sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Hirmumyrsky Samoalla 130 vuotta sitten

Samoan saarilla osattiin maaliskuussa 1889 odottaa myrskyä ja paikalliset toimivat tämän mukaisesti. Mutta satamassa olleet isot sotalaivat eivät arvovaltasyistä siirtyneet, sillä saarien hallinnasta oli käynnissä kiista Saksan, Yhdysvaltojen ja Britannian välillä.

Kun syklooni osui satamaan 15.-16. maaliskuuta se tuhosi kuusi sotalaivaa ja kuusi kauppa-alusta. Kuolleita oli satoja. 

Tämä käytännöllisesti katsoen toisella puolella maapalloa tapahtunut onnettomuus tuli suomalaisille tiedoksi parissa pikku-uutisessa, jotka oli lähetetty Lontoosta ja Berliinistä 30.3. ja julkaistiin Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä kaksi päivää myöhemmin.

Myöhemmin esimerkiksi Savonlinna näki tarpeelliseksi 18.4. julkaista parin palstan mittaisen yksityiskohtaisen selostuksen saksalaisten näkökulmasta.

Mutta vasta huhtikuun lopussa selvisi, että "Siinä kamalassa haaksirikossa, joka 16 p. viime maalisk. tapahtui Samoan luona, kertoo Ö. F. hukkuneen kaksi suomalaistakin, Magnus Eriksonin ja H. P. Stålmanin, molemmat kotoisin Turun seuduilta. Muuan Uuraan asukas [alkup. Trångsundsbo], joka myöskin oli läsnä samassa tapaturmassa amerikalaisella lippulaivalla „Trentonilla", lienee pelastunut."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti