Vaasan (ja Uudenmaan) ruis brändituotteena

Kuukausirapsassa mainittua artikkelia tarjouskuntoon viimeistellessäni tartuin Petri Karosen tutkimukseen Patruunat ja poliitikot. Yritysjohtajat taloudellisina ja poliittisina toimijoina Suomessa 1600–1920 (2004). Sivunvaihdossa 202-203 huomasin tutun käsitteen: "Viimeistään näihin aikoihin lienee syntynyt edellä jo ruukinpatruuna af Malmsteninkin kanssa käytetty käsite Vaasan ruis, jolla selvästikin katsottiin olevan erityisiä ominaisuuksia ja markkina-arvoa tavalliseen viljaan verrattuna.” Alaviitteessä todetaan, että "Petter Johan Bladh myi jo 1780-luvun puolimaissa Vaasan ruista Tukholmaan."

Vaasan ruis on tullut minulle vastaan useita kertoja vuosien varrella haravoidessani KB:n digitoimia sanomalehtiä. Mutta olinko laittanut yhtään esimerkkiä talteen paikkaan, josta sen nyt löytäisin? En tietenkään. Uusittu tekstihaku tuotti melko laihan tuloksen, sillä lyhyinä sanoin Wasa ja råg tulevat helposti väärin tulkituiksi. Mutta koska tämä on blogiteksti eikä akateeminen tutkimus, niin tehdään mitä voidaan.

Wasa råg on tunnettu Suomen ulkopuolella viimeistään lokakuussa 1761, jolloin Er. And. Nyman kirjoittaa Bitsjön nimisestä paikasta viljelykokeistaan. Hän oli saanut aikaan Vaasan rukiin näköistä viljaa (Råg, til alt utseende, som den wackraste Wasa-Råg) (SW 28.11.1761). Useimmat maininnat ovat myynti-ilmoituksissa eivätkä paljasta lisätietoa rukiin olemuksesta (esim. GN 31.8.1771, DA 2.7.1773).

Huomattavaa kuitenkin on, että ruista usein (tai useimmiten) myydään siemenviljaksi. Kyseessä ei siis ole erinomaisen hyvin Pohjanmaalla viljelty tuote vaan tietty ruislajike. Ottaen huomioon saadun arvostuksen, kyse lienee (suhteellisen) samasta kasvista vielä sata vuotta myöhemmin, jolloin esim. jolloin Alexander Edvard Modeenin Oppikirja Suomen maantieteessä (1872) kuvaa Vaasan rukiin suurijyväiseksi viljalajiksi.

Geenivaratyyppi-sivusto vahvistaa arvailuni: 

Peltorukiista polveutuneesta syysrukiista oli 1800- ja 1900-luvun vaihteessa erotettavissa kolme maatiaisrukiiden ryhmää: pohjalainen, eteläsuomalainen ja satakuntalainen. Pohjalaisen ryhmän tunnetuin ruiskanta oli 'Vaasanruis'. Se oli pitkä- ja kapeajyväinen, lyhytvihneinen ja erittäin talvenkestävä. Se oli maatiaiseksi melko satoisa. Eteläsuomalainen 'Uudenmaanruis' oli lyhyt- ja paksujyväinen eikä se varistanut jyviään yhtä herkästi kuin 'Vaasanruis'. Satakuntalainen 'Kokemäenruis' oli edellisten välimuoto. Se muistutti 'Vaasanruista', mutta sillä oli hieman suuremmat tähkät ja paksummat jyvät. 'Vaasan'- ja 'Uudenmaanrukiiden' riihitetyt siemenet olivat 1920-luvun alkuun asti erittäin haluttuja ulkomaisilla siemenmarkkinoilla.

Kokemäkeä olen hakenut digitoiduista lehdistä niin monta kertaa, että olen (lähes) varma, ettei 1700-luvulla tunnettu Kokemäen ruista.  Sen sijaan Uudenmaan ruista on myynti-ilmoituksisssa lähes yhtä usein kuin Vaasan ruista (esim. SW 1.12.1764, SP 17.8.1782)