sunnuntai 1. toukokuuta 2022

28. kuukausi jatko-opiskelijana

Työn päivänä kertaus huhtikuun tekemisestä. Otetaan vauhtia maaliskuun lopulta, jolloin löysin Alma Söderhjelmin kirjasta mainion lainauksen lokakuussa 1792 julkaistusta lehdestä Werldsborgare:

"Publicitetens Historia är ännu icke skrifven, men skulle blifva en ganska intressant och märkvärdig bok. Publicitetens Historia kan man anse som Människo-slägtets Skapelse Historia; det äter icke längre hö sedan den tiden."

Ei ole 1700-luvun (painetun) julkisuuden historiaa Ruotsissa vieläkään (minusta kunnolla) kirjoitettu. En menisi väittämään, että sitä voisi kutsua "ihmiskunnan luomishistoriaksi", mutta on se mielenkiintoista. Varsinkin (minusta), kun lakkaa höpisemästä Jürgen Habermasista ja katsoo sitä, mitä oikeasti tapahtuu. 

Tällaista pitää välillä mietiskellä, kun tutkimuskirjallisuutta kaivaessa toistuvasti huomaa, että oma kiinnostuksen kohde on ohitettu ja alkaa kyseenalaistaa tekemisensä järkevyyden. Se, että Söderhjelmin työ lehdistöhistorian parissa on Pohjolassa pääasiallisesti unohdettu ei varsinaisesti auta asiaa.

Väikkärin kirjoitustyö oli käynnissä lähes koko huhtikuun. Useita kertoja tuli mieleen vertaus (jonka esittäjän toivoisin muistavani) väitöskirjan teosta ryhmäprojektina, jossa mukana olevat ovat tekijän aiempia olemuksia. Nämä ovat tavanneet usein tehdä mitä kummallisempia älyttömyyksiä, mutta ilokseni huomasin, että olivat myös löytäneet tosi mielenkiintoisia aikalaistekstejä ja relevanttia kirjallisuutta. Ei tarvinnut "kuin" lisätä tekstiin.

Kirjallisuuslistan läpikäynnin suhteen otin vihdoin vanhat konstit pussista ja määrittelin edistysmittarin. Eihän 15 % paljoa ole, mutta parempi kuin stressata tuntemattomasta surkeuden tilasta. Ja jokainen rivi heilauttaa mittaria. Lisätyt rivit tietenkin alaspäin.

Ennen pääsiäistä sain viime syyskuussa lähettämäni artikkelin julkaisua puoltaneet vertaisarviot. Molemmissa oli neljä sivua pointteja, joista vain muutaman kanssa olin eri mieltä. Syytä olla todella kiitollinen. Aloitin työstön heti, mutta pian piti (vihdoin) alkaa tekemään kuun lopussa pidettävää tilausesitelmää. Väikkärinkin edistäminen oli mielessä, joten kätsysti, kun prokrastinoi kahta, niin teki kolmatta. Ja toivoi hommien oikeasti etenevän. 

Pääsiäisen jälkeen postiluukkuun pudonnut hylky kirjahankkeeseen tekemälleni ehdotukselle ei varsinaisesti masentanut, mutta kun perään blogin kommentoija epäili minulla olevan "luki-häiriön" ja joulukuussa lähettämästäni artikkelista tuli hylkyä hipovat eli "kannustamme kyllä kirjoittamaan kokonaan uusiksi" vertaisarviot ja toimituksen kommentit, itsevarmuutta ei ollut merkittäviä määriä kuun viimeisen viikon alkaessa. Viimeisen viikon, jonka ohjelmassa oli tallennettava tilausesitelmä "Kirjattuja ja kuulutettuja liikkujia sanomalehdissä" potentiaalisesti yli sadalle ihmiselle ja konffaesitys "Kotimaan uutisointi 1600-luvun lopun Posttidningarissa" tuttavien edessä. 

Olin pari päivää "mitä välii millään" -depiksessä, mutta kummasti olo helpottui jo siitä, kun tilausesitelmä ei mennyt aivan penkin alle. (En hirvittävästi yllättynyt siitä, että linjoilla ei ollut sataa(kaan) ihmistä, sillä ulkona oli kaunis kevätilta.) Sitten alitajunta teki tehtävänsä ja kertoi aamusuihkun aikana mitä kakkosartikkelin uudelleenkirjoitus vaatisi. Ja konffaesitys tuli pidettyä.

P. S. Väikkärintekijöiden blogistaniasta ei ole tuoreita havaintoja, joten linkitän yleistäväksi sisällöksi "Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa" -podcastin jakson "Väitöskirjatutkijoiden ohjaus", jossa haastateltavana oli Kirsi Pyhältö. Lopussa annettiin lukuvinkiksi Summary Report on Doctoral and Supervisory Experience at the University of Helsinki (2022)

Avasin ja naurahdin lukiessani ylle liimattua taulukkoa ohjaajien ja ohjattavien näkemyksistä ohjauksen tiheydestä. Ovatko ohjaajat laskeneet yhteen kaikkien ohjattaviensa ohjauksen? Vai ovatko kiireisimmät/laiskemmat ohjaajat jättäneet vastaamatta? Tai pettyneimmät ohjattavat vastanneet innokkaammin kuin muut?  (Opinahjossa tehtiin vastaava kysely helmikuun alussa ja vastausvaihtoehdoissa oli huomioitu mahdollisuus "En ole käynyt ohjauskeskustelua viimeisten 12 kuukauden aikana". Raportointia odotellen.) 

Aiheeseen päästyä muistiinpanoihin tallettamani lainaus Kimmo Svinhufvudin vanhasta blogikirjoituksesta:

Ymmärrän tietysti, että kaikki ohjaajat ovat hyvin kiireisiä. Ainakin minä kuitenkin ajattelin, että esimerkiksi vastaanottoaika on sellainen ajankohta, jolloin voin jatko-opiskelijanakin mennä keskustelemaan ohjaajani kanssa tai soittaa hänelle, myös useamman kerran vuodessa.

Minun mielestäni hyvä väitöskirjaohjaus lähestyy ainakin joiltain osin mentorointia. Jos tavoitteemme on kouluttaa osaavia tohtoreita, ohjauksen tulee käsitellä muutakin kuin väitöskirjakäsikirjoitusta. Ja kyllä ohjausta pitäisi saada enemmän kuin kaksi kertaa vuodessa. Ainakin jos neljän vuoden tavoiteajasta puhutaan edes jossain määrin vakavissaan.

Ylempänä Carl Larssonin näkemys 1700-luvun naisesta, joka on August Strindbergin kirjan Svenska folket i helg och söken, i krig och i fred hemma och ute eller ett tusen år af svenska bildningens och sedernas historia II (1882) kuvitusta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti