Almanakkoja observatoriolla

Lauantain ohjelmaksi bongasin FB:stä Helsingin observatoriolta Heikki Ojan pitämän luennon Keskiajan pyhimykset almanakassa. Vasta paikan päällä selvisi, että se liittyi ensi vuoden elokuulle esillä olevaan näyttelyyn Ajasta allakkaan.

Ojan esitys perustui kirjaansa Suomen kansan pyhimyskalenteri, jota en muistaakseni ole ottanut koskaan käteeni. Puheestaan selvisi, että vielä Missaele Aboensiksen aikaan (eli 1500-luvun alkaessa) pyhimyksiä oli suunnilleen yksi joka viikolle. Nimipäiväkalenteriksemme myöhemmin muotoutunut nimi per päivä tiheys on luterilaisuuden ajalta 1600-luvun alusta.

Malli saatiin (jos oikein ymmärsin protestanttisesta) Keski-Euroopasta. Päälähteenä oli Martyrologium Romanum (1584) eli katolisen kirkon virallinen pyhimyslista. Siitä poimittiin tyhjille päiville Ojan mukaan suunnilleen päällimmäinen nimi. Mutta nimiä ilmaantui muualtakin. Ruotsinkieliseen kalenteriin vaikutti saksalainen David Herlitz, joka oli poiminut nimiä ilmeisen innovatiivisesti. Minkähälainen olisi ollut elämäni etunimenä Idea?

Ja Ruotsissa alkoi nimien totinen maallistuminen kuninkaista, joista Kustaa Adolf pääsi almanakkaan jo ennen kuolemaansa.

Kun kerran näyttelyn olemassaolo selvisi ja sisään pääsi Museokortilla, niin jatkoin sinne esityksen jälkeen. Pienessä huoneessa oli ruudulla tietoa, joka jäi lukematta, pienessä vitriinissä almanakkoja ja kalentereita eri ajoilta, riimusauvan kopio ja ylle kuvattu iso vitriini.

Kyltin mukaan tämän vitriinin esineet "havainnollistavat almanakoissa esiintyviä kehoituksia, ilmoituksia ja valistusartikkeleita. Esillä on myös muun muassa vanhoja almanakkoja ja riimusauvoja." En tiedä olisiko puuttunut tieto ollut vitriiniä katsoessa selän takana ruudulla, mutta luontaisemmalta tuntui tarttua A4:sen esineluetteloon. Samaan aikaan huoneessa ollut totesi toverilleen "Tässä on kyllä onnettoman vähän tietoa" ja olin aivan samaa mieltä.

Kun oli nähty ilmiselvästi vaivaa keksimällä esineitä, joilla oli yhteys almanakkateksteihin, niin miksi museokävijälle ei jaettu kyseisiä tekstejä tai lainauksia niistä? Almanakkojen tekstithän ovat keskivertokansalaiselle aivan vieras konsepti. Vaikka eksyisi katsomaan almanakkatoimiston digitoimia almanakkoja ei tulisi viisaammaksi, sillä siellähän näkyvät vain kalenterisivut. Joista - kuten ei myöskään Kansalliskirjastossa käytettävissä olevista mikrokorteista - näy julkaisun alkuperäinen koko. Joka on pieni, kuten alla olevan kuvan yläkulman (pienemmästä) 1700-luvun almanakasta ehkä erottaa.