Strömsten ja plantaasinsa

Mikropaikallishistoriaharjoituksessani olen selvitellyt maita Töölön Taipaleen eteläpuolella, itäpuolella, koillispuolella, pohjoisessa ja kauempanakin. Länsi eli Strömstenin plantaasi on jäänyt paitsioon, sillä siitä on vähiten sanottavaa. Mutta on sitä tikusta ennenkin tänne juttua väännetty.

Ote 1866 asemakaavakartasta

Varhaisin löytämäni liitos Strömstenin ja Töölön välille on hakemiston Maistraatin pöytäkirjat 1809 - 1874 Paikannimihakemisto A - Å Töölö-kortin merkintä siitä, että 21.8.1837 kulta- ja hopeaseppä Strömsten on saanut ilmaiseksi käyttöönsä 25 vuodeksi suomaata (en mossa) Töölöstä. Tarinan tämän takana aukeaisi pöytäkirjaviitteellä "§ 9. p. 1065". Asiaa kuitenkin mutkistaa se, että todennäköisesti samainen suomaa Taivallahden rannalla siirtyi kaksi vuotta myöhemmin lasimestari Sjöbergille (1839 20/7 §2). Ilmeisesti aloitin liian kaukaa, sillä 1840-luvun alun kartassa (Maanmittaushallituksen uudistusarkisto : (B7Helsinki:31/19-27)) Strömstenin plantaasia (59a) ei ole vielä erotettu Taipaleen (59) ja Edetin (58) välistä.

Teoriani siitä, että plantaasi on saanut nimensä kultasepältä, perustuu vuoden 1847 osoitekalenteriin, jossa tämä asuu "omassa huvilassaan" Töölössä. Hakemistosta Maistraatin pöytäkirjat 1809-1874 Henkilöhakemisto Sa - Ö näkyy, että Fredrik Strömsten sai porvarisoikeudet 6.12.1813 ja luopui niistä 19.5.1847, mikä sopisi muuttoon keskustan ulkopuolelle.

Porvariksi pääsyn jälkeen Strömsten vei 31.3.1814 vihille Maria Charlotta Korkmanin ja perheeseen syntyi ainakin 5 lasta seuraavan 10 vuoden aikana. Sanomalehdissä perhe esiintyi kun kulta- ja hopeasepän leski Margaretha Sandbergin kuoltua tuli julkisuuteen, että tämä oli testamentannut kaiken omaisuutensa Strömstenin lapsille (FAT 25.10.1825). Paitsi, että asia ei ollut näin yksinkertainen, sillä leskellä oli ollut miehensä kanssa aiempi yhteinen testamentti, jonka perusteella edunsaajia olivat ottolapset Carl Grönqvist ja Stömstenin vaimo Maria Charlotta Korkman (FAT 15.12.1825). Perinnölle löytyi muitakin ottajia ja siitä käytiin oikeutta vielä 6 vuotta myöhemmin (FAT 29.11.1831).

Henkikirjoissa Strömstenin ilmaantuvat Töölön kohdalle vuonna 1850 (U:42 f754). Vaimo kuoli 69-vuotiaana 18.4.1857. Hänen jälkeensä ei tehty perukirjaa. Fredrik Strömsten kuoli 22.8.1860. Perukirjassaan (HKA 4128) ei mainita tonttia, rakennuksia eikä työvälineitä. Tavaraa on sen verran, että leskimiehellä on todennäköisesti ollut oma talous. Eläkepäivien ilona lienee ollut kalastus, sillä kuolinpesään kuului vanha ruuhi ja kalaverkkoja.  

Maistraatin rakennuslupapiirustukset, 
Alue 59a, Strömstens Plantage

Strömstenin nimi eli paikannimenä vielä 1900-luvun alussa. Lauri Koskivaara kirjoitti muistelmaansa Kun Helsinki oli nuori ja pieni. Muistikuvia poikavuosilta.(1968)

Asumusten ja Eteläisen Hesperiankadun väliin mahtui noin 100– 150 metrin levyinen peltolaakio, joka ulottui alhaalta Kivelän nurkalta lähes Turuntielle saakka. Tätä laakiota kutsuttiin Strömstenin plantaasiksi, mutta me tunsimme sen mustan mullan seutuna. Siellä oli näet todella paksu ja muheva multakerros, johon tiet ja polutkin olivat uponneet syvälle. Alueen pinta oli silloin paljon matalammalla kuin nykyisin ja nousi loivasti pohjoista kohti. Eteläauringon hellimänä se oli mitä otollisinta maata juuresten ja vihannesten viljelyyn. Lähes koko laakio oli katettu lasilavoin. Varhaisin muistikuvani on että tätä aluetta viljelivät venäläiset puutarhurit, kurkku- ja kaaliryssät, ja se siirtyi vasta myöhemmin suomalaisten käsiin. Tämän seudun pojat taisivat verottaa puutarhaa aika lailla ja täytyy myöntää että läpikulkuretkillämme me “ulkoseurakuntalaisetkin” muutaman kerran lymysimme porkkananvarkaissa…