Vuosi loppu

No niin, tämän vuoden loppuvuotta on jäljellä vajaa päivä. Koko viime viikko meni käytännöllisesti katsoen sängyn pohjalla ja taas meni työsuunnitelmat (tai -unelmat) roskiin. Onneksi jo huomenna loppuvuotta on taas 365 päivää jäljellä.

Positiivisia uutisia loppuvuodesta oli autonomian ajan sotilaiden tietokannan julkistus. Tosin en ollut julkistuksessa, joten en tiedä missä se on käytettävissä. Sen paremmin SSS:n kuin Sota-arkiston etusivu ei auta asiaa. Ikävää oli sairasvuoteelta lueskella Forumin viestiketjua Hiskin tallennusten takkuamisesta (?) Ero vapaaehtoisten kokemuksista SSHY:n toiminnassa ja SSS:n toiminassa on varsin selvä. Toivon, että joko toiminnanjohtaja tai Hiski-koordinaattori vastaavat pian ja positiivisessa hengessä.

Tavataan sanoa, että tavoitteet pitäisi kirjoittaa ylös ja aika usein niitä tulee paperin reunoihin laitettuakin. Mutta todettakoon julkisesti (ja palataan asiaan vuoden mittaan), että sukututkimuksen puitteissa vuoden 2008 tavoitteeni ovat
1. Viimeistellä Gustava Adriana Gottlebenin esipolvet julkaisukuntoon syksyyn mennessä. Vaatii Kokemäen käräjien läpikäynnin, paikallishistorioiden uusluvun, tekstin (uudelleen) kirjoittamisen, viitteiden tarkistamisen, kuvien keruun.
2. Kerätä tietoa Kokemäen kartanosta Knorringien aikaan ja katsoa olisiko sitä tarpeeksi pieneen julkaisuun kesään mennessä.
3. GAG-työn jälkeen palata Petter Sundin pariin ja päästä hieman eteenpäin ennen vuoden loppua.
4. Kirjoittaa Sukutietoon luvatut artikkelit.

"Sukututkimuksellinen" video

Joululoman sukututkimuksellinen anti oli autoretki Kokemäen Kiettareen saareen, jossa en ollut eläissäni käynyt. Sukututkimuksen edistyttyä saarella oli nyt suurempi merkitys ja käynti täten aiheellinen. Ajelimme huviksemme saaren (kokonaispituus 10 kilometriä) pohjoispäähän, mutta vanha kylänpaikka on lähellä nykyistä siltaa. Napsin muistoksi kuvia ja pyöräytin kännykän kanssa oheisen kierroksen.

Todistusstandardi

Joulupukki toi Christine Rosen kirjan Genealogical Proof Standard. Building a Solid Case. Ei osoittautunut viisauden kiveksi, saman tekstin olen löytänyt jo ajat sitten verkkosivuilta. Amerikkalaisen tutkimuksen ominaisuuksista kai johtuu, että he kovasti erottelevat
a) suoria ja epäsuoria todisteita
b) alkuperäisiä ja johdettuja tietoja sekä
c) ensisijaista ja toissijaista tietoa

Johdetusta tiedosta on Suomessakin keskusteltu Hiskin merkityksen puitteissa runsaasti. Edellisten lisäksi kirjasessa huomioitiin "kuka ja miksi" - näkemys eli että asiakirjan alkuperäinen tarkoitus pitää huomioida.

Itse standardi koostui viiden vaiheen prosessista:
1) Hae todisteita järjellisestä määrästä asiakirjoja
2) Arvioi todisteita edellä mainittujen ominaisuuksien valossa
3) Jos joku todisteista viittaa muuhun suuntaan kuin toiset, sen merkitys pitää voida osoittaa olemattomaksi
4) Jos kaikki todisteet osoittavat samaan suuntaan eikä muuta johtopäätöstä voi vetää, niin asia on todistettu standardin mukaisesti
5) Johtopäätökset dokumentoidaan lähdeviitteineen.

Tait(t)o

Perjantain Hesarissa oli sivun juttu omakustanteiden tekemisestä. Sukututkijoita kiinnostavasta jutusta syntyi luonnollisesti keskustelua Forumilla. Minun huomioni kiinnittyi Suvi Aholan vaikeuksiin typografian kanssa. Tekstissä hän toteaa mm. "Ensimmäinen kirjasintyyppi oli ruma, toinen parempi mutta kirjan A5-kokoiselle sivulle pienennettynä lukukelvoton". Itse olen (onneksi) aina työskennellyt originaalikoossa.

Kommentissaan Ahola jatkaa aiheesta "Media-alan oppilaitoksista luulisi valmistuvan väkeä, joka voisi kansan- tai työväenopistoissa opettaa tavallisille ihmisille perusasioita typografiasta ja siitä, miten kotitietokoneella saadaan omat tekstit halutun näköisiksi." Kurssi voi olla ihan kiva juttu, mutta perusneuvot lukutaitoinen löytää kyllä kirjaston hyllyltä tai vaikka internetissäkin. Hyvät alkeet löytyvät Kirjantekijäksi-materiaalista ja saman sivuston toisesta kurssista toinen. Monipuolisuutta löytyy kolmannesta.

En tiedä kuinka hyvin itse olen onnistunut taitoissani, mutta ohjenuorat, jotka ovat jääneet parhaiten mieleen ovat
1) ei montaa kirjasintyyppiä
2) ei pitkää tekstiä kursiivilla
3) riville 50-60 merkkiä

Yksi taksvärkki tehtynä

Aloitin eilen Kokemäen käräjien kelauksen. Yllätyksekseni runsaassa kolmessa tunnissa sain kymmenen vuotta katsottua. Jollei etsittävänä olisi ollut "säätyläisnimeä" vauhti olisi ollut huomattavasti hitaampaa. Ja sivujen lisääntyessä ei voi olettaa saman tahdin jatkuvan seuraavina vuosikymmeninä. Eli vaikka sukukirjasta jäisi pari satasta käteen, niin ei voi tuntipalkoista puhua.

Riikka Kalmin tuore artikkeli esittelee ammattisukututkija Matti J. Kankaanpää ja sivuaa tutkimuksen tuottavuutta.

Nordean asiakaslehdessä haastateltu "tuore eläkeläinen, ekonomisti Ilpo Pyyhtiä" taas toteaa

"Sukututkimus on halpa harrastus. Tarvitaan vain internetyhteys ja aikaa. Harrastuksen kalleus riippuu siitä miten hinnoittelee oman vapaa-aikansa. Nykyisen nuoren eläkeläisen tuntitaksa on tietenkin alempi kuin aiemmin työelämässä."

Kustannuksista haastateltu on jättänyt matkakustannukset (sekä ajan että rahan) kokonaan pois. Mitä tulee vapaa-ajan hinnoitteluun, jos se on myytävissä menettää ao. tulot, mutta ei sillä muuten raha-arvoa ole oli työajan tuntipalkka mikä hyvänsä.

Blogisurffausta

Suomenkielisiä sukututkimukseen keskittyviä blogeja ei löydy lisää, mutta ennen tämän päivän katsastusta en tajunnut kuinka paljon muita löytyy verkosta. Niissä törmäsin kyllä sukututkimusta sivuaviin teksteihin kuten Suvun merkityksestä identiteetille, Ruumiin kuvausta toisella vuosisadalla. Haaviin osui myös SSS:n hallituksen jäsenen Teppo Ylitalon blogi, ellei sitten satu olemaan kaima samalla kirjoitustyylillä. Kokemäenjokilaakson esihistoriasta on näköjään kirjoitettu jo vuoden verran.

Uusi kirjanmerkki jäi Tampereen museoiden tietokannasta, vaikka mieleen heräsikin kysymys eikö olisi voinut käyttää Suomen yhteistä. (Toinen, kokeellinen, löytyy myös edelleen verkosta.) Tampereella kokemäkisiä esineitä oli jauhovakka, viinapullo, ryijy ja nallilukkopistooli. Aika kattava otos elämän tarpeita.

Taas avokonttorissa

Irlantilainen työkaveri oli käynyt viime viikonloppuna kotimaassaan. Hän oli tuonut mukanaan paikallisjulkaisun, jossa oli pitkä artikkeli hänen sukuhistoriastaan. Luonnollisesti mainostettuani sukututkimusintoani sain luvan ihailla sitä eilen työpäivän päätteeksi.

Kotona yritin lueskella Eurajoen historian ensimmäistä osaa, jonka lainasin SSS:n kirjastosta maanantaina. Tekstissä ei ollut mitään vikaa, mutta väsytti vaan älyttömästi huonosti nukutun yön jälkeen. Täytynee tunnustaa, että olen vuosien varrella enimmäkseen "lukenut" paikallishistoriallisia teoksia hakemiston kautta. Eurajoen historian suhteen läpiluvun aloittaminen on jo kannattanut, sillä löysin merkittäviä "ympäristöhistoriallisia" juttuja, joilla täydentää henkilöhistoriallista proosaani.

Maanantaina kirjoitin tunnin verran tietoja Kokemäen 1700-luvun käräjien päivämääristä ja mikrofilmeistä. Hirveän pitkä lista, saa nähdä miten käy. Toisaalta toivoo, ettei silmiin osuisi selaillessa mitään, jolloin pääsee nopeasti eteenpäin, mutta toisaalta koko homma olisi hyödytön. Kamera on mukana, joten tänä iltana voi aloittaa.

Ei ole internetissä, ei.

Eilisellä käynnillä SSS:n kirjastossa toinen vierailija tarttui hihasta ja pyysi tulkitsemaan käsissään olevaa sukukirjaa. Siihen oli koottu listaus sukunimen haltijoista paikkakunnalla, mutta varsinainen sukututkimus tehty vain osasta. Eli kysymys minulle kuului "miten minä nyt pääsen eteenpäin, kun internetissä on tietoja vaan 1850-luvulle asti". Vastasin tyyliin "tuossahan on Kansallisarkisto nurkan takana". Tuntui olevan täysin outo konsepti tälle tyypille, kysyi katuosoitetta.

Mistä nämä ihmiset kuvittelevat, että tiedot internettiin (tai kirjoihin) ilmestyvät?

Kotiin päästyä puhelin soi ja sain huonoja uutisia perheenjäsenen terveydestä. Hyviksi uutisiksi yritettiin tarjota Forsby-kirjani saamia kehuja, mutta en ollut oikein oikealla tuulella kuuntelemaan niitä. Tietysti huvitti, että kehuja oli aikanaan äitini kirjaa kaupatessa todennut "kyllä minä sen kaiken tiedän" ja nyt 70-vuotislahjaksi kirjan saatuaan oli ilmeisesti löytänyt jotain mielenkiintoistakin tietoa.

Päivän ajatus: Vähemmän oletuksia, enemmän tutkivaa henkeä.

Joulusiivous

Saatuani lauantaina luettua kaksi Mirja Heikkilän 1600-luvulle sijoittunutta romaania, oli sunnuntaina aika palata faktoihin. Lajittelin ruokapöydälle kertyneen muistiinpanopinon sievästi muovitaskuihin ja kirjoittelin jotain puhtaaksikin. Siivoushengessä ahdoin uuden pinon pienelle työpöydälleni ja luuttusin paperittomaksi saadun ruokapöydän.

Oli aika ottaa uusi tuloste käsikirjoituksesta, vaikka väritetyt sivut todistavat, ettei valmista tekstiä löydy kovinkaan paljon. suurin osa kuvituksesta puuttuu vielä, mutta jo mukaan otettujen vanhojen karttojen otteet ovat ilmeisesti varsin korkeatasoisia. PDF-muotoon muutettunakin koko tiedosto oli yli 9 megaa. Kas kun en aikaisemmin ole huomannut.

Raja 1918

Harvoin käyn kotimaisia leffoja katsomassa, mutta onneksi näin tämän. Todella vaikuttava.

Fiktiota

Sukututkimuksen verkkohaku toi tietooni Tuure Vierroksen romaanin Komeetta - Andreas Thuroniuksen tarina. Andreas liittyy työn alla oleviin asioihin Rautajoen perinnönjaon kautta, joten tilasin kirjan luettavaksi kirjastosta.

Kirja osoittautui ohueksi, mutta ei ollenkaan huonoksi - satakuntalaista kehumistyyliä käyttääkseni. Itse arastelen fiktiivisten elementtien tuomista todellisten ihmisten elämänkertoihin, mutta tässä kirjoittajalla oli ollut niin paljon materiaalia, että hän oli selvinnyt melko kevyin lisäyksin. Ja esipuheessaan toteaa

Vaikka olen huolellisesti kerännyt ja sommitellut yhteen tiedon sirpaleita, miettinyt, pohtinut ja koettanut ymmärtää, kuvaamani Andreas Thuronius on ennen kaikkea minun Thuroniukseni. Miten muuten voisikaan olla. Onhan aineisto kulkenut minun henkilöni kautta. Minua on kiinnostanut, miten eräs Andreas Thuronius, poikkeuksellisen lahjakas ihminen, reagoi aikansa pöyristyttävään taikauskoon ja ahdaskatsaiseen puhdasoppisuuteen, miten hän sopeutui yhteiskunnan valtarakenteisiin ja kykeni käyttämään niitä hyväkseen. Kirjani Thuronius ei ole enempää kuin eräs mahdollisuus monien joukossa. En siis väitä: näin oli. Sanon sen sijaan: näinkin on voinut olla.

Ja miten esi-isäni esiintyivät Vierroksen kuvitelmassa?

s. 20: Konrehtorina oli Martin Stenius, joka siihen aikaan oli hieman yli 30-vuotias. Hän oli talonpoikaista alkujuurta, rehti mies, josta pidin. Valitettavasti hän siirtyi pian Vesilahden kirkkoherraksi, ja tilalle tuli turhan tarkka Jakob Lignipaeus.

s. 79: Mutta kun kuulin, että Tyrvään kirkkoherra Abraham Josefinpoika, jolla sentään oli hyvä virka ja asuttavanaan komea pappila sekä niiden ohella omistuksessaan melkoinen ratsutila, aikoi rasvaisilla kourillaan tarttua Rautajokeen, oli se mielestäni yhdelle pappismiehelle liikaa.

Nenän alla - kuvainnollisesti

Pari viikkoa sitten aloin puolihuolimattomasti hakea Tyrvään Ojansuun puustellin muinaista sijaintia. Kansalaisen karttapaikka antoi kaksi pistettä Ojansuu-nimelle, SatakuntalaisetSuvut-postituslistalta ei löytynyt tietäviä. Sitten tilasin Kansallisarkistossa puustellin kartan ja unohdin kokemukset vastaavasta kartasta Kokemäen Kiettareesta - liian tuoreita ollakseen (täysin) relevantteja 1700-luvun alun suhteen.

Wareliuksen pitäjänkertomuksesta (digitoituna books.google.com-palvelussa) sain "lähes" ajantasaisen vahvistuksen siitä, että puustelli edusti koko kylää.

Jatkoin selailemalla Sastamalan historioita ja löysin vinkin, että Ojansuukin tuli kartoitettua Jonas Strengin toimesta vuonna 1644. Tarkoittaa, että kartta löytyy digitoituna verkosta. Enää ei tarvinnut kuin keksiä miten päin Jonas piirsi kompassiruusunsa, sillä rannikon muodot osuvat yhteen vain reilulla käännöksellä. (http://www.020202.fi/ antaa tarkemman rantaviivan kuin Karttapaikka.)

Onneksi nyt on kyse järvestä eikä Pohjanlahdesta eli melkoisella todennäköisyydellä olen saanut historiallisen Ojansuun sijoitettua Vammalan keskustan lähelle ja lähemmäs rantaa kuin Karttapaikan antama nykypiste. Turhan tuskaista touhua ja kannatan siten lämpimästi selkeän kyläkartan lisäämistä paikallishistoriallisiin teoksiin.

Postin tuomaa

Kaupunginmuseon tiedotusposti kertoi, että Jaana Mellasen Helsinki Helsingin alla oli ilmestynyt, joten ryntäsin eilen töiden jälkeen ostamaan oman kappaleeni. Tekijä kutsuu sitä kaupunkiarkeologiseksi sarjakuvaksi, minulle kirja on ihastuttavan moniulotteista kaupunkihistoriaa. Aikaisemmin Sofia-lehdessä ilmestyneitä sarjakuvia oli rikastettu valokuvin ja selostuksin. Sukututkijalle kirja tarjosi elämyksiä ja yksityiskohtia 1600-luvun ja 1700-luvun elämästä Helsingissä.

Kotona odotti kohtelias ja avulias vastauskirje viime viikolla lähetettyyn. Pohja tiedolle kahden papin isä-poika -suhteesta osoittautui niin kevyeksi, että "isä" täytyy pyyhkiä käsikirjoituksesta pois. Mutta Tyrväällä-luku pitää muutenkin kirjoittaa uudestaan, sillä siihen on löytynyt myös lisää ihmisiä ja materiaalia. Tosi hieno juttu, että Sastamalan historia 2 ilmestyi tänä vuonna, ainakin pappien tutkijalle se on osoittautunut rikkaaksi lähteeksi.

Suvusta, säätykierrosta yms.

Mielenkiintoisia aiheita, mutta en ihan saa (oikeita?) ajatuksia irti
Matalammat vanhemmat , Sukuunsa , Puun sukupuoli
Geeniperintönä ylivertaiset ominaisuudet - Pentti Linkola 75 v.

Lähteiden rajoilla

Olen viime aikoina lukenut moneen kertaan Impolan artikkelia Collinus-suvusta, siitä kun sain ainesta kahteenkin suuntaan. Koska artikkelin sukupuu alkaa aikaisesta talonpojasta niin mieleen juolahti katsoa mitä Suvannolla oli samasta. Ihmettelin ukkojen nimiä aivan liian monta minuuttia ennenkuin tajusin, että Kallialan kirkontilien ja maakirjojen väliin oli jäänyt muutaman kymmenen vuoden aukko 1500-luvun alkuun. Olisihan se ollut jo liian hienoa, jos olisi tuntenut nimellä talonpoikaisen esi-isän 1400-luvulta. (Eiköhän niitä kuitenkin ravannut Satakunnan metsissä muutamia kappaleita.)

Nyt kun Procopaeus-yhteys on lähes tulkoon varmistunut niin katselin Uskelan Hämmäistä uudelleen. Diplomatarium fennicum tarjosi pätkän, jonka olen nähnyt jo kertaalleen tänä vuonna. Toistaiseksi lähin yhteys vanhempieni välillä: äidin esiäiti lahjoitti Naantalin luostarille maapalan, jossa isän esi-isä oli viljelijänä noin sata vuotta myöhemmin.

Sukututkijan onnentanssi

Amerikkalaiset sukututkijat käyttävät käsitettä "genealogy happy dance", jolla he tarkoittavat tarvetta ilmaista onneaan kun jotain on löytynyt tai on saanut muuten älynväläyksen. Tekisi mieli hihkua tai tanssahdella arkiston lattialla.

Eilen hinkattuani ensin tuloksettomasti Kokemäen henkikirjoja vaihdoin Kalannin rippikirjaan ja löysin vahvan todisteen tukemaan hypoteesiani Barbo Elisabetin vanhemmista. Jee! En päästänyt äännähdystäkään, en noussut tuoliltani, mutta muistiinpanovihkoon piirtyi sana Halleluja. Epäuskonnollisesti.

Nyt Gustavan esipolvissa ei ole enää (tietääkseni) johtolangan pätkiä uusiin ihmisiin, joten pitäisi vaan kirjoittaa kaikki kerätyt muistiinpoanot tekstiksi. Huomattavasti työläämpää kuin kirjastoissa ja arkistoissa istuminen. Vaikka pohjana on jo noin 150 kirjansivua _melkein_ valmista tekstiä. Mutta "melkein valmis"="kesken".

Naapurimaasta

Kuuntelin jakson äskettäin löytämääni ruotsalaista radio-ohjelmaa Släktband. Ruotsissa pidettiin 1800-luvulla pitäjänlappilaisia, joiden tehtävänä oli hoitaa hevosten teurastus ja muita tabu(?) tehtäviä. Kaikkea sitä kuulee.

Linkkejä syksyn ohjelmiin:
Släktband 2007-12-03 Släktband 2007-11-26 Släktband 2007-11-19 Släktband 2007-11-12 Släktband 2007-11-05 Släktband 2007-11-05 Släktband 2007-10-22 Släktband 2007-10-15 Släktband 2007-10-08 Släktband 2007-10-29

Tulokseton miniloma

Pidin perjantain vapaata ja itsenäisyyspäivästä alkaen piti sitten tehdä 4 päivää tehokkaasti "töitä" eli edistää Gottleben-käsikirjoituksen tilaa. Liekö sateinen sää ja valottomuus vai aito sairaus syynä, mutta kolme päivää hurahti peiton alla puolihorroksessa.

Perjantaina olin liikkeellä. Katsastin Kansanrunousarkistossa Kokemäeltä kerättyjä materiaaleja, mutta en löytänyt mitään muistiinmerkitsemisen arvoista. Huomattavan erilaista aineistoa kuin aikanaan läpikäymäni Vetelin jutusto. Kerääjistä ja kertojista kiinni, tietenkin.

Kansallisarkistossa urakoin Gunnar Suolahden luettelemattoman arkiston läpi. Olivat sentään järjestyksessä, joten avattuani yli 70 kansiota tiesin käydä huolellisemmin läpi vain seitsemisen kappaletta. Silmiin osui pari relevanttia (muttei uutta) tuomiokirjaotetta, mutta en löytänyt viitettä siihen, mistä hän oli löytänyt Procopaeus-perunkirjan, jota en ole vieläkään paikallistanut.

Jossain välissä viikonloppua katsoin s-posteja kännykällä ja sain tietää, ettei Kokemäen historia arvosteluni käy Genokseen, sillä Salminen kiitti minua esipuheessaan. Päivän vinkki: kiitä potentiaalisia arvostelijoita ja säästy arvostelulta. Ei, oikeasti on hyvä, että pidetään tämänkaltaisista jääviyssäännöistä kiinni.

Sukutiedosta luin, että SSS:n väsäämä autonomian ajan armeijan hakemisto julkistetaan vielä ennen joulua. Hallituksen kokouksessa ei ollut muistaakseni mitään puhetta, SSS:n tapahtumakalenterissa ei näy merkintää eikä Sota-arkiston sivulla ole myöskään tiedotetta. Näinkö kuitenkin unta?

Linkitys

Eilinen lyhyt arkistokäynti tuotti huomattavaa editystä, mutta kun metodi oli niinkin yksinkertainen kuin "katso nyt sitä rippikirjaa vielä kerran", niin ei siitä huvita kirjoittaa.

Niinpä poimin kirjanmerkkilistastani linkin Kontenttiin, joka ilmoittaa tulleensa päivitetyksi tänään. Sääli, etten ole kiinnostuneempi Kokemäenjoen kalatuksesta; siitä löytyi lukuisia artikkeleja. (Kannattaa käyttää katkaistua hakutermiä, jotta saa erilaiset taivutusmuodot kerralla katsastettua.)

Tapaus Maria Elisabet Theet

Kokemäellä haudattiin 27.6.1801 Villiön kylästä 58-vuotias neiti Maria Elisabet Theet. Hiskistä löytyy vaivattomasti vastaava kastetieto vuodelta 1743. Rippikirjoja selaten selviää, että hän asui synnyinkodissaan Villiön Simulassa ensin vanhempiensa, veljensä ja siskonsa kanssa ja sittemmin leskiäidin ja veljen ja lopulta kahden kesken veljensä Henrik Theetin kanssa.

Henrikin ja Maria Elisabetin Hedvig-sisko meni naimisiin pitäjänapulaisen Matts Sundvallin kanssa ja he asuivat kasvavan perheensä kanssa Simulassa vuoden 1766 paikkeilta. Kokemäen vihkitiedot puuttuvat vuosilta 1764-1770, mutta henkikirjojen avulla avioliiton voi melko tarkasti ajoittaa. Vuoden 1764 henkikirjassa Matts on ilman vaimoa pappilassa ja Hedvig tyttärenä Simulassa. Seuraavana vuonna Matts asuu edelleen pappilassa, mutta nyt hänellä on vaimo nimeltä Hedvig. Ajoitukseen sopii hyvin rippikirjassa näkyvän esikoisen, Johanneksen, syntymäaika 14.5.1765.

Eli oliko tässä jotain ongelmaa? Lähinnä se, että Tapio Salminen uunituoreessa pappismatrikkelissaan kirjoittaa Matts Sundvallin kohdalla (s. 148)

”1. puoliso”...”Maria Elisabeth (Lisa) Theet, s. 3.6.1743 k. 1764?, 2. puoliso edellisen sisar Hedvig Theet”

Täh? Unohdin tosin tarkistaa pappilan sivun rippikirjasta 1760-1765. Simulan sivulla Maria Elisabetilta puuttuu ehtoollismerkinnät vuodelta 1763, eli pika-avioliitolle + erolle jää teoreettinen aikaikkuna.

Mahdollinen selitys, josta aiheutuu uusia ongelmia, Salmisen (tai hänen lähteensä) tulkinnalle on se, että Matts Sundvallin pojan Johanneksen äidiksi on kastemerkinnässä merkitty Maria Elisabet Theet. Kummeina ovat kirkkoherra vaimoineen sekä Marian ja Hedvigin veli Henrik Theet. Onko uusi isä ollut niin tohkeissaan, että unohti vaimonsa nimen kastemerkintää kirjoittaessaan? Vai vanhuudenraihnainen kirkkoherra kastajaisoluiden vaikutuksenalaisena seonnut sisaruksissa? Vai onko kirjaus tehty rehellisesti ja oikein, jättäen turhat selitykset pois?

Sodasta arkeen

Eilen lähti viimeinkin kulkemaan Johan Pihlin Suuren Pohjan sodan kokemusten kuvaus. Ei se valmiiksi tullut, läheskään, mutta puolen vuoden lepuuttelun jälkeen jotain sentään "paperilla". Keväällä kirjoitin auki toisen esi-isän Suomen sodan, joten marsseissa läpi (toisinaan talvisen) Suomen alkaa olla jotain tuttua. Joku voisi järjestää rekonstruktioreissun autenttisissa vaatteissa? Ei tarvisisi odottaa minua paikalle.

Yksi tiesulku on ollut katselmuspaikkakunta "Dalsbo". E oli kirjoitettu/luettu a:ksi ja paikkakunnaksi oli tarjolla kaikenlaisia asemapysäkkejä. Alkuperäinen tulkitsija tarjosi vokaalivaihtoa -> verkkohaku löysi sivun, jossa oli sekä sanat Delsbo ja Tompta -> sivun tekijä kertoi s-postitse, että paikkakunnalla Delsbo on Tompta-niminen kylä, nyk. kirjoitusasu Tomta -> Tarvittava todistus minulle.

Kallista olisi...

... teettää koko sukututkimus ammattilaisella. Lähetin maanantaina 4 lyhyttä tuomiokirjaotetta 1600-luvulta tulkittavaksi ja sain tulokset tänään. Lasku 150 euroa.

Tästä on helppo laskea kustannusarvio koko Tuokosta poimitun listan (89 juttua, osa pitkiä)selvittämiseksi. Ja myös aika-arvio. Rahasumma on sitä luokkaa, että en taitaisi laittaa menemään edes lottovoiton jälkeen. Jollei kärsivällisyyteni ja itseluottamukseni äkillisesti parane, taitavat loput jutut jäädä katsastamatta. Pistän paukut Kokemäen 1700-lukuun, kun kerran Kokemäen historiasta tuli siihen niin vähän tilkettä.

Onneksi kuitenkin olen löytänyt Suomesta ammattiauttajan, jonka palvelu on pelannut ensiluokkaisesti sekä tulosten että ystävällisyyden ja nopeuden puolesta. (Matti J. Kankaanpään yhteystiedot löytyvät sivulta http://www.genealogia.fi/tutkim/index.htm .)

1800-luvun tutkiminen

Toisinaan näkee kommentteja, että rippikirjalliset ajat ovat haastettomia sukututkimuksen kohteita. Saanen esittää eriävän mielipiteen. Ilman Hiskin apua olisi jäänyt moni perhe paikantamatta muuttojen jälkeen ja erinäisiä henkilöitä on edelleen hukassa.

Vampulasta Paattisiin muuttaneet Salomon Axell ja vaimonsa Johanna Magdaleena Gottleben ovat lapsiensa kohtalon osalta edelleen aukko tutkimuksessani. Turun suunnan ystävällinen ihminen tarkisti puolestani, ettei pariskunnan jälkeen tehty perunkirjoitusta, eikä heillä ollut omistusosuutta tilaan, jonne muuttivat. Tämä oli odotettu tulos, sillä heidät oli merkitty henkikirjaan köyhiksi.

Pitäisi kai vielä kertaalleen katsoa Johannan siskojen ja esikoistyttären (avioliiton ulkopuolella syntynyt) taloudet, jos sukulaislapsia olisi sinne otettu "nurkkiin". Tiedusteluun Forumilla ei ole tullut vastauksia.

Kiinalainen juttu

Verkkosivun mukaan Kiinassa tehtiin ensimmäiset dokumentaatiot sukusuhteista jo 1000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Johan Ruotsin henkikirjat kalpenevat tämän rinnalla.

