lauantai 21. kesäkuuta 2008
Taas on aikoihin eletty
Sarjassa "hain ihan muuta" sain tulokseksi sivuston http://www.1809.fi/ tapahtumakronologian, jossa sanotaan Haistilan taistelun tapahtuneen Kokemäellä. En minä paljon Suomen sodasta tiedä, mutta jos taistelu olisi tapahtunut Haistilassa se olisi koskettanut naapurikylässä asuneita esivanhempiani ja olisin asiaan perehtynyt. Perehtymiseni kuitenkin loppui, kun kirjallisuuslähteeni varsin vakuuttavasti väittivät tapahtumapaikkana olleen Ulvilan Haistilan.
Mitähän kirjallisuutta sivuston tekijät ovat lukeneet? Hämäävää tietenkin on, että Kokemäenjoen varrella on kaksi Haistila-nimistä kylää ja molemmissa on ollut lauttapaikka, mutta vähän korkeampaa tasoa odottaisi tällaiselta juhlasivustolta.
Verkosta löytyy omaa käsitystäni vahvistavaa kirjallisuutta esimerkiksi runeberg.org-sivustolta: http://runeberg.org/stridfin/0070.html (Kokemäki ei ole 12 kilometrin päässä Porista), http://runeberg.org/nfbj/0571.html (kauempana kuin "icke långt"), http://runeberg.org/finskakr/0114.html (Haistila, vähän etelään Ulvilasta).
Mikä oli todistettava. (Turhan takia)
Kartanoelämää 1800-luvulla
Oma tutkimukseni Knorringeista Kokemäenkartanossa 1800-luvulla saa erinomaista kaikupohjaa Sanna Kekkosen gradusta Hovilan herra ja kartanolaiset. Sysmän Hovilan kartanoyhteistön elämää 1824-1870. Ajanjakso on lähes identtinen ja luonnollisesti perustuu omistajakausiin; Hovilan kohdalla O. M. W. ja Otto Wilhem Wadenstjernan aikaan.
Kekkosella näyttää olleen käytettävissään laajempi valikoima asiakirjalähteitä kuin olen itse onnistunut löytämään. Mutta hän on myös ottanut paljon irti kirkonkirjoista, tehnyt analyysiä nimenannosta ja hyödyntänyt kummisuhteita. Kekkonen kirjoittaa lähdemateriaalin kokoamisesta: "Yhdistämällä saadut tiedot muiden lähdesarjojen kertomaan on rakentunut vähitellen yksilön elämänkerta, jota tarkastelemalla on rakentunut sosiaalisten suhteiden verkosto, johon yksilö on kietoutunut."
Toivoa sopii, että Kekkonen on tallettanut työnsä tämän vaiheen johonkin arkistoon. Lopputyössä henkilötietoja vilahtelee varsin vähän eikä työhön sisälly edes torppien luetteloa. Uskoisin, että graduun tutustuminen kuitenkin kannattaa kaikille niille, joiden tutkimuksissa on kartanoväkeä. Teoreettisemmat osuudet on helppo hypätä yli.
Itselleni heräsi uudestaan halu saada Knorring-häsläys pakettiin. Eli Gottleben ruokapöydältä rahille ja kartanon paperit rahin alta pöydälle.
Kekkosella näyttää olleen käytettävissään laajempi valikoima asiakirjalähteitä kuin olen itse onnistunut löytämään. Mutta hän on myös ottanut paljon irti kirkonkirjoista, tehnyt analyysiä nimenannosta ja hyödyntänyt kummisuhteita. Kekkonen kirjoittaa lähdemateriaalin kokoamisesta: "Yhdistämällä saadut tiedot muiden lähdesarjojen kertomaan on rakentunut vähitellen yksilön elämänkerta, jota tarkastelemalla on rakentunut sosiaalisten suhteiden verkosto, johon yksilö on kietoutunut."
Toivoa sopii, että Kekkonen on tallettanut työnsä tämän vaiheen johonkin arkistoon. Lopputyössä henkilötietoja vilahtelee varsin vähän eikä työhön sisälly edes torppien luetteloa. Uskoisin, että graduun tutustuminen kuitenkin kannattaa kaikille niille, joiden tutkimuksissa on kartanoväkeä. Teoreettisemmat osuudet on helppo hypätä yli.
Itselleni heräsi uudestaan halu saada Knorring-häsläys pakettiin. Eli Gottleben ruokapöydältä rahille ja kartanon paperit rahin alta pöydälle.
perjantai 20. kesäkuuta 2008
Kesäisessä puutarhassa vanhojen kirjojen kera
Googlen digitoimissa kirjoissa hakuni osui Gabriel Reinin kokoamaan tietopläjäykseen Statistisk teckning af storfurstendömet Finland vuodelta 1853. Sieltä löytyi mm. tilasto säätyläisten ja tavallisen kansan hedelmäpuutarhoista paikkakunnittain (alkaa sivulta 77). Tiedot kerännyt professori Böcker oli vuoden 1830 tietämillä laskenut myös mehiläispesät ja 1820-luvulla eläimiä ja heinäsatoa. Alkusanoista selviää, että tilastot oli kerätty kenraalikuvernöörin käskystä. Näköjään löytyvät tänä päivänä Kansallisarkistosta erillisestä Böckerin kokoelmasta ja mikrofilmattuna. Työlistalle.
Samaisessa kirjassa kiinnitin huomiota kasvillisuuslistaan, jossa musta viinimarja oli saanut suomenkielisen nimen siestain. Gustaf Renvallin Suomalainen sana-kirja vuodelta 1826 tuntee myös nimet hiestain ja hiestana. Miksi minä en ole kuullut kuin tylsästä mustasta viinimarjasta?
Samaisessa kirjassa kiinnitin huomiota kasvillisuuslistaan, jossa musta viinimarja oli saanut suomenkielisen nimen siestain. Gustaf Renvallin Suomalainen sana-kirja vuodelta 1826 tuntee myös nimet hiestain ja hiestana. Miksi minä en ole kuullut kuin tylsästä mustasta viinimarjasta?
torstai 19. kesäkuuta 2008
Kuluneesta aiheesta
Akateemisessa kirjakaupassa oli perinteinen kesän -20% pokkaritarjous, johon jälleen kerran sorruin. Poimin muiden kirjojen mukaan Bill Brysonin uusimman populaarihistorian ”Shakespeare”, joka tuskin 200-sivuisena ei todennäköisesti jäisi ainakaan lukematta. Eikä jäänyt.
Bryson kertoo alkusivuilla, ettei 400 vuoden etsimisen jälkeen ole löytynyt kuin noin 100 asiakirjaa, jotka liittyvät Shakespeareen tai hänen lähimpiin perheenjäseniinsä. Sekin on aika paljon ottaen huomioon, että mies eli 1500- ja 1600-lukujen taitteessa.
Minulle uutta tietoa oli, että monet sadastakin dokumentista olisivat jäänet löytämättä, ellei eräs amerikkalainen pariskunta olisi 1900-luvun alkupuolella päättänyt muuttaa Lontooseen ja käyttää vuosien 18-tuntisia päiviä asiakirjojen läpikäymiseen. Heidän arvioidaan tutkineen satoja tuhansia asiakirjoja. Mies lopulta valitettavasti menetti järkensä, tai ainakin suhteellisuuden tajunsa.
Brysonin kirja pyrkii esittämään Shakespearen elämän nimenomaan varmojen tietojen kautta. Näin kirja edustaa samaa tyylilajia, johon itsekin olen pyrkinyt. Ei ammattikirjoittajan jäljessä niin kauhean suurta eroa ollut... kai. En ainakaan keksinyt mitään kopioitavaa.
Bryson kertoo alkusivuilla, ettei 400 vuoden etsimisen jälkeen ole löytynyt kuin noin 100 asiakirjaa, jotka liittyvät Shakespeareen tai hänen lähimpiin perheenjäseniinsä. Sekin on aika paljon ottaen huomioon, että mies eli 1500- ja 1600-lukujen taitteessa.
Minulle uutta tietoa oli, että monet sadastakin dokumentista olisivat jäänet löytämättä, ellei eräs amerikkalainen pariskunta olisi 1900-luvun alkupuolella päättänyt muuttaa Lontooseen ja käyttää vuosien 18-tuntisia päiviä asiakirjojen läpikäymiseen. Heidän arvioidaan tutkineen satoja tuhansia asiakirjoja. Mies lopulta valitettavasti menetti järkensä, tai ainakin suhteellisuuden tajunsa.
Brysonin kirja pyrkii esittämään Shakespearen elämän nimenomaan varmojen tietojen kautta. Näin kirja edustaa samaa tyylilajia, johon itsekin olen pyrkinyt. Ei ammattikirjoittajan jäljessä niin kauhean suurta eroa ollut... kai. En ainakaan keksinyt mitään kopioitavaa.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2008
Aikamatka Poriin
Museo-lehden kesänumero 2/2008 (jaetaan ilmaiseksi museoissa) kertoi aukeamallaan Porin historiallisesta kaupunkisuunnistuksesta vuodesta 1558 1950-luvun alkuun asti. Konsepti materiaaleineen on suunniteltu koululaisille, mutta voinee tarjota jotain aikuisillekin? Kaupunkisuunnistusopas löytyy Satakunnan museon sivuilta samoin kuin opettajan materiaali.
tiistai 17. kesäkuuta 2008
Sarjasurffausta
Viime viikonlopun ohjelmssa oli saada seuraavan Sukutiedon juttu valmiiksi. Muistiinpanot ovat pyörineet kämpässä jo kuukausia, kun piti tehdä ajoissa... no sainhan lähetettyä pari päivää ennen aikarajaa.
Aiheenani oli sarjajulkaisut ja tuoretta käytännön kokemustakin oli käytössä. Sattumalta törmäsin äskettäin useaan mainintaan artikkeleista sarjassa Jyväskylän historiallinen arkisto. Innostuin lainaamaan kaupunginkirjastosta kaikki osat, jotka heillä oli. Tämä osoittautui varsin antoisaksi liikkeeksi.
Osa 2 ”Kirkonkirjat paikallisyhteisön kuvaajina” sisälsi sukututkijan silmille sopivaa aineistoa kannesta kanteen. Osassa 4 ”Vanhuus, vaivat, erilaiset” Kustaa H. J. Vilkuna analysoi artikkelissaan ”vanhuuden” käyttöä kuolinsyynä, Jari Eilola 1600-luvun lopun ihmisten suhtautumista sairauteen ja Heikki Vuorimies esittää havaintoja keskisuomalaisten terveydentilasta Loviisan ja Viaporin linnoittamistöissä.
Osassa 5 ”Rikos historiassa” Petri Karosen artikkeli käsittelee murhatapausta 1600-luvun Turussa. Ei mikään kirvesmurha, vaan vaimo leipoi leipään elohopeaa... Mika Jokiahon artikkelissa analysoidaan sukupuolielämään liittyviä oikeustapauksia Pohjanmaalta vuosina 1540-1690, ilmeisesti Pietarsaari-keskeisesti. Kustaa H. J. Vilkunan artikkeli humoristisesta puheesta oli mielenkiintoinen jo ennen kuin käänsin sivulle 236. Siellä, yllätyksekseni, kohtasin ratsutalollinen Heikki Keisarin (vuosimalli 1739). Hänen rakuunansa Mikko Lustig oli hermostunut kun häntä ei oltu kutsuttu laskiaispäivälliselle. Tilanne kääntyi niin, että Keisari sai syytä nimittää rakunaa varkaaksi, huoramieheksi ja konnaksi. Sitten käytiin jo käsiksi. Keisari jatkoi sättimistä huipentaen termiin Paskahuusi-Mikko, minkä oikeus katsoi erittäin sopimattomaksi.
Onhan se hyvä tietää, ettei esi-isä 10+ sukupolven takana ole ollut täysin sanaton.
Aiheenani oli sarjajulkaisut ja tuoretta käytännön kokemustakin oli käytössä. Sattumalta törmäsin äskettäin useaan mainintaan artikkeleista sarjassa Jyväskylän historiallinen arkisto. Innostuin lainaamaan kaupunginkirjastosta kaikki osat, jotka heillä oli. Tämä osoittautui varsin antoisaksi liikkeeksi.
Osa 2 ”Kirkonkirjat paikallisyhteisön kuvaajina” sisälsi sukututkijan silmille sopivaa aineistoa kannesta kanteen. Osassa 4 ”Vanhuus, vaivat, erilaiset” Kustaa H. J. Vilkuna analysoi artikkelissaan ”vanhuuden” käyttöä kuolinsyynä, Jari Eilola 1600-luvun lopun ihmisten suhtautumista sairauteen ja Heikki Vuorimies esittää havaintoja keskisuomalaisten terveydentilasta Loviisan ja Viaporin linnoittamistöissä.
Osassa 5 ”Rikos historiassa” Petri Karosen artikkeli käsittelee murhatapausta 1600-luvun Turussa. Ei mikään kirvesmurha, vaan vaimo leipoi leipään elohopeaa... Mika Jokiahon artikkelissa analysoidaan sukupuolielämään liittyviä oikeustapauksia Pohjanmaalta vuosina 1540-1690, ilmeisesti Pietarsaari-keskeisesti. Kustaa H. J. Vilkunan artikkeli humoristisesta puheesta oli mielenkiintoinen jo ennen kuin käänsin sivulle 236. Siellä, yllätyksekseni, kohtasin ratsutalollinen Heikki Keisarin (vuosimalli 1739). Hänen rakuunansa Mikko Lustig oli hermostunut kun häntä ei oltu kutsuttu laskiaispäivälliselle. Tilanne kääntyi niin, että Keisari sai syytä nimittää rakunaa varkaaksi, huoramieheksi ja konnaksi. Sitten käytiin jo käsiksi. Keisari jatkoi sättimistä huipentaen termiin Paskahuusi-Mikko, minkä oikeus katsoi erittäin sopimattomaksi.
Onhan se hyvä tietää, ettei esi-isä 10+ sukupolven takana ole ollut täysin sanaton.
maanantai 16. kesäkuuta 2008
Kustaavilaisuuden anti
En osallistunut Helsingin 1700-luvun juhlallisuuksiin viime viikolla kovinkaan laajasti. Vasta torstaina ehdin Sederholmin talossa pidettiin Kustavilaiseen kahvilaan, jossa tarjoiltiin Cajsa Wargin keittokirjasta (1755) poimittuja leivonnaisia. Silloin oli Helsinki-päivä ja paikalla tolkuttomasti porukkaa. Varsinaista 1700-luvun tunnelmaa ei syntynyt.
Torstaina maistoin puuterikakkua (hyvä; kuin sienikakkua, mutta rakeita joukossa - mantelia?) ja kanelirinkeliä (hyvä; pullaan vivahtavaa). Perjantaina tulin osallistumaan ohjelmaan, mutta ehdin sitä ennen kokeilla mantelitortun (hyvä; varsin tavallinen) ja omenakakun. Jonossa seisoessa olin havainnut omenakakun varsin suosituksi. Sen tumma murupäällinen olisi nykyaikaisissa leivonnaisissa fariinisokerilla ja rasvalla kyllästettyjä kaurahiutaleita. Tätä tietoisesti tai tiedostamatta odottaen, kakku tuotti yllätyksen. Päällinen oli tehty raastetusta (ruis)leivästä. En syönyt loppuun.
Perjantain ohjelma oli markkinoitu vanhan ajan kinkereinä ja lukusina. Se koostui Esko Matti Laineen lyhyestä papin asun ja lukutaidon merkitystä valoittavasta esityksestä. Sitten asetuttiin jonoon lukemaan 1750-luvun virsikirjasta pari säettä ja saamaan 1700-luvun käsialalla raapustettu lukuseteli. Mielestäni luin varsin sujuvasti, mutta sain arvosanaksi vain ”oikein hyvästi” kun kuulin jonkun muun saaneen ”erinomaisen”.
Toisena osana ohjelmaa oli naapurihuoneessa kirjoitetut kirjeet. Se oli niin hidasta, etten jaksanut jäädä katsomaan. Kameran akku oli jäänyt lataamatta enkä saanut kaikkia haluamiani kuvia – museossa liikkuvalla henkilökunnalla oli vaatteinaan kauniita esimerkkejä 1700-luvun arkisemmasta pukeutumisesta.
Kotimatkalla näin Ruotsista vierailulla olleen 1700-luvun kopioaluksen. Se oli lähdössä liikenteeseen peruukkeihin ja silkkeihin pukeutuneen väen kanssa.
Torstaina maistoin puuterikakkua (hyvä; kuin sienikakkua, mutta rakeita joukossa - mantelia?) ja kanelirinkeliä (hyvä; pullaan vivahtavaa). Perjantaina tulin osallistumaan ohjelmaan, mutta ehdin sitä ennen kokeilla mantelitortun (hyvä; varsin tavallinen) ja omenakakun. Jonossa seisoessa olin havainnut omenakakun varsin suosituksi. Sen tumma murupäällinen olisi nykyaikaisissa leivonnaisissa fariinisokerilla ja rasvalla kyllästettyjä kaurahiutaleita. Tätä tietoisesti tai tiedostamatta odottaen, kakku tuotti yllätyksen. Päällinen oli tehty raastetusta (ruis)leivästä. En syönyt loppuun.
Perjantain ohjelma oli markkinoitu vanhan ajan kinkereinä ja lukusina. Se koostui Esko Matti Laineen lyhyestä papin asun ja lukutaidon merkitystä valoittavasta esityksestä. Sitten asetuttiin jonoon lukemaan 1750-luvun virsikirjasta pari säettä ja saamaan 1700-luvun käsialalla raapustettu lukuseteli. Mielestäni luin varsin sujuvasti, mutta sain arvosanaksi vain ”oikein hyvästi” kun kuulin jonkun muun saaneen ”erinomaisen”.
Toisena osana ohjelmaa oli naapurihuoneessa kirjoitetut kirjeet. Se oli niin hidasta, etten jaksanut jäädä katsomaan. Kameran akku oli jäänyt lataamatta enkä saanut kaikkia haluamiani kuvia – museossa liikkuvalla henkilökunnalla oli vaatteinaan kauniita esimerkkejä 1700-luvun arkisemmasta pukeutumisesta.
Kotimatkalla näin Ruotsista vierailulla olleen 1700-luvun kopioaluksen. Se oli lähdössä liikenteeseen peruukkeihin ja silkkeihin pukeutuneen väen kanssa.
sunnuntai 15. kesäkuuta 2008
Yhdistyksen rikkaus voi olla haitaksi
New Yorkin sukututkimusyhdistys (New York Genealogical and Biographical Society) omistaa ylläolevan talon aivan suurkaupungin keskustassa. Siitä on varmasti ollut vuosien varrella paljon iloa, mutta (osaltaan?) aiheutti lopulta aika oudon käänteen.
Yhdistyksen hallitus toi nimittäin viimevuotiseen jäsenkokoukseen aloitteen irtisanoa kaikki jäsenet paitsi hallitus. Jäsenille lähetetyssä materiaalissa oli valtakirja (hallituksen esitysten puolesta? - oletettavasti), mutta ei tätä esitystä.
Kokouksen päätöksellä 5000 jäsentä erotettiin ja jäljelle jäi 15, hallitus. Talo räväytettiin myyntiin. Hintapyntö 33 miljoonaa dollaria. Vaikka Amerikan kiinteistömarkkinat ovat alamäessä, tuskin vaikuttanee suurkaupungin keskellä.
Jos kiinteistö menee kaupaksi, ei ole selvää kuka tai mikä saa rahat. Amerikkalaiseen tapaan asiasta mennään varmasti ottamaan selvää oikeussaliin.
Tulipa syy lukea Suomen yhdistyslaki kertaalleen läpi. Huh! "Yhdistyksen päätökseksi tulee, jollei säännöissä ole toisin määrätty, sääntöjen muuttamista, yhdistyksen purkamista tai yhdistyksen omaisuuden pääosan luovuttamista koskevassa asiassa se mielipide, jota on kannattanut vähintään kolme neljäsosaa äänestyksessä annetuista äänistä."
Sen sijaan yllätyksekseni laissa ei määrätä, että sääntöjen muuttamiseen tarvitaan kaksi kokousta. Enemmänkin maan (hyvä) tapa, joka on kirjaantunut useisiin sääntöihin? Muun muassa SSS:n. Joka ei omista taloa Helsingin keskustassa - valitettavasti.
Yhdistyksen hallitus toi nimittäin viimevuotiseen jäsenkokoukseen aloitteen irtisanoa kaikki jäsenet paitsi hallitus. Jäsenille lähetetyssä materiaalissa oli valtakirja (hallituksen esitysten puolesta? - oletettavasti), mutta ei tätä esitystä.
Kokouksen päätöksellä 5000 jäsentä erotettiin ja jäljelle jäi 15, hallitus. Talo räväytettiin myyntiin. Hintapyntö 33 miljoonaa dollaria. Vaikka Amerikan kiinteistömarkkinat ovat alamäessä, tuskin vaikuttanee suurkaupungin keskellä.
Jos kiinteistö menee kaupaksi, ei ole selvää kuka tai mikä saa rahat. Amerikkalaiseen tapaan asiasta mennään varmasti ottamaan selvää oikeussaliin.
Talon kuva samasta blogista.)
Tulipa syy lukea Suomen yhdistyslaki kertaalleen läpi. Huh! "Yhdistyksen päätökseksi tulee, jollei säännöissä ole toisin määrätty, sääntöjen muuttamista, yhdistyksen purkamista tai yhdistyksen omaisuuden pääosan luovuttamista koskevassa asiassa se mielipide, jota on kannattanut vähintään kolme neljäsosaa äänestyksessä annetuista äänistä."
Sen sijaan yllätyksekseni laissa ei määrätä, että sääntöjen muuttamiseen tarvitaan kaksi kokousta. Enemmänkin maan (hyvä) tapa, joka on kirjaantunut useisiin sääntöihin? Muun muassa SSS:n. Joka ei omista taloa Helsingin keskustassa - valitettavasti.