Kelloromaani?

 

Pieni tietosanakirja tuntee sanan kelloromaani, johon en itse ollut törmännyt. Eeva Bangin opinnäytteestä Rakkaudesta kirjoihin. Kirjojen keräily ja keräilijöiden yhteisö Bibliophilos -lehdessä 1942–1953 selviää vähän enemmän

Ulkomaiseen ajanvietekirjallisuuteen kuuluivat niin kutsutut ”kelloromaanit”, jotka rantautuivat Suomeen 1800-luvun lopussa. Suomalaiset kirja-alan ihmiset kritisoivat näitä seikkailua ja romantiikkaa sisältäviä teoksia, ja ”roskakirjallisuuden” termi otettiin ensimmäisen kerran  käyttöön kyseisten kirjojen yhteydessä. Kirjailija Arvid Lydecken muistelee omasta nuoruudestaan, miten juuri ”kellokirjoja” edustanutta James D.:n seikkailukertomusta Aarniometsän tyttäret ahmittiin opettajan varoituksista johtuen kuin kiellettyä hedelmää.

Oulun ilmoituslehti 3.2.1895

Artturi Leinosen  muistelmasta Maalaispojan matkaanlähtö (1959) saadaan kelloromaaneista vielä värikkäämpi kuva.

... kirjoja ostettiinkin 1890-luvulla. Ei tosin kirjakaupoista, koska sellaisia ei maaseudulla vielä paljonkaan ollut, mutta eräällä erikooisella tavalla: ns. kelloromaaneina. Joku porilainen yrittäjä, Pihl taisi olla nimi, keksi konstin: tilasi Saksasta ja Sveitsistä kelloja, hyviä regulaattoreita, seinäkelloja, paremmanpuoleisia taskukellojakin, aivan helponluokan herätyskelloja sekä "pelikelloja", jotka plimputtelivat 30-vuotisen sodan marssin, marseljeesin ja mitä mikin. Kellot myytiin viikkomaksuin, tilaaja sai heti pienen alkumaksun suoritettuaan kellon haltuunsa sekä kaupantekijöisiksi romaanin, joka ilmestyi vihkoina, vihko viikossa.

Isäni toimi tämän puuhan paikallisena asiamiehenä, ja siitäpä paisahtikin aikamoinen urakka. Isot isännät ostivat komeita 30-40 markkaa maksavia seinäkelloja, nuoret miehet taskukelloja, työmiehet ja mökkiläiset muutaman markan hintaisia herätyskelloja tai pelitoosia. Romaaneja saivat kaikki, kalliiden kellojen tilaajat useitakin, halvimpainkin ostajat ainakin yhden. 

Joka lauantai tämä liiketoimi pyöri, ja olipa silloin kotonani markkinat: talo oli iltapuolelta yömyöhäiseen väkeä täynnä: kelloja tilattiinj, toisia haettiin, ja vihkoja jaettiin suuret läjät. Asiakkaita oli paitsi Yli- ja Alahärmästä myös Kauhavalta, Lapuan Hellanmaasta, Vöyrin suomalaisalueelta ja Isonkyrön latvakylistä saakka.  

Näin levisi suuret määrät sen ajan jännäreitä, sellaisia kuin "Jerusalemin suutari", "Meren haltijat", "Aarniometsän tyttäret", "Montekriston kreivi", "Maailman herra", "Pariisin pyöveli", "Punainen lyhty" ja eräitä muitakin, joiden nimen olen unohtanut, vaikka varmasti kaikki nielinkin, eräät moneenkin kertaan, niin että tuolta lukemalta muistan tarkalleen vielä ainakin "Montekriston kreivin" aivan erinomaisen hyvin. 

Kelloromaaneissa oli siis sekaisin kehnoa ja kunnollista lukemista, sillä täytyyhän ainakin Suén "Jerusalemin suutarille" - tai "Vaeltavalle juutalaiselle", joka on sen myöhempi nimi - ja Dumas´n "Montekriston kreiville" myöntää jonkinlainen kirjallistaiteellinenkin arvo. Ainakin nuo teokset sadoin kappalein levitessään tällekin alueelle olivat omiaan herättämään lukuhalua, joka ei suinkaan ollut siihen aikaan yleinen. (s. 72-73)