perjantai 17. syyskuuta 2021

Puolitoista totuutta Brita Lisasta

Tekla Hultinin kirja Taistelun mies. Piirteitä Jonas Castrénin elämästä ja toiminnasta (1927) ei sisällä alaviitteitä ja käytetyt (muisti?)tietolähteet jäävät monessa kohtaa hämäriksi. Se, että Castrénin vanhemmat menivät naimisiin vuonna 1844, on vahvistettavissa Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista. Siellä ei näy vuotta 1847, jolloin Hultinin mukaan Zakris Castrén määrättiin "Pyhäjärven seurakunnan kappalaisen Jonas Laguksen apulaiseksi" (s. 11), mutta eiköhän tämäkin pidä paikkansa. 

Oulun läänin Pyhäjärven rippikirjoja pidettiin tähän aikaan tapaan, joka ei ole kovin yleinen. Rippikirjassa 1848-1854 on sivulla 252 molemmat pappisperheet, mutta ei mitään palvelusväkeä. Palvelusväki on merkitty sukunimensä mukaisesti aakkosiin aivan kirjan loppuun, eikä isäntäväestään ole mitään merkkiä. Tämä oli tietenkin hyvin työekonominen ratkaisu, kun piiat ja rengit saattoivat vaihtaa asuinpaikkaa vuosittain. Samaa mallia on käytetty rippikirjassa 1855-62, jossa papit perheineen ovat sivulla 350 ja palvelusväki toisessa niteessä. Laguksen kuoltua Castrén jatkoi vielä samaa mallia rippikirjassa 1865-74, jonka sivulle 360 merkittiin kuolemansa 24.4.1868.

Jonas Castrén 1860-luvulla
Kuva: C. Mazer,
Museovirasto
CC BY 4.0
On siis mahdotonta verifioida Hultinin kuvausta

"Miehensä eläessä rouva Castrén oli sairaalloisuuden vuoksi pitkät ajat vuoteen omana kykenemättä hoitamaan talouttaan. Uskottu palvelija Briitta-Liisa eli Gamlu (Vanhus), joksi häntä perheessä nimitettiin, oli silloin se, jolla tosiasiallisesti sisätaloudessa oli määräysvalta ja emännyys pappilassa. Ja entisajan tunnollisuudella hän tehtävänsä täytti." (s. 15) "Kun aika sitten tuli jatkaa opintoja varsinaisessa oppikoulussa, lähetettiin Jonas syksyllä v. 1862 uskotun Briitta-Liisan hoivissa ensin Kuopioon ja myöhemmin Ouluun." (s. 18)

Piika nimeltä Brita Lisa Castréneilla oli vuonna 1850, sillä hänet mainitaan Jonas-pojan hoitajana  Laguksen kirjeissä, joiden pääasiana on Leontine Castrénin sairaus (tämä ja tuo). Hultin jatkaa: 

Kun rouva Castrénin, leskeksi jäätyään ja armovuosien päätyttyä, oli jätettävä pappila, seurasi Briitta-Liisa uskollisesti hänen mukanaan uuteen kotiin Mustanniemen tilalle, jossa yhtä itsevaltiaana, mutta myös yhtä väsymättömällä alttiuudella uhrasi voimansa talon ja perheen hyväksi. (s. 15) 

Castrénin seuraaja siirsi seurakunnan kirjanpidon osin tavanomaisempaan muotoon. Brita Lisa Henrinkintytär Vänni (s. 9.12.1824) on ensin rippikirjan 1875-84 aakkostetun osan sivulla 180, mutta myöhemmin Castrénin lesken kanssa samalla sivulla 212. Brita Lisa oli ilmaantunut ehtoollismerkintöjen perusteella edellisen rippikirjan 1865-74 aakkostettuun osioon vuonna 1868. Mitään aikaisempia merkintöjä elämästään ei ole löytynyt, mutta ei myöskään toista ehdokasta. Joka tapauksessa tämä nainen kuuluu Hultinin kuvaukseen lesken elämästä:

Mustassaniemessä hän vietti elämänsä raskaimmat vuodet, minkä vuoksi hän usein nimitti sitä "Murheniemekseen". Siellä hän sai kokea kaikki yksinäisen leskivaimon vaikeudet: leipähuolet, rahahuolet, perhehuolet. [...] Mikä talosta suinkin liikeni, käytettiin poikien kasvatukseen ja avustukseen. Niin kauan kuin pojat kesäisin asuivat kotona ja tilan hoidossa avustivat äitiään, joka heidän neuvostaan oli ryhtynyt siihen aikaan suurenpuoleiseen suonviljelykseen, menetteli kuitenkin elämä.(s. 15)

Rippikirjassa 1881-1890 s. 219 Mustaniemessä (vir. Niemelä) olivat kirjoilla vielä kaikki kolme poikaa, mutta tällähän ei tietenkään tarvitse olla mitään tekemistä heidän varsinaisen olinpaikkansa kanssa. Brita Lisa Henrinkintytär Vännille on merkitty tieto avioliitosta 30.6.1881 leski-isäntä Hiski Aatonpoika Kauralan kanssa. Tätä seurasi siirtymisensä ainakin rippikirjassa uudelle tilalle (s. 77), jossa hän kuoli 19.10.1900 (RK 1881-1890 s. 126, 1891-1900 s. 94). Tekla Hultin antaa tästä avioliitostakin erilaisen kuvan:

Vanhoilla päivillään "Gamlu" meni naimisiin hankkiaksensa rouvallensa isäntärengin, mutta kun tämä tarkoitus ei onnistunut, palasi hän entiselleen rakkaan rouvansa luo. (s. 15) 

Kuitenkin Hultinin mukaan leskirouva myi Mustanniemen vuonna 1883 (s. 16) eli entisyyttä ei ollut kauaa jäljellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti