Toukokuun alussa Skoklosters slott aloitti FB-sivullaan päivityssarjan Herman Wrangels svordomsskola, joka päättyi nyt varsinaisten koulujen aloittaessa. 1600-luvun lähteitä tuntevalle ei tullout yllätyksenä, että kyse oli useimmissa osissa kirosanojen sijaan haukkumanimistä, joiden käyttöä on selvitelty oikeudessa. UR:n ohjelmassa Språknyheterna 17 minuutin kohdalla haastateltu tutkija Erik Falk oli termien kanssa tarkempi ja viittasi näihin sanalla skällsord. (Tutkimustuloksensa 1630-luvun Uppsalasta oli, että akatemian väki ei huolehtinut haukkumasanojen vaikutuksesta kunniaan yhtä paljon kuin lukutaidottomat kaupunkilaiset.)
Osassa 1 aloitettiin siitä itsestään eli hevonperseestä: Kyss hästeräder! Hämmästyksekseni kuvituskuvaa orihevosesta ei FB missään vaiheessa sensuroinut. Sanaa Hundsfott sen sijaan ei kuvitettu lähikuvilla vaan pelkillä koiriulla. Loppuosahan on meille Suomessa hyvin tuttu sana, kun f:n vaihtaa v:ksi ja vekslaa hieman vokaaleja. Mikä unohtuu helposti muodossa hunsvotti.
Osassa kolme on enemmän historian havinaa, sillä pyöveliksi nimittäminen tuskin käy monen mielessä eikä nykykuulijassa tunnu miltään. Toista oli ennen, mihin tunnelmaan pääsee esimerkiksi Anneli Kannon romaanissa Pyöveli. Faktatietoa oli viime vuonna ilmestyneessä Lauri Moilasen kirjassa Suomen pyövelit ja pikkulintujen laulusta päätellen pienemmästä pyövelijoukosta kertova tietokirja on juuri mennyt painoon.
Vastaavaa historiallista kontekstia vaatii ymmärtää tanskalaiseksi kutsuminen halventavaksi.
Osassa viisi tuli uutta - tai siis vanhaa. Kräkla oli haukkumasana, joka selitetään "Ett som betydde att gnata och gräla och käfta emot. En kräkla kallades en person som ställer till krakel i tid och otid." Siis äänekkäällä tavalla riitaisa henkilö? Varkaaksi syyttäminen on helpompaa ymmärtää ja kuulostaa vakavammalta.
Fogdekyssa olisi suomennettavissa tutulla yhdyssanalla, jota en vaan viitsi tähän kirjoittaa. Esimerkki käytöstä oli Helsingistä vuodelta 1623:
”När Olof Hansson fick se Per Olofsson på gatan petade han på honom med sitt spö och ropade: Din fogdekyssa, du gav min far mer vin än din husbonde. Då vände sig Per till sin tjänare och sa: Gå och slå honom på munnen min gosse. Och det gjorde han.”
Olof syytti Periä siitä, että tämä oli juomakilpailussa kaatanut isäntänsä laskiin vähemmän viinaa kuin Olofin isän lasiin. Eli oli pyrkinyt isäntänsä suosioon. Smöraskeslickare! oli vastaava ilmaisu
Trappesopare tarkoittaa rappujen siivoajaa eli likaisen työn tekijää, mutta käyttöesimerkistä päätellen lisävivahde syntyy siitä, että työ "kuuluu" naisille. Sugga! on helpommin ymmärrettävä, sillä siaksi kutsuminen on edelleen haukkumista. Kuten myös huorittelu, jonka variantti on Horborgmästare! Svinhund kuullostaa itsestäni tutulta saksalaisen sanan Schweinhund kautta.
Padda tarkoitti tyhmää ja rumaa, stympare taitamatonta. Att ha ett rävahjärta oli syytös kettumaisuudesta eli kavalyydesta ja kieroudesta. Korvknekt eli makkaranihti viittaa halventavasti viranhaltijoihin. Esimerkki on Tukholmasta 1626 ja edellisen tapaan modernisoitua kieltä, lukuunottamatta sanoja suomeksi:
”Anders Tomasson och Mats Matsson tittade upp när dörren öppnades. Det var skattmasen Staffan Rolofsson som kom in, och Mats hälsade honom med sitt ölstop, en sak som gjorde Anders arg. Varför skålar du med den korvknekten, frågade han och fortsatte på finska: Joda häffwu wittu.”
Noituuteen viittaavat trollpacka, trollkona ja trollkarl otettiin 1600-luvulla (tietenkin) tosissaan. Säkiksi (säck) kutsuminen oli myös halventavaa ja se esiintyi myös yhdyssanojen loppuna. Eksoottinen kukuvall viittaa alultaan käkeen ja tarkoittaa miestä, jonka sängyssä on toinen.
Tyylinäyte luovasta sanojen yhdistelystä on Tammisaaresta vuonna 1669
”Karin Persdotter bar in ved när hon fick syn på Malin Jonasdotter genom fönstret. Vad gör du hos det här suggsnöparspacket din oxebysshynda, frågade hon.”
”Johan Larsson tittade på änkan och sa: Du får allt tänka på hur du uppför dig nu när du är en del av vår släkt. Änkan drog ihop ögonbrynen. Hon släppte allt hon hade för händer och reste sig upp. Din släkt, sa hon med eftertryck, är inget annat än pack. Inte en enda en av er är värd att ens stryka mina skor. Sedan gick hon ut och smällde igen dörren.”
Koulu päättyi vätystä tarkoittavaan sanaan Bernhyttare ja on muotoutunut saksankielen fraasista ”auf der Bärenhaut liegen" - karhuntaljalla makaava. Turun akatemiassa jaksettiin vielä 1600-luvun puolivälissä huolehtia haukkumasanoista. Ainakin Erik Kolmodin kävi konsistorissa kertomassa, että muut ylioppilaat olivat kutsuneet häntä sanoilla "bernhyttare, lappare, hunssfått, skälm och tiuff". Kaupunkilaisten käyttämästä sanastosta, jolla on yhteneväisyyksiä edellä olleeseen, voi lukea Veli Pekka Toropaisen artikkelista Skottirotasta kryppysukkaan – Haukkumasanoja 1600-luvun Turusta.
Asätare ei ole aasinsyöjä. Jopa google translate tietää paremmin.
VastaaPoistaSlarvausta puoleltani, kiitos ojennuksesta.
VastaaPoista