Historiallista matkantekoa Heinolasta Lahteen

Kahden päivän Hämeen retkeä suunnitellessani halusin kokea jotain uutta, joten ostin paluumatkan osaksi lipun laivaan Heinolasta Lahteen. Vasta Heinolan kaupunginmuseossa tuli mieleen, että kokemukseni olisi myös historiallinen. Seinätaulu kertoi, että matkustusliikenne kyseiselle välille käynnistyi, kun Vääksyn kanava oli valmistunut 1871 ja Kalkkisten kanava 1878. Lisäksi museolla tiedettiin, että 1890-luvun alussa matka kesti 4 ja puoli tuntia.

Nykyaikainen risteily kestää yhtä kauan, joten oli aikaa ajatella kaiken laista. Kuten sitä, missä (jos missään) laiva pysähtyi matkalla. Kuvittelin löytäväni vastauksen helposti kotiin päästyäni Kansalliskirjaston digitoinneista, mutta erehdyin. Matkasuuntia Suomessa opasti vuonna 1888:

Lahdesta (Vesijärvestä) lähtee höyrylaiva "Heinola" Heinolaan joka sunnuntai ja keskiviikko k:lo 3 j. pp. sekä perjantaisin klo 4 e. pp. Heinolasta palaa sama laiva joka maanantai, torstai ja perjantai klo 12 päivällä. Matka vie aikaa noin 3 1/2 tuntia. 

Väliasemista ei ole puhetta myöskään Turistissa 1891, josta kylläkin selviää yksi merkittävä ero nykypäivään: Liput olivat erihintaisia peräsalongissa (3 mk), etusalongissa (2,50 mk) ja etukannella (1,50 mk).

Matkapäiväni oli aurinkoinen ja istuin kannella koko matkan. Erityisesti alkumatkasta tarkastin etenemistä Google Mapsistä, sillä halusin tietää milloin ohitimme Ilmavallanniemen eli esivanhempieni torpan ja isovanhempieni mökin paikan. Sitä lähestyessä oli syytä myös muistella äitini mummoa, joka souti vaarini Heinolan kouluun samalla järvenselällä.

Päinvastaiseen suuntaan 1890-luvun alussa kulkenut J. Elfström kirjoitti Ruotsalaisesta

Taas uusi maisemakuva: korkeita kallioita, osaksi metsittyneitä, osaksi hävittävien kulojen korventamia, sinertävää vettä, lukuisasti ihmisasuntoja ja kalavenheitä. Me kulemme äärettömän laajojen tukkilauttojen ohi. Tuolla on eräs noita usein jättiläisrungoista kokoonpantuja piikenttiä ähkyvän ja puhkivan hinaajalaivan vetämänä lähtenyt liikkeelle. Etanan hitaudella liikkuu Suomen metsien rikkaus sahamyllyille, meidän laivan kiitäessä eteenpäin ja jättäessä nämä kauas, kauas jälkeensä. (Jyränkö 16.7.1895)

Nyt ei näkynyt tukin puolikastakaan. Myös Kalkkisten kanava oli erilainen Elfströmin kokemana.

Rannalla vilisee ihmisiä, kirjavasti puetuita talonpoikaistyttöjä ja pellavatukkaisia poikia tunkeutuu esille kaupitellakseen ihmeen ihania mansikoitaan - näiden seutujen varsinainen erityisyys - ja vasta saatuja, hopeanhohtavia lohia. Kiireessä tarjotaan ja tingitään sinne ja tänne kunnes viimein suostutaan polkuhinnasta, sillä pian kuuluu kimakka vihellys ja hitaasti kulkee laivaa ulos avatusta sulusta.

Minä en huomannut matkan järvissä mitään eroa, mutta Elfströmille Päijänteen

tumma vesi, tiheä, tumma havumetsä ja jäykät kallioiset rannat antavat tälle järvelle syvällisesti vakavan muodon, joka kovin poikkeaa Vesijärven valoisasta, iloisasta seudusta. Ainoastaan siellä ja täällä kohoaa saari tuosta tummansinisestä vedestä, kaukana näkyy kirkontorni, yksinäinen talo eli jonkun herraskartanon punaset katot, muuten vallitsee synkkä hiljaisuus laajalla vedenpinnalla.

Vesijärven ihanuus saakin Elfströmin tekstissä niin pitkän osuuden, että jätän sen lainaamatta. Saavuttuani itse Lahden satamaan olisin mielelläni astunut vuonna 1912 opaskirjassa Matkailureitti Wesijärwi - Heinola - Mankala - Sitikkala kuvattuun "pikkujunaan", joka olisi "kiidättänyt" minut "kaarrellen kaupungin ympäri" rautatieasemalle. Jouduin harhailemaan jaloin ja odottamaan junaa, jota ei oltu enää aikataulutettu laivamatkailijoita varten.