Kappalaisen tytär ja rouva

Adolf Snellman meni vuonna 1822 naimisiin ja pääsi Tervolan kappalaiseksi. Poikansa kirjoittaman mukaan hän osti vuonna 1833 Ruonan tilan

tulevaksi asuinpaikaksi leskelleen ja lapsilleen, oli sen hinta 666 riksiä (== 932 mk 40 penniä) ja viljelykset hinnan mukaiset. Heiniä korjattiin kolmelle lehmälle ja yhdelle hevoselle, peltoa oli joku ohratynnyrin ala, joka harvoin antoi viljaa. Huoneita oli pieni sisälle lämpiävä pirtti ja navetta, jossa oli orsia viilipyttyjä varten. Iloissaan oli myyjä, päästessään tilasta ja veloista irti, antanut kaksi mielestään arvokasta ohjetta: "Älkää pitäkö syksystä poikivia lehmiä, sillä niityt ovat niin ruosteperäisiä, ettei niiden tuotteilla saa viljaa'" ja "Älkää koettakokaan potatin viljelystä, sillä halla ne aina hävittää."

Tilalle oli tarvetta kun Snellman kuoli 8.12.1843 nuorimman tyttärensä Sofia Amandan ollessa vain 5-vuotias. Mutta vanhimmat sisarukset olivat jo aikuisia ja näkivät pian järkevämpänä tilan myynnin kuin sen pidon. Sofia Amandaa kaksi vuotta vanhempi veli muisteli, että

Minulle, joka täällä olin tottunut loma-aikani viettämään, kesällä istuttanut puita, puistoja karsinut, nuorimman sisareni kanssa kalastanut tahi marjaillut, talvella mäkiä laskenut ja riekkoja pyytänyt, minulle, jolle kaikki kivet ja kannotkin täällä olivat vanhoja, rakkaita tuttuja, tuntui tämä myyntituuma melkein kuin kuoleman isku. Äitinikin, joka nuorena, orvoksi jääneenä, oli saanut kokea miltä tuntuu omatta koditta olla, sain huokeasti puolelleni. Kun onneksi yksi sisareni oli naimaton, oli meitä kolme, jotka kotia tarvitsimme.

Veli jäi kehittämään Ruonan viljelystä, mutta kalastanut ja marjaillut Sofia Amanda meni 19-vuotiana eli vuonna 1857 naimisiin Frans Fredrik Lönnrotin kanssa. Tästä tuli vuonna 1860 Ristijärven kappalainen ja vuonna 1899 rovasti. Sofia Amanda sai siis harjoittaa vuosikymmenet todennäköisesti yhtä tiukkaa taloutta kuin missä oli lapsena kasvanut. Tästä on epätavallisen realistinen ja yksityiskohtainen kuvaus muistokirjoituksessaan.

Talonemäntänä oli vainajalla monessa suhteessa vanhan ajan työtapa ja järjestys. Itse nousi hän aina varhain aamulla, mutta levolle pano tapahtui tavallisesti jo aikaisin illalla. Samallainen päiväjärjestys oli tietysti palvelusväelläkin. Sen ajan, mikä emännän varsinaisista tehtävistä jäi vapaaksi, hän käytti uskollisesti käsitöihin, villan, hampun ja pellavan kehruuseen, kankaan - kutomiseen, ompelemiseen y. m. Useinpa oli sukankudelma käynnissä pellon pyörtänöillä astellessa ja läheisillä kylämatkoillakin. Työnteko oli niin verissä, että pienikin lepohetki usein katkesi sanoihin: »enhän minä näin saisi olla». — Selvää on, ettei vainaja palvelijoissaankaan suosinut laiskuutta ja leväperäisyyttä, vaan voi sellaisesta usein ojentaa hyvinkin selvillä ja suorilla sanoilla. Mutta merkillistä kyllä oli siitä huolimatta emännän ja palvelijain väli säännöllisesti hyvä ja avomielinen. Palvelijat ja työntekijät tunsivat kaiketi saavansa osakseen ymmärtämystä, luottamusta ja hyväntahtoisuutta, ja se teki, että he yleensä viihtyivät hyvin talossa, monet kymmeniäkin vuosia. 

Ahkeruuden rinnalla oli huolellisuus tavaran hoidossa ja säästäväisyys puheena olevan emännän talouden hoidossa enin silmäänpistäviä piirteitä. Ohimennen mainittakoon, että siten esim. samat puvut olivat käytännössä monta vuosikymmentä. Oltiin niihin samoin kuin huonekaluihinkin nähden jotenkin vapaita muodin vaatimuksista ja vaihteluista. Vainajalla oli vielä jäljellä tähteitä morsiusaikansa vaatetuksesta ja hänen äitinsä morsiushame on vieläkin peitteenpäällisenä käytännössä. Vanhoillisuuteen tällä alalla vaikutti kai osaltaan myös se, että vanhemman herännäisyyden aikana enemmän kuin sittemmin kammottiin maailmanmukaisuutta ja kaikkea turhamielisyyttä. Olkoonpa, että tämä toisinaan tuntui meistä tämän ajan ihmisistä ahdasmielisyydeltä, niin oli tuossa itsensä- ja maailmankieltämisessä kuitenkin jotakin suurta ja kunnioitettavaa. Se pani vapautumaan toisten jäljittelemisestä, ihmisorjuudesta,
se vaati itsenäisesti ja tinkimättä seisomaan sen puolella, minkä omantuntonsa mukaan piti oikeana. 

Rovastinna Lönnrotin itsenäinen ja vanhoillinen yleiskatsantotapa ei estänyt häntä kuitenkaan myötämielisesti seuraamasta aikamme todellista edistystä toisilla, olletikin käytännöllisillä aloilla. Niinpä oli hän valmis panemaan uudistuksia toimeen maa- ja karjatalouden hoidossa y. m. sekä kehoitti paikkakuntalaisiakin sellaisiin.

Lähteet:
Anton Erik Snellman. Maamies 13/1899
Sofia Amanda Lönnrot. Suomen nainen 15-16/1914