sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Katsaus kahviputkiin

 

Upein Töölön Taipaleesta otettu valokuva on Signe Branderin (HKM). Sen etualalla on pieni rakennus Läntisen Viertotien ja Teurastamontien (eli Mannerheimintien ja Eteläisen Hesperiankadun) risteyksessä. Pöydällä erottuu kahvikuppeja, joten epäilen, että kyseessä on kahviputka. 

Kahvinjuonti näkyy selvemmin toisessa Branderin kuvassa Viertotieltä (HKM). Vastaavia on varmasti enemmän, mutta museon kuvailussa rakenteet eivät ole olleet kirjaamisen arvoisia.

Ainakin kahviputkassa Sörnäisissä oli myytävänä "lemonaadia, paperosseja, vehnäleipää" (US 26.9.1897). Toisesta varkausilmoituksessa kahviputkassa oli "paperosseja, leipää ja voita" (Työmies 18.4.1903). Kolmannessa "paperossia, sokeria, kermaa, tulitikkuja y. m." (Työmies 30.7.1904). Ilmeisesti arvokkain ja helpoimmin kuljetettavaa tavaraa eli kahvia ei jätetty suljettuun putkaan. Kahvin ohella tarjolla oli sikurikahvia (Kansan lehti 2.5.1901). 

Kahviputkat olivat kioskien esiasteita. Tutulta kuullostaa se, että Töölön Humaliston "raitiotiehallin kohdalla on kahviputka, jonka eteen raitiotien miehistö kokoontuu iltaisin vaunujen sisään tultua häiritsemään ohikulkevia, jotta vaan hyvin harva saa kulkea rauhassa ohitse" (Työmies 14.10.1902). 

Sanomalehtijuttujen perusteella näyttää siltä, että putkia oli tai niitä erityisesti perustettiin työmaiden läheisyyteen. Vuoden 1907 paikkeilla työnantajat ovat alkaneet odottaa erityisesti rakennustyöläisiltä "huolellisempaa ja uutterampaa työntekotapaa" ja rakennustyömailta poistettiin kahviputkia (HS 7.5.1907). Aiemmin "myönnettiin työläisille oikeus käydä työn lomassa työmaalla sijaitsevassa kahviputkassa kaljaa tai kahvia ryyppäämässä, mutta nyt on annettu kirjoitetussa asussa uusi "ukaasi", jossa kaikki sellainen on ankarasti kielletty. Ruokaputkan pitäjä on kielletty antamasta mitään työläisille muulla ajalla, paitsi päivällislomalla. Työläisille korvaukseksi tästä on sijoitettu vesitynnyreitä pitkin työmaata työläisten käytettäväksi." (Työmies 17.4.1909). Toisaalla "pomot selittivät "tarkoittavansa vaan työväen parasta" kun antavat suurusaikaa, että työläiset pääsevät kahviputkalle juomaan ja syömään. Jos taas ei ole suurusaikaa, "kahvituntia" pidetä, niin viedään kahviputka pois etteivät työläiset pääse juomaan kahvia ja kaljaa niinkuin ennen. (Työmies 12.5.1909)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti