Kahden harmaan päivän jälkeen aurinko paistoi ja päätin suuremmitta suunnitelmitta hypätä Drottningholmin paattiin vaikka juuri edellisenä päivänä olin ollut Vaxholmissa. Hämärästi muistin olleeni kerran Ruotsissa museaalisessa teatterissa, mutta en muistanut olenko koskaan ollut Drottningholmissa. Paikka ei ollut prioriteettilistallani sillä palatsit eivät suuremmin minua innosta.
Niinpä saatuani jalkani maankamaralle en suunnannut kohti linnaa vaan siitä pois päin. Tien toiselta puolelta löytyi rivi 1700-luvun rakennuksia, joilla oli onneksi opaskyltit. Ensimmäinen tarkasteltu oli aatelin majoitustila, sillä he eivät virkatehtävissä ollessaan mahtuneet varsinaiseen linnaan, vaan tarvitsivat oman pienen majatalon. Toisen rakennuksen seinästä selvisi, että täällä on ollut Ruotsin pienin lääni 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa. Rakennus oli maaherran residenssi.
Jatkoin kiertäen puiston reunaa, kunnes löytyi kohta josta pääsin aitojen sisäpuolelle. Parkkipaikan kylteistä selvisi että oli olemassa
muinaispolku ja innostuin tietenkin suuresti. Koko polku oli 18 km pituinen, joten siihen ei ollut laiva-aikataulujen puitteissa ja vesipullotta mahdollisuutta, mutta päätin lähteä yrittämään alkupään kävelyä.
Tämä tarkoitti sitä, että osuin vielä puiston sisällä gööttiselle tornille, jonka kyltistä ilokseni huomasin että se oli osa lempparini eli optisen lennättimen historiaa. Täältä lähetettiin ensimmäinen viesti!
Kuljettuani niin sanotun Kantonin läpi päädyin vihdoin puiston rajalle josta muinaispolku jatkui ensin pitkin rantaa. Ensimmäinen infopiste oli myös iloinen yllätys. Paikassa nimeltä Lugnet oli suomalainen Nordenskiöld yrittänyt Kustaa kolmannen kustannuksella tehdä kultaa pari vuotta. Paikalla oli sitten harrastettu erilaista ei-niin-asiallista rahatuotantoa. Esimerkiksi väärennetty venäläistä rahaa, jotta Suomen itärajalla saataisiin aiheutettua jotain hämminkiä.
Toisenkin infopisteen löysin. Se kertoi 1800-luvulla eläneestä miehestä, jonka paikalla ollut asumus oli hyvin yksinkertainen. Siinä oli vain kolme seinää, sillä neljäntenä toimi luonnonkallio. Oli aika jännä ajatella, että näin yksinkertaisesti ja köyhästi oli eletty vain muutamien satojen metrien päässä kuninkaallisen puiston reunasta.
Edellisestä vaelluskokemuksestani oli on jo varmaan vuosikymmen, joten sitten hukuin reitiltä. Vieritän osan syytä kyllä sille, että ainoat karttani olivat valokuvia opaskylteistä eivätkä näin ollen yksityiskohtaisia.
Palasin siis puistoon, jossa harhailin suoremmilla linjoilla ja söin hyvän lounaan ennen kuin paatti lähti takaisin Tukholmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti