lauantai 12. marraskuuta 2022

Täydennysosia

 

1) Elinkeinoelämän keskusarkisto jakoi FB:ssä yllänäkyvät Fazerin karkkikääreet ja mietiskeli saatteessaan "Mikähän tämä Kolingen oikein oli, joku satuhahmo tms.?" Olisin voinut vastata linkillä vanhaan käärekokoelmaani, jossa tuonkin selvitin, mutta FB:n mielestä blogini on edelleen yhteisönormien vastainen.

2) Kaupunkien tuulimyllykatsaustani ehdin jo täydentää yhdellä kuvalla, mutta nyt syksyllä Tieteessä tapahtuu julkaisi Pekka T. Heikuran artikkelin Tuulimyllyjen aika, joka liittyy tietenkin myös teemaan. 

3) Kun Kansallismuseon Toista maata oli ollut auki puoli vuotta, tein katsauksen julkaistuista arvioista. Historiallisessa Aikakauskirjassa 2/2022 julkaistiin Josephine Hoegaertsin näkemys, joka on nyt englanniksi vapaasti luettavana

4) Plagioidun väitöskirjan yhteydessä oli syytä ihmetellä miten helposti tai minkälaisella prosessilla Itävallasta tai Sveitsistä sai tohtorintutkinnon. Runsas kymmenen vuotta myöhemmin Ylioppilaslehdessä 4/1914 todettiin, että "Viime aikoina on yhä useammin alkanut ilmestyä henkilöitä, jotka jossain Saksan tai Sveitsin yliopistossa ovat hankkineet itselleen tohtorintittelin ja jotka sen perusteella täälläkin ovat ruvenneet vaatimaan niitä oikeuksia, jotka tohtoreille kuuluvat." Saksalainen tutkinto todettiin suomalaista kevyemmäksi, joten "Oikotie tohtorinarvon saamiseksi, jommoista Saksassa tutkinnon suorittaminen tietää, alkaa käydä hyvin tavalliseksi ilmiöksi ja tulee varmasti vielä yleisemmäksi, jos yliopistoviranomaiset antavat näille tutkinnoille saman arvon kuin kotimaassa suoritetuille. [...] on tarkoin määrättävä, mitä opinnäytteitä ulkomaisten tohtorien tulee suorittaa, jotta ne täällä kävisivät täydestä."

5) Minulta jäi Keskisarjan Hattujen sota alkusivuille. Eka eteeni tullut arvio kirjasta julkaistiin lehdessä Tieteessä tapahtuu. Aki Alanko ei löytänyt kirjasta puutteita vaan kutsuu sitä persoonalliseksi ja laadukkaaksi teokseksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti