Päästyäni Tieteiden yössä vauhtiin aloitin perjantaina Tieteen päivien annin nautinnan sessiosta Suomalaiset merimiehet maailman merillä ja satamissa. Suomalaiset 1700-luvun Ruotsin Itä-Intian kauppakomppanian purjehduksilla Erja Kettunen-Matilaisen esittämänä oli osin tuttua, sillä kaivelinhan mainitsemaansa tietokantaa jo 8 vuotta sitten ja pari vuotta sitten nuohosin Sjöhistoriska museetin näyttelyä varsin huolellisesti.
Mutta yllärinä tuli, että on olemassa suomalaisen Israel Reiniuksen päiväkirja Kiinassa käynnistä 1746–48 ja hän teki Kiinasta sittemmin myös akateemisen opinnäytteen. Toinen kävijä, josta Kettunen-Matilainen oli löytänyt enemmän tietoa on P. J. Bladh, joka 1780-luvulla asui Kantonissa 6 vuotta ja vaikutti sittemmin Kaskisissa.
Laika Nevalaisen esityksessä merimiesten elinoloista runsas sata vuosi sitten jäi mietittymään merimiesarkkuun liittyvät käytännöt. Louis Clerc on tutkinut Suomen konsuleita Ranskassa ja kertoi näiden katsoneen kieroon lähes kaikkia muita matkailijoita kuin liikemiehiä.
Sitten hyppäsin toiselle puolelle yliopiston päärakennusta kuuntelemaan, miten blogistaan tuttu Otto Aura puolusti väitöskirjaansa Työvelvollisia, toipilaita ja sotavankeja : Työvoiman sotilaallinen käyttö Suomessa toisen maailmansodan aikana. Selvisi, että innoitteena ja aineistona oli ollut Auran isoisän muistelma. Tämä olisi kyllä näkynyt itse tutkimuksesta ja sen tiedotteestakin. Vastaväittäjän puheesta opin, että teoriattomia historiantutkimuksia saa tehdä ja niitä voi kutsua empiirisiksi.
Väitöstilaisuus kestää mitä kestää, joten Tieteen päivien sessiosta Pioneeritutkijat Suomen tiedeinstituuttien menneisyydessä ja nykyisyydessä jäi ensimmäinen eli Elise Garritzenin esitys kuulematta, mutta tämän salin esitykset tallennettiin, joten sen voin kuunnella myöhemmin. Hänen jälkeensä puhui Patricia Berg Hilma Granqvistin antropologisesta pioneerityöstä Palestiinassa 1920- ja 1930-luvulla. Samasta aiheesta oli aiemmin päivällä puhunut på svenska SLS:n seminaarissa Modiga kvinnor Sofia Häggman. Valitettavasti ihminen ei voi olla useassa paikassa, mutta kunhan tartun silitysurakkaan otan seminaarin tallenteen kuunteluun.
Berg mainitsi, että Granqvistin arkistoa digitoidaan ja julkaistaan vaiheittain verkossa. Käytäntö nimien ja asiasanojen poimimisesta kuullosti hyvältä.
Julkaisua tuntui kaipaavan myös Björn Forsénin esittelemät Wilhelm Lagusin matkapäiväkirjat ja -kirjeet. Tämä historiantutkijoille tutumman W. G. Lagusin poika oli vuosina 1850-54 tehnyt vaimonsa kanssa kiertomatkan Odessa-Ateena-Wien. Odessassa hän oli mietiskellyt skyyttejä, mutta myös käynyt Benderissä jäljittäen Kaarle XII:n reittiä. Kyseinen pätkä on SSH-käsiksessä edelleen tekemättä (vaikka päiväkirjat löytyivät digitoituina elokuussa), joten höristin korviani.
Selvisi, että Lagus oli julkaissut tuloksensa jossain Odessan paikallisessa sarjassa venäjäksi (tai mahdollisesti ukrainaksi) eikä artikkelia ole tutkijat löytäneet. Suomen ainoa kappale on Åbo Akademissa. Mutta mahdollisesti siitä on versio ruotsiksi tai jotain pohjamateriaalia Laguksen arkistossa...
lauantai 12. tammikuuta 2019
perjantai 11. tammikuuta 2019
Tieteiden yöstä
Aloitin eilisen Tieteiden yön SKS:n juhlasalissa, jossa teemana olivat liikkuvat kuvat. Ensimmäiseksi katsottiin Turska pakkasesta. Lyhytelokuva kirjallisuuden kriittisten editioiden tarpeellisuudesta eli viimeisin SKS:n Metropolialla teettämistä videopätkistä. Toisin kuin edelliset, joita olen nähnyt YouTubessa, tämä oli hyvä, hauska ja informatiivinen. Opin ainakin, että oravien haukkuminen tarkoittaa ruoskimisrangaistusta.
Outi Hupaniittu kertoi SKS:n omimista Aleksis Kiven tekijänoikeuksista ja siitä, miten nämä linkittyivät Kihlaus-näytelmän vuoden 1922 filmatisointiin. Kyseisen filmin esitysversiota ei ole säilynyt, mutta lopuksi katsoimme äskettäin tehdyn version, jolla pyrittiin alkuperäiseen henkeen. Todennäköisesti mainion elävän musiikin ansiosta kokemus ei ollut ollenkaan niin kamala kuin Hupaniitun siteeraamat aikalaisarviot antoivat odottaa. Koska en ole nähnyt enkä lukenut Kiven näytelmää, filmi oli ihan samaa tasoa kuin suurin osa suomalaisesta elokuvatuotannosta: käsittämätöntä käytöstä ja ylinäyttelemistä.
Sitten kipitin kulman taakse ensivierailulle (upea porraskäytävä!) Kulttuurikeskus Studium Catholicumiin, jossa Anita Geritz kertoi Alsassiin vuonna 1492 iskeytyneen meteoriitin herättämistä ajatuksista vuosisatojen varrella. Kivi itsessään oli pitkään esillä paikallisessa kirkossa, vaikka siihen ei jumalallisuutta liitetty. Paitsi tietenkin tulkittiin tuoreeltaan enteeksi. Minulle tuli mieleen Sofia Gustafssonin kirjaesittely Järtecken på 1500-talet. Aiemmin paikalla puhuneelle Osmo Pekoselle puolestaan Bembölen meteoriitti, joka vuonna 1899 muokattiin Suomessa osaksi sortovuosien vastustusta ja jopa roudatiin Pariisin maailmannäyttelyyn Suomen osastolla. (Enkö ole aiemmin kuullut moisesta? Olisinko voinut unohtaa?)
Sitten Tieteiden talolle oli kaikenlaista. Tieteellisten yhdistysten pisteiden toiminnallisuus osoittautui kirjalliseksi. Suomen Historiallisen Seuran ständillä olisi voinut veikata Vuoden historiateosta, kuolemantutkimuksen ständillä kirjoittaa kysymyksiä. Minulle uudella entiteetillä, mutta kuulemma jo 50 vuotta toimineella ICOMOSin Suomen osastolla, oli tietokilpailu maailmanperintökohteista. Poppoo menetti kredibiliteettinsä oitis, sillä esittelijä selitti Sammallahdenmäen kivikautiseksi. (Muistan edelleen jotain Suomen arkeologian kurssilta!)
Asiallisempaa tietoa arkeologiasta oli tarjolla yläkerrassa, johon osuin sopivasti kun Ninni Närväinen arvuutteli maalaiskohteen kaivaukselta löytynyttä esinettä ja paljasti sen 1700-luvun lopun hammasharjan jämiksi. Mahdollisesti olin sen FB-sivulla Muistojen ja tarinoiden Kangasniemi tuoreeltaan nähnyt, mutta oli unohtunut.
Närväisen mukaan hammasharjat ovat harvinaisia löytöjä ja myös kirjalliset maininnat olemattomia. Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmissa käsittelin 1700-luvun viimeisten vuosien tilikirjoja (joista blogipostaus aikanaan), mutta ei ollut kyllä niissäkään puhetta hammasharjoista. Sen sijaan sitä, miten puinen hammasharja on tehty, ei tarvitse ihmetellä. Sillä internet: Pig Hair Toothbrush, Sand, and Hooves: Teeth Cleaning from Scratch.
Kuva vuoden 1922 Kihlauksesta. Elonet |
Sitten kipitin kulman taakse ensivierailulle (upea porraskäytävä!) Kulttuurikeskus Studium Catholicumiin, jossa Anita Geritz kertoi Alsassiin vuonna 1492 iskeytyneen meteoriitin herättämistä ajatuksista vuosisatojen varrella. Kivi itsessään oli pitkään esillä paikallisessa kirkossa, vaikka siihen ei jumalallisuutta liitetty. Paitsi tietenkin tulkittiin tuoreeltaan enteeksi. Minulle tuli mieleen Sofia Gustafssonin kirjaesittely Järtecken på 1500-talet. Aiemmin paikalla puhuneelle Osmo Pekoselle puolestaan Bembölen meteoriitti, joka vuonna 1899 muokattiin Suomessa osaksi sortovuosien vastustusta ja jopa roudatiin Pariisin maailmannäyttelyyn Suomen osastolla. (Enkö ole aiemmin kuullut moisesta? Olisinko voinut unohtaa?)
Sitten Tieteiden talolle oli kaikenlaista. Tieteellisten yhdistysten pisteiden toiminnallisuus osoittautui kirjalliseksi. Suomen Historiallisen Seuran ständillä olisi voinut veikata Vuoden historiateosta, kuolemantutkimuksen ständillä kirjoittaa kysymyksiä. Minulle uudella entiteetillä, mutta kuulemma jo 50 vuotta toimineella ICOMOSin Suomen osastolla, oli tietokilpailu maailmanperintökohteista. Poppoo menetti kredibiliteettinsä oitis, sillä esittelijä selitti Sammallahdenmäen kivikautiseksi. (Muistan edelleen jotain Suomen arkeologian kurssilta!)
Asiallisempaa tietoa arkeologiasta oli tarjolla yläkerrassa, johon osuin sopivasti kun Ninni Närväinen arvuutteli maalaiskohteen kaivaukselta löytynyttä esinettä ja paljasti sen 1700-luvun lopun hammasharjan jämiksi. Mahdollisesti olin sen FB-sivulla Muistojen ja tarinoiden Kangasniemi tuoreeltaan nähnyt, mutta oli unohtunut.
Närväisen mukaan hammasharjat ovat harvinaisia löytöjä ja myös kirjalliset maininnat olemattomia. Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmissa käsittelin 1700-luvun viimeisten vuosien tilikirjoja (joista blogipostaus aikanaan), mutta ei ollut kyllä niissäkään puhetta hammasharjoista. Sen sijaan sitä, miten puinen hammasharja on tehty, ei tarvitse ihmetellä. Sillä internet: Pig Hair Toothbrush, Sand, and Hooves: Teeth Cleaning from Scratch.
torstai 10. tammikuuta 2019
Rajaa ja täydennä
Yksiössä asuvalle kirjaprojektin jumiutuminen puoleksi vuodeksi ainoalle pöytätasolle on epäkäytännöllistä, epäesteettistä ja pölyistä. Mutta kuten arvasin, tauon jälkeen käsikirjoituksesta erottui korjattavaa. (Onneksi myös paljon hyvää sisältöä, jonka jo olin unohtanut.)
Schildtit ja Spolstadin Hohenthalit oli tehty tarkoituksellisesti rennolla kädellä ja se näkyi paikottain lukukelvottomana rakenteena. Olin kirjoittanut proosatekstiksi sivukaupalla perheitä, joista ei ollut asuinpaikkoja ja päivämääriä kummempaa sanottavaa. Lisäksi koska olin seurannut mitä haaroja sattui huvittamaan, lukiessa olin nyt aivan hukassa siinä missä mennään ja miksi jotain oli tutkittu ja toista ei.
Eli aloitin uudelleenrajauksella: pääluvut esittelevät esivanhemmat; alaluvut yhden lapsen, lyhyesti tämän lapset ja lisäksi mahdollisesti pitkälle maailmalle lähteneen jälkeläisen, jonka elämästä kerron laveammin, paperia säästämättä. Näin - toivottavasti - lukijalla on mahdollisuus pysyä kärryillä väkimäärässä ja saada välillä pidempiä pätkiä aidosti yhtenäistä kertomusta.
Ja minä voin kohdentaa aikani ensisijaisesti tekstin paranteluun enkä "vielä yhden" sukututkimushännän keräämiseen.
Tiedon haulle on tälläkin rajauksella tarvetta ja mahdollisuuksia. Jo kahdessa päivässä käsikirjoituksen pariin palattuani löysin nanoserkun omakuvasta valokuvan, jota yritin turhaan hakea viime vuonna. Ja hiffasin, että Tukholmassa asuneesta neiti-ihmisestä löytyi osoitekalentereista enemmänkin tietoa kuin ammattinimike ja osoite. Stockholmskällan esittää osoitekalenterit niin monessa pätkässä, että en ollut klikkaillut loppuja auki ja näin oli jäänyt huomaamatta, että niissä on tietoja m.m. kouluista opettajineen ja yhdistysten vastuuhenkilöistä. Jokseenkin älyvapaasti olin tulkinnut opettajaksi esittäytyvän neidin olevan yksityisopettaja, mutta selvisi, että olikin ollut arvostetussa tyttökoulussa maikkana. Yhdistystiedoista sain puolestaan täydennystä jo aiemmin näkyvyydeltään päättyville digitoiduille sanomalehtitiedoille.
ArkivDigitalin tilauskautta on toivottavasti jäljellä projektiin vaadittava aika. Sen kätevä käyttö rekistereineen on saanut unohtamaan muun ja lähes sattumalta huomasin 1800-luvun lopulla liikkuvien etsimiseen hyödylliset väestölaskennat, joita voi hakea nimellä Riksarkivetin sivuilla vuosilta 1860, 1870, 1880, 1890, 1900, 1910 ja 1930. Sattumalta myös yksi perukirja löytyi Riksarkivetin haulla, mutta ei ArkivDigitalissa, jossa kyseinen asiakirja oli digitoituna käytettävissä.
Haastavaa etsittävää riittää, joten eilisiltainen FB-päivitys kuului:
Schildtit ja Spolstadin Hohenthalit oli tehty tarkoituksellisesti rennolla kädellä ja se näkyi paikottain lukukelvottomana rakenteena. Olin kirjoittanut proosatekstiksi sivukaupalla perheitä, joista ei ollut asuinpaikkoja ja päivämääriä kummempaa sanottavaa. Lisäksi koska olin seurannut mitä haaroja sattui huvittamaan, lukiessa olin nyt aivan hukassa siinä missä mennään ja miksi jotain oli tutkittu ja toista ei.
Eli aloitin uudelleenrajauksella: pääluvut esittelevät esivanhemmat; alaluvut yhden lapsen, lyhyesti tämän lapset ja lisäksi mahdollisesti pitkälle maailmalle lähteneen jälkeläisen, jonka elämästä kerron laveammin, paperia säästämättä. Näin - toivottavasti - lukijalla on mahdollisuus pysyä kärryillä väkimäärässä ja saada välillä pidempiä pätkiä aidosti yhtenäistä kertomusta.
Ja minä voin kohdentaa aikani ensisijaisesti tekstin paranteluun enkä "vielä yhden" sukututkimushännän keräämiseen.
Tiedon haulle on tälläkin rajauksella tarvetta ja mahdollisuuksia. Jo kahdessa päivässä käsikirjoituksen pariin palattuani löysin nanoserkun omakuvasta valokuvan, jota yritin turhaan hakea viime vuonna. Ja hiffasin, että Tukholmassa asuneesta neiti-ihmisestä löytyi osoitekalentereista enemmänkin tietoa kuin ammattinimike ja osoite. Stockholmskällan esittää osoitekalenterit niin monessa pätkässä, että en ollut klikkaillut loppuja auki ja näin oli jäänyt huomaamatta, että niissä on tietoja m.m. kouluista opettajineen ja yhdistysten vastuuhenkilöistä. Jokseenkin älyvapaasti olin tulkinnut opettajaksi esittäytyvän neidin olevan yksityisopettaja, mutta selvisi, että olikin ollut arvostetussa tyttökoulussa maikkana. Yhdistystiedoista sain puolestaan täydennystä jo aiemmin näkyvyydeltään päättyville digitoiduille sanomalehtitiedoille.
ArkivDigitalin tilauskautta on toivottavasti jäljellä projektiin vaadittava aika. Sen kätevä käyttö rekistereineen on saanut unohtamaan muun ja lähes sattumalta huomasin 1800-luvun lopulla liikkuvien etsimiseen hyödylliset väestölaskennat, joita voi hakea nimellä Riksarkivetin sivuilla vuosilta 1860, 1870, 1880, 1890, 1900, 1910 ja 1930. Sattumalta myös yksi perukirja löytyi Riksarkivetin haulla, mutta ei ArkivDigitalissa, jossa kyseinen asiakirja oli digitoituna käytettävissä.
Haastavaa etsittävää riittää, joten eilisiltainen FB-päivitys kuului:
No niin, illan lopuksi lähti sähköpostia Gävlen kirkkoherralle yli kymmenen vuotta sitten valmistuneen väitöskirjansa tiimoilta. Onneksi nainen jäi kakkoseksi Uppsalan piispan vaalissa viime marraskuussa, muuten olisi voinut tulla herranpelkokynnys vastaan.
keskiviikko 9. tammikuuta 2019
Opettajan tilikirjoista
Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmissa on 3 tilivihkoa signumilla 1984:36. Kirjaukset alkoivat 2.8.1860 kyytirahalla Pälkäneeltä Vehmaalle. Joitakin viikkoja myöhemmin, 21.8.1860, vihittiin Pälkäneellä kirjoilla ollut Josef Magnus Limon ja Vehmaan kirkkoherran tytär Helena Josefina Mollin.
Vasabladet oli 28.7.1860 kertonut, että Josef Magnus Limon oli valittu Vaasan tyttökoulun apuopettajaksi. Tilikirjaan merkittiin 2.9.1860 kyytiraha Vehmaalta Vaasaan, jossa nuoripari merkittiin vuokralaisten rippikirjaan 1857-63 sivulle 304.
Nuoren parin elämään sopivasti tilikirjan seuraavat sivut täyttyvät ilmiselvistä uuden talouden ostoksista:
Joulukuussa 1860 maksettiin kyytirahaa Vaasasta Vehmaalle ja paluumatkalla tammikuun puolivälissä 1861 kyytirahaa Raumalta Vaasaan. Sieltä tehtiin kesällä 1861 "Reisu Pälkäneelle".
Kun tilikirjan pitäjän tulojen lähde on opetus, tuntuu hänen yhdistämisensä Josef Magnus Limonin persoonaan turvalliselta. Tulonlähteet on selkeämmin kerrottu vuodelta 1864, jolloin tilikirjanpitäjä oli nostanut palkkaa sunnuntaikoulusta, naisväenkoulusta ja lukiosta, sekä vuodelta 1865, jolloin hän oli ansainnut naisväenkoulussa, lukion apulaisena, sunnuntaikoulussa ja triviaalikoulussa. Ylioppilasmatrikkelin mukaan Limon oli Vaasan lukion apulainen vuodesta 1863. Siitä, että tilikirjan pitäjä oli Vaasan koulumaailmassa kertoo kulu Gestrinin läksiäisistä 1.6.1865.
Vahvin todiste tilikirjan ja Limonin yhteydestä on jälkimmäisen tyttären syntymä 13.7.1861. Tilikirjan pitäjä maksoi lapsenpäästäjälle 12.8.1861, osti kehdon 29.9.1861 ja vaimoväen myssyn 30.9.1861. Olettaisin Helena Josefinan käyttäneen myssyä kirkotuksessaan.
Tilikirja jatkuu samantapaisena kunnes vuonna 1866 käsiala muuttuu huolimattomammaksi ja kieli pääosin ruotsiksi.
P. S. Tilikirjan pitäjän sisar oli veljeään kuuluisampi Sofia Theodolinda Hahnsson.
Vasabladet oli 28.7.1860 kertonut, että Josef Magnus Limon oli valittu Vaasan tyttökoulun apuopettajaksi. Tilikirjaan merkittiin 2.9.1860 kyytiraha Vehmaalta Vaasaan, jossa nuoripari merkittiin vuokralaisten rippikirjaan 1857-63 sivulle 304.
Nuoren parin elämään sopivasti tilikirjan seuraavat sivut täyttyvät ilmiselvistä uuden talouden ostoksista:
Pesuvati kannuineen 70 kop, tarvekalu 40 kop, 2 juomapulloo 55 kop, tusina juomaklasia 1,70 ruplaa, 1/2 tusinaa veitsiä ja kahveleita 1,40 ruplaa, planksmörjaa ynnä lankkiharjat 50 kop, 1/2 tusinaa teekuppeja 80 kop, 2 k. prikkoja 1,25 ruplaa, 2 voi-astia 20 kop, ... teekannu 35 kop, kahveepannu 1,50 ruplaa, 2 kastrullia 2,30 ruplaa, kattunia 25 kop, kiviastioita 30 kop, 2 akkunapeitettä keppineen 4,75 ruplaa, ... 2 karottia 40 kop, etikkapullo ja suola-astiat 30 kop,Ja niin edelleen. Esimerkit syyskuun 1860 menoja, mutta tilikirjasta löytyy myöhempiäkin taloustavaroiden täydennyksiä. Sekä asunnon vuokraa.
Joulukuussa 1860 maksettiin kyytirahaa Vaasasta Vehmaalle ja paluumatkalla tammikuun puolivälissä 1861 kyytirahaa Raumalta Vaasaan. Sieltä tehtiin kesällä 1861 "Reisu Pälkäneelle".
Kun tilikirjan pitäjän tulojen lähde on opetus, tuntuu hänen yhdistämisensä Josef Magnus Limonin persoonaan turvalliselta. Tulonlähteet on selkeämmin kerrottu vuodelta 1864, jolloin tilikirjanpitäjä oli nostanut palkkaa sunnuntaikoulusta, naisväenkoulusta ja lukiosta, sekä vuodelta 1865, jolloin hän oli ansainnut naisväenkoulussa, lukion apulaisena, sunnuntaikoulussa ja triviaalikoulussa. Ylioppilasmatrikkelin mukaan Limon oli Vaasan lukion apulainen vuodesta 1863. Siitä, että tilikirjan pitäjä oli Vaasan koulumaailmassa kertoo kulu Gestrinin läksiäisistä 1.6.1865.
Vahvin todiste tilikirjan ja Limonin yhteydestä on jälkimmäisen tyttären syntymä 13.7.1861. Tilikirjan pitäjä maksoi lapsenpäästäjälle 12.8.1861, osti kehdon 29.9.1861 ja vaimoväen myssyn 30.9.1861. Olettaisin Helena Josefinan käyttäneen myssyä kirkotuksessaan.
Tilikirja jatkuu samantapaisena kunnes vuonna 1866 käsiala muuttuu huolimattomammaksi ja kieli pääosin ruotsiksi.
P. S. Tilikirjan pitäjän sisar oli veljeään kuuluisampi Sofia Theodolinda Hahnsson.
tiistai 8. tammikuuta 2019
Nanoserkku Lontoossa
Käsikirjoituksessani Schildtit ja Spolstadin Hohenthalit on mukana Matthias Schildtin Göteborgissa 1800-luvun alussa syntynyt jälkeläinen, joka asuttuaan vuosikymmeniä Yhdysvaltain itärannikolla muutti Lontooseen, jossa kuoli. Ottaen huomioon kyseiselle porukalle ominaisen liikkuvuuden ei ollut yllättävää huomata, että Matthiaksen jälkeläisiä oli tässä Euroopan suurkaupungissa aiemminkin. Mutta ehkä kuitenkin hieman erikoista, että he olivat Suomessa syntynyttä haaraa.
Matthias Schildtin tyttärentyttären pojanpoika Aron Mathesius syntyi Pyhäjoella 24.11.1736. Opiskeltuaan Oulun triviaalikoulussa, Uppsalan yliopistossa ja Turun akatemiassa hänet vihittiin papiksi 5.12.1767 ilmeisesti saatuaan pätkätyön Kalajoen kirkkoherran apulaisena. Jo vuonna 1768 hänet mainitaan Lontoon ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherran apulaisena.
Lontoon ruotsalaisesta seurakunnasta olen kerran lyhyesti kirjoittanutkin. Ruotsalaisen artikkelin perusteella seurakunnalle valmistui uusi kirkko 1720-luvun lopussa Itä-Lontooseen ja tästä luovuttiin vasta 1900-luvun alussa, joten Merimiehen ystävässä 6/1883 kuvattu kirkko lienee Aronin tuntema.
Aronin avustama kirkkoherra Arvid Ferelius oli kolme vuotta aiemmin haudannut Lontoossa Aronin poliittisesti aktiivisen velipuolen Johanin (SBL, BLF), jonka matkan syynä sanotaan olleen salainen toimeksianto.
Aron seurasi Fereliusta kirkkoherrana 1773. Edellä mainitun artikkelin mukaan hänen virkakaudellaan seurakunnan kirkkon itäosaan valmistui sakaristo, jota on pidetty Lontoon kauneimpana. Kotimaassakin huomioitiin pitämänsä saarna, joka painettiin vuonna 1781.
Tätä enemmän huomiota ovat historiankirjoituksessa saaneet Aronin jakamat tiedot Ruotsista Lontooseen myös päätyneen Emmanuel Swedenborgin "mielenvikaisuudesta". Maaliskuussa 1772 Swedenborgin ollessa kuolinvuoteellaan hän ei hyväksynyt Aron Mathesiusta avukseen vaan piti löytää toinen pappi.
Aron pidätettiin kertaalleen virasta useampien rikkeiden vuoksi (egenmäktig förvaltning av kyrkomedlen, personliga utfall från predikstolen, bristande ordentlighet vid protokollens förande och dess undertecknande med ledamöters namn utan deras vetskap), mutta sai sen takaisin alkuvuodesta 1779. Vuonna 1785 Aronia itseään pidettiin niin mielenvikaisena, että hänen piti jättää työpaikkansa.
Jostain syystä hän ei palannut lapsuutensa Pohjanmaalle vaan päätyi varsinaiseen Ruotsiin Björsäterin seurakuntaan, jossa meni 1.12.1789 naimisiin vänrikintytär Johanna Kempen kanssa. Vihittyjen listan jälkeen uutinen tulipalosta Inrikes Tidningarissa 10.3.1797 kertoo Aronin tuolloin asuneen Halvfaran tilalla.
Kolme vuotta ennen kuolemaansa Aron sai vielä kirkkoherran viran Fågelåsin ja Hjon seurakunnassa, jonka rippikirjaan vietiin poikansa ja tyttärensä, joiden syntymäpaikaksi merkittiin Stora Halffara.
Aron kuoli 29.11.1808. Genin sukupuun mukaan sekä tyttärellään Marialla että pojallaan Johanneksella oli jälkeläisiä.
Matthias Schildtin tyttärentyttären pojanpoika Aron Mathesius syntyi Pyhäjoella 24.11.1736. Opiskeltuaan Oulun triviaalikoulussa, Uppsalan yliopistossa ja Turun akatemiassa hänet vihittiin papiksi 5.12.1767 ilmeisesti saatuaan pätkätyön Kalajoen kirkkoherran apulaisena. Jo vuonna 1768 hänet mainitaan Lontoon ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherran apulaisena.
Lontoon ruotsalaisesta seurakunnasta olen kerran lyhyesti kirjoittanutkin. Ruotsalaisen artikkelin perusteella seurakunnalle valmistui uusi kirkko 1720-luvun lopussa Itä-Lontooseen ja tästä luovuttiin vasta 1900-luvun alussa, joten Merimiehen ystävässä 6/1883 kuvattu kirkko lienee Aronin tuntema.
Aronin avustama kirkkoherra Arvid Ferelius oli kolme vuotta aiemmin haudannut Lontoossa Aronin poliittisesti aktiivisen velipuolen Johanin (SBL, BLF), jonka matkan syynä sanotaan olleen salainen toimeksianto.
Aron seurasi Fereliusta kirkkoherrana 1773. Edellä mainitun artikkelin mukaan hänen virkakaudellaan seurakunnan kirkkon itäosaan valmistui sakaristo, jota on pidetty Lontoon kauneimpana. Kotimaassakin huomioitiin pitämänsä saarna, joka painettiin vuonna 1781.
Götheborgska Nyheter 6.7.1782 |
Aron pidätettiin kertaalleen virasta useampien rikkeiden vuoksi (egenmäktig förvaltning av kyrkomedlen, personliga utfall från predikstolen, bristande ordentlighet vid protokollens förande och dess undertecknande med ledamöters namn utan deras vetskap), mutta sai sen takaisin alkuvuodesta 1779. Vuonna 1785 Aronia itseään pidettiin niin mielenvikaisena, että hänen piti jättää työpaikkansa.
Jostain syystä hän ei palannut lapsuutensa Pohjanmaalle vaan päätyi varsinaiseen Ruotsiin Björsäterin seurakuntaan, jossa meni 1.12.1789 naimisiin vänrikintytär Johanna Kempen kanssa. Vihittyjen listan jälkeen uutinen tulipalosta Inrikes Tidningarissa 10.3.1797 kertoo Aronin tuolloin asuneen Halvfaran tilalla.
Kolme vuotta ennen kuolemaansa Aron sai vielä kirkkoherran viran Fågelåsin ja Hjon seurakunnassa, jonka rippikirjaan vietiin poikansa ja tyttärensä, joiden syntymäpaikaksi merkittiin Stora Halffara.
Aron kuoli 29.11.1808. Genin sukupuun mukaan sekä tyttärellään Marialla että pojallaan Johanneksella oli jälkeläisiä.
maanantai 7. tammikuuta 2019
Kylliälän kasvatuslaitoksen äitirouva
Ulrika Katarina syntyi 13.7.1846 Rantasalmella Ahvensalmen kylässä talonpojan pojan Matts Henrik Partasen (s. 1821) ja Brita Caisa Immosen (s. 20.12.1820) tyttäreksi. Hän lähti kotitalostaan 1865, kun sai muuttokirjan Kontiolahdelle, jossa meni naimisiin.
Ilmeisesti avioliitto ei kestänyt kovin kauaa, sillä Lastensuojelulehdessä 11/1929 julkaistussa muistokirjoituksessa kerrotaan Ulrika Katarinan toimineen taloudenhoitajana useissa suurissa säätyläisperheissä ennenkuin solmittuaan avioliiton tehtailijan ja kauppiaan N. Tschirkinin kanssa "joutui liikkumaan monenlaisissa yhteiskuntapiireissä". Tschirkinin kuoltua Helsingin osoitekalenteiden perusteella Ulrika Katarina asui Sörnäisten huvilassa Vallgård 6 vuosina 1899-1902 ja sitten lyhyen aikaa Bulevardi 28:ssa.
Helmikuussa 1903 hänestä tuli emännöitsijä lähellä Viipuria sijainneeseen Kylliälän kasvatuslaitokseen. "Heti toimeen ryhdyttyään hän pyysi oppilasten nimittämään itseään äidiksi, sillä se hän tahtoi koettaa heille olla, eikä oppilaat hänestä milloinkaan muuta nimeä käyttäneetkään kuin Äitirouva." Lastesuojelulehdessa 12/1929 "Kylliälän kasvatuslaitoksen kasvatti n:o" muistelee
Ilmeisesti avioliitto ei kestänyt kovin kauaa, sillä Lastensuojelulehdessä 11/1929 julkaistussa muistokirjoituksessa kerrotaan Ulrika Katarinan toimineen taloudenhoitajana useissa suurissa säätyläisperheissä ennenkuin solmittuaan avioliiton tehtailijan ja kauppiaan N. Tschirkinin kanssa "joutui liikkumaan monenlaisissa yhteiskuntapiireissä". Tschirkinin kuoltua Helsingin osoitekalenteiden perusteella Ulrika Katarina asui Sörnäisten huvilassa Vallgård 6 vuosina 1899-1902 ja sitten lyhyen aikaa Bulevardi 28:ssa.
Helmikuussa 1903 hänestä tuli emännöitsijä lähellä Viipuria sijainneeseen Kylliälän kasvatuslaitokseen. "Heti toimeen ryhdyttyään hän pyysi oppilasten nimittämään itseään äidiksi, sillä se hän tahtoi koettaa heille olla, eikä oppilaat hänestä milloinkaan muuta nimeä käyttäneetkään kuin Äitirouva." Lastesuojelulehdessa 12/1929 "Kylliälän kasvatuslaitoksen kasvatti n:o" muistelee
Sekä kasvattien, että koko laitoksen henkilökunnan sydämet valloitti vastustamattomasti rakkaudellaan laitoksen emännöitsijä, rouva N. Tschirkin, jota yleisesti puhuteltiin kunnianimellä "äiti". Jos vielä voisin häntä puhutella, niin liittäisin aina häntä tarkoittaessani "äiti"-sanan edelle sanan hyvä, sillä tosiaan hän oli hyvä äiti. Äidillisellä hellyydellä ja rakkaudella hän meitä kaikkia kohteli. Häneen turvauduimmekin kuin konsanaan lapset äitiinsä, hänelle putteemme ensiksi esitimme, huolemme kerroimme ja salaiset murheemme uskoimme, ja hän se oli aina valmis äidillisellä ymmärtämyksellä meitä auttamaan, lohduttamaan ja rohkaisemaan.
Milloin vahingossa tai pikkukahakoissa itsemme haavoitimme, kiiruhdimme oitis itkukurkussa äidille valittamaan. Ja — aina oli apu valmiina — haavat hän sitoi sekä lempeällä puheellaan ja kauneilla neuvoillaan ehdytti kyyneltulvan sekä tyrskyävän rintamme tyynnytti. Sairaana ollessamme hän meille rohdokset ja herkut kantoi ja vuoteemme ääressä ilonamme viipyi. Hän huolehti puhtaudestamme, vaatetuksestamme ja ruuastamme. Kaikessa hän meidän parastamme valvoi."Runsaan 15 vuotta jaksoi hän hoitaa tointaan ilman kesälomia taikka virkistysmatkoja. Alituisessa työssä aamuvarhaisesta iltamyöhään kului hänen aikansa. Vielä senkin jälkeen, kun oli emännöitsi jän toimesta luopunut, jatkoi hän työskentelyään laitoksessa. Ei näön hämärtyminen eikä sormien vapiseminen saanut häntä luopumaan rakkaasta ompelukoneestaan ja sukkakoristaan." Ulrika Katarina Tschirkin, o.s. Partanen kuoli 16.4.1926 Kylliälässä.
sunnuntai 6. tammikuuta 2019
Luottaako muistiin vai kiveen?
Kun teen verkkohaun "William Archibald Cramp" on ensimmäinen osuma Turun Sanomien juttuun Pieniä haudattuja tarinoita, jossa kerrotaan värikkäästi, että
Suomessa yleisesti ymmärretyllä englannin kielellä paadessa lukee, että William Archibald Cramp kuoli Turussa matkallaan Englannista Pietariin, eikä päinvastoin. Lisäksi voi todeta, että Götheborgs Tidningar kertoi 7.11.1805 Pietarista tulleesta W. Crampista ja Dagligt Allehanda 30.4.1806 Göteborgista Tukholmaan tulleesta William Archibald Crampista, mikä mahdollistaa käynnin talvella 1805-06 Englannissa.
Turun kirkonkirjojen mukaan tukkukauppias William Archibald Cramp kuoli 27-vuotiaana kuumeeseen ja haudattiin 13.6.1806. Hautakiven kanssa lähes samanaikainen Åbo Tidning 11.11.1807 kertoo kuolemaa edeltäneen nopean sairastumisen eikä siis liikenneonnettomuuden, joka lienee myöhemmin muodostunutta kertomusperintöä.
Samaisen sanomalehden mukaan vanhempansa teettivät hautamerkin Pietarissa, josta se tuotiin Turun tuolloin upouuden hautausmaan komistukseksi. Hautamuistomerkin osat olivat Carraran marmoria, joka tunnetusti ei Suomen säätä kestä, joten korjaustarpeesta puhuttiin hautausmaan laajennussunnitelman yhteydessä syksyllä 1861 (Åbo Underrättelser 1.10.1861). Mitään ei tapahtunut ja neljä vuotta myöhemmin päätettiin kuuluttaa Times-sanomalehdessä sukulaisia työn maksajiksi (ÅU 11.4.1865). Yritys ei onnistunut ja lopulta varat lahjoitti kauppias J. Scharlin ja kivenhakkaaja Forström muokkasi graniitista hautamuistomerkin kopion, johon vanha laatta kiinnitettiin (ÅU 31.8.1867, 26.11.1867). Se ei siis nykymuodossaan tarkasti otettuna ole hautausmaan vanhin muistomerkki, kuten esim. Emil Nervander kirjassaan På skansen: till hågkomst af bortgångna och till vägledning bland deras grafvar på begrafningsplatserna i Åbo (1888) esittää.
Oliko Crampilla vuonna 1865 eläviä sukulaisia? Selvää vastausta ei verkkosivuilta löydy. Kirjan The United States and Russia : the beginning of relations, 1765-1815 mukaan Pietarissa oli entiteetti
William Archibald Cramp oli matkalla Pietarista Turkuun. Suurin osa mutkaisista teistä oli jo takana - Piikkiöstä oli enää hujaus Turkuun.Juttuun viitaten on Wikipediaan tiivistetty, että Cramp kuoli "matkallaan Pietarista Turkuun". Samaisella sivulla on kuitenkin selkeä otos Crampin hautakivestä.
Cramp ei kuitenkaan päässyt ehjänä perille. Piikkiössä hevoset pillastuivat, kyyti kaatui ja matkustaja loukkaantui. Cramp kuljetettiin Turkuun sairaalaan, mutta turhaan. Oli toukokuu vuonna 1806, kun englantilainen kuoli.
Lax, Wikipedia, CC BY 4.0 |
Turun kirkonkirjojen mukaan tukkukauppias William Archibald Cramp kuoli 27-vuotiaana kuumeeseen ja haudattiin 13.6.1806. Hautakiven kanssa lähes samanaikainen Åbo Tidning 11.11.1807 kertoo kuolemaa edeltäneen nopean sairastumisen eikä siis liikenneonnettomuuden, joka lienee myöhemmin muodostunutta kertomusperintöä.
Samaisen sanomalehden mukaan vanhempansa teettivät hautamerkin Pietarissa, josta se tuotiin Turun tuolloin upouuden hautausmaan komistukseksi. Hautamuistomerkin osat olivat Carraran marmoria, joka tunnetusti ei Suomen säätä kestä, joten korjaustarpeesta puhuttiin hautausmaan laajennussunnitelman yhteydessä syksyllä 1861 (Åbo Underrättelser 1.10.1861). Mitään ei tapahtunut ja neljä vuotta myöhemmin päätettiin kuuluttaa Times-sanomalehdessä sukulaisia työn maksajiksi (ÅU 11.4.1865). Yritys ei onnistunut ja lopulta varat lahjoitti kauppias J. Scharlin ja kivenhakkaaja Forström muokkasi graniitista hautamuistomerkin kopion, johon vanha laatta kiinnitettiin (ÅU 31.8.1867, 26.11.1867). Se ei siis nykymuodossaan tarkasti otettuna ole hautausmaan vanhin muistomerkki, kuten esim. Emil Nervander kirjassaan På skansen: till hågkomst af bortgångna och till vägledning bland deras grafvar på begrafningsplatserna i Åbo (1888) esittää.
Oliko Crampilla vuonna 1865 eläviä sukulaisia? Selvää vastausta ei verkkosivuilta löydy. Kirjan The United States and Russia : the beginning of relations, 1765-1815 mukaan Pietarissa oli entiteetti
"Cramp and Cazalet (William Archibald Cramp and Noah Cazalet), St. Petersburg merchant house; became William Archibald Cramp & Co., 1786."Eurooppalaiseen tapaan voi kuvitella kauppiaan nimenneen poikansa kaimakseen ja verkon sukutauluista (esim. täältä) löytyykin Pietarissa eläneen William Crampin ja vaimonsa Jeanne Cazaletin vuonna 23.6.1778 syntynyt poika William Archibald. Harmillisesti (tämän harjoituksen näkökulmasta) häneen on kuitenkin yhdistetty avioliitto vuonna 1838. Jos tieto on virheellinen ja kyseessä Turussa kuollut mies, niin 1860-luvulla ainakin tämän äidin veljen lapsia olisi ollut elossa Pietarissa ja isän sisaren jälkeläisistä yksi Skotlannissa. Turkulaiset taisivat valita väärän sanomalehden.