Arkistoluetteloita

Kokoustin Vantaalla, mutta ehdin saadun kyydin ansiosta jo puoli kuudeksi keskustaan. Olisi pitänyt mennä kotiin aloittamaan Kokemäen historian arvostelua, mutta askeleet (yllättäen) veivät Kansallisarkistoon. Yritin etsiä uudelleen perukirjaa, mutta tuloksetta.

Pappismatrikkelista oli kopioinut hautaustiedon, jonka piti koskea Vihtiä. Onneksi oli lisättynä tieto, että kuolema oli tullut tyttären kotona, joten tiesin hakea Huittisista. Ruotsinkieliset muodot ovat aika lähekkäin, jossain vaiheessa kopioitu väärin.

Jotta kaikki mahdollinen (helppo) Procopeaus-materiaali tulisi katsottua, tilasin SMMY:n luettelosta Bergholmin kirjan taustamateriaaleja. Turha odottaa, että sieltä löytyisi enemmän tietoa kuin painetusta kirjasta, mutta kaikki vihjeet ovat tarpeen.

Samalla osui silmiin Suomen historiallisen seuran arkiston luettelo, jota en kaikesta päätellen ole koskaan katsonut. Siellä nimittäin oli kaksi K. E. Kallion keräelmää Kokemäen perinnetietoutta. Todennäköisesti parhaat palat ovat olleet hänen painetuissa artikkeleissaan ja kirjasissaan, mutta kaikeksi onneksi arkistojen käyttö Suomessa on ilmaista, joten laitoin tilauksen menemään.

Kotona ahersin ensimmäisen version arvostelusta, mutta sitä täytyy muokata vielä runsaasti. Tai kirjoittaa uudelleen.

Anbytarforum

Ruotsalaisten keskustelupalsta on siirtynyt toimimattomuudesta testausvaiheeseen. Vaativat nyt varsin perusteellisen rekisteröitymisen. Kotiosoite, puhelinnumero ja syntymäaika! Laitoin pelkän syntymävuoden, kun ei ole ollut tapanani antaa syntymäpäivää oikein mihinkään tarpeettomaan. Saa nähdä kelpaako ja kuinka usein kotona istuva lankapuhelin vastaanottaa puheluita Ruotsinmaalta.

Sukututkimukseton ilta

Työnantaja tarjosi eilen pikkujoulun merkeissä hienon illallisen alkoholeineen. Kevyen lounaan jälkeen seurauksena oli vähemmän suoraviivainen kävely kotiin, jossa en ollut ”ihan” kunnossa sukututkimuksen edistämiseksi.

Lähin yhteys sukututkimukseen lienee löydettävissä ajatuksesta, että joku esi-isä lienee harhaillut samanlaisessa tilassa kotiin. Tosin ei samalla kuunnellen mp3-soittimesta amerikkalaista podcastia?

Siinä aamun Hesarissa...

... selostettiin A. E. Ingmanin Rimpisuon usvapatsasta. Saman kirjoittajan tekstiä voi lukea myös ilmaiseksi.

Loputtomasti ystävällisiä ihmisiä?

Lueskelin ja tein muistiinpanoja kirjasta A eilen ja selasin aamiaisella (jonka aikana Hesari ihme ja kumma jaettiin) kirjaa B. Toisessa purettiin kartano ja toisessa vaan vuorilaudat. Ota tästä sitten selvä (paneutumatta lähteisiin).

Lähetin kirjoittaja A:lle aamulla s-postiviestin. Sain ystävällisen vastauksen muutamassa tunnissa, mitä en todellakaan odottanut.

Hmm... onkohan oikeillekin kirjailijoille (erotuksena kaltaisestani omakustanteiden väsääjästä) kiva tietää, että heidän kirjojaan on luettu.

Eilistä arkistoähellystä

Lauantain pikaisella kirjastokäynnillä selaisin Suolahden pappihistoriaa. Etsin ihan muuta (niin kuin aina) ja silmiin osui viite Loimaan kirkkoherra Chr. Procopaeuksen peruluettelosta päiväyksellä 28.11.1722. Kyseessä on potentiaalinen isoisä Gabriel Sarenin vaimolle Barbro Elisabet Procopaeukselle, joten ei kun asiakirjaa etsimään.

Loimaa kuului tuolloin Ylä-Satakunnan tuomiokuntaan, mutta sen ensimmäisellä perukirjamikrofilmillä oli pelkkää Ikaalisten tuomiokuntaa. Loimaan kirkonarkiston perukirjakokoelma alkoi vuodesta 1728 eli ei tärpännyt sielläkään. Kansallisarkiston päivystäjänä oli onneksi pitkästä aikaa Vuorisen Pertti. Hän totesi, että perukirjoitus on todennäköisesti käsitelty tilakaupan tms. yhteydessä. Löysin sopivan ajankohdan myöhemmin illalla Kansalliskirjaston hyllyiltä, mutta uudelle arkistokäynnille ehdin aikaisintaan perjantaina.

Toisella rintamalla. Dunckerin kokoelman ”Johan Pihl”-kortista sain idean katsoa Hiskistä Porin kastettuja, kun joku oli ne enkelinomaisesti sinne näpytellyt. Ei löytynyt uutta Pihlistä. Hänen vaimonsa Katarina Stenia oli neiti-ihminen ollessaan kummina tammikuussa 1710, joten sain avioliiton ajankohtaa hieman tarkennettua. (En tosin ihmettele, jos sama ”löytö” on vuosien takaisissa muistiinpanoissa.) Katarina oli kummina ilman titteliä marraskuussa 1712 ja tuolloin sanottiin asuvan kaupungissa. Katsoin toiveikkaana luetteloa Kansallisarkistossa, mutta Porin henkikirja oli vuodelta 1710 ja seuraava vasta 1722. Suunnilleen saman aikaväliltä Katarinan olinpaikoista on vain vähäisiä merkkejä. Parempi tietysti että on vähäisiä merkkejä kuin lähes kolmikymppisenä Huittisten pappilaan ilmaantuva Barbro Elisabet.

Lounastunnilla

Täytyy kirjoittaa pidempi pätkä joskus jo vuoden jatkuneesta ancestry.com-addiktiostani. Mutta todettakoon tähän väliin, että yksi selittävä tekijä on jatkuva virta uutta materiaalia.

Tänään tulleessa uutiskirjeessä kerrottiin passihakemusten vuoteen 1925 olevan saaatavilla. Ei suuria löytöjä, mutta täydentäviä yksityiskohtia Hohenthal-kokoelmaani. Mukaanlukien kirjoitettuja ulkonäkökuvauksia ja yksi valokuvakin, kun älysin kääntää sivua. Päivän kertauskurssi, katso aina myös tiedon ympäristöä.

Syyskokous pidetty

Lauantaina istuin varsin vähäväkisessä SSS:n syyskokouksessa. Puheenaiheet olivat perinteisiä. Toistuvasti yleisöstä kysytään talouspapereita, joita muissa yhdistyksissä on totuttu näkemään, mutta joita SSS:n sääntöjen ja käytäntöjen perusteella ei ole tarjolla. Aika muuttaa sääntöjä? Vai kokoustiedotusta?

Perinteistä poiketen hallituksen kokoonpanosta äänestettiin. Ehdotukset tosin erosivat vain yhden henkilön verran. Tulin valituksi varsinaiseksi jäseneksi seuraavalle kahdelle vuodelle. Varajäsenvuoden aikana en saanut selville seuran tallennusprojektien kokonaistilannetta - onnistuukohan kahdessa vuodessa?

Keskusteluja

Historiallisen sanomalehtiarkiston uudistuksista käydään parhaillaan keskustelua Agricolan foorumilla. Samalla käynnillä osui silmiin aihe "Kuka saa tutkia historiaa?", joka on tuttu myös sukututkimuksesta. Mikä on tarpeeksi hyvää / hyväksyttävää tms. sukututkimusta... Tuon keskustelun kautta löytyi Tapio Nurmisen blogipostaus "Historiantutkijan istumalihakset", jossa oli myös oleellista viestiä sukututkimuksen harrastajille. SSS:n forumilla on aloitettu aihe "Sukututkijan lähdekritiikki", jota en ole vielä ehtinyt kommentoimaan.

Historiallinen sanomalehtiarkisto uudistui

Selasin aamulla nopeasti edellisten päivien Hesarit (perjantain numero ei taaskaan ilmaantunut ovelleni ennen töihinlähtöä 6:30). Silmiin osui pieni uutinen Kansalliskirjaton sanomalehtiarkiston uudistumisesta. Lupasivat, että saavat valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä, ja pitää näköjään paikkansa. Olen kauan käynyt katsomassa lehtilistaa ja ihmetellyt sen pysymistä samanmittaisena ja -mallisena, mutta näköjään halusivat leväyttää valmiin tuotteen kerralla eteen.

Toiminallisuutta on valitettavasti myös muutettu ja on huomattavasti hitaampaa saada eteensä korkealaatuinen kuva. Suurennos ei yhden testin perusteella tee tekstistä tarkempaa ja jouduin ottamaan lehden ulos .pdf-muodossa ja katsomaan 200%-suurennoksella, jotta sain totutun näkymän.

Johan Simelius tässä vakuutta ettei varkaiden "tölli" ole hänen maallaan - mistä seuraa, että oli isoäitini isoisän maalla. Tälläistä sattuu.

pohjanoteeraus?

Istun lentokentällä, leikin uudella puhelimella eli tarkistin Kansallisarkiston digitaaliarkistosta Loimaan say:n olemassaoloa. Ei oo eli täytynee todellakin odottaa kotiinpaluuta ennenkuin Barbro Elisabetin metsästystä voi jatkaa.

Loistava arkistokäynti

Tilatusta puustellin kartasta ei ollut mihinkään - vuosi 1910 ei avita 1700-luvun alkua. Mutta ystävällisen ihmisen neuvomasta Dunckerin kokoelmasta löytyi paikka Gabriel Sareenin toiselle avioliitolle. Mustassa kirjassa oli häistä varsin minimimerkintä, joka ei auttanut eteenpäin.

Paikallishistoriassa morsiammen sukunimi liittyi paikkakunnan pappeihin, joten katselin sitä sivua rippikirjasta, ja avot! morsmaikku ennen avioliittoa. Mahdollisesti sukua papin vaimolle, jolla sama sukunimi? Paljon enemmän eväitä jatkotutkimukseen, kuin ennen parin tunnin melko kevyttä hutkimista.

Viikonlopun tuotokset

Tavoitteena taisi olla GAG-käsikirjoituksen Kokemäen osuuden rikastaminen tuoreen kirjan löydöksillä ja tekstin yhdistäminen. Ihan siihen asti en päässyt. Vaan lähdin elokuviin.

Jossain välissä tuli selattua lähes vuosikymmen sitten käydyn jatkokurssin materiaaleja. Taas tuli "Tehtävää" listaan uusia kohtia.

Hulda Huoleton taas vauhdissa

Minulla ei ole varaa arvostella ketään eikä mitään. Ystävällinen ihminen huomautti s-postissa, että repostellessani alla Joen väkeä, olin viitannut Berglundin sukukirjaan, vaikka tarkoitin Bergholmin sukukirjaa.

Lauantai Kansallisarkistossa

Hyödyllinen aamupäivä Kansallisarkistossa. Aloitin vanhojen käsialojen siedätyshoidolla eli yritin saada tolkkua 1600-luvun käräjäpöytäkirjoista. Yrittämiseen kyllästyttyäni tuli mieleen tarkistaa Kokemäen henkikirjoja. Jos vaikka saisin paremmin kiinni Anna Elisabet Sarenin ja Gabriel Gottlebenin avioliiton ajankohdasta tms.

Onnistuin paremmin kuin odotin. Lähes sattuman kautta huomasin Annan siskon Kiettareessa ja aikaisemmassa kirjassa Anna oli ennen avioliittoaan samassa talossa. Jees! Ensimmäinen löytynyt maininta ennen avioliittoa. Jos osasin lukea oikein, Anna oli niin köyhä ettei edes maksanut henkiveroa. Mikä selittänee, ettei häntä löytynyt muista kirjoista. (Sattuman sijasta olisin voinut käyttää heuristiikkaa "etsi sieltä missä olet viimeksi nähnyt"; Sarenit hävisivät näköpiiristäni heidän luopuessaan Purrin puustelista Kiettareessa.)

Tiistaina pitää lähteä kolmatta kertaa tässä kuussa töiden takia reissuun - en todellakaan haluaisi tehdä duunia, johon kuuluu matkustamista. Maanantaina ehdin toivottavasti ennen SSS:n hallituksen kokousta käydä vilaisemassa tänään tilatun kartan ja kortistot. Saa nähdä onko hallituksen kokous viimeiseni, varajäsenyyteni koskee vain tätä vuotta.

Eilen luin huolellisemmin Kokemäen ja Harjavallan historiaa läpi, noin sata sivua varsinaista opusta taitaa olla jäljellä. Muistiinpanoja on kertynyt vain 5 sivua, mutta ottaen huomioon, että kiinnostuksen kohteeni tällä hetkellä on erittäin lyhyt ajanjakso, hyötysuhde ei ole ihan toivoton.

Kirjanmerkin satoa

Selailin kirjanmerkkejäni ja leväytin sitten eteen Jyväskylän yliopistosta tämän vuotisia graduja. "Kirkollisen yhtenäiskulttuurin mureneminen Halsualla ja Vetelissä" kuullosti varsin lupaavalta ja niinhän se oli, että isoäidin isoisä esiintyi tekstissä useampaan kertaan... Olisi ollut kivoja lisiä tämän vuotiseen sukukroniikkaan, mutta ohi meni tällä kertaa.

Ensivaikutelmat Joen väestä

Ryntäsin vauhdilla kotiin eilisen SSS:n kirjastotoimikunnan kokouksen jälkeen. Isä oli tuonut tuoreen Kokemäen ja Harjavallan historian kattoni alle.

Tartuin ensimmäiseksi kakkososaan ja avasin kirjan Forsbyn kohdalta. Suuni taisi loksahtaa auki. Ala- ja Yli-Forsbyssä esi-isääni Kaarle Nikodemusta edeltävät omistajat olivat päinvastoin kuin omassa tutkimuksessani. Kaarle oli merkitty molempiin, vaikka minusta hänellä ei ollut mitään tekemistä Ala-Forsbyn kanssa. Samalla aukeamalla hän on Härkälässä, niinkuin pitääkin, mutta on saanut vaimonsa sukunimen. Vaimon ensimmäisen miehen sukunimeksi on kirjattu Hastin ja pojan Wastén, kun tähän asti se on mielestäni ollut joka paikassa (mukaan lukien Berglundin [p. o. Bergholmin] sukukirja, jossa on tietenkin omat virheensä) Hastén. Mutta uskooko tästä lähtien joku muuta kuin filosofian tohtorin sanaa?

Ennen nukkumaanmenoa en todellakaan voi väittää lukeneeni koko kirjaa huolella läpi. Varsinaisen historian teksti oli yleistävää ja tilastopainotteista. Vuotta 1600 edeltävään aikaan oli käytetty runsaasti sivuja ja tuntui, että useimmat henkilöhakemiston viitteetkin veivät sinne.

Kirja oli kansiaan myöten kauniisti kuvitettu, mutta silmiini ei osunut yhtään historiallisen ajan esinekuvaa esim. Maahengen temppelistä tai Kansallismuseon kokoelmista. Sekä maatalousmuseosta että ulkomuseosta oli luullut löytyvän kuvattavaa. Kansallismuseon vanhasta perusnäyttelystä muistan ainakin 1600-luvun (?) satulan, jonka sanottiin olevan Kokemäeltä. Ja vaikka Gottlebenin-tuolien alkuperä on hieman hämärä, niin lienee kiistatonta, että ne olivat Kokemäellä historiankirjan kattamana ajanjaksona.

1800-luvun kohdalla lähteinä oli käytetty laajasti sanomalehtiartikkeleita. Jostain syystä Salmiselle oli jäänyt täydeksi arvoitukseksi ”Vuotuisten ajanviettojen” kirjoittaja N. H. Ainakin bibliografiassa, josta itse artikkelin olen löytänyt, kirjoittajaksi on avattu Nikodemus Hauvonen. Vaikuttaa uskottavalta, kun mies on kotoisin Harjavallasta ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran jäsenyys osoittaa oikean suuntaista kiinnostusta.

Takaisin Torttilaan

Vilaisin SatakuntalaisetSuvut-listan vanhoja posteja, joissa oli vatvottu Keisarin isäntiä ees ja taas. En jaksanut käydä kaikkea läpi. Mutta katselin SAY:t, joiden pohjalta päivitetty listaus on:

Mårten (tuomiokirjat 1624, 1638, 1639, 1642; SAY tuntee Mårten Nilssonin mm. 1621, 1631)

Matts Jacobsson (tuomiokirjat 1648; SAY 1634, 1635, 1637, 1638, 1639, 1642, 1643, 1644, 1645, 1646, 1647, 1649, 1650, 1656, 1657, 1658) isäntänä 1634-1650
Vaimo Berta Nilsdotter (mainitaan Henrich Mattssonin äitinä; SAY 1634, 1635, 1637, 1638, 1639, 1642, 1643, 1644, 1645)
Vaimo Maria (SAY 1647)
- poika Henrich (SAY 1634, 1635, 1637, 1639, 1642, 1643, 1644, 1645, 1646, 1647, 1649, 1650, vuodesta 1651 isäntä ks. alla)
- tytär Karin (mainitaan Henrich Mattssonin sisarena; SAY 1634)
- vävy Mårten (SAY 1634, 1635, 1637, 1638, 1639, 1642, 1643, 1644, 1645, 1646)
- poika Anders (SAY 1642, 1643, 1644, 1645, 1646, 1647, 1652, 1656, 1657, 1659, 1660, 1661, 1663, 1664[sairas])
- poika Thomas (mainitaan Henrich Mattssonin veljenä, SAY 1642, 1643, 1644, 1645, 1646, 1649, 1650, 1651, 1652, 1660)
- tytär Lisa (mainitaan Henrich Mattssonin sisarena, SAY 1643, 1644, 1645, 1646, 1647, 1649, 1651)
- tytär Brita (mainitaan Henrich Mattssonin sisarena, SAY 1656, 1657, 1658, 1659, 1660, 1661)
- poika Eric (mainitaan Henrich Mattssonin veljenä, SAY 1659, 1660, 1661, 1663, 1664, 1665, 1666, 1667, 1668, 1669, 1670, 1671, 1672, 1673)

Henrich Mattsson (tuomiokirjat 1679, 1680; SAY 1634, 1635, 1637, 1639, 1642, 1643, 1644, 1645, 1646, 1647, 1649, 1650, 1651, 1652, 1656, 1657, 1658, 1659, 1660, 1661, 1663, 1664, 1665, 1666, 1667, 1668, 1669, 1670, 1671, 1672, 1673, 1674, 1675, 1676) isäntänä 1651- 1677
Vaimo Karin (SAY 1649, 1650, 1651, 1652, 1656, 1657, 1658, 1659, 1660, 1661, 1663, 1664, 1665, 1666, 1667, 1668, 1669, 1670, 1671, 1672, 1673, 1674, 1675, 1676, 1677, 1678, 1679, 1680, 1681, 1682, 1683, 1684)
- poika Matts (mainittu poikana, tuomiokirjat 1678, 1681, 1682, 1688, 1690, 1699; SAY 1666, 1667, 1668, 1669, 1670, 1671, 1673, 1678, ks. alla)
- poika Jacob (SAY 1684, 1685, 1686, 1687, 1688, 1689, 1690, 1691, 1693, 1694, 1697, 1698, ) isäntänä 1684-1691, sukuoikeudesta ratsutilalla käyty oikeutta Koke 1690 mm20:42-43
- ?poika Anders

Matts Henrichsson (tuomiokirjat 1678, 1681, 1682, 1688, 1690, 1699; SAY 1634, 1635, 1637, 1639, 1642, 1643, 1644, 1645, 1646, 1647, 1649, 1650, 1651, 1652, 1656, 1657, 1658, 1659, 1660, 1661, 1663, 1664, 1665, 1666, 1667, 1668, 1669, 1670, 1671, 1672, 1673, 1674, 1675, 1676, 1677, 1678, 1679, 1680, 1681, 1682, 1683, 1694, 1695, 1696, 1697, 1698, 1700, 1701, 1704) isäntänä 1678-1683, 1693-1703
Vaimo Lisa (SAY 1674, 1675, 1676, 1677, 1678, 1679, 1680, 1681, 1682, 1683, 1694, 1695, 1696, 1697, 1698, 1700, 1701, 1704)
- poika Henrich (mainittu poikana 1699; SAY 1698, 1700, 1701, ks. alla)

Henrich Mattsson (tuomiokirjat 1699; SAY 1698, 1700, 1701, 1704, 1709, 1710, 1713) isäntänä 1704-
Vaimo Walborg (SAY 1704, 1709, 1710, 1713)

Henrich (SAY 1723) Sama kuin edellinen?
Vaimo Karin (SAY 1723)

Vuonna 1724 SAY:ssä mainitaan Keisarin talossa Hans Spåre. SatakuntalaisetSuvut-listalla on kerrottu lehtileikkeestä, jonka mukaan:

Tuomas Simonpoika Laihialta (Isotalo) on valittanut siitä, että hänen äitinsä veljenpoika Heikki Matinpoika on 5.3.1721 myynyt Hannu Spårelle 100 taalarista Keisarin tilan. Edelleen 30.3.1724 valitettiin siitä, ettei Torttilan kylässä olleesta Keisarin talosta oltu tehty perinnönjakoa siihen mennessä.

Onkohan tuoreessa Kokemäen ja Harjavallan historiassa lisävalaistusta?

Tuokkonen Torttilan Keisaria ja Irjanteen Mustapäätä

En löytänyt Kansallisarkiston tuomiokirjakortiston laatikosta 10 sitä mitä hain, mutta silmiin osui Harjavallan Torttilan Keisarin kortteja, joissa oli sukulaisuusmerkintöjä. Eivät sellaisia, jotka auttaisivat isonvihan jälkeiseen aikaan, mutta kirjattakoon ylös kuitenkin:

Mårten, joka mainitaan 1624, 1638, 1639, 1642
Mats, joka mainitaan 1648
Henrich Mattsson, joka mainitaan 1679, 1680
- jonka vanhemmat Matts Jacobsson ja Bertha Nilsdotter.
- jolla sisarukset Thomas, Eric, Carin, Lijsbetha ja Britha
- jolla poika Matts Henrichsson, joka mainitaan 1678, 1681, 1682, 1688, 1690, 1699
- - - - jolla poika Henrich Mattsson (1699)
- ?jolla poika Jacob Henrichsson, jolla ”sukuoikeus ratsutilalla” (1690)
- ?jolla poika Anders Henriksson, joka ”sukuoikeudellinen talollinen, osuuden omistaja Harjavallan kalastamossa” (Kortissa ei ollut käräjäviitettä)

Sukulaisuussuhdemerkinnät ovat korteissa melko harvinaisia. Eurajoen Mustapään kohdalta löytyi toinen: Vuonna 1682 isännöineen Henrich Thomassonin isän sisko Margareta Mattsdr asui tuolloin Mullilassa. Eli seuraa, että Henrichin isän nimi oli Thomas Mattsson. (En ymmärrä miksi ulkomaalaisten mielestä patronyymit ovat tutkimukselle este, kun minusta sen on apu.) Yhdestä kortista löytyi Thomas Matsson Mustapä, käynyt käräjillä vuonna 1674. No, tästäkään ei ollut suuremmasti iloa, kun omat yhteyteni tilaan tulevat vasta isonvihan jälkeen, ja silloin talo oli köyhtymisen jälkeen vaihtanut käsiä. Mutta todistaa, että jos osaisi lukea 1600-luvun käsialoja, tuomiokirjoista voisi löytää hyödyllisiä tietoja. Saman tosin ymmärtää Genoksen artikkeleita lukemalla.

Avokonttorissa sattunutta

Koskaan ei tiedä kuka on kiinnostunut suvustaan (ja ketä ei voisi vähempää kiinnostaa). Eilen töistä lähtiessä ranskalainen työkaverini liittyi keskusteluun, jonka alkua en kuullut. Hän selitti suurella innolla siskonsa (?) selvittäneen suvun 300 vuotta taaksepäin. Tämä oli käynyt suhteellisen vaivattomasti, sillä Bretagnen alueella aviopuoliso oli ensisijaisesti etsitty omasta kylästä ja esipolvikato oli täten huomattava.

Hän tuli myös huomauttaneeksi, että suomalaisen vaimonsa suvusta ”puolet” olikin saksalaista kauppiassukua. Esitin tarkentavan kysymyksen ja sain vastaukseksi, että kauppias oli tullut Suomeen 1600-luvulla. Sukunimikeskustelun pohjalta kauppias oli vaimon isänisän...isä ja näin edusti ”puolta” sukua. No, geneettisestihän mieslinjaa tulee y-kromosomi lähes puhtaana sukupolvien läpi ja näin vaimon _isä_ oli puoliksi saksalainen. Jos olen genetiikasta mitään ymmärtänyt.

Gottleben

Eilen pääsin käsiksi uuteen aikaiseen Gottleben-mainintaan (alin), joten sen kunniaksi kooste muistakin tiedoista Suomen ulkopuolelta:

Ensimmäiset merkinnät Gottlebeniä muistuttavista nimistä
- Hartmannus Goddeleve; 1320 porvariskirja Hannoverissa (Ala-Saksin osavaltio)
- Thomas van Gottleben, myös Thoman von Goclieb; 1434 Quedlinburg (Saksi-Anhaltin osavaltio)

Klaus Gottsleben on vakuuttunut, että samankaltaisuudesta huolimatta sukunimet Gottsleben ja Gottleben ovat eri nimiä. Gottsleben nimi on hänen kirjallisuustutkimuksensa mukaan juontunut paikannimestä Kutzleben, jonka aikaisempi muoto Gozzenleber (Thüringenin osavaltio). Ensimmäinen löytynyt Gottsleben-nimen käyttäjä on Claus Gotsleben vuonna 1512 paikkakunnalla Allendorf an der Werra (Hessenin osavaltio). Samasta paikassa syntyi 1559/60 Johann(es) Gottsleben (Gotslebius, myös Theobius), joka löytyy Marburgin ja Jenan yliopiston matrikkelista kesälukukaudella 1586.

Samaisen kirjallisuustutkimuksen mukaan Gottlebe(r) nimi lähtee paikannimestä Gottleuba (Saksin osavaltio). (Kaiken edellä olevan lähde: Klaus Gottsleben: Ahnen- und Familienforschung Gottsleben und Gayes) Paikka tunnetaan nykyään yhdysnimellä Bad Gottleuba-Berggießhübel. Gottleuban puoli on mainittu ensimmäisen kerran vuonna 1363. Gottleuba kirjoitusasun lisäksi on käytetty muotoja Gotlauia, Gothlewen, Gotlobia, Gottleb and Gottleben. (Lähde: Wikipedia)

Lyypekissä ensimmäinen Gottlebenia muistuttavaa nimeä käyttävä on Jacob Gottleff, joka syntyi/kastettiin 13.5.1590. Vanhemmat nimeltään Berndt ja Margarete, isoäiti Catharina Kip. Enemmän informaatiota löytyy Valentin Gottlebenistä, jonka sukunimen kirjoitusasuja ovat Gottleben, Gottlebend, Godtlebent, Godtlevendt, Gudtleventh, Gottleue, Gottleve, Gottlieb sekä Gottleuens. Hänet otettiin kaupungin porvariksi 23.8.1610. (Lähde: Lyypekin kaupunginarkiston kortisto). Häntä pidetään Suomeen päätyneen Gabriel Gottlebenin isänä (Lähde: Niedersächsische Ahnenstämme N:o 4 s. 36), vaikka yksikään Gabrielin lapsista eikä lapsenlapsista ollut nimeltään Valentin. (Lähde: Berglundin [p.o. Bergholmin] sukukirja)

Lyypekin kortistosta löytyy myös kaupungissa 8.11.1620 syntynyt Johann Gottleben. Hänestä tuli Riikan porvari 5.11.1656 ja oli kaupungin raatimies 1680-84.

Riikasta löytyy Gottleben jo 16.2.1601. Aikakauden tekstinä:

”Den 16. Februarii ist Davidt Hilchen den stadt Riga gewesener Syndicus zu Riga auff dem Rathhauβe für dem gantzen Rathe in Gegenwart Vieler von Adell, wie auch Bürger und Gesellen, durch den Scharffrichter offentlich auβgeruffen worten: / Jch Meister Marten Gottleben der heyligen Justitiae Executor alhie zu Riga ruffe hiermit auβ und uhrkunde offentlich, daβ der Davidt Hilchen dem ehrenvesten achtbaren und hochgelarten Herrn Jacobo Gudemanno der Beyden Rechten Doctori und Syndico dieser Stadt mit seinen Schmee- und Scheltworten, damit Er Jhme, gemelten Doctori, seiner Ehre, auch leibund leben, abzuschneiden vermeinet, allerseits unrecht gethan un Jhme solches böβlich überlogen hat. unnd weiln Er, der Davidt Hilchen, zufolge des ges prochenen Urthels des offentlichen wiederrufs und abbitte sich ver weigert, so will ich in seinem Nahmen seine Person praesentirende seines, des Hilchens, ehren rühriges und lügen hafftiges Maul männiglichen zum Abschen hiermit gezüchtiget haben. Actum Riga den 16. Februarii 1601*“

(Lähde: Bodeckers Chronik Livländischer und Rigascher Ereignisse 1593-1638. Bearbeitet von J. G. L. Napiersky. 1890)

En saa tekstistä paljoakaan selvää, mutta kovin on virallista, ainakin kolmenkertaisesti.

Karttojen parissa

Yritin sunnuntaina mallata pitäjänhistoriasta kopioitua karttaa vm 1650 ja suunnilleen saman mittakaavan GT-karttaa. Kesti vähän turhan kauan ennenkuin tajusin, ettei edellisessä karttapohjoinen ollut kartan yläreunassa.

Tieteen ja taiteen mukainen karttojen kohdistaminen tapahtuu tietääkseni neljän kiinteän pisteen avulla. Näissä kartoissa merenranta oli siirtynyt ja jotkut järvet kutistuneet ja toiset kasvaneet. Rauman kirkko oli ainoa todellinen kiintopiste, kun tieto Lapin kirkon sijainnista ennen vuotta 1760 on lähinnä tämän samaisen kartan varassa.

Omiin tarpeisiini riitti kuitenkin kirkkojen välisen suoran ja länsi-itä -suunnan välisen kulman hakeminen. MAOLin taulukon ja lukioaikaisen laskimen (korkeakouluaikaisesta meni patterit)avulla laskin kulman asteenkin, mutta käytännöllisempi ratkaisu oli leikata kolmio paperista.

Pääasia, että on tekemistä.

(Kansallisarkiston Digiarkistosta löytyy Lapin pitäjänkartasto vuodelta 1847. Saarnijärvessä on siinä jotain outoa.)

Perjantai ja lauantai

Perjantaina töiden jälkeen (vesisateessa) kävin hakemassa kirjat painosta. Onneksi ei ollut isompi painos eikä paksumpi kirja. Kävelin nimittäin niiden kanssa Helsingin yliopiston kirjastolle, jossa yritin saada avoimesta kirjallisuuslistasta jotain ruksattua pois. Jatkoin vielä Kansallisarkistolle, jossa kävin Lappi Tl:n SAY:tä läpi ja lueskelin Rauman seudun paikallishistoriaa. Todennäköisesti tuli tehtyä muistiinpanoja, jotka löytyvät jo kotoakin, mutta varassa vara parempi - tai miten se sanonta nyt meneekään.

Tänään olin yhdeksältä yliopiston kirjastolla. Kopsasin eilen löydettyjä kuvia. Skannaan ne kunhan pääsen laitteen lähelle ja eiköhän niistä muokkauksella tule hyviä kuvituksia. Paikallishistoriahyllystä löysin Ulvilan kohdalta Hirsjärven kirjan "Ulvilan seurakunta", jota en muista koskaan nähneeni. Aina pitää jaksaa katsoa uudelleen. Yksi pieni uusi yksityiskohta selauksessa löytyi.

Yhdeltätoista olin SSS:n kirjastolla, jossa oli kuukauden lauantaiaukiolo. Jostain syystä esitelmäpäivä oli laitettu samalle päivälle ja kirjastossa oli harvinaisen rauhallista (lukuunottamatta omaa kälkätystäni tuttujen kanssa). Selailin sarjajulkaisuja mahdollista Sukutieto-kirjoitusta varten, mutta en tehnyt kovin kummoisia löytöjä.

Kotiin kaupungilta ja muistiinpanoja työstämään...

Taas Helsingissä

Eilisen pyykinpesun lomassa luin kursorisesti kirjastosta viikkoja sitten kannetun Suomalaisen arjen historian ensimmäisen osan ja tein muistiinpanoja. Tämä ja ainakin sarjan toinen osa, jota olen myös lukenut, ovat mielestäni sukututkijalle parempaa materiaalia kuin monet muut historian tai kulttuurihistorian järkäleet. Suosittelen tutustumista.

Matkoilla ollessa kauan odotettu Kokemäen ja Harjavallan historia ilmestyi. Mutsi kävi hakemassa Teljan kirjakaupasta, joten lienee uskottava, että kirja on nyt ihan oikeasti olemassa. Tuoreet kirjoitukset SatakuntalaisetSuvut-listalla tarjoavat vahvistusta, mutta täysi varmuus syntyy minulle vasta kun isäni tuo kirjan Helsinkiin ensi viikolla.

Sen myötä Petter Sundin puolimetrinen materiaalipino jää taas rauhaan ja yritän vuorostaan saada Gustava Adriana Gottlebenin Kokemäkeäkin sivuavat jälkipolvet viimeistellyksi tekstiksi. Projektien välillä hypellessä oli kiva saada viesti, että vuoden viimeinen omakustateeni odottaa painossa noutoa. Ehdin/muistan toivottavasti tänään hakea ja siirtää joulupukin logistiikkakeskukseen.

Aikaisemmassa postissa mainittu Bielke-malja näyttää värikuvana muuten tältä:

Historiallinen viesti

Edelleen matkoilla, jossa skandittomalla näppiksellä ei viitsi kirjoittaa kovin pitkää pätkää. PohjalaisSuvut listalla oli linkattu historiallinen viesti. Yhdeksän vuotta myöhemmin olemme onneksi jo toteutusvaiheessa. (SSHY:n etusivulla tarjotaan loppuvuoden jäsenyyttä paketissa ensi vuoden kanssa.)

Avoimin silmin liikkeellä

Finngen-listalla John Kotila kyseli henkikirjassa esiintyneitä puumerkkejä. Olenko minä koskaan katsellut henkikirjoja loppuun saakka, tehnyt muuta kuin (hikisesti) selannut oikean talon kohdalle ja hypännyt uuteen kirjaan? En, eli täytynee kohentaa tutkimustapoja. Toivottavasti ei ole mennyt monia kuudennusmiehiä ohi.

Länsi-suomalaisia puumerkkejä muuten löytyy Timo Ekkon sivulta. Linkit alareunassa.

Lisää amerikkalaisia videoita

Siitä ilosta, että ensi viikko menee enimmäkseen työmatkalla, jossa EI ole sukututkimuspotentiaalia, länttään tähän pari juuri löydettyä videopätkää:

Juttua Elkasta

Eilisessä Tekniikassa ja Taloudessa oli kohtuullisen mittainen juttu Mikkelissä toimivasta Elinkeinoelämän keskusarkistosta. Aikanaan olin sinne itse yhteydessä, kun ajattelin kirjoittaa juttua sukuun kuuluvasta yritysjohtajasta. Mutta halutessani olisin voinut varmaan tarkistaa myös Ilmavalta-materiaalin maininnan Verlan tehtailla töissä olleesta. Jutun kuvituksena olevasta asiakirjanäytteestä päätellen ainakin joidenkin yritysten työntekijöistä on säilynyt yksityiskohtaista tietoa:

Valokuvia on jutun mukaan arkistossa 415 000 kappaletta; niistäkin luulisi löytyvän kuvitusta muutamaan sukututkimukseen. Arkiston johtaja toteaa käyttäjissä olevan yhä enemmän sukututkijoita.

Täydennystä Helsingistä

Kieppasin työpäivän jälkeen Helsingin yliopiston kirjaston (nyk. Kansalliskirjasto) kautta. Nettihaulla olin löytänyt Hielmman henkilörunon ja piti päästä tarkastamaan. Kyseessä oli Nils Magnus Hielmmanin hautajaislehtinen.

Etusivun tekstin mukaan: "Styck-Junckaren wid Kongl. Maj:ts Artollarie uti Stockholm Herr Nils Magnus Hielmman, hwilken under sitt wistande wid arméen uti Finland / Efter tre weckors hetsig och swår utstånden siuk dom saligen i herranom afsomnade den 15 Maij 1742 och den 17 der påföljande, hederligen i Friedrichshamns Kyrckia blef begrafven". Eli näyttää siltä, että Erikin esikoispoika haudattiin Haminaan. Mahdolliseksi tietenkin jää, että kyseessä oli joku muu samanniminen.

Nappasin kännykän kameralla kuvan mikrokortinlukulaitteesta, että saisin tänne vähän kuvitusta:

Kirjastossa sain käsiini myös Sukuhakemiston ja sitten Uusi sukukirja III:n (Suomen sukututkimusseuran julkaisuja 20). Genoksen Bock-artikkelissa on noteerattu siinä Anna Helena Bockille merkitty, vuosikymmeniä liian aikainen kuolinaika:

"År 1696 omtalas den äldsta dottern Anna Lena som änka efter tullinspektor Erik Hjelmman i Tavastehus, som hade begravts där 8.11.1695. Hon kan naturligtvis inte, såsom Uusi Sukukirja (III, s. 383) uppger, vara den första hustru till Erik Hjelmman, som avled 1693 och blev stammor för släkten Hjelmmans äldsta gren. "

Tämän puutteen lisäksi Sukukirjan artikkeli tuntee Hämeenlinnan Erikille vain pojan nimeltä Magnus. Tällä oli lapsia, joita ei mainittu Tukholman perukirjoissa eli kyse on melko varmasti eri miehestä. Vaikka sama etunimi hieman hämää.

Hielmman, Erik Magnus

Tukholman arkistolöydöistä sain kokoon alla olevan. Kuvittelin, että ehtisin torstaina Suomen sukututkimusseuran kirjastoon tarkistamaan muiden tutkimuksia, mutta kalenteriin olikin ilmestynyt iltakokous.

Erikin myötä sanavarastoon tuli uusi sana kryddkrämare. Wikipedian mukaan maustekauppias, tai laajemmin kuivatavarakauppias.

Erik Magnus Hielmman. Syntynyt Hämeenlinnassa(?). Vanhemmat Erik Hielmman ja Anna Helena Bock. Kuollut 26.8.1760 Tukholma.

1. avioliitto. Barbro Ulenius. Kuollut 9.10.1744.

• Niels Magnus. Kastettu 2.7.1721 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma. Kuollut ennen vuotta 1745.
• Erik Johan. Kastettu 8.11.1722 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma. Kauppias. Kuollut 1751.
• Anna Barbro. Kastettu 19.12.1723 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma. Vihitty avioliittoon samassa seurakunnassa 13.5.1744, Johan Fredrich Hedmansson. Kuollut 14.3.1756. (Poika Erik Magnus. Syntynyt noin 1745. Avioliitto Lovisa Ulrika Segeling.)
• Per. Kastettu 14.7.1725 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma. Kamarikirjuri. Kuollut vuosien 1760-1762 aikana.
• Jacob. Kastettu 1.8.1726 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma. Kuollut ennen vuotta 1745.
• Catharina Ulrika. Kastettu 20.9.1727 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma. Vihitty avioliittoon samassa seurakunnassa 1.5.1746, Pehr Windrufva.
• Maria Elisabet. Kastettu 10.4.1731 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma. Kuollut 17.7.1759.
• Helena Christina. Kastettu 24.7.1732 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma. Kuollut 4.12.1758.
• Hedvig. Kastettu 20.7.1735 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma. Vihitty avioliittoon, Olof Tillaeus.
• Carl. Kastettu 29.5.1737 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma. Kuollut ennen vuotta 1745.
• Margareta Sofia. Syntynyt noin 1739. Kuollut 17.6.1760.
• Charlotta. Kastettu 29.9.1740 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma. Kuollut 2.7.1762

2. avioliitto 11.8.1745 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma. Ulrica Feiff. Kuollut 31.8.1760.

• Magnus. Kastettu 29.8.1746 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma. Kuollut ennen vuotta 1760.
• Ulrica. Syntynyt 3.3.1748 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma. Kuollut ennen vuotta 1760.
• Christoffer. Syntynyt 10.1.1750 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma.
• Lovisa Syntynyt 11.12.1750 Maria Magdaleenan seurakunnassa, Tukholma. Kuollut ennen vuotta 1760.

Edelleen Tukholmassa

Amerikkalainen hotelli lupasi amerikkalaistyyppisen aamiaisen, mutta pettymyksekseni "pannkakor" olivat lettuja eivätkä amerikkalaisia pannukakkuja.

Eilen juoksin pidennetyllä ruokatunnilla takaisin arkistoon. Olin unohtanut etsiä tietoa Anna Helenan 1. avioliitosta syntyneestä pojasta. Perukirjaluettelot antoivat taas paljon, mutta aika loppui luonnollisesti kesken. Taidan jättää lounaan valiin tänäänkin.

Sunnuntai Tukholmassa

Nordiska Museetin pitkillä käytävillä unohdin täysin mikä oli alkuperin suunniteltu syy vierailuun. Napsin kuvia 1600-luvun lopun lavastetuista ruokapöydistä. Toinen kattaus, kolmas kattaus, mihin jäi ensimmäinen? Pakitin taaksepäin, mutta esillä olikin 1500-luvun (melko askeettinen) pöytä. Mutta sivupöydällä - Bielke-suvun poitsun (joka oli esi-isäni veli, jos muiden tekemät tutkimukset ja oma lukutaito eivät ole pettäneet) ja vaimon sukuvaakunoilla koristeltu iso puumalja. Ei mitään erikoiskylttejä eli ellen olisi pari kuukautta sitten löytänyt sitä kuvaavaa artikkelia verkosta ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia ymmärtää merkityksellisyyttä.

Sain ikkunan läpi todennäköisesti mustavalkoista skannattua kuvaa selkeämpiä otoksia. Ja vaikka artikkelissa oli maljan mitat, oli eri asia nähdä luonnossa ja tajuta että kädet tuskin riittäisivät ympäri. Varsinainen statussymboli.

Iltapäivällä tutustuin Tukholman kaupunginmuseoon, jossa oli kiva 1700-luvun loppua kuvaava näyttely. Vaikka meni tämän hetkisestä kiinnostuksesta ohi tuli taas uusia juttuja mieleen. Enkä muista koska olisin museossa nähnyt saavillisen tekoulosteita. Matkailu avartaa.

Lauantai Tukholmassa

Tänä aamuna odottelin hyvissä ajoin Tukholman kaupunginarkiston avautumista (niinkuin muutama muukin). Huomasin muutama aika sitten kauan lukemastani artikkelista, että viitteenä oli perunkirjoitus Tukholmassa. Kyseisessä kappaleessa ei ollut yhtäkään Tukholmassa kuollutta, joten luvassa oli täysi yllätys.

Parempi kuin hyvä sellainen! Olin pudota tuolilta, kun luin luettelosta, että perunkirjoitus kuului Petter Sundin leskelle. Siinä olivat lapset (olettettavasti ikä-)järjestyksessä, mainittiin ensimmäisestä avioliitosta syntynyt poika... Kaiken kukkaraksi osottautui, että itse perunkirjoitus oli mikrokortilla samassa laatikossa. Lisää arvokkaita yksityiskohtia. Ja pitkähkö tuokio kopiokoneen ääressä.

Aikaisemmasta suunnitelmasta poiketen olin näin armeijamuseossa vasta puoli kahdelta. En jaksanut keskittyä vaan napsin vain valokuvat olennaisimmista esineistä ja malleista mahdolliseksi tutkimuskuvitukseksi.

Vielä Historiska museetiin päästyäkään mieleni ei ollut rauhoittunut. Viikinkejä ja keskiaikaa sivuava tekstini on jo painossa, joten ei huvittanut saada selville asioita, joista olen mahdollisesti kirjoittanut täysin päin vastoin.

Työkaverilta saatu (vanhentumassa ollut) lahjakortin käyttö tuli kuitenkin juuri sopivan päivän päätteeksi. Nostin maljan Petter Sundille ja lupasin, että palaan hänen historiansa dokumentointiin kunhan pääsen kotimaahan. (Perunkirjoituksen kopiota voi jo sitä ennen lukea hotellihuoneessa?)

Teknologiahaasteita

Epäonnistuminen äänen upottamisesta jäi selvästi vaivaamaan. Ja mielenkiintoinen radiohaastattelukin jäi kuuntelematta tänään, jumiutui ilmeisesti palomuurin taakse. Joten ei kaksi ilman kolmatta tekniikkahaasteissa vai onnistuuko videopätkän upotus tähän...



Amerikkalaisten jutut on toisinaan yksinkertaisuudessaan typeriä, mutta toisinaan on hyvä miettiä myös yksinkertaisia kysymyksiä.

Venähtänyt kahvitauko

Arton kirjoitus vei minut kokeilemaan miten Googlen kirjojen skannausprojekti on edistynyt. Kokeilin hakua "sukukirja". Joukkoon osui Suomessa syntyneiden lämminveristen ravihevosten sukukirja mutta myös kymmeniä muita.

Kokeilin (tietenkin) myös omaa sukunimeäni ja huomasin haun tuntevan myös kirjani Mikvalaksi ja Martinsuoksi. Sitä ei tietääkseni ole kuin kotimaisissa kirjastoissa eli vaikuttaa siltä, että joku suomalainen vapaakappalekirjasto on skannauksen kohteena, mikä selittää "sukukirjojen" runsauden. Täytynee kehittää hakutekniikoita ja (toivottavasti) tehdä löytöjä.

Alkuvuoden aikaansaannoksia

Tulevaisuuteen pitää sukututkijankin katsoa, mutta hupenevaa loppuvuotta edelsi melko tuloksekas alkuvuosi. Osallistuin Suomen sukututkimusseuran Helsingin ryhmän toimintaan ja kun alkuvuodesta oli pulaa syksyn luennoitsijoista, lupasin pitää ensimmäisen. Tietämättä aihetta.

No, esitelmä tuli pidettyä lokakuun alussa ja äänitinkin kun ollut seurassa puhetta esitelmien jakelusta. Saa nähdä tuleeko siitä joku päivä valmista. Editoimattoman (eli alussa Seppo Niiniojan tervetulotoivotus ja lopussa yleisökysymyksiä, jotka eivät todennäköisesti ole tarttuneet "nauhalle") äänen voi halutessaan ladata tästä ja kalvojakin katsella samalla.

(Kokeilin saada äänen valmiiseen soittimeen, mutta html-taitoni ovat ruostuneet sitten 90-luvun.)

Aloitus

Koska sukututkimuksen puitteissa ei ole tarpeeksi tekemistä (hah!), pitkän harkinnan jälkeen kokeillaan blogin pitoa. Yhtä järkevää kuin se, että nousin eilen illalla sängystä etsimään sukututkimusta, johon en ole koskenut 7 vuoteen... Sitä se teettää kun pitäisi:

1. Lukea Petter Sundin oikeusjuttuja... vaikeaa
2. Etsiä muistiinpanoja, jotka - ihan varmasti - muistan joskus kirjoittaneeni
3. Setviä Petterin jälkeläisistä koottua sukutaulustoa, jossa on mitä ihmeellisempiä värityksiä ja kysymysmerkkejä.

No, eilen kävin lukemassa Kansalliskirjastossa Malmbergin artikkelin Koskematon Helsinki, josta tuli paljon uusia yksityiskohtia 1700-luvun alun Helsingin kuvaukseen. Kaupunginkirjastosta hain taas lainaksi Vironniemen kasvatin ja eiköhän Samuelin kartatkin sieltä pian saa. Tänään laitoin jotain Sund/Sunneja Sukututkimusseuran Forumille siltä varalta, että joku siellä tietäisi minua enemmän.

Pienin askelin eteenpäin... ja sitten jos saa jotain joku päivä julkaistuksi voi taas saada yhtä yllättävän puhelun kuin tänään: "N. N. käytännöllisen teologian laitokselta, tehän olette kirjoittanut kirjan Oksa Hohenthalien sukupuussa..."