Jonnin joutavia

 XVII. Hyvin lihava herra tuli aikoja sitten papinpukumessa kauppamiehen tykö Turussa kauppaa tekemään ja osti parin sadan ruplan edestä tavaroita, joita trenki oites korjasi rekeen ja vei tiehensä. Sitten sanoi hän tarpeellensa täytyvän mennä ja jätti kauppamiehelle taskunsa tallelle, joka oli todestakin painava ja vahva. Senjälkeen sitä miestä ei näkynyt, jonka tähden rupesivat häntä hakemaankin ja löysivät salaisesta huoneesta papin-pukumen vaan, jonka sinne oli jättänyt, mutta piika oli nähnyt hoikan merimiehen pihan takapuolelta tulevan ja menevän veräjästä ulos. Taskuakin avatessa ei parempaa valistusta miehestä eikä maksoa tavaroista saatu, sillä tasku oli täynnä harmaata paperia, mutta rahan-äyriä ei siellä ollut.

XVIII. Venäläinen kauppasi muutamalle herralle Turussa kauniin sudennahka-turkin hyvällä hinnalla, jonka tähden herra sen ostikin pojallensa silti kuin hänellä itsellä oli samankaltainen entiseltä. Koska poika tuli kotio lahjoitti isä turkin sille ja jutteli kuinka hän hyvällä kaupalla oli sen venäläiseltä ostanut. Poika katselee ja koettelee turkkia, sanoo lopuksi: "tämä on isän oma turkki!" "Ei suinkaan", vastasi isä, "äsköin minä sen venäläiseltä ostin". "Mutta sillä on samanlainen kauluskin", lisäsi poika, "ja nappi kauluksella, kyllä tämä on isän oma, taidatte leikkiä tehdä minun kanssani." Tästä isä vähä närkästyikin, lähti turkkiansa hakemaan, näyttääksensä sitä pojallensa, mutta ei löytänytkään sitä mistään. Nyt vasta hän havaitsi petoksen ja sadatti sitä roistoa, joka rahaa häneltä oli viekkaudella vienyt. (Sanomia Turusta 24.5.1861)

XIX. Äveriäs talonpoika meni kauppamiehen tykö ja pyysi ostaa "parasta laija hattua". Kauppamies näytti hatun, jonka hinnaksi määräsi viisi ruplaa. "Eikö parempaa löydy", sanoi toinen, vaikka hattu jo oli kyllä hyvä. Tästä kauppamies yskän ymmärsi, miehen tyhmyyttä arvasi, näytti toisen ulkomaalaisen hatun ja sanoi sen kymmenen ruplaa maksavan. "Se nyt joltain kuuluu", sanoi talonpoika ja rupesi jo kauppaa tekemään, kun kauppamies äkisti pisteli: "mitäs hatulla teet, eipä sull' oo päät' eikä pontaa?" Tästä mies tukkaansa tarttui ja vastasi: "oil mull' päät' kotoa lähteis', ei hän tok' sinne jäänyt."

XX. Muutama akka kävi tohtorin puheella lapsensa kivun tähden. Tohtori määräsi lapsen lämpösessä vesi-korveessa haudottavaksi. Tästä akka kyselemään: "panenko minä jotakin hauteeseen?" "Lapsen kuitenkin kaiketikkin", vastasi tohtori naurahtain.

XXI. Korkia herra Helsingissä tuli kotio pihallensa ja kohtasi porraspäässä sotamiehen, joka muutamia kupari-astioita kantoi seljässänsä. Herralle, joka kyseli, mihinkä hän niitä vei, vastasi sotamies että hän niitä rouvalta oli saanut minattavaksi. "Sopiko se sun kanssa hinnasta?” kyseli herra vilkkaasti: ”Lupasin minä niitä ruplalla minata", vastasi sotamies. Eikös puoli piisaisi?" sanoi siihen herra. "Jos sen oites saan käteeni", vastasi sotamies; sai rahan, vei astiat, meni matkaansa eikä niitä senjälkeen siinä huonekunnassa ole näkynyt.

XXII. Torpanmies kuljetti kaupan heinä-häkkiä, jota hän kehui mitä parahimmaksi, heinien hyvyyden ja häkin suuruuden puolesta. Hän vaati sentähden myös siitä korkeinta hintaa. Eipä kauvan viipynytkään ennenkun taitava silmä tarkasteli häkkiä, koetteli käsin sen tiveyttä, nyrkki meni helposti sisälle, jos mistäkin paikasta, jopa puoli ruplaa hinnasta oites putosi. Mutta tutkia oli tottunut vielä sieramillakin haistella heinien tekoa, "tunkaantuneeltapa ne haisee", "ne ovat sateen alla olleet", jo nyt toinenkin kolikon puoliska hinnasta polkeuntui. Mies myi lopuksi heinä-häkkinsä "keli-hinnalla" ja siihen se pöyhkiminen lopetti.

XXIII. Entinen emäntä puhui alinomaa tyttärensä ahkeruudesta nuorelle miehelle, joka heillä kävi aviokauppaa hieromassa. Tästä ylkämies päätti koetella, jos puheella oli perää, otti oven avaimen, kätki sen salaa kenenkään näkemättä torttiin, joka paraikaa oli kääritty morsiamelle kehrättäväksi. Avainta jo jostakin paikasta haettiin, kysyttiinpä vielä kylällisiltäkin, olivatko he sitä havainneet. Mutta yksikään ei ymmärtänyt sitä tortista hakea, eikä ylkämieskään ollut tietävänänsä koska hän talossa kävi ja kuuli sitä kaivattavan. Vasta parin kuukauden päästä sulhaisen siellä ollessa putosi avain tortista. "Kas' tuoss' on avain jota ammon aikaa on haettu", huusi morsian älyämättä mitä todistusta hänen laiskuuteen senkautta ilmaantui.

XXIV. Kolme pappia oli vaalissa muutamaan seurakuntaan, joka ei yhdestäkään niistä olisi huolinut. Tämän tiesi ensimäisen vaalipapin ystävä, mutta lupasi kuitenki hänelle tilan toimittaa. Meni varahin aamulla vaalipäivänä mainitun seurakunnan kirkon-mäelle, puhutteli siellä ukoja ja sanoi hyvin tietävänsä heidän olevan vastahakoiset yhtäkään vaalipapeista ottamaan, "mutta jos nyt toisia parempia tahdotte vaaliin, niin valitkaat ensimäistä, sillä se kuoli myöhän eilen, ja sitten tila taas avoimeksi julistetaan, kun sen kuolema tulee tetyksi." Suusta suuhun lensi tämä sanoma ja levisi kirkossakin, joten seurakunnan miehet huusi yksimielisesti ensimäistä vaalipappia; mutta kuolleeksi sanottu virkosi luultusta kuolemastansa ja tuli omistamaan uutta virkaansa seurakunnan suureksi harmiksi. (21.6.1861)