perjantai 2. kesäkuuta 2023

Antti Tanninen, Juttu-uhri

Koska opettavainen tarina Juttu-uhri (Sanan saattaja Wiipurista 7.&14.3.1840) nähtiin tarpeelliseksi, siinä lienee mukana totuuden siementä, vaikka ehkä liioiteltuna.

Talonpoika puolella perintö-konnulla Antti Tanninen oli toimella ja ahkeruudella lisänyt vanhemmiltaan perityn omaisuudensa ja parilla tuhannella Ruplalla säästössä varakas mies säädyssään. Lisäksi oli hänellä nerokas ja uuras vaimo ja siviät lapset, ja Antti Tanninen joka katsannossa onnellinen. 

Kerran Sunnuntaina kuulee hän kirkossa julistuksen, jonka kautta Maa=mittari, vaadittu hänen naapuriltaan tämän konnun rajoja käymään, kehoittaa kaikkia raja-naapureita toimitukseen tulemaan. Antti Tanninen oli elänyt monta vuotta sovinnossa tämän naapurinsa kanssa, ja ehkä näkyväisiä rajamerkkiä ei löytynyt, ei kumpasenkan mieli ollut tehnyt kylvää eli niittää toisella puolella sitä aitaa, joka mies-muistissa oli rajana ollut heidän välillään. 

Mutta Antti Tannisen kovaksi osaksi tuli moniahta päivä ennen raja=käyntiä hänen tyköönsä virka-heittolas Komsarjus, joka varotti häntä puoltansa pitämään. Tämä kunnon-mies jutteli vilpillisesti kumpasenkin konnun verosta ja tiluksista, näytti vanhalla kartalla pyykin, hyvän matkaa sisä=puolella naapurin maata, oikeittain olevan raja=merkin molempain kontuin välillä, ja vakuutti niin laissa ja oikeuden=käymisessä oudon Antti Tannisen tällä olevan liian vähän ja naapurilla liian paljo tiluksia. 

Nytpä tuli kiiret raja=käyntiin ja sieltä käräjään. Komsarjus otti kerran toisen perään edellä=käsin rahaa vaivoistaan ja lain-kulungeiksi. Karttoja piti lunastaman Maamittuus-kontorista, joukko vieraita=miehiä kuultaviksi kutsuttaman; mutta päätöksen langetessa, asian kaksi vuotta Komsarjuksen juonista kihla=kunnanoikeudessa oltua jutussa, joutui Antti Tanninen syypääksi, sai palkita kaikki vieraat miehet, maksoi 20 Ruplaa lain=kulunkia, ja veti lisäksi Ruplaa 10 saakkoa Tuomaria ja vastaajaa vasten hävyttömästä kirjoituksesta, jonka Antti Tanninen, Komsarjukselta vieteltynä, oli ala=kirjoittanut. Aika ajasta oli Komsarjus vaivoistaan ottanut 150 Ruplaa. 

Tämä asian loppu saattoi Antille paljo levottumuutta, sekä suurten kulungeinsa kautta, että monesta pienemmästä viljelys=jutusta naapurinsa kanssa, johon se hänen oli käärinyt. Hän aikoi nyt tyytyä vahinkoonsa, mutta Komsarjuksella oli toinen mieli. Hänelle oli Antti Tanninen liian hyvä ja varakas asia=mies, jonka ei pitänyt hänen kynsistään pääsemän, ja puhutteli viimein Tannisen jutun jatkamiseen, vakuuttain, ettei kaikki Tuomarit, kihla=kunnan Tuomarin tavalla, olisi väärät. Hävittipä Antti Laki=miehen=oikeudessakin (Laakmanni=oikeus). Hovi-oikeudessa (Hovräätti) pitäisi asian kääntymän, väitti sittenkin Komsarjus; matkusti sentähden Antti Tannisen kulungilla sinne, vaan eipä sekän auttanut, sillä Antti Tannisen asia oli väärä, joka päälliseksi veti sakkoa oikeuden väärin=käyttämisestä.

Asia oli nyt tehnyt hänelle paljo huolta ja maksanut paljo rahaa. Nämät lupasi vilpillinen neuvon=antaja hänelle takasin, jos asia vaan tulisi Keisarin tutkinnon alle, ja Antti arveli, kuin kerran on jututtu tähän asti, jututaan vihon=viimiseen. Antti Tanninen maksoi 100 Ruplaa revisioni=rahaa ja Komsarjus lähetti paperit yhdelle vanhoista viina=veljistään pää=kaupungissa, joka lupasi kaikkea hyvää. 

Näin oli vuosi kulunut asian jouduttua Sinaattiin, kuin yhtenä päivänä Komsarjus tuo kirjan ystävältään pää=kaupungista, jossa tämä asian voittamiseksi vaatii todistuksen kahdelta mieheltä, jotka vakuuttavat riita-maan viljellyksi Antti Tannisen isältä ja vielä 500 Ruplaa rahaa Tuomarien lahjoittamiseksi. Jos nämät molemmat ei hankittaisi, menisi asia kumoon. 

Antti Tanninen lankesi epä=toivoon. Omat rahat ja saamiset oli juttu jo niellyt ja riita=maata ei hänen isänsä ensinkään ollut viljellyt, mistäs nyt todistus otettaneen. Mutta Komsarjus, joka oli osallinen sekä todistuksen että rahain vaatimisessa, petti vielä kerran Antti Tannisen. Kontu pantiin pantiksi, rahat saatiin ja Antti Tanninen kirjoitti, neuvottu Komsarjukselta, omalla kädellään todistuksen ja pani sen alle kahden naapurin nimet. Kylläpä Antti arveli ennenkuin kävi väärää todistusta ja vieraita nimiä luvata kirjoittamaan, mutta Komsarjus=konna lohdutti häntä näin: mistäs Keisari tietää kuka on kirjoittaja. 

Todistus ja osa rahoista menit asian=ajajalle pää=kaupunkiin; toisen osan pisti Komsarjus kormanoonsa, sillä lahjoitettavat Tuomarit ei olleet muut kuin nämät kunnon=miehet. Antti Tanninen ei enä saanut rauhaa ei yöllä ei päivällä. Väärä todistus ja köyhyys kalvoit matoina hänen omaa=tuntoansa. Hän rupesi huoltansa viinalla huhtomaan. 

Eipä hänen onnettomuudensa vielä ollut päättynyt. Vastaaja oli todistuksen vääräksi Sinatissa osottanut; tästä tuli Antti Tannisen asia vielä kehnommaksi, ja kuin nimis=mies julisti tuomion, oli vastaaja voittanut asian sekä suuret kulungit. Kaikkea tätä pahempi oli kuitenkin kutsumus väli=käräjään, jossa Tannisen piti selittämän todistuksen laidan. Antti hämmästyi suuresti, tunnusti itsensä todistuksen vääristäjäksi, ja tarjoisi koko jääneen omaisuudensa Nimis=miehelle, jos tämä hänen vaan vaarasta pelastaisi. 

Eipä tämä tarjo auttanut, vaan vahingoitti; Nimis=mies aikoi häntä rikoksen tunnustettua panna rautoin. Kuitenkin annettin hänelle talonsa toimittamiseksi aikaa iltaan asti, kunnes Nimis=mies tulisi jälleen. Seitsemännellä hetkellä tulikin tämä Antti Tannista noutamaan, mutta eipä häntä missään näkynyt. Vihdoin löydettin kuitenkin, ei Antti Tanninen — mutta hänen kuollut ruumiinsa ulkohuoneessa. Onnetoin, tietäin kunniansa ikuisesti häväistyksi, ryyppäsi itsensä ensin juovuksiin ja sitten hirti itsensä.

Laissa ja oikeuuden=käynnissä outo! älä luota mokommiin Komsarjuksiin joilla on tovereina joukko Kersanteja, Lukkaria ja muita nurkka=sihtieriä; juohtukoonkin Anti Tannisen hirmuinen loppu jokaiselle jutun=halulliselle mieleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti