Röykkiöhaudan purkaja

Ernst Lampénin kirjaan Meiltä ja muualta (1919) sisältyy Särkisalon (Finby) esittely esihistoriaa myöten. 

Finbyssä tavataan kumminkin asutusta jo kolmetuhatta vuotta sitten. Sitä todistavat useat pronssikauden »jätinhaudat», jotka vieläkin koristavat korkeimpia vuorenhuippujamme. Heillä oli hyvä olla täällä Finbyssä näillä jättiläisillä. Heillä oli kapeita vesiä missä melailla vaappuvilla ruuhillaan, heillä oli kalaa kosolta, oh korkeita kallioita, mistä ruumis savuna kohosi yläilmoihin, kohti kirkasta aurinkoa. Tuntuu niin juhlalliselta, kun tietää seisovansa kumppanin viimeisen leposijan ääressä, kumppanin, joka suurien juhlamenojen vallitessa täällä korkeudessa, kuten juhannuskokko, on vähitellen muuttunut tomuksi ja tuhkaksi noin 2,400 vuotta sitten. Ja haudalta tämän miehen, jolla oli niin aurinkoinen maailmankatsomus, on kaunein näköala, minkä seutu saattaa tarjota.

[...] Tieteellisesti tutkimattomia ovat nämä monet jätinhaudat Finbyssä. Kaikkia ovat osittain tutkineet uteliaat pojat ja nuorukaiset, jotka kumminkin ovat väsyneet, ennenkuin ovat pohjan saavuttaneet. Mutta eräs hauta on perinpohjin, vaikka epätieteellisesti tutkittu. 

Eräänä kauniina päivänä noin 40 vuotta sitten päättivät muutamat nuoret merikapteenit, Forsström, Uppman, Sandell edustavia nimiä, jotka kuuluvat ikivanhoihin finbyläisiin sukuihin — perinpohjin nuuskia sellaisen jätinhaudan sisustaa. He kokosivat kaikki rippikoulunuorukaiset, jotka sinä keväänä pyrkivät ripille, ja kulettivat heidät sille haudalle, mikä on lähinnä kirkkoa, Finbyn salmen luona sijaitsevan vuorenhuipun korkeimmalla kohdalla. Kapteenit tyhjensivät kunnioittavan maljan vanhan vainajan muistolle, ja rippikoululaiset tekivät työtä hiki hatussa. Vanhalle pakanalle suotiin kunnia saada toinen, vaikkapa myöhäinenkin hautausmeininki, jonka toimeenpanivat kristityt kapteenit ja katkismusta tiukkuvat nuorukaiset. He löysivät vanhuksen hiiltyneitä luita, he löysivät s:n muotoisen pronssisoljen, rahan, pronssilevyn j. n. e. Kapteenit väittävät lähettäneensä esineet Helsinkiin, mutta museomiehet väittävät, ettei mitään sellaisia kokoelmissa ole olemassa. Nykyään on vanhan »Finnin» tomu ja tuhka alttiina kaiken maailman tuulille, hänen koristuksensa ovat riistetyt ja, ikävä kyllä, kadonneet. Mutta hautapaikka on jälellä, ja kivet hujan hajan ympärillä. Sama kohtalo on tosin kohdannut useita muitakin hautoja, mutta monta on vielä koskematontakin. Ennen ei tiedetty mitään kiviröykkiöiden suojelemisesta, arkeologia oli vielä kehdossaan. Kapteenit esiintyivät täysin hyvässä tarkoituksessa.

Ainakin kapteeni Karl Forsström toimi myöhemminkin Särkisalossa hyvässä tarkoituksessa. Lampén kuvaa erityisesti hänen kaivosyritystään, mutta

vaikutuksensa ulottui vielä kaikille muillekin kehityksen aloille. Hän kohotti maanviljelyksen omilla tiloillaan malliksi muille, hän vaikutti naapureihinsa kannustavasti edistysmieliseen suuntaan. Hänestä tuli ennen pitkää saarten valitsematon päämies. Hänen neuvojaan pyydettiin, hänen esimerkkejään seurattiin. Hän hoiti kunnialla kuntansa luottamustoimia, hän kokosi kaikki yksimieliseen toimintaan harvinaisella kyvyllään vallata ihmisten mielet. Hän oli tyyni, vakuuttava puhuja sekä taloudellisissa että valtiollisissa ja sivistyksellisissä kysymyksissä. Uskonnollisesti herkkänä hän ankarasti vaati nuhteetonta järjestystä kunnassaan. Kun hän tarttui kynään ja ajoi asiata, teki hän sen selvyydellä ja johdonmukaisuudella, joka saattoi antaa syytä luuloon, että kynänvartta hoiteli syvästi oppinut mies. Kyvyltään, käytökseltään ja ulkomuodoltaan hän oli synnynnäinen johtaja, Finbyn vapaan perintötalollisen jälkeläinen niin kaukaisilta muinaisajoilta, kuin kirjalliset muistiinpanot voivat ilmaista.