tiistai 2. elokuuta 2022

Onko sanomalehtien lukemisesta hyötyä?

Eilisen kuukausirapsan intron alkupisteenä oli keskustelu siitä, että sanomalehtien lukemiseen pitää (edelleen) tottua tai peräti oppia. Se helposti unohtuu kaltaiseltani. Synnyin 1970-luvun alussa keskiluokkaiseen perheeseen, joten sanomalehtien tilaus ja lukeminen oli pitkään itsestään selvyys. Viimeisessä työpaikassani kummastelin nuorempaa kollegaa, jonka kanssa ei voinut keskustella aamun lehden sisällöstä. En mielestäni tee kovin suurta anakronistista virhetulkintaa, kun siirrän ajatukseni 1700-luvun puuteroituihin päihin: sanomalehden lukeminen voidaan/voitiin nähdä tietyn yhteiskuntaluokan tai arvostettujen ominaisuuksien merkkinä.

En myöskään koe olevani vaarallisilla vesillä rinnastaessani 1600-luvun tai 1700-luvun alun sanomalehden lukemisen aloituksen ensikosketukseen Twitteriin, erityisesti 10 vuotta sitten. Lyhyitä tekstejä, jotka eivät näytä liittyvän mihinkään? Miksi täällä ollaan? Onko tästä jotain hyötyä? Miten täällä pitäisi toimia?

Posttidningar 1.12.1729
 
Twiittini 27.6.2022

Mielikuvaa vahvistaa vuonna 1695 painettu Kaspar von Stielerin teos "Zeitungs Lust und Nutz/ Oder: derer so genanten Novellen oder Zeitungen/ wirckende Ergetzlichkeit/ Anmut/ Notwendigkeit und Frommen; Auch/ was bey deren Lesung zu lernen/ zu beobachten und zu bedencken sey?"  Sen äärellä pänni jälleen kerran heikko saksankielen taitoni, mutta sisällysluetteloa tavatessa muistikuvia 1980-luvun "Mihin tarvitaan kotitietokoneita" -teksteihin oli vaikea välttää. Jossain määrin siivottu konekäännös:

Ensimmäinen kirja.

I. Luku. Johdatus tätä työtä koskien.
II. Luku Sanomalehtien alkuperästä ja alkuvaiheista.
III. Luku. Sanomalehtien arvosta ja tärkeydestä
IV. Luku. Sanomalehtien nimistä
V. Luku. Sanomalehtien sisällöstä
VI. Luku. Niistä, jotka lukevat sanomalehtiä tai kuulevat niitä luettavan.
VII. Luku. Sanomalehden lukemisen tavoitteesta tai tarkoituksesta.
IIX. Luku. Sanomalehtien kokoajien ja kustantajien toimesta.
IX. Luku. Mikä sanomalehtiin kuuluu ja mikä ei?
X. Luku. Mitä vastata sanomalehtiä kritisoiville.

Toinen kirja.

I. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä.
II. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä kauppiasyhteisössä.
III. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä  suurissa kartanoissa.
IV. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä sodassa.
V. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä kirkon piirissä.
VI. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä  opetuksessa.
VII. Luku Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä  naisille.
IIX. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä kotona.
IX. Luku. Sanomalehden välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä matkustaessa.
X. Luku. Sanomalehtien tarpeellisuudesta ja käytettävyydestä onnettomuustapauksissa.
XI. Luku. Sanomalehtien tarpeellisuudesta ja käytettävyydestä sosiaalisissa tapaamisissa.
XII. Luku. Sanomalehtien tarpeellisuudesta ja hyödyllisyydestä erityisesti valtiotaidosta kiinnostuneille.

Kolmas kirja.

I. Luku. Sanomalehden luvun tavasta ja taidosta
II. Luku. Sanomalehden lukijan on tunnettava nykyinen Eurooppa.
III. Luku. Sanomalehden lukijan on tunnettava merkittävien henkilöiden sukujuuret ja heradiikka
IV. Luku Sanomalehden lukijan on hallittava maailmankuvaus (?).
V. Luku. Sanomalehden lukijan on tunnettava Euroopan historia.
VI. Luku. Sanomalehden lukijan tulee ymmärtää vieraita kieliä.
VII. Luku. Sanomalehden lukijalla täytyy olla poliittista ymmärrystä.
IIX. Luku. Mitä sanomalehdet kertovat (?)
IX. Luku. Miten erottaa oikeat ja väärät sanomalehdet? (?)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti