torstai 6. elokuuta 2020

Kesän historialliset twittermyrskyt (2/2)


Eilisestä jatkaen. (Kuva edelleen kirjasta Stories for little children)

Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen twiittasi 13.7.2020 "Onko moni suomalainen liian herkkä pohtimaan historiaa? Jos kyselee tämän niemimaan menneistä kytköksistä maailmassa yleisiin ilimiöihin, vaikkapa kolonialismiin, nousee älämölöä syyllisyydestä? Yhyy, taasko minua syytetään jostain. Onko syynä huono itsetunto? Vai mistä on kyse?" Kommentteja tuli runsaasti, omat poimintani keskustelun asiallisemmalta puolelta.

[Muutos 9:38. Poistettu koonnin jälkeen lukitun Twitter-tilin teksti.]

Historiantutkija Katja-Maria Miettunen vastaavasti: "Sanoisin että on. Moni näyttäisi haluavan ikävien asioiden pysyvän pimennossa ja kuulisi mieluummin vain "sankaritarinoita". Siinä ei ole järkeä, koska jokaisen maan historiassa on myös varjopuolia, joita pitää käsitellä. Muuten käsitys historiasta on vääristynyt harhakuvitelma. Jos historioitsija vääristelisi historiaa tai sivuuttaisi oleellisia asioita, jotta voisi kertoa vain tarinoita, joita ihmiset haluavat kuulla, hän olisi eksynyt harhapoluille eikä palvelisi enää tiedettä."

Kolmas historiantutkija ei ollut eri mieltä: "On. Suosittelen pitämään yleisöluentoja Suomen sotahistoriasta: jos sellaisella kertoo mitään, missä Suomi ei näyttäydy puhtoisen sankarillisena, joku keski-ikäinen setämies ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena ja kommunistipropagandana. Suomalaisessa historiakulttuurissa yhdistyy herkkä maskuliinisuus ja naiivi nationalismi todella myrkyllisellä tavalla: liian moni suomalainen mies rakentaa liian ison osan identiteettiään aivan lapselliselle käsitykselle Suomen historiasta, eikä siksi kestä mitään sen kritiikkiä. Ne on kuin pikkulapsia jotka haluaa aina kuulla saman sadun täsmälleen samalla tavalla, koska siitä tulee turvallinen olo ja hyvä mieli. Mutta kun ne vaatii tätä sadunkerrontaa akateemiselta historiantutkimukselta, ja raivostuu jos ei saa kuulla sitä. Koska nää sedät uskoo vakaasti, että he on rationaalisia ja loogisia, syntyy tämä sirkus, jonka pyörittämiseen ne ei koskaan kyllästy: heidän nationalistinen propagandansa on muka tieteellistä, ja todellinen kriittinen historiantutkimus on epätieteellistä ja ideologista."

Antti Ikonen kommentoi Teivaisen twiitin puoliväliä: "Eikä rajoitu pelkästään historiaan. On varmasti helppoa, mutta myös vaarallista ajatella Suomen olevan kaikista ilmiöistä irrallinen poikkeus globaalissa maailmassa. On puhe sitten terrorismista, rasismista, kansalaisliikkeistä tai äärimmillään sodasta."

Historiantutkija Oula Silvennoinen tarttui loppuun: "Aiheellinen kysymys. Tähän piirteeseen olen törmännyt väitöskirjastani saakka: osalle porukasta minkä hyvänsä historian kielteisen asian esiin tuominen on syyllistämistä, eikä saisi, koska mehän tässä uhreja ollaan." 

Silvennoinen  myös linkitti keskusteluun, joka oli malliesimerkki Teivaisen tarkoittamasta ilmiöstä. Antti Vesala oli edellisenä päivänä Hesarin lukijakirjoitukseen viitaten twiitanut "Brittien laivojen tervasta yli 80% oli jo vuosina 1718-25 peräisin Pohjois-Amerikasta. Suomalaisten jälkikäteinen syyllistäminen kolonialismista tervan perusteella ei vaikuta olevan kovin kestävällä pohjalla." (*) Silvennoisen kyseenalaistettua syyllistämisen Vesala kaivoi esiin Hesarin vuoden 2018 jutun HWB-ryhmän kolonialismiraportista, mistä Silvennoinen totesi "Jotain tällaista odotinkin. Luehan uudestaan: "kolonialismi ei koske meitä" on siis jutunkin mukaan se väärinkäsitys, jota historioitsijat tässä ruotivat. Käsittelyssäsi asia muuttui "suomalaisten jälkikäteiseksi syyllistämiseksi kolonialismista". Kerrotko, miten tähän päädyit?" 

Vastaukseksi Silvennoinen sai linkin Ylen juttuun "Suomellakin on siirtomaahistoriansa, emmekä siksi voi seurata keskustelua ulkopuolisina", jossa Vesalan mielestä syyllistämistä oli "Ensimmäiset 11 kappaletta vaikkapa". Silvennoinen oli toista mieltä todeten "Ei historiallisten tosiseikkojen toteaminen ole "syyllistämistä", Antti. Samalla tavalla vaikkapa holokausti on osa myös Suomen historiaa. Ei se silti tarkoita, että nykyään elävät suomalaiset olisivat tapahtuneeseen jotenkin syyllisiä." Samaa Ylen juttua kommentoi Teivaisen herättämässä keskustelussa Olli Bäckström: "Hysteerinen reaktio oli sikäli hassu, että siinä Ylen kolumnissa ei puhuttu syyllisyydestä tai katumisesta yhtään mitään. Huono omatunto oli jutun paheksujissa itsessään jo valmiiksi."

Historiantutkija Anu Lahtinen tiivisti: "Jotkut sanat tuntuvat heti loksahuttavan keskustelun turhauttaviin inttämisiin, joissa alkuperäistä ajatusta ei edes kuunnella, vaan lähinnä laitetaan pyörimään sama vanha levy."

"Kotimaisia historiallisia kipukohtia on uskallettava ja voitava sorkkia, oli kyse sitten erillishakarististä, fasismista tai eugeniikasta.
Suomi ei ole maailmasta ja sen tapahtumista sekä kehityskuluista erillinen lintukoto, vaan väistämättä kytköksissä maailman ilmiöihin. Nähdäkseni massiivinen uhriutuminen ja kiistäminen – mikä syntyy tietyissä piireissä ihan vain sen ideaalisen, puhtoisen ja sankarillisen suomikuvan vastaisten kehityskulkujen akateemisestakin tutkimisesta – kertoo että riski ikävien asioiden paljastumiselle on liian suuri. Kun kiiltokuvamaista pintaa raaputtamalla on mahdollisuus joutua tutkiskelemaan tiedostamattakin pitkälle sisäistettyä "puhtoisen suomalaisuuden" itseymmärrystä, nousevat defenssit ymmärrettävästi helposti.
Juuri siksi se on tehtävä, vaikka osa ei haluaisikaan oppia ja ymmärtää."
Historiantutkija Jenni Lares laajensi: "Tutkimuksen, myös historian, tavoitteena on tuottaa tietoa ja lisätä ymmärrystä. Tuomitseminen jää oikeusistuimen tehtäväksi, jos sellainen on tarpeen." Tähän Louis Clerc kommentoi: "Ymmärrän tätä, mutta minusta historian tutkimuksen pitäisi myös voida sisältää eetinen, moraalinen näkemys. Sinä vaiheessa kun ”faktat ovst pöydällä”, on olttava mahdollisuus sanoa, kuka teki pahaa ja kuka hyvää. Tietysti kontekstin yms huomioon ottaen, ja tasapainoisesti." Lares sitten: "Juu kyllä, ja ehdottomasti nuo kaksi viimeistä huomioiden. Eettinen arviointi ei myöskään saa johtaa infantilisoivaan "ennen ne eivät ymmärtäneet tällaista"-ajatukseen." Ja Clerc lopuksi: "Nimenomaan, sitä just tarkoitan. Ennen ”he tiesivät” se, mitä tiesivät. Ei enemmän, ei vähemmän. He toimivat tietyssä kontekstissä. Silti kun tämä on sanottu ja rekonstruoitu, eettinen arviointi pitää olla myös mahdollista."

Aihetta käsiteltiin myöhemmin radioohjelmassa Saamelaiset, Ambomaa ja suomalainen kolonialismi - onko Suomi menettämässä viattomuutensa? asiantuntijoina Teivo Teivainen, Lauri Uusitalo ja Raita Merivirta.

(*) Kyseisen 12.7.2020 julkaistun Hesarin mielipidekirjoituksen oli kirjoittanut Osmo Pekonen. En kiinnittänyt lainattuun lauseeseen suurempaa huomiota, ennen kuin Twitterissä kiersi eteen Jari Ojalan ja Timo Tiaisen vastaus, jossa todettiin se itsestään selvyys, että valitut vuodet ovat suuren Pohjan sodan loppua ja rauhan alkua eli eivät alkuunkaan normiaikaa. "Todellisuudessa suomalaisen Britanniaan suuntautuneen tervanviennin huippuaika saavutettiin 1770-luvun lopulta alkaen, kun pohjoisamerikkalaisen tervantuonti väheni Yhdysvaltojen vapaussodan myötä ja jenkkitervassa oli laatuongelmia." Ojalan ja Tiaisen allekirjoittama näkemys isompaan teemaan oli, että "Tervakauppa ei sinänsä tee Suomesta kolonialistista, vaan kytkee suomalaiset tervantuottajat ja -kauppiaat Britannian kauppakolonialistiseen imperiumiin."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti