torstai 24. maaliskuuta 2022

Lautoilla Torniosta Ouluun 1790-luvulla

Muutama vuosi sitten löysin Åbo Tidningarissa vuosina 1800-01 julkaistun anonyymin hauskan matkakertomuksen Resebeskrifning öfwer Finland af en Stockholmsbo. Jälkikäteen minulle selvisi, että kertomus on usein attribuoitu Frans Michael Franzenille, mikä tuolloin mietitytti ja mietityttää edelleen, vaikka nyt ymmärrän enemmän ajan lehtien joustavasta faktan ja fiktion suhteesta. 

Osin kirjoituksen taustan epäselvyyden ja osin suomentamislaiskuudesta olen jättänyt kertomuksen makeita kohtia jakamatta. Tilanne muuttui jälkimmäisen osalta, kun Joel Lehtosen suomennos löytyi kirjasta Suomen kansalliskirjallisuus VI (1931). Näyte matkakuvauksesta

Tornion ja Oulun välillä, 15 peninkulman matkalla, on kokonaista seitsemän lauttaa. Sellaiselle matkustajalle, jolla ei ole turhaa kiirettä ja joka ei pelkää, ovat nämä pienet vesimatkat paremminkin mukavia kuin vaivalloisia. On lepoa ja vaihtelua istua veneessä, hengittää vesistön ilmaa ja nauttia kauniista maisemasta, jossa näkyy lahti tai joki ja sen varjoiset saaret, kun on ensin rynkyttänyt rattailla, nieleskellyt pölyä ja läähättänyt auringonpaahteessa. Kärpäsetkin, joita oli lukemattomia lajeja ja joita tunkeutui sietämättöminä parvina vaunuun minua tervehtimään, poistuivat minun seurastani näillä lautoilla: luultavasti veden jäähdyttämän ilmanhengen karkoittamina. 

Jokilautta Acerbin matkakertomuksen kuvituksessa
Museovirasto CC BY 4.0

Matkustaja saa, jos haluaa, istua vaunukorissa, josta pyörät tavallisesti irroitetaan, ja ajaa joella aivan mukavasti. Kuitenkaan ei saa olla arka: vene ei useinkaan ole sen suurempi, kuin että hevoset ja vaunut siihen vaivoin mahtuvat; vaunut asetetaan siihen poikkipuolin ja jäävät törröttämään korkealla ilmassa. Jos virta on kova ja joki leveä ja jos vielä sattuu tuulemaan, jolloin tuuli tietysti työntää rajusti vaunukoria, niin tekee tosiaan mieli tällä lauttamatkalla ummistaa silmänsä, etenkin kun tämän epäilyttävän ajoneuvojen ja aluksen yhdistelmän kuljettajina ja ohjaajina on useinkin vain joku eukko ja poika tai joku ukko ja pieni tyttö. 

Näillä seuduilla matkustetetaan niin harvoin vaunuilla; siksi ole varauduttu sen laveammilla laitteilla, kuin että kiesit ja rattaat mukavasti saadaan kuljetetuksi yli; ja kesällä on talojen reippain väki työssä kauempana kartanolta, jonka takia vain nuorimmat ja vanhimmat jäävät hoitamaan lauttaa. Kuitenkaan ei onnettomuuksia usein kuulu sattuvan. Näiden lautturien laita on samoin kuin sellaisten miesten, jotka ajavat partaansa vasemmalla kädellä. Se on tottumattomalle kauhea näky; mutta he itse ovat siihen niin tottuneet, että se käy heiltä helposti ja varmasti. 

Jätän muuten pohtimatta, eikö voitaisi rakennuttaa siltoja eräiden pienempien jokien poikki, joiden yli jouduin kulkemaan. Huomattavan kalliiksi ne ainakin tulisivat; ja niin kauan kuin siltojen rakentamisen voi välttää, sallin mielelläni sen edun talonpoikaraukoille, jotka saavat aina kantaa seuraukset siitä, että herrat tahtovat mukavuuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti