30. & 31. kuukausi jatko-opiskelijana

Ennen kronologista katsausta kesän tähtihetki eli uusi virstanpylväs tutkijanurallani. Keskikesällä kirjailija-opettaja Tommi Kinnunen kommentoi Hesarin juttua median ja nuorison suhteesta ja mieleeni tuli Carl Linneauksen matkakirjan huomio, joten totesin puolestani: 

Lainaus väitöskirjaksi tarkoitetusta käsikirjoituksestani: "Västeråsissa 1740-luvulla piispa oli ohjeistanut paikallisen matematiikan opettajan lukemaan sanomalehtiä kaksi kertaa viikossa oppilaille, etteivät nämä lähtisi ”raakoina” eli oppimattomina yliopistoon."

Twiittiäni jakoi muutama laajemmalle yleisölle ja sain seuraavana päivänä vastauksen:

Tuossa on jotain virheellistä, koska ensimmäisten säännöllisesti ilmestyvien sanomalehtien julkaisu alkoi jenkeissä 1720-luvulla, ja en usko tätä tapahtui Ruotsissa vielä tuolloin. 

 

Eka kokemani julkinen mansplainaus!  Eikä keneltä tahansa vaan (hyvämuistisen tuttavani mukaan) "Tämä on se sama v***n nero, joka alkuvuodesta 2020 päätti aloittaa Twitterissä suuren jatkosota torjuntavoittona -keskustelun." Askel lähempänä Ihan Oikeaa Tutkijuutta! (Aivan sattumalta Kalmistopiiri julkaisi seuraavana päivänä kirjoitukseni Mitä sanomalehdestä luettiin 1600-luvulla?, johon olin kierrättänyt huhtikuisen konffaesitykseni sisältöä Posttidningarin kotimaan uutisista.)

"Le repas du Politique".
Pilakuva
Kungliga Biblioteketin
digitoimasta
Holtermanin kokoelmasta.

Sitten siihen, mitä kesällä tein. Tai uskon tehneeni. Kesäkuun alkuun oli ahdettu useita koronan takia siirrettyjä tapahtumia. Osallistuin itse 1800-luvun päiville ja vähemmän intensiivisesti Kustaa Vaasa -seminaariin ja Baltic Connectionsiin. Jälkimmäisessä minulla oli ilo tavata toinen väitöskirjatutkija, joka on koskenut samoihin 1700-luvun sanomalehtiin ja kiinnostunut samoista ilmiöistä niissä! (Tutkimusaiheemme ovat kylläkin aivan erilaiset.) Myöhemmin kesällä ilmestyneen Nordiska Historikermöötten ohjelmasta huomasin suomalaisen esittäjän, joka teki 1700-luvun alun sanomalehdistä gradunsa. Googlailun perusteella on aloittanut samasta ajasta ja aineistosta väikkärin teon viime syksynä. Ihan on kuin oma aiheeni olisi muuttunut vähemmän obskyyriksi. Käsitystä vahvensi sattumalta löytynyt uunituore 1700-luvun lehdistöä käsittelevä ruotsalainen väikkäri, jonka puolustus on syksyllä.

KV ja BC järjestettiin Opinahjossa, joten pääsin hoitamaan yli kaksi vuotta roikkuneen aiemman korkeakoulutodistukseni näytön. Nyt on siis vihdoin ehdoton opinto-oikeus - ensi vuoden loppuun asti.

Oli myös tilaisuus jutella parin opinahjolaisen kanssa ja kuulla, että "työni on niin pitkällä" ja "lähes valmis". Sarjassa: osittaisella tiedolla tai silkoilla mielikuvilla vedetyt johtopäätökset. Siltä varalta, että olivat kuitenkin jossain määrin oikeassa, kuuntelin uudestaan virtuaaliohjaajani Tara Brabazonin vanhan vlogin How to complete your PhD ohjeet loppusuoralle. Ilahduttavasti mätsäsivät syksyn työsuunnitelmaan. (Työpaikan vaihdoksensa jälkeen Brabazon päivittää edelleen henkilökohtaista kanavaansa, josta löytyy myös täysi sarja dekaanina väitöskirjatutkijoille tekemiään vlogeja. Uudessa, laajemmalle (mutta enimmäkseen akateemiselle) yleisölle tarkoitetussa sarjassa on myös relevanttia sisältöä, kuten Managing the hurt of rejection.)  

Ikävän relevantti Youtubessa oli ainakin jo väitöskirjansa tehneen Julia Raveyn video How to take action (by breaking inaction). Tein väikkärin hyväksi jotain joka päivä, mutta edistys tuntui usein olemattomalta. Vertauskuvallisesti homma tuntui palapelin kokoamiselta. Mutta sellaisen huonolaatuisen palapelin, jossa palat eivät istu napakasti toisiinsa vaan "voi olla tai olematta". Hetken tuntuu hyvältä ja sitten falskilta. Lisäksi palapelin paloja on joka paikassa, enkä tiedä mitkä kuuluvat oikeasti mukaan. Puhumattakaan siitä, että olisin vieläkään löytänyt kaikkia tarpeellisia paloja. Tai, että tietäisin, että mitä kuva loppujen lopuksi esittää.

Oli kyllä niitä hyviä hetkiä, jollain oivalsin, että tämä pala kuuluu presiis tähän tai että kuva selvenee tässä kohtaa, kun lisään siihen tämän palan, tai että nämä palat kuuluvat selvästi yhteen.

Yksi tutkimusta selkeästi eteenpäin vienyt oivallus syntyi kun selailin Kansalliskirjastossa varastosta tilaamaani kirjaa yrittäen muistaa, miksi sen olin tilannut. Aihe (kirkonkellon soittotavat) oli kiinnostava ja huomasin että kirjassa kerrottiin minulle hämäräksi jääneestä kuninkaallisten surusoitosta joka seurakunnassa. "Tästähän voisi kirjoittaa Kalmistopiiriin", ajattelin ja rustasin muistiinpanoja. Jossain kohtaa mainittiin tuomiokapitulista saatu ohjeistus ja mieleen tuli "ne" kiertokirjejulkaisut. En muistanut kummankaan nimeä, mutta hämärästi sijainnin hyllyllä. Löytyivät, aloin selaamaan ja sivuilla useiden kuolinkellojen ohella... aivan uudet kehyspalat yhteen väikkärin alalukuun. Siis palat, joita ilman päätelmäni olisivat olleet aika merkittävällä tavalla metsässä.

Kyseinen alaluku oli alkuvuodesta seminaarissa, jossa kukaan ei huomauttanut loogisesta virheestäni eikä siitä, että Opinahjon ex-proffa oli kirjoittanut samasta aiheesta samoilla aineistoilla. Sillä tämähän on minun opinnäytteeni eikä totista (eli avointa) tieteellistä tutkimusta. Mistä puheenollen pitäisi varmaan kuunnella uudelleen Brabazonin vlogi It's your PhD - And what your supervisor means when they say this! 

Ja osoittaakseni mahdollisimman selvästi viettäneeni (jälleen) heinäkuun parasosiaalisten suhteiden varassa lopuksi vielä Cinzia DuBois'n video Managing Loneliness During Your PhD. Siinä oli paljon järkevämpiä ajatuksia kuin mitä änkytin juhannuksen edellä väitöskirjatutkijalle, jonka tutkimusaihe on "Yksin asuvien keski-ikäisten yksinäisyyden kokemukset ja auttavat keinot Yhdysvalloissa, Uudessa-Seelannissa, Irlannissa, Iso-Britanniassa ja Suomessa". Sarjassa "Hyödyllisiltä vaikuttavia väitöskirjatutkimuksia".