Kun lohi luki ja lahna lauloi

Viime viikon herutuslahjoista jatkaen. Raimo Jussilan tekstistä ”Lahja lain lumoo” selvisi, että lahjan erottaminen lahjuksesta tuli suomen kieleen vasta 1800-luvun lopulla.

Mehiläisessä 12/1836 Elias Lönnrot kommentoi sananlaskua "Raha rikkahan kuluvi, pää menevi köyhän miehen." selventäen sen muotoon "Rikas pääsi rahallansa, köyhä selkänahallansa" ja jatkaen

Ennen oikeuden ja muun hallituksen epävakaisempia ollen taisi niin välistä tapahtua'ki, kun sananlasku lausuu, vaan nykyaikoina jopa lukisimma mahdottomaksi, niin konsa käydä. Monta muutai sanalaskua on Suomalaisilla lain lumoamisesta, lainehtimasta, lahjoista ja muista, joilla entisaikana toki taisiki perustuksensa olla niin meidän maassa, kun monessa muussa.

Vuotta myöhemmin Mehiläisen 9/1837 sananlaskupalstalla oli vuorossa "Voilla voian vouin rinnan, tuomarin sianlihalla, jottei tuomari toruisi, eikä vouti vormahtaisi". Tämä oli Lönnrotin mukaan "Vanhanaikainen sanalasku, jota harvon nykyaikoina taitaa muistella tarvita."

Tuomarit eivät olleet ainoita ruokatavaralla lahjottuja. Suomen Kuvalehdessä 49/1917 ilmestyneestä Ernst Lampénin juttusikermästä:

Vanha mies, maantierosvo ja hevoshuijari, teki hengenlähtöään. Pitäjän rovasti oli saapunut mökkiin ja tutkisteli potilaan kristinopin taitoa ennen armonvälikappaleitten jakoa. Potilaan vastaukset menivät päin seiniä. Ei kuoleva kyennyt edes erottamaan jumaluuden kolmea persoonaa toisistaan.
— Kristinveljeni! Miten olet läpäissyt rippikoulun ja monet kinkerit näin vaillinaisilla tiedoilla autuudenopissa? sanoi rovasti.
— Voi veikkonen, vastasi vanhus. — Kun minä olin nuori, ka, silloin lohi luki ja lahna lauloi. Samassa hevosmies heitti henkensä. Lohi luki = pappi sai lohen, lahna lauloi = lukkari sai tyytyä lahnaan.
Eikös siinä ole hurjaa mielikuvitusta, kun komentaa mykimmät kaikista eläimistä lukemaan ja laulamaan laiskan syntisen puolesta. Voiko hienommalla tavalla viitata meillä muuten hyvin harvinaiseen tapaan lahjoa pappia. Ja lopuksi, voiko sanoa sanottavansa sirommalla tavalla: lohi luki, lahna lauloi. Niissä sanoissa on sointua.

Jaakkimassa oli väitetty pari kymmentä vuotta aiemmin, että "Ani harva vanha elää seassamme, joka muistaa niitä aikoja "jolloin lohi luki, lahna lauloi, itse kauppaa kävi"" (Laatokka 31.1.1891). Päivitys markka-aikaan Juho Reijosen kertomuksessa Ryöstövouti (Koitar 29.10.1903) viittaa siihe, että näin ei ollut kaikkialla.

Minun aikanani rippikoulussakin lohi luki ja lahna lauloi, ja kymmenmarkkasellahan ne pääsivät kumpikin minun poikankin rippikoulustaan.

Kuvat: V. Jääskeläinen, Museoviraston kansatieteen kuvakokoelma, CC BY 4.0. Wilhelm von Wright, Kansallisgalleria