sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Yleiseen näyttelyyn varhaista innostusta Kymissä

Uutisointi Yleisestä näyttelystä innosti ainakin Kymissä, josta kirjoitettiin jo 26.4.1875, että

Helsingin yleinen näyttelö, joka tulee tapahtumaan vuonna 1876 kesällä ja jonka huoneen piirustus myöskin on tullut Suomalaisen Virallisen Lehden tilaajien omaksi, on pannut monen tämän puolen puusepän korvallisiaan kynsimään miettiessään sinne jotain lähettää. 
 
Tähän näyttelöön mahdettaneekin vastaan ottaa kaikki mitä on nerokkaasti ja kauniisti valmistettu, katsomatta aikaa mikä tehdessä on kulunut, mutta jos palkinnot ulosjaettaisiin itsekustakin kappaleesta sen jälkeen kuinka kauvan sitä on tehty, niin olen vissi sen päälle että kultamedalji lankiaisi täältä lähetettyjen tavarain osalle, sillä niinkuin esimerkkinä tällä alalla on mainittava että sahoilla on tehty niinkutsutuita kiilapäisiä sänkyjä, jossa yhdessä semmoisessa ei ole työtä yhdelle kohtiahkeralle miehelle kuin puoli päivää, mutta tämmöisen tehdessä on yhdellä miehellä myöskin mennyt kahdeksan kesäistä päivää, ja kuin timpermanni saapi neljä markkaa päivältä niin tälle siis tulee hintaa kolmekymmentäkaksi markkaa, siitä lautain hinta vielä lukematta. Tämmöisen lepolaatikon olen ostanut täydellisessä maalissa neljällä markalla ja myöjä sanoo sen siihen hintaan myöskin kannattavan myödä kuin se tehdään urakassa. 
 
Myöskin on yhdessä paikassa tehty kahdeksat työkärryn lavat, joissa ei mene yksiä lavoja tehdessä enemmän kuin päivä kahdelle miehelle kun puutavara on saapuvilla, mutta sen sijaan on kaksi miestä yksiä tämmöisiä lavoja rakentaneet puolitoista viikkoa eli yhdeksän päivää. Tältä ajalta tekee kahden miehen palkka seitsemänkymmentäkaksi markkaa, joten nämät lavat siis tulivat kappaleelta maksamaan niinpaljo ainoastaan työpalkkaa, joka olisi ollut maksettava kuudella markalla. Tämmöisestä näkee kuinka vahingollista se on työnteettäjälle että päivän palkoin antaa tehtäväksi semmoista, jota voisi saada urakalla tehdyksi. 
 
Se raha, joka tässä menee hukkaan, toisi paljon enemmän siunausta muassaan, jos se jäisi sahain omistajan kassaan kuin että tulla ilmaiseksi huolettoman työmiehen hyödyksi; ei sillä että milläkään tavalla tahdon kadehtia täkäläisen työmiehen hyötyä, mutta kaikki pitäisi kuitenkin olla ansiolla tienattua vaikka maksaja olisikin ulkomaalainen, joiden rahavaroilla ei luulta loppua olevankaan ja joidenka hirmuisia ulosmenoja ei kukaan surkuttele. 
 
Tämmöistä kohtuuttomuutta todistaa myöskin yksi mies, joka muutamia viikkoja takaperin eräällä sahalla kaupitsi yhtä kuormaa suonsammalia; hän ei kuitenkaan saanut sitä siinä myödyksi syystä että hän vaati kuormastaan kaksikymmentäviisi markkaa. Tämän vertaisen sammaleen arvo on tuoreena kolme ja kuivattuna neljä markkaa. Eikö tämäkin todista erinomaista tunnottomuutta ihmisellä; hän luultavasti kotoansa lähti tätä kaupitsemaan sillä ajatuksella, että hän ottaa tästä itselleen koko talven elatuksen eli niinpaljon ainakin että hän edes jonkun ajan tämän hinnan nojassa kotonaan saisi levätä laiskuuden pehmeätä lepoa. 
 
Pitäjässämme on kyllä niitäkin paljon, jotka kunniallisella ansiolla elatuksensa kiskovat mutta niitä myöskään ei ole paljoa vähemmän, jotka jokapäiväisen leipänsä itselleen nyhertävät vääryyden lainehtivalla nojalla. Kunnialla saatu penni on kumminkin suurempi rikkaus kuin kunnottomuudella saatu markka ja ihminen ei lähene täydellisyyttään sillä, että voipi kerskata koonneensa paljon maallista tavaraa, mutta hänellä on siihen hyvä alku jos hän voipi luetella monilukuisia hyviä töitään, josta hänen arvonsa epäilemättä täytyy kohota sekä ihmisten että Jumalan edessä. Tämmöinen rahanrakkauden tauti ei vaivaa ainoastaan talonpoikia mutta on myös juurtunut herrasväkeen.(SWL 20.5.1875)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti