Töölön viiden pennin tullista

Kun vuonna 2016 hahmottelin Espoon tullin historiaa, jätin sen viimeiseksi jäänteeksi hahmottuneen viiden pennin tullin kaupunginmuseon laatan varaan: "siirrettiin 1900-luvun alussa tälle paikalle". Korkea aika palata paikalle täydentämään tietoja. 

Signe Brander ikuisti kyseisen paikan vuonna 1908 (HKM)

Ensinnäkin kertaus yleisimmin esitetystä maksuperusteesta:

Sekä Läntisen Viertotien (nyk. Mannerheimintie) että Itäisen Viertotien (nyk. Hämeentie) korjaamiseksi ajoneuvoja kestävään kuntoon Helsinki sai vuonna 1864 valtiolta luvan periä hevosajoneuvoilta tietulleja (HS 26.9.1993). Niitä perittiin 25 vuotta. Maksu oli aluksi 1 kopeekka kultakin hevoselta ajopeleineen. Suomen saatua oman rahan maksu oli neljä penniä (1 penni oli 1/4 kopeekkaa). Maksu muistetaan viiden pennin tullina, koska ajureilla ei ollut aikaa odottaa siltavahdeilta palautusrahaa. (Esko Linnakangas: Autoveron saattohoito ja tieliikenneverotuksen kehittäminen. 2018 s. 341-342)

Maksun aloituksen, syyn ja suuruuden vahvistaa sanomalehtiuutinen: Kivitie länteenpäin, kaupungin portista Espoon pitäjän rajalle, on nyt valmis. Se on kuusi virstaa pitkä ja maksaa 60,000 markkaa. Tämän viikon alusta kannetaan siinä kulkevilta tierahaa, 5 penniä hevoiselta. (SWL 1.10.1868)

Kurkistus Helsingin kaupunginarkiston digitoimiin kunnallishallintokertomuksiin vuosilta 1875-78 kertoo, että kaupunki huutokauppasi vuosittain viertotiemaksujen kanto-oikeuden. Vastaavat kertomukset vuosilta 1884-87 sisältävät tiedon vuonna 1886 "lukuisten" läntisen viertotien varrella asuvien henkilöiden tekemästä anomuksesta, että viertotiemaksut poistettaisiin. Koska maksujen keruu loppuisi 1.10.1889, anomukset jätettiin huomiotta.  Sen sijaan omnibus-hanke, jonka piti kulkea Humaliston ja Kauppatorin välillä sai maksuvapautuksen. Maksupiste oli siis edelleen tällä välillä, Arkadian viereisessä Espoon tullissa.

Tietyön rahoitukseen liittyneen maksuperusteen päättymisaikaan sopii hyvin se, että tulli on kyseisellä paikalla vuonna 1880 painetussa kartassa, mutta ei vuonna 1889 painetussa kartassa. Mistään kartasta en löydä mainintaa tullista pohjoisempana. Tulipalouutisoinnissa vuoden 1888 lopussa on viite kahdesta eri tullista: "Espoosen vievän viertotien varrella, ulomman eli n. s. 5 pennin tullin kohdalla" (SWL 29.11.1888).

Tuolloin alkavat myös muut maininnat viiden pennin tullista. Syksyllä 1889 uutisoitiin Meilahden maille viiden pennin tullin läheisyyteen rakennettavasta huvilasta (Lördagsqvällen 24.8.1889). Seuraavina vuosina pidettiin huutokauppoja Pikku-Huopalahden mailla olevissa huviloissa, jotka myös olivat viiden pennin tullin läheisyydessä (Hbl 20.2.1890, US 26.9.1893, FAT 19.4.1894).

Eric Vasström (1887-1958) on vuonna 1925 dokumentoinut piirrokseensa viiden pennin tullin pylväät (US 26.10.1930). Hänen muistoissaan

jalankulkija oli turvassa vaununpyöriltä ja hevosenkavioilta päästessään livahtamaan portin pielessä olevasta pienestä veräjästä, ja siitä selviydyttyään havaitsikin hän saapuneen todelliselle maaseudulle. Tässä oli kaupungin ja maaseudun selvä raja, jonka ilmeikkyyttä virka-arvonsa tuntevan porttivahdin äänekkäät pysähdyshuudot olivat omiaan suuresti tehostamaan.  

 

Kertomus siitä, kuinka muuan naispuolinen porttivahti [...] eräänä aamuna tavattiin tuvasta kirveellä murhattuna ja ryöstettynä, kuuluu lapsuusvuosien pöyristyttävimpiin muistoihin ja senvuoksi tuon pienen vahtituvan yllä lepäsikin aina jonkinlainen kaamea tuntu niin, että sai olla iloinen kun ei tarvinnut juosta sen ohi jonakin pimeänä yönä.

Muisto murhasta todennäköisesti koskee tullin luona kauppaa pitänyttä kauppiaan rouva Johanna Aulmania, jonka kohtalosta kerrottiin monissa sanomalehdissä toukokuun lopussa 1903. Tuolloin tullissa ei enää kerätty rahaa ja vahtikojukin oli myyty pois.

Tullinkeruu oli menneisyyttä jo vuoden 1899 lopulla, jolloin ilmoitettiin "Helsingin pitäjän viertotieyhtiölle" kuuluneen vahtikojun huutokaupasta (US 8.12.1899). Keruun päättyminen on ajoitettavissa tarkemminkin.

N. s. 5 pennin tulli, jota läntisellä viertotiellä aina näihin asti on kannettu kaikilta hevosmiehiltä, lakkasi viime lauvantaina puolelta päivin. Kovin tuo olikin vanhanaikainen verotustapa. Ajajat, jotka näinä päivinä ovat tullipuun ohi ajaneet, eivätkä ole sattuneet kuulemaan lakkautuksesta, ovat vähän kummissaan tarjoilleet viittä penniään, kun ei kukaan ole tullut sitä ottamaan. Asianlaita on, näet, semmoinen, että se aika, joksi viertotieyhtiö oli aikoinaan saanut oikeuden kantaa liikennemaksua ajoneuvoilta, meni mainittuna päivänä umpeen. Mainittu yhtiö, johon kuuluvat Helsingin pitäjän länsiosan tilanomistajat, pitää kunnossa tien kaupungin alueelta Pitäjänmäelle (US 30.7.1896)

Kyseisen viertotieyhtiön (chaussébolag) kokouksia on mainittu ja raportoitu sanomalehdissä, mutta ilmoituksista ja uutisista ei käy ilmi milloin pitäjän puolella keksittiin ja saatiin lupa tietullin käyttöön ottoon. Ikuisesta luvasta ei ollut kyse, vaan viimeisten vuosien oikeus oli saatu vuoden 1894 alussa (Nya Pressen 16.2.1894). Kaikki löytämäni lähteet viittaavat siis siihen, että Töölön viiden pennin tullissa ei ollut enää kyse Helsingin sisäisen tien rahoittamisesta vaan pitäjän puoleisen väylän hoidosta.

Vaikka rahan keruu loppui, pylväät jäivät paikalleen, kuten Vasströmin piirroksesta näkyy. Keväällä 1925 "Helsingin kaupunginmuseon johtokunta oli rahatoimikamarille ehdottanut, että kaupungin entiset tulliportit, joita on Töölössö, n.s. viiden pennin tullin kohdalla sekä Hermannissa, säilytettäisiin historiallisina muistomerkkeinä ja että pylväät, jos niiden katsotaan olevan esteenä liikenteelle, siirrettäisiin sivummalle."(Suomen sosialidemokraatti 3.4.1925)

Pylväiden kohtalo oli edelleen epäselvä, kun Ilta-Sanomat julkaisi 12.12.1933 niistä valokuvan. Jutusta selviää, että tuolloin oli jäljellä myös pylväs vanhan Espoon tullin luona.