Arjalaiset keskuudessamme

Maanantai-iltana pidettiin Tiedekulmassa kolmen tunnin tauoton tykitys Euroopan esihistoriasta ja informaatiotiheys lyhenteineen oli niin suuri, etten omaksunut kuin murto-osan. Esityksiä striimattiin ja jos tulevat tallenteina verkkoon, linkitän myöhemmin.

Tilaisuuden avasi äskettäin Helsingin yliopistossa arkeologian professorina aloittanut Volker Heyd, joka vetää jamna-migraatiota tutkivaa projektia. Yliopiston tiedote suomeksi ei selvennä miksi hän on tullut Suomeen, jossa jamnojen vaikutus on eurooppalaisista alueista vähäisin. Esityksessään hän m.m. Etelä-Saksassa tutkimiensa hautaryhmien perusteella selitti jamnojen pitkien, vaaleiden ja väkivaltaisten miesten tuoneen ja luoneen eurooppalaisen yhteiskuntakulttuurin pohjan noin 5000 vuotta sitten syrjäyttäen aiemman täysin.

Kun myöhemmin todettiin osan jamnoista lähteneen Mustan- ja Kaspianmeren pohjoispuolelta lännen sijaan itään nyky-Iranin ja Intian alueelle, jossa ihmiset identifioituivat myöhemmin arjalaisiksi, heräsi kysymys, että miksiköhän tutkijat eivät ole kierrättäneet 1800-luvulla protoindoeurooppalaisiin yhdistettyä nimeä uudelleen? Eikö olisi nykysuomalaisiin vetoavampaa kertoa saksalaisen professorin Helsingin yliopistossa tutkivan arjalaisen rodun juuria ja sen Euroopan valloitusta?

Päivi Onkamon esityksessä perusasiat Euroopan DNA:sta olivat kuten ne vuosi sitten sain (melkein) päähäni. Lisäjuonteena yritin nyt Pohjolasta omaksua sen, että jääkauden viime vaiheessa Norjan rannikolle saapui sekä etelästä läntisiä metsästäjä-keräilijöitä että pohjoisesta itäisiä, jotka olivat niin läheisissä tekemisissä, että geeninsä sekoittuivat. (Ruotsin esihistoriasta on muuten Suomessakin katsottavissa laadukas kaksiosainen tv-ohjelma De första svenskarna, jossa selitetään geenejäkin.)

Riho Grünthal oli ahtanut kielitieteelliseen esitykseensä niin paljon asiaa, että kynäni ei pysynyt perässä. Käsittääkseni kertoi, että ennen indoeurooppalaisten ja suomalais-ugrilaisten kielten saapumista, Euroopassa puhuttujen kielten laadusta ja määrästä on vaikea sanoa mitään. Ne ovat jättäneet joitakin jäänteitä nykykieliin ja saamen kielissä näitä on yli 400. Itämerensuomalaisilla kielillä oli saamen kieliä enemmän kontakteja germaanisiin kieliin. Ilmeisesti sanalainoista on päätelty myös se, että germaanisten ja balttilaisten kielten piti olla Itämeren rannoilla ennen itämerensuomalaisten kielten puhujia. Edellisten tulo (kai arkeologisesti) on päätelty tapahtuneen viimeistään 2000 vuotta sitten.

Viimeisenä puhui amerikkalainen vieras David Anthony, jota olikin kannattanut odottaa. Ensinnäkin erinomainen esiintyjä ja toisekseen hän on kirjan The Horse, The Wheel, The Language -kirjoittaja! Vau!

Anthony selitti jamnojen geneettistä historiaa, mutta puolsi toisen tutkijan ajatusta, että kyseessä voi olla paremminkin uskonto kuin kansa. Yhdistävä tekijä, kun on kotieläimet ja hevoset hauta-antimina. (Sekä kieli?) Vähintäänkin porukka on valmis muuntumaan kulttuurisesti eli esimerkiksi saavuttuaan Karpaattien pohjoispuolelle tarttuivat vasarakirveisiin ja tulivat aikanaan Länsi-Suomeenkin. Tätähän kelasin Wienin arkeologisten kokoelmien äärellä.

Wienistä tuli mieleen myös näyttely sodan arkeologiasta, jossa vasarakirveen heiluttajat olivat komeasti visualisoituna. Anthony selitti sotaisaa kulttuuria paimentolaisuudella, joka vaatii eläimien eli omaisuuden aktiivista suojelua. Tätä en muista aiemmin kuulleeni ja olen yhdistänyt totisen väkivallan alun maanviljelyyn.

Yleisökeskustelussa käytiin läpi sitä, mikä on tutkimuksessa ja tuloksissa uutta. Indoeurooppalainen kieli on jäljitetty jo 1800-luvulla. Tutkimusta 1900-luvulla Anthonyn mukaan hidasti se, että Marija Gimbutasin osittain myöhemmin vahvistuneissa tuloksissa oli merkittäviä puutteita, jonka takia ne jätettiin huomiotta. (Mieleen tulee, että huomiotta jättämiseen voi olla toinenkin syy.) DNA ja luonnontieteelliset menetelmät arkeologiassa ovat tuoneet 2000-luvulla merkittävää tarkennusta ja ymmärrystä väestöjen liikkumisesta, sukulaisuussuhtesta sekä ravinnosta.

Kuvat kirjasta Ridpath's history of the world; being an account of the ethnic origin, primitive estate, early migrations, social conditions and present promise of the principal families of men (1897)