tiistai 13. lokakuuta 2026

Eemeli Vallinhovin viimeiset vuodet

Mikään sanomalehti ei näytä raportoineen Vallinhovin vuosien 1913 ja 1914 tekosten seuraamuksista. Hän palasi julkisuuteen vähän ennen itsenäisyyttä julkaistussa Santarmiapulaisten luettelossa:

VALLINHOVI, EMIL ALEKSANDER, noin 50-vuotias, ent. aliupseeri 8:ssa viipurilaisessa tarkka-ampujapataljoonassa, palvellut tuomari Björkin kirjurina. Koettaa saada erään norjalaisen insinööri Norrmanin epäluulonalaiseksi ensin tekeydyttyään niin läheiseksi, että heidän välillään syntyy kirjeenvaihto. [1]

Yhteistyönsä venäläisen hallinnon kanssa ei ollut pelkkä huhu. Kesällä 1918 otsikon Venäläisen santarmiajan mustia muistoja alla kirjoitettiin sisällissodan jälkeen seuraavasti.

Emil Vallinhovi Kittilässä tehnyt ilmiantoja ja tarjoutunut venäläisten santarmien palvelukseen.
Tornion venäläisen vastatiedusteluosaston arkistossa on tavattu m. m. 3 kirjettä, joista ilmenee, että surullisen maineen saanut Emil Vallinhovi Kittilässä on venäläisille urkkijoille tehnyt ilmiantoja ja tarjonnut palvelustaan sekä suositellut joukon henkilöjä kurjaan toimeen. Kirjeet on kirjoitettu viime vuonna ja ovat seuraavaa sisältöä: 
 
"Kittilä 1 — 14/4 1917.
Herra Översti.
Koska olen kuullut, että Suomen — Ruotsin rajalla olisi saatu takavarikoida jauhoja ja uskon, että ilmoitukseni niistä Hra Överstille ehkä osaksi tämän on aiheuttanut, uskallan nöyrimmästi kääntyä Herra Överstin puoleen toivossa, että jos niistä palkitaan, minäkin tulisin saamaan siitä osan koska näitten takia olen tehnyt kaksi matkaa Kallon kylään ja ollen köyhä on matkat minulle tuntuvat.
Samalla pyydämme kysyä, eikö minulle, joka olisin siihen erittäin halullinen, löytyisi minkäänlaista tointa esimerkiksi valtakunnan rajalla tai Sodankylän pitäjässä jossa pidän että välttämättä joku henkilö saisi asua ja antaa tähellisiäkin tietoja.
Arentimies Vilho Kiviniemi, Kallon kylästä, lihanviennistä yli kihlakunnan rajan ja Talokas Yitalon, Alakylästä, vasikan nähkain myynnistä, ei kai vielä ole pidetty minkäänlaista kuulustelua, vaikka ne ovat toteennäyettävissä. Edellinen on koko sota-ajan siksi vehkeillyt, että hän sietäisi saada rangaistuksen.
Kunnioittaan Emil Vallinhovi". (Nimi venäläisillä kirjaimilla.)

"Kittilä 14 — 1/8 17.
K. Herra.
Täten saan kunnian ilmoittaa, että Emil Vallinhovi on minulta kysynyt, josko minä palkkaa vastaan alkaisin Kittilän pitäjän Kallon kylässä perään katsomaan ja valvomaan, ettei siellä mitään laittomuuksia tapahdu sen ajan sisällä kuin Suomi on sotatilassa ja olen siihen suostunut.
Jo viime joulukuussa kävin ilmoittamassa täkäläisille sotilaille, että Kallossa ja Kurtakossa harjoitetaan luvatonta jauhojen kauppaa ollen siinä luulossa että niitä vietiin pois maasta ja aikoivat sotilaat asiasta ottaa selvää, vaan jäi asia kuitenkin sikseen.
Nykyään tuodaan Kauppias Ville Kiviniemelle tuon tuostakin jauhoja, vaan paikkakuntalaisille niistä ei liikene myydä, vaan viedään ne kaikki Kurtakkoon ensin ja niinkuin luulen sieltä sitten Ruotsiin.
Olen vakuutettuna, että jos asiaa tutkimaan määrättäisiin joku sotilashenkilö, niin paljon laittomuutta tulisi ilmi — siinä tapauksessa olisi kuulustelu pdettävä Kallossa, Kurtakossa ja Kolarissa.
Kunnioittaen E. A. al. Kallujärvi. (Nimikirjoitus epäselvä) osoite Alakylä, Kallo".

"Kittilä 7 p. maalisk. 1917.
Sen lisäksi mitä minulla oli kirjeessäni N. 1 kunnia Teilla Herra Ratsumestari ilmoittaa, tahdon mainita, että väestö täällä ihmettele sitä jauhon paljoutta, jota täältä kautta tänä talvena on kuljetettu Muonioon, ja kuitenkin kertoi Muonion aluelääkäri, Tohtori Fabritius, minulle, että Muoniossa ei ollut saatavissa jauhoja pienempiäkään eriä.
Täällä Kittilässä on jauhojen puute, vaan olen varmasta paikasta kuullut että Kittilän pitäjän Sirkan kylässä Kaarelan talossa löytyisi 300 säkkiä jauhoja, jotka kuuluvat kaupp. Anttilalle Muoniossa. Väestö epäilee Muoniolaisia kauppiaita siitä, että ne vievät jauhot Ruotsiin, jonka johdosta olen tästä tahtonut Herra Ratsumestarille ilmoittaa.
Muutoin pyydän vielä esittää, että tähellistä olisi seuraaviin Kittilän kyliin asettaa halpa palkkaisia agentteja, nimittäin: Alakylä, Kallo, Tepsa, Sirkka, Lompola ja Pulju. Niihin ehdottaisin täysin luotettavinä:
Alakylään: Talok. Robert Vaara. Kalloon: Itsellinen Arthur Kallojärvi. Tepsaan: Talollisenpoika Oskar Pekkala. Sirkkaan: Arontimias Rudolf Lumpus. Lompolaan: Talokas? Uusikartano ja Puljuun: Talokas August Puljujärvi. Sitten on vielä Pokka-niminen kylä, jonka läheisyydessä Sodankylän pitäjän rajain sijalla ovat Laiti ja Laitala nimiset, jossa viime kesänä on käynyt paljon sotavankia ja Inarin pitäjässä lappalainen „Salkto Niilon" talossa. Jos asia näin järjestetään, eikä oteta paikkakunnan poliisia johtajiksi menee harva sotavanki yli rajan, vaan semmoinen henkilö kun esim. Poliisi Kustaa Hannula Kittilästä päästätti viimekin kesänä pelkurisuuden takia 15 miestä joutumasta sotamiesten käsiin. (Tästä on seikkaperäisen selostuksen antanut kornetti Lehovitzilla sotilas 5 a sotnissa Nevikoff).
Muutoin olisi sotavankien karkaamisen estämiseksi hyviä agentteja hankittava muutamiin Sodankylän kyliin. Siellä oleva Poliisi Gyllenbögel olisi tässä suhteessa asian paras tuntija ja henkilö, joka ei pelkää. (Hän on yksin vanginnut 12 sotavankia yht'aikaa viime kesänä.)
Jään edottamaan ohjeita, piirrän
Kunnioituksella Emil Vallinhovi". (Nimi venäläisillä kirjaimilla.) [2]

Sanomalehdistä ei selviä, oliko kirjeiden löytämisellä muuta seurausta kuin epämiellyttävä julkisuus. Kittilän välikäräjillä marraskuun 1918 alussa Vallinhovi tuomittiin useasta petoksesta vankeuteen 2 kuukaudeksi ja 10 päiväksi.[3]

Tämä ja paljon muuta painettiin unholaan, kun Eemeli Vallinhovi kuoli 13.2.1922. Paikallisen sanomalehden muistosanat kuuluivat:

Kuolleita. Kuluneen helmikuun puolivälissä kuoli Kittilän kirkonkyläsä entinen käräjäkirjuri A. E. A. Vallinhovi (Landgren) 55 vuotiaana. Vähän yli 30 vuotta takaperin tuli vainaja, joka oli syntyisin Rantasalmelta, Kittilään ja asettui sinne asumaan, toimittaen kirjurintehtäviä aluksi kruununvouti Ahnger-wainajalla y. m. Jonkun vuoden oltuaan Kittilässä meni hän avioliittoon kätilö Miina Sukulan kanssa, josta avioliitosta on jälellä 2 lasta. Terävänä kynämiehenä kirjoitteli Landgren-Vallinhovi paljon sanomalehtiin m:m. nimimerkillä "Atte" varustetut kirjeet ovat varmaan vieläkin monen mielessä.[4]

[1] Työmies 6.11.1917 no 300
[2] Perä-Pohjolainen 18.06.1918 no 62
[3] Perä-Pohjolainen 19.11.1918
[4] Kaiku192216.03.1922 no 61

maanantai 12. lokakuuta 2026

Eemeli Vallinhovi Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 1913-1914

Tasan kuusi kuukautta vaimonsa kuoleman jälkeen Eemeli Vallinhovi pyysi naimakirjan Ruotsin Nordmalingin seurakuntaan 4.3.1912. Siellä hän meni 20.4.1912 naimisiin Anna Eufrosyne Öbergin kanssa.[1] Avioliitosta ei tullut onnellista, sillä viisi vuotta myöhemmin Vallinhovin nimissä julkaistiin kuulutus virallisessa lehdessä:

Koska vaimoni Anna Efrosyne (o. s. Öberg), joka jo huhtikuussa 1913 poistui luotani, ei ole palannut kanssani yhteiselämään, niin, jos ei hän yön ja vuoden kuluessa siitä kun tämä on julaistu 3 :nnen kerran maamme virallisissa lehdissä, saavu luokseni, olen vapaa menemään uudelleen avioliittoon Kittilä, 13. 4. 1917 1584(3—1) A. Emil Wallinhovi.

Samoihin aikoihin kun vaimo lähti Kittilästä, Vallinkoski oli itäisellä Uudellamaalla. Kun hän hyvin pukeutuneena astui kestikievarina toimineeseen Eskilomin kruununpuustelliin, hän ilmoitti nimekseen Teräksinen ja sanoi olevansa valtion palveluksessa oleva metsänhoitaja. Hän aloitti puustellin vuokraajan kanssa pitkän keskustelun puustellien olosuhteista yleensä ottaen ja teki jälleen kerran asiantuntemuksellaan vaikutuksen. 

Tarkemmin sanottuna hän kertoi, että hallitus suunnitteli malliviljelyn perustamista osalle puustelleista, ja kysyi vuokraajalta, olisiko tämä halukas ryhtymään tällaiseen viljelyyn. Tarkoitusta varten tarvittaisiin 150 metrin pituinen ja 100 metrin levyinen alue. Valtio avustaisi hanketta 1 500 markan summalla, ja jos vuokraaja ei itse osaisi kirjoittaa avustuksen saamiseksi tarvittavaa hakemusta, hän voisi tehdä sen 25 markan korvausta vastaan. Vuokraaja pidätti itselleen harkinta-aikaa. 

Otettuaan selvää seudun muista kruununpuustelleista "metsänhoitaja" tilasi hevosen matkustaakseen Pernajan pitäjän Torsbyn kylässä sijaitsevaan Nybondaksen puustelliin. Perille päästyään hän kuulusteli vuokraajaa metsätaloudesta, käski tuomaan puustellin kartat esiin ja selitti täälläkin laveasti malliviljelyn merkitystä kruununpuustelleissa. Jos vuokraaja tarttuisi asiaan, metsänhoitaja – jonka nimi oli yhtäkkiä ruotsintunut Ståhlbergiksi – sitoutui laatimaan hakemuskirjeen 25 markan korvausta vastaan kuten Eskilomissakin. Hän kirjoitti myös luonnoksen, ja kirjelmä oli määrä toimittaa Ludvig Hjeltin asianajotoimistoon Helsinkiin. Sitten matka jatkui takaisin Eskilomiin. Täällä vuokraaja ilmoitti haluavansa ensin neuvotella puustellintarkastaja Lounasmaan kanssa ennen kuin ryhtyisi mihinkään toimiin ehdotetun mallimaatalouden käyttöönottamiseksi.

Koska kauppoja ei täällä siis syntynyt, "metsänhoitaja"  lähti ruokaa ja majoitusta maksamatta jalkaisin Lapinjärven asemalle ja käveli sitten Korsmalmin kestikievariin. Sieltä hän otti kyydin Lapinjärven kirkonkylään, missä hän vieraili erään siellä asuvan agronomin luona. Tämän hän onnistui taivuttelemaan mukaansa mainittuun kestikievariin, joka on Sjökullan kruununpuustellin alainen torppa. Kestikievarissa toistettiin samapuhe malliviljelystä sillä seurauksella, että paikan emäntä suostui jättämään valtionavustushakemuksen. Ståhlbergiksi jälleen esittäytynyt mies saneli hakemuskirjeen, jonka agronomi kirjoitti puhtaaksi ja josta Ståhlberg perri 25 markan palkkion.

Tehtyään mutkan Loviisaan "metsänhoitaja" ilmestyi jälleen Pernajaan. Täällä hän soitti poliisille ja pyysi tätä saapumaan Nybondaksen kruununpuustelliin ollakseen läsnä virkatoimituksessa, minkä poliisi tekikin. Virkatoimitus koostui siitä, että "metsänhoitaja" kehotti vuokraajaa – joka ei ollut vielä saanut vuokraoikeutta siirretyksi nimiinsä – maksamaan 282 markkaa, jotka edellinen vuokraaja oli jättänyt tilittämättä kruunulle. Jos summaa ei maksettaisi, uusi vuokraaja menettäisi hallintaoikeutensa. Kun vuokraaja ilmoitti, ettei hänellä ollut vaadittua summaa, "metsänhoitaja" neuvoi häntä ottamaan lainaa. Hän saikin 150 markkaa lainaksi poliisi Erikssonilta ja luovutti tämän summan "metsänhoitajalle", joka selitti, että loput vähennettäisiin valtionavustuksesta sen maksuhetkellä. Lisäksi huijari antoi Helsingissä sijaitsevan puhelinnumeron, josta hänet tavoittaisi.

Pernajan poliisi oli kuitenkin näki syytä epäilyksiin, ja kun annettu puhelinnumero oli rekisteröity aivan toiselle henkilölle, hän hälytti Loviisan poliisin, jonne oli seikkailunsa jälkeen suunnannut. Hänet vangittiinkin viime lauantai-iltana. Kun Pernajan kruununnimismies kuulusteli huijaria, tämä väitti ensin olevansa Kittilän kruununmetsänhoitaja, mutta tunnusti myöhemmin, ettei hänellä ollut mitään virkaa ja että hänen nimensä oli August Emil Vallinhovi (ent. Landgren). Vallinhovi kertoi näissä kuulusteluissa , että hän on palvellut valtionrautateillä, toiminut tilapäisenä telegrafistina, Viipurin pataljoonan varusmestarina sekä apulaisena kruununvoudinvirastossa, Vaasan läänin puustellintarkastajalla ja useilla metsänhoitajilla. Osa näistä saattaa pitää jossain määrin paikkansa, mutta ainakin väite Turussa sairastavasta vaimosta, jolle Vallinhovi oli mukamas ehtinyt lähettää huijatuista rahoista 7 markkaa, oli valetta.[3]

Näistä teoista Vallinhovi tuomittiin Pernajan talvikäräjillä 2.3.1914 viiden kuukauden vankeuteen. Asioiden käsittely piti jatkua Lappträskin käräjillä.[4] Jossain välissä hän pääsi karkaamaan, sillä 19.3.1914 hän oli Sulvassa.

Viime torstaina saapui muutan mies kutsuen itseään maanviljelysinsinööri A. Aarnioksi, entinen Godenhjelm, erään virkatalon vuokraajan luo Sulvalla ja ilmoitti valtion myöntäneen 1,000 mmkn apurahan koeviljelystoimintaa varten tilalla ja lupasi mies ottaa hoitaakseen rahojen ulossaannin senaatista siinä tapauksessa että vuokraaja maksaisi hänelle etukäteen 30 mk. Tähän vuokraaja suostuikin. Seuraavana iltana tuli mies uudelleen vuokraajan luo ja tiedusteli eikö tämä haluaisi hunastaa tilaa itselleen 15,000 mksta, jonka arvoiseksi sen eräs valtion komitea, jossa hän oli jäsenenä, oli arvioinut. Kun virkatalo todellisuudessa oli paljoa arvokkaampi, suostui vuokraaja ehdotukseen. Mies vaati nyt 75 mk etukäteen ja saneli jonkunlaisen todistuksen, vuokraaja antoi hänelle kuitenkin ainoastaan 25 mk. Kun vuokraaja sittemmin rupesi epäilemään että petos oli kysymyksessä, ilmoitti hän asiasta Vaasan poliisille, joka eilen pidätti miehen, jonka oikea nimi on K. A. Vallinhovi, kotoisin Kittilästä ja käräjäkirjuri ammatiltaan. Mies lienee muuallakin tehnyt samallaisia petoksia.[5]

Pidätys tapahtui 21.3.1914. Sen saaman julkisuuden myötä Vaasan seudun ruotsinkielinen maanviljelijä tunnisti Vallinhoven mieheksi joka kesällä 1907 petkutti häneltä 200 markkaa. Tämä rikos oli kuitenkin jo vanhentunut.[6] Tuoreita tekojaan Vaasan seudulla käsiteltiin Maalahden käräjillä huhtikuun alussa. Tämän jälkeen edessä piti olla oikeudenkäyntejä Ruovedellä ja Lappträskissä, joten Maalahdessa käsittely siirrettiin syyskäräjiin. Vaikka Vallinhovia siis kaivattiin monella suunnalla ja hänellä oli jo yksi vankeustuomio, hänet passitettiin Vaasasta kuvernöörin päätöksellä irtolaisena Kittilään. [7]


[1] Kittilä RK 1911-1920, 267, Släktbok. 2, 1 / Atle Wilskman
[2] Suomalainen Wirallinen Lehti 20.04.1917
[3] Östra Nyland 09.04.1913
[4] Östra Nyland 11.03.1914
[5] Uusi Aura 22.03.1914, ks. myös Pohjalainen 21.3.1914, Pohjalainen 24.03.1914, Perä-Pohjolainen 24.03.1914
[6] Pohjalainen 27.03.1914 
[7] Vaasa 31.03.1914, Vapaa Sana 15.04.1914, Pohjalainen 16.04.1914

sunnuntai 11. lokakuuta 2026

Eemeli Vallinhovi (ent. Atte Landgrén) ja uudistalo 1910-1911

Sukunimen muutos kesällä 1908 ei muuttanut miehen tapoja tai luonnetta. Lokakuussa 1910 "Kittilän kunnan ulkopuolellakin hyvin tunnettu A. E. Vallinhovi (Landgren)" tuomittiin kavalluksesta neljän kuukauden vankeuteen. Tai toisin sanoin sai "vapaan asunnon kruunun työpajoissa neljäksi kuukaudeksi. Sattui taas sekin aika että hänen petoksiaan ruvettiin penkomaan ja kolmannesvuosi vankeutta sattui muutamasta markkakymmenestä." [1]

Vallinhovi valitti tuomiosta, mutta tästä ei ollut apua:

A. Wallinhovin valitus petosta koskevassa jutussa. V. t. kruununnimismiehen A. E. Jussilan, virallisena syyttäjänä, ja E. Candelinin, asianomistajana, tekemän syytteen johdosta lausui Kittilän p:n k:n K. O. p:ssä 6/10 10 selvitetyksi, että Wallinhovi, jolle Candelin oli antanut toimeksi hänen asiamiehenänsä anoa sukuunlunastettavaksi Pajuranta niminen kruununuutistalo Kittilän pitäjän Kuivasalmen kylässä, oli maaliskuussa vuonna 1909 perättömästi Candelinille ilmoittanut, että hän oli Oulun l:n Kuvernöörin luona asiassa käyttämälleen asiamiehelle V. O. Juveliuselle lähettänyt tämän vaatiman ja asiassa tarvitun sukulunastusrahan 85 m:kaa sekä pyytänyt Candeliniä hänelle toimittamaan tuon summan ja muutamia päiviä myöhemmin uudistanut vaatimuksensa, minkä johdosta Candelin oli 31/5 09 A. Harjun välityksellä Wallinhoville toimittanut sanotut 85 m:kaa; johon nähden K. 0., R. L:n 33 §:n 1 kohdan nojalla, tuomitsi Wallinhovin petoksesta pidettäväksi 4 kuukautta vankeudessa sekä velvoitti hänet antamaan Candelinille takaisin petoksella saamansa 85 m:kaa ja 40 m:kalla korvaamaan Candelinin oikeudenkäyntikustannukset. Vaasan H. O., johon Wallinhovi valitti, p. 1/2 11: Koska Wallinhovi oli saattanut itsensä syypääksi siihen petokseen minkä K. O. oli hänen syykseen lukenut, tuomitsi H. O. R. L:n 36 luvun 1 §:n nojalla hänet pidettäväksi 3 kuukautta vankeudessa. Muuten ei muutosta. O. O.: H. O:n p. jäi pysyväksi; ja velvoitettiin Wallinhovi suorittamaan Candelinille häneltä K. Senaatissa juttuun menneiden kustannusten korvaukseksi 35 m:kaa.[2]

Ehkä vangittuna hän kirjoitti uudella nimellään kertomuksia Lapista turkulaiseen sanomalehteen, joka julkaisi myös yhden vanhan runon.[3] Syyskuussa 1911 kuoli Eemeli Vallinhovin vaimo Miina, joka oli virallisesti nimeltään Brita Wilhelmina.[4]

Vaimon kanssa tai ainakin hänen nimeään käyttäen Vallinhovi oli yrittänyt perustaa uudistilan, mutta tuskin viljely mielessään. 

Hylätty valitus. Senaatti on hylännyt kirjuri August Emil vallinhovin, läänin kuvernöörin antaman päätöksen johdosta, uudistalon perustamista Parkosen kruununmetsämaahan Kittilän pitäjän Kuivassalmen kylässä, tekemän valituksen, sekä samoin kirjurinvaimon Priitta vilhelmiina vallinhovin tekemän valituksen läänin kuvernöörin antaman päätöksen johdosta, joka myöskin koski uudistalon perustamista Silmänpaistaman kruununmetsämaahan Kittilän pitäjän Kuivasalmen kylässä. Läänin kuvernööri oli heinäkuun 16 päivänä 1910 antamallaan päätöksellä asianomaisten viranomaisten antamain lausuntojen johdosta hylännyt hakijain anomuksen, koska oli ilmoitettu, että uudistaloille ehdoitetut tilukset sijaitsevat kruunun liikamaalla sekä että Norjan alamainen Johan Norrman, joka on vallannut siellä rautamalmia sisältäviä alueita, on uudistilaksi ehdoitetulla tontilla olevat rakennukset rakentanut ja koska Norrman'illa, joka oli erinäisiä henkilöitä maksua vastaan kehoittanut hakemaan niihin uudistiloja, ilmeisesti oli tarkoitus saada haltuunsa kaikki ne isot vaarat Alakittilän hoitoalueen 3:ssa vartiopiirissä, missä rautamalmia löytyy ja koska tällainen menettely on väärää ja lisäksi mainituissa metsämaissa löytyy satoja tuhansia tukki- ja hirsipuita. Tämän anomuksen, kuten sanottu, hylkäsi läänin kuvernööri ja senaatti ei ole katsonut olevan syytä muuttaa mainittua päätöstä.[5]


[1] Perä-Pohjolainen 13.10.1910, Kaiku 14.10.1910
[2] Tidskrift, utgifven af Juridiska föreningen i Finland 01.01.1912 no Bilaga 2
[3] Kertoelmia Lapista I. Pöntsön Nanna. Turun Lehti 02.03.1911
Kertoelmia Lapista II. Halla. Turun Lehti 16.03.1911
Kertoelmia Lapista III Erämaasta. Turun Lehti 28.03.1911
Yksi tunti vaan! Haaveilu. Turun Lehti 01.04.1911
Mikäs ompi nuorukainen? [runo] Turun Lehti 06.05.1911
[4] Kaiku 11.10.1911
[5] Kansan Tahto 04.04.1911