää hyvänä isännän tähden. Sitten kävin minä Turussa, ostamassa paperia ja lakkaa maisteri Paulin'ille; niin ainakin kerroin siellä, eikä se pelkkää valhetta ollutkaan, koska sille paperille kirjoitin hänelle kirjeen hra Grabben nimessä. Aikomukseni oli koettaa, oliko hän yhtä uskollinen venäläisiä kohtaan teossa kuin sanoissa...

Turun ja Porin läänin sotavahingot v. 1809

Arkistolaitoksen digitaaliarkistoon on varmaankin juhlavuoden kunniaksi digitoitu Suomen sotaan liittyviä dokumentteja. Buxhoevdenin päämajan siviilikanslian syövereistä löytyy mm. Vahingonkorvaushakemukset tutkimuspöytäkirjoineen. Opuksesta Vahingonkorvaushakemukset, Turun ja Porin lääni I 1808-1808 (E:43) on alla esimerkkinä aukeama (kuva 615), jossa eurajokelaiset ovat päässeet kertomaan luovuttamistaan vaate- ja ruokatavaroista.

Seuraavilta aukeamilta löytyvät Lapin ja Hinnerjoen tiedot yhtä siisteistä riveistä. Nidoksen ensimmäisillä sivuilla on sisällysluettelo, jolla saa melko vaivattomasti itseä kiinnostavan paikkakunnan ilmoitukset esille. Kaupan päälle voi saada esi-isän puumerkinkin.

Outoja tarinoita

Kaupunginkirjastosta löytyi amatöörin silmiin varsin oiva Darren Oldridgen teos Strange Histories. The trial of the pig, the walking dead, and other matters of fact from the mediaeval and Renaissance worlds (2005). Insinöörien aivoille sopivasti Oldridge ei pidä menneisyyden ihmisiä outoina, vaikka heidän aivoituksensa oudoilta tuntuvatkin.

Oldridgen näkemys on, että esimodernit ihmiset tekivät yhtä rationaalisia päätöksiä kuin modernitkin. Niin kuin Päätöksenteon ja ongelmanratkaisun kurssilla viime vuosikymmenellä opin: tehdyn päätöksen laatu voidaan määrittää vain päätöksenteon hetkellä käytössä olleen tiedon valossa.

Esipuheessaan Oldridge summeraa 1500- ja 1600-luvun ihmisten todellisuutta. Hyvinvointi riippui maatalouden menestyksestä. Katovuosia oli ja tuli ja tuli. Vakavia kulkusairauksia. Korkea lapsikuolleisuus. Oli helppo ajatella yliluonnollisia ajatuksia – jostain pitää löytää selityksiä.

Kristinusko tarkoitti tuolloin hyväksyttyjen tekstien, ennen kaikkea Raamatun, ehdotonta auktoriteettia. (Tieteellisien kokeiden ajatus tuli muotiin vasta myöhään 1600-luvulla.) Ja myös metafyysisten, näkymättömien, olentojen olemassaoloa. Jumala, Saatana, enkelit ja paholaiset olivat totta.

Esimodernit ajattelijat ja kirjoittajat pystyivät skeptiseen ajatteluun, mutta koska heidän todellisuutensa oli erilainen kuin tämänpäivän ihmisen, ajattelun lopputulos oli myös eri näköinen. Vaikka sitten vain siksi, että käytössämme on mittatilauksena tehdyn silmälasit.

Todennäköisesti minulta jää huomaamatta jokin syvällinen totuus, mutta historian ihmisten ajattelu alkaa yhdistyä mielessäni vanhoihin Star Trekin jaksoihin. Kirk miehistöineen laskeutui outoihin sivilisaatioihin, joiden ihmiset käyttäytyivät aluksi käsittämättömällä tavalla. Mutta kun teleportatuille avaruusmatkaajille oli selitetty olennaiset lainalaisuudet, he pystyivät toimimaan yhteisön ehdoilla jokseenkin vaivattomasti.

Halukkaat elintasopakolaiset vuonna 1786

Viime vuosien siirtolaiskeskusteluissa on argumentoitu muun muassa, että köyhistä maista pääsevät lähtemään vain rikkaimmat, eli ne jotka vähiten apua tarvitsevat. Mutta entäs jos lähteminen olisi ilmaista?

Ruotsin kuningas hankki vuonna 1784 Ranskalta 21 neliökilometrin kokoisen Saint Barthélemy saaren Länsi-Intiasta. Jotta siitä saataisiin jotain hyötyä, julistettiin saari 7.9.1785 vapaakauppa-alueeksi. Virallinen tiedotus päätöksestä epäonnistui, sillä helmikuussa 1786 Suomessa kiersi versio, jossa hallitus aikoi lähettää väkeä siirtolaisiksi Amerikkaan. Suostuvaisille muuttajille myönnettäisiin vapaa matka ja muita etuja. Kaukainen saari oli yhtä suuri kuin Suomi, siellä ei ollut koskaan katovuosia, kaikki mitä voi toivoa oli tarjolla ilman työtä tai vaivaa.

Hämeen ja Uudenmaan läänin maaherra kirjoitti 10.5.1786 kuninkaalle, että hänen luokseen oli tullut joukko ihmisiä ilmoittautumaan siirtolaisiksi. Maaherra antoi sitten kuuluttaa kirkossa, ettei huhuissa ole perää ja hänen läänissään tilanne saatiin hallintaan.

Kuopion eli Savon ja Karjalan läänin maaherra raportoi ilmoittautuneista lähtijöistä ensimmäisen kerran kuninkaalle jo 31.3.1786. Heidän joukossaan oli itsellisten ja muiden tilattomien lisäksi torppareita ja tilanhaltijoita. Suurin osa oli Rantasalmen ja Joroisten pitäjistä ja näille maaherra kirjoitti erillisen kirkossa luettavan kuulutuksen 11.6.1786. Tiedotus ei kuitenkaan tehonnut, sillä kansa ajatteli, että maaherrat, papit ja virkamiehet yrittivät yhteistuumin estää kuninkaan lupaamien matkarahojen jakamista.

Kyminkartanon läänin maaherra oli kirjoittanut kuninkaalle myös jo maaliskuussa ja järjesti ylimääräisen kuulutuksen kirkkoihin. Hän sai kuitenkin kuulla, että joukko loisia, torppareita ja palkollisia oli viimeisen rekikelin aikana salaa kulkenut rantakaupunkien läheisyyteen odottamaan avovettä. Hartolassa, kun maaherran kuulutus oli helluntaipyhänä luettu, oli seuraavana päivänä pitäjän kirkolle kokoontunut kolmattasataa henkeä neuvotteluun ja 6.6. nämä olivat lähteneet, varustettuina pyssyillä, keihäillä ja muilla aseilla, matkalle etelään.

Syksyllä maaherrat eivät enää vaivanneet kuningasta raporteillaan aiheesta eli ilmeisesti kansa oli niellyt kitkerän totuuden. Kivisiä peltoja kummempaa ei heille ollut tarjolla.

(Edellä olevat tiedot on poimittu W. Tawaststjernan artikkelista Savolaisia Amerikan matkalla v. 1786, joka on julkaistu kirjassa Historiallisia tutkimuksia J. R. Danielson-Kalmarin kunniaksi 7.V.1923)

Palvelusväen liikkuvuudesta

Vaahteranmäen Eemelistä ja muista lastenkirjoista on kai jäänyt minulle käsitys, että piiat ja rengit palvelivat samaa taloa vuosikausia. Tehdessäni tutkimusta Kokemäen Yli-Forsbyn 1800-luvusta huomasin, että palvelusväki oli viipynyt vain vuoden tai kaksi ja vedin johtopäätöksen, että isäntäväessä (esivanhemmissani) oli jotain vikaa.

Mutta ei välttämättä ollutkaan. Historiallinen arkisto 105 sisältää Eino Jutikkalan artikkelin Agraariyhteiskunnan nomadit. Siinä kerrotaan Tuusulan paikallishistorian kirjoittajien tutkineen rippikirjoista ajanjakson 1828-39 ja todenneen, että noin puolet pitäjän palkollisista viipyi työpaikassaan vain vuoden, lähes puolet 2-4 vuotta ja harva kauemmin.

Jutikkala itse vertaili Sääksmäen henkikirjoja vuosina 1850-52. Hänen laskelmiensa mukaan säätyläisten ja talollisten palkollisista yli puolet vaihtoi työpaikkaa vuosittain. Useammassa talonpoikaistaloudessa kaikki palkolliset vaihtuivat pyhäinpäivänä.

Talon palkollismäärä ei ollut sama vuodesta toiseen. Jutikkala arvelee syynä olleen perhekoostumuksen muutos, joka on joko lisännyt tai vähentänyt ulkopuolisen työvoiman tarvetta. Tästä syntyy osaselitys renkien ja piikojen liikkuvuudelle, mutta muita syitä sille ei tunneta. Jostain syystä palkollisten muutot olivat kuitenkin enimmäkseen seurakunnan sisäisiä.

Lähteenä!

Huomasin, että vanhaa postiani oli käytetty Kysy kirjastonhoitajalta -vastauksen lähteenä. Kysymys oli

Linnan teoksen Täällä Pohjantähden alla ensimmäisessä osassa pappilan väki päättää palkita Koskelan Jussin "maanviljelysseuran raivaajamitalilla". Hieman myöhemmin kerrotaan, kuinka mitali oli tarkoitus jakaa "läänin maanviljelysseuran maatalousnäyttelyssä". Mikä on tällaisen mitalin historia? Oliko mitali tuolloin 1800-luvun loppuvuosina myönnettynä harvinainen? Onko kyseessä sama kunniamerkki kuin Maatalousseurojen keskusliiton mitali?

Kirjastonhoitajan vastausta olisi voinut täydentää toteamalla, että maatalouspalkintoja jaettiin myös paikkakunta- ja maakuntatasolla.

Täytyy tunnustaa, että itseltäni on jäänyt Täällä Pohjantähden alla toistaiseksi lukematta. Tämä häpeällinen seikka tuli viimeksi mieleeni, kun luin jouluaaton ajankuluksi Annie Margaret Clive Bayleyn kirjaa Vignette from Finland: Or, Twelve Months in Strawberryland. Sen alussa kirjoittaja saapuu junalla Turusta Urjalaan ja asettuu joksikin aikaa ystävätterensä kotikartanoon ennenkuin he yhdessä matkaavat pitkin Suomea.

Kirjasta on selvää, että kyseessä on Honkolan kartano ja melko vaivattomasti on pääteltävissä, että kirjoittajan matkakumppani "Miss de M" oli jompikumpi Johan Hampus Furuhjelmin tyttäristä. Åbo akademin Brevsam-kannasta löytyy Clive Bayleyn 3 kirjettä vuosilta 1913-1921 Annie Furuhjelmille ja yksi kirje vuonna 1894 Hampus Furuhjelmille. M viittaa lähemmäksi Mary Constancea, mutta toisaalta Annie Margaret Clive Bayley ja Annie Fredrika ovat molemmat kirjoittajina Sonya Kovalevskyn elämänkerrassa. Niin tai näin, tämäkin vanha matkakertomus ansaitsisi laajemman yleisön ja ehkäpä myös käännöksen suomeksi.

Magnus Wrightin näkemys Honkolan kartanosta vuodelta 1867
(Valtion taidemuseon kokoelma)

Yhteys Pohjantähteen? Honkolan kartanoa pidetään Linnan kirjan esikuvana. Esimerkiksi Ylen sivulla todetaan

Urjalassa sijaitseva Honkolan kartano, jossa Linnan äiti oli leskeksi jäätyään töissä oli kansalaissodan aikana hyvin samanlaisten tapahtumien keskipisteessä kuin Pohjantähden kartano. Honkolan kartanon tapahtumat olivat innoittanut myös toista kirjailijaa, nimittäin Runar Schildtiä hänen kansalaissotaa käsittelevässä novellissaan Aapo. Schildt oli kuullut kartanonisännän murhasta vuokrattuaan talon Honkolan kartanon mailta 1919, vaikka Aapon tapahtumat hän sijoittikin Pernajaan.

Sananparsi sukututkijalle sunnuntaiksi (6)

Näin se käy kaharelta oppinuselta, sanoo poika kun papin peräs luki. Kauhajoki

Jos on suinkin mahdollista, kokeneemmilta tutkijoilta kannattaa pyytää oppia. Kun on kerran nähnyt miten tehdään on helpompaa tehdä itse yksin. Ja aikanaan opettaa eteenpäin.

Lähde: Suomen kansan sananparsikirja. Toim. R. E. Nirvi ja Lauri Hakulinen. WSOY 1948