Kun paikallishistoria ei apuna toiminut, niin tartutaan henkilöhistoriaan ja seurataan esi-isän mallia. (Olenko viime aikoina maininnut olevani Paavali Juustenin jälkeläinen?) Eli varmasti supersuosituksi muodostuvana sunnuntaisarjana tästä alkaen Turun piispojen läpikäynti. Juustenin kunniaksi on laskettu se, ettei hän keksinyt omiaan. Moinen ei ole minunkaan tarkoituksenani, mutta aion ottaa mukaan muiden kirjoittamaa fiktiota, kun löytyy ja sopii. Enkä kirjoita keskiajan historiaa uusiksi, vaan yritän löytää itselleni merkityksellisiä pointteja peruskirjallisuuslähteistä.
 |
| Vuosiin 1150-1200 ajoitettu skandinaavinen shakkinappula. Metropolitan Museum of Art (17.190.229) |
Sekä Turun piispa että Suomen piispa ovat kokoavana terminä ongelmallisia, mutta antaa sen puolen nyt olla. Kuten ensimmäiseksi piispaksi kutsutun Henrikinkin. Juustenilla käytössä olleiden lähteiden mukaan häntä seurasi
"Herra Rodolphus, syntyään länsigöötalainen. Kuurilaiset vangitsivat ja veivät pois hänet. Hänet surmattiin Kuurinmaalla."
(Rodolphuksen lopuksi koituneet kuronit olivat joko Latvian alueen kuurilaisia tai Saarenmaan virolaisia) ja
"Herra Folquinus, syntyään ruotsalainen, aikaisemmin Upsalan kanunki. Ei kuitenkaan tiedetä, kauanko piispanistuin oli vapaana pyhän Henrikin marttyyrikuoleman jälkeen tai montako vuotta nämä hänen kaksi seuraajaansa olivat piispoina."
Juusten halusi omalle viralleen mahdollisimman pitkän ja komean historian, joten hänellä ei ollut syytä kyseenalaistaa sitä, oliko piispalla istuinta Suomessa 1100-luvun toisella puoliskolla. Nykytietämyksellä hiippakunta on varsinaisesti ollut toiminnassa vasta 1220-luvulta alkaen.
Tätä ennen tänne on toki (kai) lähetetty kirkonmiehiä. Vuonna 1172 paavin näkökulmasta ja saamilla tiedoilla suomalaiset olivat varsin muutosvastaisia ja kääntymys ei ollut tarpeeksi vauhdikasta. Myöhemmissä paavin kirjeissä vuosina 1209 ja 1216 Suomi on edelleen lähetysalue.
Jos Rodolphus ja Folquinus olivat todellisia ihmisiä, eivätkä myöhempien kirjureiden keksimää täytettä, he ovat siis johtaneet käännytystyötä eivätkä seurakuntaverkostoa kuten tulevien vuosisatojen piispat. Jos heillä oli tukikohta, se oli todennäköisesti Nousiainen.
Tähän lähetysaikaan ajoittuu Ravattulan kirkon ja hautausmaan käyttö.
Haudassa 41/2016 villamekon päälle oli puettu esiliina, jonka kulmissa on viuhkamaiset pronssispiraalikoristeet ja jonka reunoja kiertää spiraaliputkijono. Myös vainajan kaulan vaiheilta löytyi spiraalikoristeita, jotka on pujotettu kapeisiin nauhoihin. Nämä ovat luultavasti pään koristeita. Sääriä verhosivat vanutetusta kankaasta ommellut sukat, jotka oli kiinnitetty polven alta kapealla kirjavalla lautanauhalla. Vainajalla on todennäköisesti ollut jalassaan nahkakengät, mutta niistä oli jäänyt vain maatunut jälki maahan. Ennen arkun kannen sulkemista vainaja oli peitetty tummansinisellä villaviitalla, jonka kullanvärisissä spiraalikoristeissa vaihtelevat erilaiset ristiaiheet. Rinnan kohdalta löytynyt hopeasolki on mahdollisesti ollut viitan solki.
Kyseinen kokonaisuus edustaa aiemmin tuntematonta rautakauden ja keskiajan välivaihetta. Puvun spiraalien kehystämässä esiliinassa näkyy vanha rautakautinen perinne ja ristiaihein koristellusta viitasta huokuu ristiretkiajan henki. Näihin yhdistyneenä on nyt ensimmäisen kerran tavattu samasta haudasta aivan uudenlaisia, selvästi keskiajan muotia edustavia elementtejä, kuten leveähelmainen, useasta kapeasta kaistaleesta ommeltu mekko ja kangassukat. Perinteiseen rautakautiseen tyyliin kuuluisivat vartalon ympäri kiedottu ja olkapäiltä soljilla kiinnitetty vaippahame ja säärten ympärille kiedotut pitkät, kapeat kangaskaitaleet, säärisiteet.
Lähteet:
Paavali Juusten: Suomen piispainkronikka. Suomennos ja selitykset Simo Heininen. SKST 476. 1988
Ari-Pekka Palola: Rodolphus ja Folquinus. Kansallisbiografia
Ari-Pekka Palola: Rodolphus ja Folquinus. Kansallisbiografia
Ravattulan Ristimäen blogi 2.1.2019: Rautakauden ja keskiajan välivaiheesta: Ravattulan muinaispuku
VastaaPoistaDrang nach Osten eli työntyminen itään seurasi viikinkiretkien laantumista. Jo itä-Saksa ja Lyypekki oli itää ja slaavimantua. Sinne siis, ja myös jo kreivittäytyneiden skandinaavi-nyrkkisankareitten johdolla. Kohta Baltian rantoja seuraten, minkä ah kartanoromantiikan tupeeraamat alumnit tietävätkin. Sitten isäänikin vietiin itään, oliko vuodesta -41. Onneksi pääsi oikeitten saksalaisten suojiin itä-pohjoiseen sinne Kiestikinkiin ja Muurmanin radan varteen.
Selvisi hengissä ja missä lie seikkaillutkaan joukkosidontaluutnattina tai -kapteenina kun meikä syntyi 1945. Velimiehensä kaatui näissä pataljoonan lääkärin hommissa. Niistä tuli kai taitavin lääkäri-ikäluokka ikinä.
Keskiaikaan mars mars ! Barbarossa oli jonkun viikinkikeisarin lisänimi ja senhän Hitler otti oman itä-retkensä otsikoksi. Kun Rollo ja kumpp. asettuivat Normandiaan ja kohta hyppäsivät Englantiin ja toiset painuivat Elbelle ja yli, niin yhdet Svea tai Göötamaan isoiset matkivat.
Suomestakin voisi saada maata. Pomo otti EU-Vatikaanilta luvat ja tuulet ja lähti tutulle Suomenlahdelle. Mutta laski pysyvästi maihin kuokkamiehistönsä ja näytti autiota maannousema suistoa että "teidän mutta veroa vastaan". Siitä se läksi. Harvat Hämeen erämiehet ja kalamiehet heitettiin syvemmälle ja lappalaisten niskoille.
Alkoi kulttuuri. Aika yhtenäinen ruotsireunus kiersi Viipurista Tornioon ja paksuni. Ruotsi pani finskit liikkelle ja paikoin pitsireunus repeilikin kuten Porin ja Merikarvian kohdilla sopivasti Antti Ahlströmin suomettaa ja itsenäistää Fenno Skandiasta, tämä minun Suomeni oppikouluineen ja oliko yliopisto se pyöröovi talo Porthania jonka katiska ei ulos laskenut. Nyttemmin olen sentään hoksannut jamani Amazonin kirjojen ja ilmaisjakelulehtien kuten London Review of Books ja siellä John Lanchester kautta ja Adam Toozen.
Ymmärsin mitä swap on. Ei paljon mitään muuta kuin vaihto. Ja kauppaa siis. Uusinta onkin tummien sisäänmuutto ja ruotsalaisten ulos. Ilo irti tästäkin ja maut. Itiksen vilinässä eilen innostuin Puhokseen syömään. Että oli hyvää ruokaa, suurenmoisia perheitä ja minusta selvästi kotoisampaa kuin sverigesuomessa.
Alaluokalla on hyvä olla. Ensi perjantaina tulee ensi-iltaan Ken Loachin (ja Paul Lavertyn, kässäri-tutkija, silmin korvin ihmisvälien nuuskijainstrumentti-persoona), leffa siis, Sorry We Missed You. Kantsii pysytellä viikko hengissä.