tiistai 1. lokakuuta 2019

Popularisoinnissa on tärkeintä hätkähdyttävä kuva?

Jo mainitulla viime viikkoisella luennolla Viestinnän tutkimuksen perusteista koulutettujen journalistien ja sosiaalisen median yhteydessä joku opiskelijoista huomautti, että mediajutut poimitaan usein somesta. Luennoitsijan oli pakko myöntää moista tapahtuvan, mutta ei hätää, sillä journalistit osaavat kuratoida ja kontekstoida tuoden näin merkittävää lisäarvoa.

Otetaanpa tästä esimerkki. Samu Nyström jakoi avoimena FB-seinällään ja Twitterissä perjantaina kuvia vuonna 1871 julkaistusta kirjasta Aapinen eli puhekirjoitus-oppi saatteella "Perjantai! "Poika lyö koiraa kepillä", "Äiti lyö lasta vitsalla", "Sotamies ampuu miestä", "Mies ampuu itsensä", "Poika viskaa koiraa järveen" - Tällaista luonto- ja elämäsuhdetta koululaisille opetettiin vuonna 1871 julkaistussa Aapisessa. Kyllä oli kunnollista eikä lakkoiltu planeetan pelastamiseksi."

Twiitti on saanut (tähän hetkeen mennessä) 231 tykkäystä ja 53 uudelleentwiittausta. Se päätyi myös Hesarin toimittajan eteen. Nyströmin FB-päivityksistä näkyy, että toimittaja oli soittanut ensin hänelle ja Nyström oli ehdottanut haastateltavaksi Anu Lahtista, jonka puhelin oli soinut 9:30 sunnuntaiaamuna.

Kuten keskustelusta näkyy aapisiin erikoistunut tutkija olisi ollut Tuija Laine, jonka tämän vuoden julkaisuihin kuuluu niinkin relevantilta kuullostava artikkeli kuin "har-voin han-hi huu-taa": Aapinen tietokirjana ennen oppivelvollisuuslakia 1543-1920. Mutta ilmeisesti koulutetut journalistit ulkoistavat tiedonhankinnan haastateltaville. (Huomio, jonka olen tehnyt aiemminkin.) Nimenomaan Laineen tutkimusintressien takia Kansalliskirjasto on digitoinut ison joukon modernejakin aapisia. Mutta toimittaja ei pysähtynyt miettimään sitä, miksi kyseinen aapinen oli digitoitu.

Joku edellämainituista toimijoista oli sentään tajunnut, että aapinen oli tarkoitettu kuuroille, sillä tämä mainitaan Hesarin verkkosivulllaan sunnuntai-iltapäivällä julkaisemassa pitkässä artikkelissa ”Mies ampuu itseänsä” – 1800-luvulla suomea opetettiin tavalla, joka hämmästyttää jopa historian professoria. Pääosa siitä kuitenkin käsittelee aapisia yleisesti ja ajan ruumiillista kurituskäytäntöä.

Olin nähnyt Nyströmin päivitykset, mutta vasta Hesarin juttua lukiessani tuli mieleen, että onkohan kyseessä se sama aapinen, jonka kirjoittajasta julkaisin blogipätkän helmikuussa? Olihan se. Eli jutussa olisi voinut olla koulutetetun journalistin käsissä mukana myös oralismin tragedia kuurojen koulutuksessa ja naisten toimintamahdollisuudet 1800-luvun Suomessa. Mutta mitäpä niistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti