keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Odotukseni Akatemia-Sammolle

Runsas vuosi sitten Heldig-summitissa esiteltiin Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista muokattua Akatemia-Sampoa kertomatta julkaisuaikataulua. Eilen kurkkasin SukuForumille, jossa Jouni Kaleva tiedotti

Aalto-yliopisto on ottanut Ylioppilasmatrikkelin kehittämisen tehtäväkseen. Tästä on päätetty muodostaa uusi Akatemiasampo. [...] Akatemiasammon julkistaminen on sovittu Runebergin päivään 5.2.2021. [...] Nyt meillä on vielä hyvä mahdollisuus vaikuttaa Akatemiasammon kehittämiseen, jotta se palvelisi sukututkijoiden tarpeita ja käyttötapoja mahdollisimman hyvin.

Hmmm... Siis parin vuoden kehityksen jälkeen ja kuukautta ennen julkistusta kysellään yhden avainkäyttäjäryhmän käyttötapoja?! Haiskahtaa siltä, että julkistustilaisuuden ohjelmaan yritetään saada ripaus realismia. 

Toivottavasti muilta historiantutkijoilta on saatu näkemyksiä jo aikaisemmin. Minä olisin (tietenkin) mielelläni aukonut aiheesta päätäni. Spostiarkistostani olisi löytynyt pohjaksi 19.5.2017 eräälle DH-toimijalle lähettämäni viesti otsikolla "Ylioppilasmatrikkelin DH-potentiaali"

Uratiedot ovat strukturoimatonta dataa, mutta niin toistuvin fraasein kirjoitettuja, että tekstistä ohjelmallisesti luulisi saavan jotain irti. Analyysimahdollisuudet olisivat parhaimmillaan, jos koko urapolku olisi purettavissa, mutta kategorisointi yksinkertaisemminkin voi olla varsin hedelmällinen. Esim: ei kirkollista uraa / kirkollinen ura ilman kirkkoherran paikkaa / kirkkoherraksi päätynyt.

Sukulaislinkitykset matrikkelinhenkilöiden välillä ovat rakenteellisempia, mutta osin epätäydellisiä. Esim. kolmella matrikkelin veljeksellä ei ole välttämättä kaikilla kahta muuta sivullaan, mutta suhteet näkyvät kokonaisuudesta. Todennäköisesti nämä puutteet korjaantuisivat verkostomallia rakentaessa ilman erillistä käsittelyä. Verkosto sitten uraluokituksilla varustettuna ja ehkä paikannimiäkin poimien voisi esim. vastata kysymyksiin
- Akateemisesti koulutettujen sukulaisuusverkoittuneisuudesta eri aikoina. Yksi iso verkko vai useampia pieniä? Pitkin maita ja mantuja vai maantieteellisesti samalla alueella?
- Mikä on sukutaustan merkitys urapolulla? Onko se erilainen eri aikoina?

On vaikea kuvitella, että Akatemia-Sampoon olisi valittu tietomalli, jossa sukulaisuussuhteet jäisivät käyttöliittymässä vanhaan tapaan vaillinaisiksi. Mutta petyttyäni muihin Sampoihin, en tiedä uskallanko odottaa edes tätä. Sukulaisuusryppäitä esiteltiin vuoden 2019 lopulla, joten toivottavasti niitä pääsee jotenkin ja ajallisesti siivuttaen tarkastelemaan. Opettelematta SPRAQL:n käyttöä. 

Poimittuani yhtä tarkoitusta varten käsin tiettynä vuosina opiskelleet opiskelijat ja osakuntansa, toivon, että vastaava listaus syntyy jatkossa (kuvainnollisesti) yhdellä napin painalliksella. Samoin olen käsityönä jäljittänyt tietyn promootion osallistujia, joka sekin on ylioppilasmatrikkelin perustietoa, jonka voisin kuvitella tulleen määritellyksi tapahtumaksi tietomallissa. 

Täydellisessä maailmassa linkitetty data mahdollistaisi yhtä ex-ylioppilasta tarkasteltaessa kyselyt kuten "ketä muita yliopistossa opiskelleita oli samaan aikaan virassa samassa pitäjässä tai lähiseudulla". Käytännössä ylioppilasmatrikkelin virkatiedot ovat niin puuttellisia, että tähän ei päästä. Lähiseudun käyttöä en muista mistään käyttöliittymästä. Mahdollisesti voisi olla helpompi toteuttaa kuin paikkatiedon historialliset rakenteet. 

Eero Hyvönen esitteli jonkun muun Sammon yhteydessä mielestäni melko huolettomasti Genin tietojen ja pahoin pelkään, että ne on innostuttu sotkemaan tähän. Toisaalta on mielenkiintoista (ja pettymyksen aihe), jos Akatemia-sampo ei mitenkään linkity Biografia-Sampoon. Kun kerran linkitetystä tiedosta on kyse.

Apropoo, Biografia-Sampo ja historialliset paikat. Karttaliittymä on eli jos siihen pystyisi Palladion tapaan tekemään ajallisen rajauksen niin yllä oleva toiveeni viranhaltijoiden tunnistamisesta olisi lähellä. Paikat ovat sitä, mitä lähtödatassa on. Kappelit paikkakuntia ja... en viitsi kaivella enempää. Enkä miettiä sitä miten hienoa voisi olla Matti Wallan virkamiesmatrikkelien linkitys tähän, sillä parempi katsoa minkälainen sotku on tällä kertaa saatu aikaiseksi.

Kaleva ei saanut SukuForumin tekstissään kovin selkeästi tuotua esille sitä, että kyse on (yksinkertaistetusti) käyttöliittymän muutoksesta eikä sisällön kehityksestä. Suurin osa vastauksista (tätä kirjoittaessani) haavelivat ylioppilastietokannan laajentamisesta. Mistä puheenollen tuleeko Veli-Matti Aution Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899 mukaan vai jääkö rannalle? Kuukauden kuluttua on toivottavasti enemmän vastauksia kuin kysymyksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti