tiistai 15. lokakuuta 2019

Maria Grapen paluu

Aivan toista henkilöä hakien avasin viikonloppuna Pentti Paavolaisen Bergbom-biografian III:n osan ja tekstihaulla osuin kohtaan
Naisten osalta voisi pyrkiä vielä selvittämään, vaikuttiko ilmapiiriin Maria Grapen, tämän alkoholisoituvan vaatturin konkurssi 1881 ja siihen liittyvien ”skandalöösien asioiden”, kuten eräänlaisen ”tyttötalon” paljastuminen. 
Täh! Ylioppilaslakki-Grape? Paavolainen lupasi lisätietoja olevan aiemmassa osassa Arkadian arki, jonka tietenkin avasin seuraavaksi.

Selviää, että Grape kuului tiiviisti teatterimaailmapiireihin ja oli erityisesti näyttelijä Hedvig Charlotte Raan (myöh. Winterhjelm) ystävä. Tai Paavolaisen ilmaisuilla "pateettisesti rakastava" ja "palvova naisystävä". Raa on tietenkin Paavolaiselle kiinnostavampi toimija, mutta ohimennen mainitsee, että "Ollessaan 1870-luvulla liikeuransa huipulla Grape vietti vuosittain lomaansa Carlsbadissa, Böömissä tehden myös hankintojaan Saksasta. Hän ei tavallisesti palannut ennen lokakuuta." (s. 75)

Paavolainen ei ole edes lukenut tavanomaisia Grape-biografioita, vaan väittää, että "Grape oli pohjoissuomalaiselta maaseudulta ponnistanutta, vähän koulua käynyttä ja köyhänä aloittanutta käsityöläisporvaristoa, johon puheosaston näyttelijät omien taustojensa takia saattoivat assosioitua. " (s. 155) Maria Grapehan oli kotoisin Ruotsin puolelta.

Mutta Paavolainen on lukenut huolellisesti kirjeitä, joista voisi irrota jollekin tutkijalle muutakin kuin teatteria, jonka historia ei minua kiinnosta. Mutta todettakoon, että Grape majoitti Ida Aalbergin tämän ensimmäisenä talvena (s. 244) ja myöhemminkin eli aika paljon tietoa minulta jäi löytämättä. Paavolaisesta jatkotutkimusta kaipaisi se "Millaisia muita tiiviitä naisten välisiä suhteita teatterin ympärillä vallitsi, esimerkiksi vaatturi Maria Grapen ja hänen naispiiriinsä kesken" (s. 309).

Vuonna 1880 Grapen liiketoiminta ei enää kannattanut entiseen tapaan, hän vaikutti alkoholisoituneelta ja "Kirjeissä esiintyi jo kommentteja Maria Grapen ”huonosta vaikutuksesta nuoriin naisiin.” Grapen piirin lesboudesta ei ole suoria mainintoja hänen omissa kirjeissään, muualla tosin viitataan ”surkeaan virheeseen” tai ”pahoihin himoihin”." (s. 344, 357)

Omassa koosteessani oli tieto konkurssista vuonna 1886, mutta "Maria Grape jätti konkurssihakemuksen raastuvanoikeudelle 19.9.1881, mikä oli seuraavina päivinä lehdissä" (s. 395). Eikö osunut sanomalehtihakuihini? Pelkällä sukunimellä ainakin löytyy, ehkä olen työekonomisesti hakenut etunimen kera.

Skandalöösi juttu seurasi konkurssia:
Kaupungin fennomaanirouvien kannalta oli mahdoton ajatus, että heidän arvokkaimman kulttuurilaitoksensa ”kallisarvoisin helmi”, Ida Aalberg asuisi enää Maria Grapen luona. Grape oli konkurssinsa takia sitä paitsi muuttanut jo pienempiin asuntoihin. Vararikon lisäksi rouvasväki syytti tätä jopa parituksesta, joku Grapen luona asuvista monista neideistä oli seisoskellut liikkeen portaalla keskustelemassa herrojen kanssa. (s. 399)
Paavolaisen mukaan "Konkurssinsa (1881) jälkeen Grape eli vaikeissa oloissa siirtyen lopulta maaseudulle." (s. 577) ja tämä stemmaa omaan esitykseeni. Seuraavaksi pitäisi hakea käsiin Helmi Krohnin kirja Hedvig Charlotte Winterhjelm ihmisenä ja taiteilijana...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti