Tuomiokirkon enkeleiden tekijä, ehkä

Diego Delson valokuvan ote
Wikimedia CC BY

Kesällä 1903 Hufvudstadsbladetin haastattelema 79-vuotias Fredrik Svante Lindholm väitti tehneensä Nikolainkirkon (Suurkirkko, nykyinen tuomiokirkko) alttaritaulun kehykset, joista kirkkoväkeä katselevat enkelien kasvot.

Lindholm oli syntynyt Helsingissä 18.5.1824 vanhempinaan puuseppä Gustaf Fredrik Lindholm (s. 8.8.1779 Kirkkonummi) ja Lovisa Hovenius (s. 17.5.1795 Tenhola). Heidän avioliittonsa alku oli ollut tavallisen epätavallinen. Lovisan esikoinen Gustaf Wilhelm (s. 14.12.1817) syntyi ennen häitä, mutta Lovisa asui Gustaf Fredrikin taloudessa. Vihkimerkinnässä 11.7.1819 Lovisaa tituleerataan taloudenhoittajattareksi. Kuukautta myöhemmin syntyi tytär Lovisa Vilhelmina (s. 15.8.1819). Helsingissä syntyivät myös Serafina Mathilda Corona (s. 28.2.1822 k. pienokaisena?) ja Otto Thure (s. 28.4.1826, k. 21.1.1828). (Helsinki. Kastetut ja Lastenkirja 1828-1856, 196)

Maistraatin hakemiston perusteella Gustaf Fredrik Lindholm oli hakenut porvarisoikeudet Helsingissä 16.1.1809 ja valittu jo kaksi vuotta myöhemmin kämnerinoikeuden jäseneksi. Vuonna 1824 hän oli ammattikuntansa oltermanni. Vuosikymmenen lopulla hän js perheensä oleskeli Kirkkonummella, jossa syntyivät lapset Emilia Concordia (s. 18.5.1828) ja Lars Ludvig (s. 15.4.1831). Gustaf Fredrik Lindholm kuoli 55-vuotiaana 6.11.1833 ja hänet haudattiin Kirkkonummella. Ilmeisesti tästä syystä perukirjaansa ei löydy Helsingin kaupunginarkiston hakemistosta. Virallisesti hän oli edelleen kirjoilla Helsingissä, jonne perheensä palasi. Vanhin poika tosin lähti pian isän kuoleman jälkeen eli vuoden 1833 lopussa Pietariin. (Helsinki. Säätyläisten rippikirjat 1818-1835, 73; 1836-1861, 197) 

Vain 9-vuotiaana isänsä menettänyt Fredrik Svante Lindholm olisi voinut päätyä aivan uudelle alalle, mutta myöhemmän muistelmansa mukaan hänet järjestettiin oppiin puuseppä Lindhille. Kisällinnäytteensä hän suoritti vuonna 1844 ja (edelleen oman kertomuksensa mukaan) sai kultaisen sormuksen palkkioksi ahkeruudestaan ja osaamisestaan. (Hbl 16.6.1903) Muistakin lähteistä on vahvistettavissa se, että Fredrik Svante Lindholm kävi Helsingin käsityöläisille tarkoitettua sunnuntaikoulua ja sai sen parhaimistoon kuuluvana kahden vuoden matka-apurahan (FAT 30.8.1845).

Valtioneuvos Nils Gustaf Nordenskiöldiltä Lindholm sai suosituskirjeen berliiniläiselle professorille, joka ohjasi nuorta miestä vieraassa suurkaupungissa ja järjesti tämän koristekuvanveistäjä Stoppnetzin palvelukseen. Tätä Stoppnetziä ei mainita missään verkon sivustolla Nikolainkirkon yhteydessä eikä muutenkaan, mutta Lindholmin kertomuksen mukaan häneltä tilattiin sekä alttaritaulun kehys, että kuorin enkelikuvat. 

Enkelikuvat on attribuoitu katon apostolikuvien tapaan Berliinissä vaikuttaneelle taiteilija August Wredowille ja ne ovat metallia eivätkä puuta (esim. HAik 1/1915). Apostolien valutyön teki sinkinvalimo S.P. Deravanne vuosina 1845-1847 (HAM). Todennäköisesti samoina vuosina teetettiin enkelit ja on uskottavaa, että myös alttaritaulun kehys tai sen koristeet tilattiin Berliinistä. Ei siis ole mahdotonta, että Lindholm olisi kertomuksensa mukaan saanut mestariltaan jonkun työtehtävän näihin liittyen.

Berliinissä ollessaan Lindholm ei ainoastaan tehnyt työtä vaan opiskeli muovailua (? modellering) taideakatemiassa ja harjoitteli piirustusta toisessa laitoksessa. Vuonna 1847 Lindholm jätti Berliinin ja siirtyi Breslaussa toimineen kuvanveistäjän palvelukseen. Tämä vaihe jäi ilmeisesti lyhyeksi ja yhdessä ammattiveljen kanssa Lindholm kertoi kulkeneensa jalan Riesengebirgen vuoriston yli ja läpi Böömin Wieniin.

David Koester
Wikimedia CC-BY-SA

Wienissä Lindholm oli viisi vuotta hovikuvanveistäjä von Lavinin palveluksessa. Töistään Lindholm mainitsee 11 jalkaa korkeat vaasit Schönbrunnin linnan katolla ja yhdeksän kivisistä vaaseista linnan puiston Neptunus-ryhmässä. Neptunus-ryhmä valmistui jo 1770-luvulla eikä sen ympäristössä näy ylimääräisiä vaaseja, mutta tämä ei tarkoita, että Lindholm olisi varsinaisesti valehdellut.

Lindholm sanoi tehneensä vaaseja ja koriste-elementtejä myös Belvedere-aukiolle ja Leopoldin teatteriin sekä Bukarestin teatteriin. Ylpeänä Lindholm muisteli myös sitä, että hänelle tarjottiin yhdeksän muun halukkaan sijaan toimensianto pashan palatsin koristelemisesta Konstantipolissa. Wienissä viimeiseksi työkseen jäi Schönbrunnin puiston obeliski huvilinnaa vastapäätä. Tai ainakin suorituksen valvonta oli vastuullaan. Linnanpuiston kuuluisin obeliski on osa suihkulähdettä, joka valmistui 1777.

Tämän jälkeen Lindholm lähetettiin Prahaan koristelemaan keisarillista linnaa. Vallankumouksellisten aikojen vuoksi hän kuitenkin päätyi pyörittelemään peukaloitaan. Täältä hän lähti vihdoin kohti kotimaata läpi Dresdenin, Leipzigin, Berlinin, Stettinin, Ystadin ja Tukholman. Lindholm tuli Berliinistä saamansa papintodistuksen kanssa Helsinkiin vuonna 1852 (Naimattoman työväestön rippikirja 1844-1860, 99).

FAT 18.10.1854

Jo marraskuun alussa Fredrik Svante Lindholm oli saanut senaatilta luvan huonekalu"tehtaan" perustamiseen (FAT 3.12.1852; Teknisk Tidskrift 9/1853). Huonekalutuotanto alkoi kolmikulmaisella torilla (nyk. Dianatori), josta se muutti Unioninkadulle kortteliin Kilpikonna (47), jossa Lindholmin kanssa asuivat äitinsä ja Pietarista palannut isoveljensä (Helsinki RK 1856-1869 (II), 44). Kertomuksensa mukaan yritystoiminnan alkua avitti jotenkin Aurora Karamzin. Mainitsemisen arvoista oli myös Ritarihuoneelle ja katoliseen kirkkoon tehdyt kalusteet. Sekä se, että Lindholm teki jonkun huonekalun kenraalikuvernööri Bergille, joka esitti siitä kiitokset henkilökohtaisesti sanoin "Hvarför skola vi beställa våra möbel i Paris, då vi här hemma få dem bättre gjorda!"

HT 27.3.1862

Fredrik Svante Lindholm vietti häänsä 30.9.1858 Kirkkonummella, morsiamenaan rusthollarin tytär Gustava Emilia Westman (s. 25.10.1840). He aloittivat yhteiselämänsä Bulevardilla, josta Lindholm osti kaupunginarkiston kiinteistökortiston mukaan 17500 hopearuplalla vuonna 1859 korttelin 85 tontit 13, 15 ja 17 eli nykyiset osoitteet Bulevardi 28 ja 30. Kiinteistöistä tuli vuokratuloja, mutta sijoitettu summa oli huomattava sillä Lindholmin huonekalutuotannon arvo vuonna 1863 oli 3700 ruplaa (HD 1.5.1863) Samana vuonna Lindholmille määrättiin 20 veroäyriä (HD 30.5.1863).

Perheeseen 2.11.1859 syntynyt tytär Olga Emilia kuoli 5-vuotiaana 7.2.1865 (Hbl 14.2.1865).

Lindholmin kertomuksessa nälkävuosien lama selitti tonttien poismyynnin, mutta tontin 71 hän oli myynyt eteenpäin  jo vuonna 1861 7500 hopearuplalla. Kaksi muuta tonttia Lindholm myi vuonna 1867 protokollasihteeri Carl von Numersille 78000 markalla. Myynnin jälkeen huonekalutuotanto jatkui Sörnäisten huvilassa Hörneberg (Hbl 4.3.1867)

Vuonna 1871 Lindholm otti vaimonsa kanssa muuttokirjan Pietariin, jossa he asuivat parikymmentä vuotta. Kaupungissa syntyi poika Gustaf Gregorius 28.2.1881 (RK 1856-1869 (III), 40).

Palattuaan Suomeen Fredrik Svante Lindholm siirsi kirjansa Helsingistä Kirkkonummelle, mutta muutti ilmeisesti pian takaisin kaupunkiin (Folkvännen 14.9.1888). Hän teki vielä vanhoilla päivillään, ennen näkönsä menetystä, koristeita Yhdyspankin ja Vaasan osakepankin uusiin rakennuksiin. Henkilöhaastattelunsa aikaan Lindholm asui Kruununhaassa.

Äitinsä eli vuonna 1891 Kirkkonummella, jossa häntä haastateltiin 100-vuotispäivänsä merkeissä. Tallennettu muistonsa ruutiräjähdyksestä Viaporissa oli varmasti elossa olleille kahdelle pojalle ja tyttärelle ennestään tuttu. (Hbl 13.3.1891) Tosiasiassa Lovisa ei ollut vielä elänyt sataa vuotta, sillä todellinen syntymävuosi 1795 oli muuntunut jo varhain vuodeksi 1791. Hän oli kuollessaan syyskuussa 1894 edelleen kirjoilla Helsingissä, vaikka oli asunut vuosia maakauppiaana toimineen poikansa kanssa Kirkkonummella. (Hangö 11.9.1894)

Hbl 25.5.1911

Fredrik Svante Lindholm kuoli Helsingissä 23.5.1911.