perjantai 20. toukokuuta 2022

Turistipäivä kotimaisemissa: 11. & 12. & 13. museo

Kaapelitehtaan kolmas museo eli Hotelli- ja ravintolamuseo näytti hetken tutulta, mutta täälläkin oli siirretty seiniä ja muutettu esillepanoa. Vaihtuvana näyttelynä oli Vapriikissa tuotettu Tiistaitarjotin ja perjantaipullo - makumatka 70-luvulle. Syntymäpäivän tunnelmaan sopi mainiosti lukea seinältä lapsuusvuosieni ruokakulttuurista. Vaikka juuri edellä tätä esitystapaa kritisoin. Mutta tässä tapauksessa tekstit olivat lyhyitä ja niillä oli ymmärrettävä suhde esiteltyihin ruokakuviin.

Jo väsähtäneillä jaloillani siirryin Sinebrychoffille yrittämään toista kertaa näyttelyä Linné ja pieni pala paratiisia. En edelleenkään tajunnut yhteyttä Linnén ja 1600-luvun alankomaalaisten kukkamaalausten välillä. Näyttelyn nimeä nyt tarkastaessani huomasin, että se laajentui toiseen tilaan vierailuani seuranneena päivänä eli ehkä pitää yrittää kolmaskin kerta.

Jatkoin Päivälehden museoon virkistämään muistiani perusnäyttelystä, jonka päivät ovat luetut. Halusin erityisesti leikkiä kuvaseinällä. Vaikka Finnat ynnä muut teoriassa tarjoavat saman avainsanasurffauskokemukseen, isot näytöt ja kuratoidut kuvat sekä asiasanat ovat vaan eri juttu.

Muuhun näyttelyyn en astunut pitkälle, mutta sekin riitti. Osuin pisteeseen, jossa sai kuunnella viisi näkemystä kuvista ja journalismista. Kun viime kuukausien Ukraina-uutisoinnin yhteydessä on useaan otteeseen tullut mieleen, että annettu kuva on tavalla tai toisella vinoutunut, oli mielenkiintoista saada Helena Pilkeen katsaus Helsingin pommitusten uutisointiin. Viidessä minuutissa ehtii sanoa paljon. Uhrien määrä ja osumia saaneiden asuinrakennusten sijainti piti salata, mutta yliopiston kärsimä vahinko sopi julkisuuteen.

Myös Hans Paulin itsekriittinen pohdinta Kekkosen viimeisten vuosien uutisoinnista on valitettavasti edelleen relevanttia. Kaikki viestintä on valintaa, joka perustuu jonkun käsitykseen tarkoituksenmukaisuudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti