Aleksandra Karhu kuvaa muistelmassaan jouluvalmisteluja kotitalossaan Rautalammilla 1850- ja 1860-lukujen tienoilla seuraavasti.
Sitten alkoi toinen touhu.
Oli vielä tehtävä maltaat jouluolutta varten.
Ohrat otettiin tiinuun likoamaan muutamaksi vuorokaudeksi, jonka jälkeen ne nostettiin kyniin. Kynissä niitä joka päivä pestiin; yksi käsillänsä sekotti ja toinen kaatoi vettä. Tämä vaikutit, että ohrat pysyivät aina kosteina ja raittiina. näin tehtiin niin kauan kuin ohrat oikein hyvin itivät, niin että olivat kauniita, paksuja kähäräpäitä.
Sitten vietiin ohrat saunan parveen, jossa ne hajoitettiin levälleen, ja alettin lämmittää. Kun ohrat alkoivat imeltyä, sekotettiin ne ja koottiin vähän paksumpaan, lyötiin löylyä aika lailla, annettiin olla löylyssä noin puolen päivää. Aijai, kuinka niistä tuli imeliä! Sitten ne taas levitettiin ohueen ja alettiin kuivata aina joskus sekottaen. Lämmön täytyi silloin olla tasainen ja kuivaava, ei löylylämmin.
Kun maltaat olivat ihan kuivat, pantiin ne säkkeihin ja vietiin myllyyn, joka omalla peltotöyryllä korkeana ja komeana seistä törrötti.
Maltaat jauhettiin karkeiksi, ja silloin mylly oli mielissään, tuppasi menemään semmoista vauhtia, että täytyi kääntää ja ottaa siipiluukut pois, eikä sitä sittenkään voinut ihan tuuleen kohdastaan kääntää, täytyi pitää vähän syrjittäin.
Senjälkeen alkoi oluen teko. Yhtenä päivänä tämä valmistui, että seuraavana päivänä sai panna tynnöreihin.
Suuri muuripata oli täynnä kuumaa vettä. Jauhot eli maltaset pantiin isoon tiinuun, johon vähitellen padasta kaadettiin kuumaa vettä, joka kerran perästä pantiin tiinun kansi tarkasti kiinni.
Jonkun ajan perästä otettiin neste tiinusta vähitellen pois ja pantiin toiseen tiinuun jäähtymään.
Ravat pantiin kyniin, joissa pohjalla oli tikut ja niiden päällä kauran olkia - ravat tulivat päällimmäisiksi.
Sitten valettiin rapain päälle katajavettä niin kauan, kun niistä makua lähti. Näin saatu neste kiehautettiin myöskin ja pantiin jäähtymään.
Viimeksi pantiin molempiin osiin vähän keitettyä humalavettä, ja sitten kun olut oli tarpeeksi kylmää, pantiin käyte ja molemmat tiinut sekotettiin yhtä voimakkaaksi.
Aamulla olikin olut jo käynyt niin että oli parasta panna se tynnöreihin, joita oli kolme - jouluksi kaikkein isoin tynnöri, uudeksi vuodeksi ja loppiaiseksi oli vähän pienemmät.
Kun olut oli tynnöreissä, lyötiin runtit tarkasti kiinni ja heti pantiin vahva taikinaiskos runtien ympäri, ettei pääsisi väljähtymään.
Kun olutta sitten tuotiin kaksikorvaiselle katajatuopilla pöytään, kuohui vaahto ihan korvien tasalla. Kun syödessä ryyppäsi tätä mehua, oli se niin voimallista, että ihan rupesi väsyttämään; mutta perästä tuli hyvä olo ja vahvuuden tunne.
Oli se todellakin hyvää ja makeata tämä omatekoinen jouluolut, kun se oli kotoista alusta alkaen, maltaat kotipellon antamia - vieläpä kotimyllyn jauhamiakin... Ja kuta vanhemmaksi olut tuli, sitä voimallisempaa se oli. Loppiaistynnöri oli jo niin vahvaa, että täytyi vähän vedellä sekottaa, jos aikoi sitä janoonsa juoda.
Jouluvalmistuksiin kuului myöskin huoneiden pesu. Isotupa ensin, sitten kammarit, kaikki pestiin ja puhdistettiin parhaalla tarkkuudella.
Vielä meni pari päivää leipomiseen ja talkkunoiden tekoon.
Lähteet:
Aleksandra Karhu: Savutuvasta maailman maantielle. Savon sanomat 25.10.1928 NO 124, 30.10.1928 NO 126, 13.11.1928 NO 132, 31.01.1929 NO 13, 21.03.1929 NO 34 B, 08.08.1929 NO 87, 17.08.1929 NO 91, 24.08.1929 NO 94, 27.08.1929 NO 95, 29.08.1929 NO 96, 31.08.1929 NO 97, 03.09.1929 NO 98, 05.09.1929 NO 99, 10.09.1929 NO 101, 17.09.1929 NO 104, 19.09.1929 NO 105, 24.09.1929 NO 107, 01.10.1929 NO 110, 29.10.1929 NO 122, 31.10.1929 NO 123, 05.11.1929 NO 125, 14.11.1929 NO 129
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti