torstai 26. joulukuuta 2019

Tapaninpäivä eräässä Itä-Suomen seurakunnassa 1880-luvulla

Tapanin päivän aamuna varhain herätti meitä huuto: "Onko Tahvana kotona, onko Tahvana kotona?"

"Jos kahvi on tahvanaa, niin se on kotona, viina-Tahvanan nähtävästi olette jo saaneetkin."

Tämä Tahvanan ajaminen, kuuluu olleen täällä tapana monen muorin muisto-ajan, jota etenkin nuoriso innolla harjoittaa iltahämäriin saakka, yhtyypä väliin vanhempiakin henkilöitä heidän joukkoonsa. Toisinaan keräävät vanhentuneet oman seuransa, tahi kävelevät yksin talosta taloon, tapaelemassa "Tahvana-ryyppyjänsä". Iltasella oli nuorisolla tanssi-huvia useassa kyläkunnassa, joista kenties ei missään liene viinaa puuttunut. Eräästä, jossa sattumalta olin saapuvilla, tahdon nyt sanasen sanoa. Mutta ennenkuin tanssitaloon menimme, kävimme erään ystävämme luona, joka asui lähellä sitä taloa, jonne nuorison sanottiin kokountuvan iltaa viettämään. Noin kello 5 aikana alkoi kuulua kellojen helinää ja kauniita laulun säveleitä, joista sopi arvata, että ne kaikki olivat tanssitaloon meneviä vieraita. Kello 6 aikana menimme mekin, niin sanottua "leikkiä" katsomaan.

Tupaan tultuamme, kohtasi meitä mies, joka oli pukenut itsensä melkein kummallisen näköiseksi, joka vaati meitä etehiseen, jossa meille tarjottiin viinaa ja kahvia ilmoituksella, että "kylän nuoriso" suopi sitä jokaiselle, kuka tänne on tullut.

Sieltä uudestaan tupaan tultuamme, oli nuoriso kokountunut piiriin, jossa vitkallensa ympärikiertäessä lauloivat:

"Tanssi, tanssi minun lintusen',
Tanssi, tanssi minun kultasen',
Tanssi, tanssi sinun hyväis' ja hyväis' kanss"

Sitte astui yksi pojista piirin sisään, ja ympärillä olevat lauloivat:

"Ota omasi, sinun lintuses',
Ota omasi, sinun kukkases',
Ota omasi, sinun hyväs', hyväs' ja hyväs'".

Näitä sanoja laulettaessa, otti piirissä oleva poika tyttösen, ja kaulatusten pyörivät edestakaisin, toisten laulaessa:

"Tanssi, tanssi minun lintusen', ja j.n.e."

Tämä laulettua seisahtuvat piirin sisässä olijat, ja poika ottaen vasemmalla kädellänsä tytön oikiasta kädestä kiinni, ja laskivat polvillensa alkaen laulaa, johon myös ympärillä olijat yhtyivät:

"Käy polvilles, minun lintusen',
Käy polvilles, minun kultasen',
Käy polvilles, sinun hyväs' ja hyväs' kanssa".

Sitte nousivat molemmat, pitäen toisiaan käsistä kiinni seisaalleen, ja ympärillä olevat alkoivat taas laulaa:

"Anna suuta nyt sinun linnulles',
Anna suuta nyt sinun kullalles',
Anna suuta nyt sinun hyväs' ja hyväs' kanssa".

Sillä aikaa edellämainitut poika ja tyttö, pyörivät taas kaulatusten ja suutelivat toisiansa. Sitte ojensi poika tytölle oikean kätensä laulaen :

"Jää hyvästi nyt minun lintusen',
Jää hyvästi nyt minun kultasen',
Mä lähden nyt minun hyväin ja hyväin'".

Nyt väistyi poika piiriin, jättäen tytön yksin.

Taas alkoi sama temppu uudestaan, jolloin tytön vuoro oli ottaa poika, ja taas lauloivat ja pyörivät, kuin edellä kerrottu on. Tällä laululla oli niin ihmeen ihana nuotti, että tuntuu siltä, kuni sen säveleet vieläkin kaikuisivat aivoissani. Kohta keskeytti nuorisoa eräs valkopartainen vanhus, lausuen vakavalla äänellä tilaisuutta varten kutsutulle viulunsoittajalle : "Soitappas nyt sitä "Amerikan polkkaa", että minäkin saisin sitä kuulla, ennenkuin kuolen, ja nähdä kuinka nuoriso tanssia taitaa."

Plink, plank, porahti viulu muutaman kerran, jo sujui soitto, ja neljä rotevaa nuorukaista kavahti keskelle laattiaa, viitaten käsillään naisväkeä päin. Samassa tulikin tipsutti taas neljä kaunista neitoa pariksi noille urhoille, jotka notkutellen sääriään kävelivät edestakaisin, valmistaen itsiään alkavaan työhönsä. Nyt alkoi tepastelu, joka tosin meistä näytti oudolta, jotka emme olleet sitä ennen nähneet. Asettui vielä kaksi poikaakin pariksi, ja nämäpä vasta oikein ankarasti takoivat saappainsa anturoita ja korkoja lattiata vasten.

Hetkisen katseltuaan, viittasi vanhus soittoniekan vaikenemaan, lausuen korkealla äänellä, "ei sinua suotta kutsuta pitäjän parhaaksi pelimanniksi, sillä sinun viulustasi remahtelevat äänet, niinkuin entiseen aikaan kuulin Pietarissa musiikkiparven puhaltaman Iisakin palatsin luona".

Nyt kääntyi hän nuorisoon päin, taputtaen yhtä tanssijoista hartioihin sanoen: "Kas, niin Matti! vaikka eivät tosin ennen näitä täänmoisia eriskummallisia jalkojen taivutuksia taitaneet, niin onhan minulla jo sen verran ikää ja kokemusta, että voin eroittaa, mikä hyvää ja oikeaa on. Saatanpa siis sanoa, että sinä olet oikea isäs juurikuva; niinhän sekin kiidätteli tyttöjä vanhaan aikaan valssissa, kuni kova tuuli isolla purjeella varustettua venettä. Tosiaankin ei niitä sellaisia käpäliä ole monella pojalla".

Tässä keskeytti nuorukainen: "Amerikan polkan tahtia eivät kaikki taiakkaan". "Siltä näyttää", sanoi vanhus, "tuo lautamiehen renki ja K:n Taavetti iskivät sorkkaa niin kömpelösti ja kamalan näköisesti, kuin kauppias S:n kolmevuotias pässi, ollen teille niin suureksi haitaksi, kuin viides pyörä kärrissä; mutta te toiset liehuitte kuni höyhenet ilmassa. Kyllä se jo näin vanhan miehen leikissä-oloksi piisaa", sanoi vanhus, nostaen lakkiaan ja jätti hyvästi.

Sitte kehoitti seuran soittoniekka jatkamaan nuorisoa noita "isiltä opittuja joululeikkiä".

Kohta tempasivat tytöt pöydän ääressä olevan rahin, joka oli melkoisen pitkä, asettaen sen penkin viereen pyytäen poikia kanssaan "panttisille".

Pian oli rahi ja samalta kohdalta myös penkkikin istujoita täynnä, vuorottain poikia ja tyttöjä, noin yhteensä parikymmentä henkeä. Seisoipa eräs vähän ijäkkäämpi mieshenkilö pöydänpuolisessa rahin päässä ja sanoi pojalle, joka istui siinä lähinnä, "sinä olet ensimmäinen, pane mieleesi sinä olet numero 1", sitte seuraavalle tytölle "sinä olet n:o 2, pi'ä päässäsi", taas seuraavalle pojalle, osottaen sormellansa, "sinä olet n:o 3", j.n.e., ilmoittaen järjestyksensä numeroissa.

Nyt alkoi numero 1 huudon: "Kymmenen!, kymmenen!", silloin se, jolle oli 10:nes numero sattunut, meni sen viereen istumaan, joka oli huutanut hänen numeroaan (nim. n:o 1). Sitten oli sen vuoro huutaa jotakin numeroa, jolta pari oli kutsuttu pois (nim. 9) j. n. e.

Jos nyt se, jonka n:ro mainittiin, ei huomannut nousta ja mennä sen viereen istumaan, ennenkuin kolme kertaa olivat hänen numeroansa hokeneet, niin otti se, joka kullekin oli n: rot ilmoittanut, n. k. "pantin". Samoin kävi myös sille, joka sattui huutamaan suurempaa n:roa, kuin oli ilmoitettu. Vastaan-sanominen ei näkynyt auttavan, pantin-ottaja sanoi: "pantti pois!"

Pantiksi näkyivät antavan kaulahuivia, nenäliinoja, tupakkakukkaroita, piippuja y. m., jotka pantin ottaja kaikki lateli koristeiksi ympärilleen, joita vähän ajan perästä näkyi karttuneen melkoisesti.

Nyt ilmoitti pantin ottaja olevan pantteja kylliksi; ne olivat siis lunastettavat. Jo heilutti pantin ottaja yhtä nenäliinaa, huutaen: "kenen pantti palaa?" Sen tunnusteli eräs tyttö omakseen, jonka pantin ottaja määräsi lunnaiksi lausumaan 5 totta ja 5 valetta, mitä pikemmin sen parempi!

Sen suoritti tyttö sukkelasti, näyttäen olevansa yhtä taitava puhumaan niin totta kuin valettakin.

Sitte nosti pantin ottaja nähtäväksi yhden "tupakka-masinan", joka tietysti oli pojan, taas sanoen: "kenen pantti palaa?" "Se on minun", sanoi yksi pojista — "se on minun".

Sitte kääntyi pantin ottaja tytön puoleen, joka äsköin oli nenäliinansa lunastanut, sanomalla, "mitäs tahdot nyt tuon kauniin tupakkapussin saavuttamiseksi hänen tekemään?"

Hiukan mietittyä sanoi tyttö osoittaen liedellä olemaa pataa, "naurakoon tuon padan valkeaksi"

Sen lupasi poika tehdä, astuen uunin eteen, josta tapasi jonkun esineen, jolla alkoi huiskia tuhkaa padan kyljille, ja nauraa kekotti, että pata vapisi, jota hän niinmuodoin valkeakä maalasi.

"Mikä pilatus teitä nyt riivaa tekemään sellaisia?" sanoi eräs ryppykasvoinen vaimo, joka luultavasti oli talon emäntä, "me puhdistamme suurella työllä asuntomme juhlapäiviksi, ja katsokaa! nyt nousee pöly ympäri tupaa kuin myllyssä".

Tämä vaimon kiivaus saattoi kaikki vaikenemaan. Mutta oli kuin se myös samalla olisi herättänyt uutta hälinää ja rauhattomuutta; kartanolla alkoi kuulua kauhea meteli; pian tärisi porstuan lattia, ja huuto kuului: "onko Tahvana kotona?"

Ovi aukeni, josta astui sisään kellonheilurin näköisiä miehiä karjuen: "haliheimenta! onko Tahvana kotona?"

Sama oudonnäköisesti vaatetettu mies, joka meitä oli etehiseen vaatinut, ja koko ajan myös näytti huolta pitävän siitä, että kaikkein piti tulla ravituiksi, meni heitä vastaan sanomalla, "ei ole Tahvana kotona, kyllä sen olisitte kotoa tavanneet, jos olisitte vähän ennen tulleet, nyt ovat juomaneuvot kaikki loppuneet. Nyt alottavat nuoret tanssin".

"No koska teillä ei ole antamista meille", sanoi heistä yksi, vetäen viina-putelin ja ryyppylasin poveltaan, "tiedättehän ettei meillä kuljeta "ketun eväillä". Vaan kun ei heihin juuri kukaan näkynyt kajoovan, sanoi hän: "koska ei kelpaa teille, niin kelpaahan meille".

Sitte kokosi hän seuransa keskelle lattiaa, johon laskeusivat piiriin istumaan, huolimatta siitä, vaikka väkeä oli tiheässä. Nyt alkoi hän lukea tovereitaan: "Yks' kaks' kolme j. n. e., onkos yhden ruis-mörkö tappanut, kun en saa lukua täyteen".

"Ole vaiti veikkonen, kyllä siitä pikemmin mies tulee kuin pienestä pojasta, jos hän makaa, kyllä hän paranee".

"No, saakaas tästä", sanoi se, jolla eväspottu oli, tyhjentäen ryyppylasin, ensin omaan suuhunsa. Toiset seurasivat hänen esimerkkiänsä. Jo kävi k:lo 10:nettä, katsoimme parhaaksi lähteä koko rähinästä pois, mutta seisahduimme kuitenkin utelijaasti katselemaan kuinka nuoret, arviolta ei vielä 20:nen vuoden vanhat pojat tyhjensimät pottuansa oven edessä. Oli viinaa, jota nielivät, sen tiedän varmaan. Voi surkeutta!

Muistelmia viime joulun vietosta eräässä Itä-Suomen seurakunnassa. Kirj. Lähde. Kotikirjasto 4&5&6/1887

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti