Viime vuosien siirtolaiskeskusteluissa on argumentoitu muun muassa, että köyhistä maista pääsevät lähtemään vain rikkaimmat, eli ne jotka vähiten apua tarvitsevat. Mutta entäs jos lähteminen olisi ilmaista?
Ruotsin kuningas hankki vuonna 1784 Ranskalta 21 neliökilometrin kokoisen Saint Barthélemy saaren Länsi-Intiasta. Jotta siitä saataisiin jotain hyötyä, julistettiin saari 7.9.1785 vapaakauppa-alueeksi. Virallinen tiedotus päätöksestä epäonnistui, sillä helmikuussa 1786 Suomessa kiersi versio, jossa hallitus aikoi lähettää väkeä siirtolaisiksi Amerikkaan. Suostuvaisille muuttajille myönnettäisiin vapaa matka ja muita etuja. Kaukainen saari oli yhtä suuri kuin Suomi, siellä ei ollut koskaan katovuosia, kaikki mitä voi toivoa oli tarjolla ilman työtä tai vaivaa.
Hämeen ja Uudenmaan läänin maaherra kirjoitti 10.5.1786 kuninkaalle, että hänen luokseen oli tullut joukko ihmisiä ilmoittautumaan siirtolaisiksi. Maaherra antoi sitten kuuluttaa kirkossa, ettei huhuissa ole perää ja hänen läänissään tilanne saatiin hallintaan.
Kuopion eli Savon ja Karjalan läänin maaherra raportoi ilmoittautuneista lähtijöistä ensimmäisen kerran kuninkaalle jo 31.3.1786. Heidän joukossaan oli itsellisten ja muiden tilattomien lisäksi torppareita ja tilanhaltijoita. Suurin osa oli Rantasalmen ja Joroisten pitäjistä ja näille maaherra kirjoitti erillisen kirkossa luettavan kuulutuksen 11.6.1786. Tiedotus ei kuitenkaan tehonnut, sillä kansa ajatteli, että maaherrat, papit ja virkamiehet yrittivät yhteistuumin estää kuninkaan lupaamien matkarahojen jakamista.
Kyminkartanon läänin maaherra oli kirjoittanut kuninkaalle myös jo maaliskuussa ja järjesti ylimääräisen kuulutuksen kirkkoihin. Hän sai kuitenkin kuulla, että joukko loisia, torppareita ja palkollisia oli viimeisen rekikelin aikana salaa kulkenut rantakaupunkien läheisyyteen odottamaan avovettä. Hartolassa, kun maaherran kuulutus oli helluntaipyhänä luettu, oli seuraavana päivänä pitäjän kirkolle kokoontunut kolmattasataa henkeä neuvotteluun ja 6.6. nämä olivat lähteneet, varustettuina pyssyillä, keihäillä ja muilla aseilla, matkalle etelään.
Syksyllä maaherrat eivät enää vaivanneet kuningasta raporteillaan aiheesta eli ilmeisesti kansa oli niellyt kitkerän totuuden. Kivisiä peltoja kummempaa ei heille ollut tarjolla.
(Edellä olevat tiedot on poimittu W. Tawaststjernan artikkelista Savolaisia Amerikan matkalla v. 1786, joka on julkaistu kirjassa Historiallisia tutkimuksia J. R. Danielson-Kalmarin kunniaksi 7.V.1923)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti