Karhun tappamat Häkkiset Keuruulla 1770

Metsähallituksen Luontoon.fi esittelee Pyhä-Häkin kansallispuiston sanoin

Etelä-Suomen hienoimmassa vanhassa metsässä humisevat 400 vuotta vanhat ikihongat. Kilpikaarnaisten mäntyjen palokorot muistuttavat menneiden vuosisatojen metsäpaloista, ja Mastomäen ikimetsät pysäyttävät kiireisenkin kulkijan hämmästelemään ihmisen pienuutta. Poika-ahon kruununmetsätorppa kertoo tarinaa syrjäseutujen varhaisista asukkaista. Pyhä-Häkin ikiaikaisen aarniometsän siimeksessä samoilet muinaisten haltioiden tunnelmissa ja tarinoissa.

Muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa 

Korjaus 3.4. klo 10:25: Kartanlukuni on ollut luokattoman kehnoa. Kiitokseni Eeva Arpalalle, joka Twitterissä huomautti "Miksi Saarijärven Häkkilän asukkaat olisivat Keuruun rippikirjassa? Joku tässä ei täsmää?" & "Saarijärvellä sijaitseva Pyhä-Häkki ja Pyhäjärven Häkkilän talo eivät kaiketi liity tähän, kyse täytyy olla Keuruulla sijaitsevasta Häkkilästä."

Häkkilän kylässä oli Keuruun rippikirjassa 1764-1772 (s. 11-12) kaksi taloa. Toista isännöi Gabriel Jöransson (s. 1714) ja toista Johan Johansson (s. 1728). Sukuselvitystään ei ole käytettävissä, mutta aikalaislausunnon mukaan nämä Häkkiset olivat syskonebarn eli todennäköisesti serkuksia. 

Huhtikuun 14. päivä vuonna 1770 seudulla oli vielä hanki maassa ja aamulla Johanin veli Jöran (s. 1736) lähti aseen kanssa hiihtäen metsään. Tarina ei kerro, mitä hänen oli tarkoitus metsästää, mutta kohdattuaan karhun Jöran ampui sitä. Kuulansa ei osunut minne piti. Haavoittunut karhu hyökkäsi ja sai Jöranin allensa. Karhu kynsi mieheltä ihon irti otsasta ja puolesta päästä, mutta Jöranin tekeydyttyä kuolleeksi karhu lähti pois. Vammoistaan huolimatta Jöran onnistui pääsemään kotiin, jossa tietenkin kertoi mitä oli tapahtunut.

Gabriel Häkkinen oli tappanut joitakin karhuja yksinään, joten ilmeisesti itsevarmuudella ja suuremmin aikailematta hän lähti yhdessä Johanin kanssa hakemaan haavoittunutta karhua aseinaan keihäät ja pyssyt. Kahdestaan lähteneitä miehiä ei kuulunut iltaan mennessä takaisin. Emme tiedä milloin heitä lähdettiin hakemaan, mutta neljä päivää myöhemmin ruumiit löytyivät metsästä. Molemmilla oli vakavia vammoja päässä, kurkussa ja käsissä. Toisen päävammaa oli sidottu nenäliinalla eli miehet olivat olleet (ilmeisesti hakemansa) karhun poislähdettyä elossa. Toisen keihään varsi oli poikki, suksensiteet leikatut eikä pyssyjä oltu laukaistu, mikä aikalaisten tulkitsemana viittasi siihen, että karhu oli tehnyt yllätyshyökkäyksen.

Keuruun vanha kirkko
Kuva Sneecs, CC BY-SA 3.0, Wikimedia

Isäntien hautajaiset pidettiin 22.4.1770 ja molemmat saivat lepopaikkansa kirkon lattian alta. Haudattujen listassa kuolinsyynsä "ihiälrifwen af biörn" on alleviivattu vahvasti. Vastaavaa ei ollut tapahtunut miesmuistiin eikä Häkkisten kohtalokaan pian unohtunut. Joku paikkakunnalla tarttui jopa 23.6.1770 kynään, jotta Inrikes Tidningarin lukijat saisivat tiedon, mikä tapahtuikin 2.8.1770 ilmestyneessä numerossa, jonka ansiosta edellä oleva oli kerrottavissa. 

Kesäkuun lopulla karhun ensimmäisenä kohdannut Jöran ei ollut vielä terveen kirjoissa eikä kirjoittaja pitänyt täyttä parantumistaan ollenkaan varmana. Rippikirjassa hänellä ei ole kuolinpäivää ja sopivaa hautausmerkintää ei Hiskin avulla löytynyt. Valitettavasti seuraavat rippikirjat eivät ole säilyneet.

Kaipaatko lisätietoa? Ulla Moilanen on kirjoittanut otsikolla Karhun surmaamat – Epäonnisia kohtaamisia Suomessa 1700–1800-luvuilla.