Vaikka olen "aina" ymmärtänyt kartan todellisuuden osittaisena kuvauksena, esityksien yhteiseksi teemaksi nousi tuska siitä, että vanhoissa kartoissa ei ollut kaivattua tietoa eikä uusiin digitaalisiinkaan karttoihin voida saada "kaikkea" tietoa. Uutta ymmärrystä edusti se, että vaikka Viabundus pyrkii yhtenäisyyteen, niin paikallisesti kohdemerkinnöissä voi olla eroa. Koska Suomessa oli hyvin vähän kaupunkeja Saksaan verrattuna, täällä on perusteltua lisätä kartalle myös kirkot.
Lauantaina ahaa-elämyksiä tuli enemmän. Ville-Pekka Kääriäisen esityksessä selvisi m.m. se, että hän oli saanut tutkimansa 1600-luvun seurakuntarajat digitaaliseen karttaansa digitoimalla ja georeferoimalla kartan Jutikkalan Historiallisesta kartastosta. Itsehän olisin tarvinnut väikkäriä tehdessä 1700-luvun lääninrajoja ja kun ei valmista tietoa ollut, jätin kyseiset analyysit tekemättä. Enkä opetellut kunnollista ohjelmistoa, vaikka Kääriäiseltä olin siitä kuullut.
Juuri tätä Kääriäinen olikin sanomassa: historiantutkijat on jätetty puurtamaan yksin ja tekemään osin päällekäistä työtä. Pelkällä karttojen digitoinnilla ei päästä pitkälle. Georeferointi ja paikannimien merkintä pisteinä, kuten NimiSammossa, ei sekään vielä riitä Kääriäisen tekemän analyysin tasoon. Tutkimusinfrastruktuurissa on merkittäviä aukkoja, joista yhteen taisi tuore Kirjallisuusatlas pudota paikannimien osalta.
Mutta suo siellä ja vetelä täällä. Yhteiseen pyrkimällä harvoin päästään yksittäisiä tarpeita vastaavaan tulokseen. Saksalainen kommentoija totesi, että heillä on kansalliskirjaston ylläpitämä paikannimiontologia, johon on erittäin vaikea saada mukaan "uusia" historiallisia nimiä.
Kääriäisen jälkeen puhui Eljas Oksanen, jota olin kuunnellut edellisen kerran pari viikkoa aiemmin. Hän toisti tärkeän näkemyksensä "Database is an artefact", jonka olen itse ilmaissut muutamaan otteeseen muodossa "tietokannat eivät putoa taivaasta". Tahtoo sanoa, että tietokantojen sisältöön on sovellettava samaa lähdekritiikkiä kuin asiakirjoihin. Kuten karttoihin, joista Oksasen edustamassa projektissa Liikkuvuus, tieverkosto ja viestintä Suomessa n. 1650-1917 (HISCOM) on alkuvaiheessa käytetty Senaatin kartastoa, jonka merkintätavat eroavat ruudusta toiseen ja ajoitus on tarkkuudella 1870-1919. Monesti olen käyttänyt perehtymättä historiaan, josta ei esimerkiksi Arkistojen portti paljoa kerro.
Jyrki Nissi esitteli vielä keskeneräistä keskiajan pyhimyskultin kartallistusta, jota tehdään projektissa Mapping Lived Religion. Medieval Cults of Saints in Sweden and Finland. Kuunnellessa muistista puski "se joku aiemmin" ja onnistuin googlaamaan esiin marraskuussa 2018 julkaistun Ruotsin ja Tanskan keskiajan kirjallisuuden kartallistuksen Norse World. Etusivun mukaan rahoitus päättyi 2020, mutta silti käyttäjille väitetään, että kartta on kehityksen alla eli rehellisemmin jollain tavalla keskeneräinen. Uutissyötteen tuorein osuus on vuodelta 2019, joten mikään ei todista aktiivisuudesta.
Siirto insituution "suojiinkaan" ei takaa pysyvyyttä. Vuodenvaihteessa sukututkijoiden palstalta selvisi, että hieno ja monipuolinen sivusto Tidigmoderna konkursser ei ollut selvinnyt Tukholman kaupunginarkiston verkkosivu-uudistuksessa. Ja teiltä poikettuani palasi mieleen, että en saa edelleenkään yhtäkään 1700-luvun patenttitietoa ulos tietokannasta Svenska historiska patent (1746-1945). Kyselin asiasta sekä yhteyshenkilöltä että kaverin kautta syyskuussa 2022.
Toivottavasti käynnissä olevien Suomen historiallisten teiden digitaaliset merkinnät säilyvät käyttökelpoisina kauemmin. Vähintäänkin ladattavana datana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti