Juukan Lukkarista

Olli Koistinen kertoo artikkelissaan E. Lönnrotin matkat Ylä-Karjalassa (Suomi 3/1927) Lönnrotin kuulleen Juuassa runomuodossa "juukalaisten yhtä merkillistä, mutta raipparangaistukseen ja Viaporin vankeuteen päättynyttä yritystä päästä laulutaidottomasta lukkaristaan, kappalaisen Kustaa Lindbladin pojasta Juhana Lindbladista (synt. 10/4 1774, lukkarina Juuassa 1805-1836, k. 11 /12 1836), kantamalla hänet kahtena pyhänä peräkkäin, 5. ja 12 p;nä toukok., 1805 kirkon urkuparvelta kirkon pihan yli ja heittämällä hänet kirkon aidan taakse." Museoviraston kokelmiin kuuluvassa Ville Tuhkasen valokuvassa (CC BY 4.0) kirkko on eri kuin Lindbladin aikaan, mutta kellotapuli sen oikealla puolella käsittääkseni vuodelta 1796.

Runo julkaistiin Kanteleessa (1829-31) otsikolla Juukan lukkarista ja kuuluu seuraavasti.

Jop' on laulu laitettuna,

Sanat somat solmittuna,

Juukan Lukkarin jutusta,

Kapinasta Karjalaisten.

Kuin otit poloset pojat, 

Narrit kiinni nappasivat, 

Ja tarttuit takasin puolin; 

Suurra juhlana jumalan.

Kannoit laulukanttorisa, 

Yli kirkon aian kivisen, 

Eikä siihen tyytynehet, 

Vaan vielä viikon takoa, 

Sunnuntaina suuremmaksi.

Asiasa arvelivat.

Tempasivat temppelistä, 

Penkistä peräti veivät, 

Kahen puolin kannattivat, 

Kirkkomäelle menivät,

Ja sanoit sanoilla näillä: 

"Mene tuonne määkimähän, 

Laitumelle laulamahan, 

Huutamahan hongikolle, 

Kaikumaan kataikolle, 

Karjakullan kuuntelessa; 

Siell' on sun sisariasi, 

Siellä viisi veikkoasi, 

Kuusi kummisi tytärtä, 

Seihtemän setäsi lasta.

Etpä sinä ensinkänä 

Kelpoaha kellenkähän, 

Lukkariksi luonnonkahan, 

Lainkahan laulajaksi."

Lindbladi lipuupi tuonne, 

Papin poika paineleepi, 

Kuten olla kuin elääpi.
Joko turkkasia tukasta, 

Kiskahaisse kiirehestä, 

Hivuksista hirmusesti.

Vaan Abraham asian tiesi, 

Ymmärsipä ylpeyen, 

Ettei juhlana juhuhun, 

Tarvitaha tappeluhun.

Hetipä Kakkinen kahahti, 

Kierosilmä kiistan nosti.
"Mene sinäin sivulle, 

Astu aiasta ylite."

Abraham sanan saneli 

Kahen kesken Kakkiselle:

"Tunne huuti, hullu miesi, 

Älä haasta haisevia."

Lehikoinen leikin lyöpi, 

Nahkalakki naureleepi, 

Röklöttääpi Röplöväinen, 

Seksmanni mahin pitääpi.

Kohta kokohon tulivat 

Tuumahan tuvan sisähän.

Tuossapa tuumassa olivat, 

Asiata arvelivat; 

"Mistä miehen mielusemman, 

Lukkariksi luonteamman, 

Kanttoriksi kaunehimman, 

Saamme salmin alkajaksi."

Anderspa arvasi asian, 

Kosulainen tiesi kohta: 

"Annas Ahosta haemme 

Takoa taipalitten, 

Käymmekö kyyillä kylähän, 

Hollilla holopat pojat, 

Elikä jalkasin jalosti, 

Astelemme ahkerasti?"

Kyseli kylän väeltä, 

Tutkisteli tuttavilta: 

"Kukapas meistä kulkemahan, 

Marsimahan matkan päähän; 

Minä antaisin aluksi, 

Nahkalakin lainoaisin, 

Vielä viinoa vähäsen, 

Leipälaukun lahjottaisin."

Mies se pani mielehesä, 

Asetteli aivohosa, 

David taitosa sisälle: 

"Minä mies vähävaranen, 

Kyllä köyhä kerjäläinen, 

Jouvunpa joukolle avuksi, 

Kylän väelle kulkiaksi ."

Anttipa sano sanasa, 

Kosulainen korkiasti, 

Lehikoinen lempiästi, 

Davidillen taitavasti: 

"Sinäpä kyllä, siivo miesi, 

Oikein arvasit asian; 

Läheppäs kohta kulkemahan, 

Marsimahan matkan päähän, 

Nurnuttele Nurmeksehen, 

Päähän pitkän Pielisjärven; 

Kysyppä kohta korkiasti, 

Kiivasti Kirkon tykönä: 

Onko Ahonen asunut, 

Viisivirkanen virunut, 

Luhmastellut lukkarimme, 

Tällä maalla matkustellut, 

Huutanut Huuhtin kylässä?"

Mies se pani mielehesä, 

Asetteli aivohosa, 

David taitosa sisälle.
Sunsan selkääsä sivalsi, 

Lakin paino päälakeesa; 

Läksi kohta kulkemahan, 

Marsimahan matkan päähän, 

Nurnutteli Nurmeksehen, 

Päähän pitkän Pielisjärven.

Kysy sitte korkiasti,

Kiivasti kirkon tykönä: 

"Onko Ahonen asunut, 

Viisivirkanen virunut, 

Luhmastellut lukkarimme, 

Näillä mailla matkustanut, 

Huutanut Huuhtin kylässä?"

Hetipä vastasit vakaasti, 

Kyläkunta kulkialle: 

"Ei oo Ahonen asunut, 

Viisivirkanen virunut, 

Luhmastellut lukkarisi, 

Tällä maalla matkustellut, 

Huutanut Huuhtin kylässä; 

Hän on kurja kulkemassa, 

Ehtimäss' elosioa, 

Asunpaikkoa pahasti."

Miehellä se mielessä pysyy, 

Aivotuksessa asuupi, 

Että se ehtiä pitäisi, 

Hakea harmistain; 

Vaan ei tieä polonen poika, 

Kunne kulkia pitäisi.

Kävi kautta Kaavin kirkon, 

Kautta Taipaleen talojen, 

Liperihin liukkahasti; 

Vaan ei tieä polonen poika, 

Kuinka hän kurjan kiinni saisi, 

Vaikka tunsi kulkeneeksi, 

Kuin vara vähäksi vaipu, 

Laukku laihaksi rupesi.

Viimmein konttasi kotia, 

Larinsaarehen samosi, 

Samassa sanan saneli. 

Kosulaiselle kovasti: 

"Jo nyt on kuhnus kulkemassa 

Karannunna Karjalahan."