Iällä kastetut ja kastamattomaksi kutsuttu Vänttinen

1) Jokin aika sitten otin esiin varhaisia juutalaisten kasteita Suomessa, mutta en tuolloin lukenut Wikipedian sivua Suomen juutalaiset. Siinä mainitaan 1700-luvulta Turun akatemiassa kieltä opettanut Kristian Petter Löwe ja myöhemmin akatemiassa opiskellutkin Fredrik Anton Meyer, jonka veli oli blogitekstissäni. Löwe jakoi pian matkaansa Uppsalaan. Meyer ilmeisesti kastettiin Tukholmassa eikä täten olisikaan kuulunut tekstiini. Kastettiinko Wikipedian tuntema Venäjältä (tuolloin Venäjään kuuluneeseen Haminaan) vuonna 1799 saapunut Jacob Weikaim luterilaiseksi ta ortodoksiksi? Selviäisi todennäköisesti Piia Einosen artikkelista Genoksessa 4/2015, mutta laiskuuksissani en ole tätä tarkistanut.

2) Osin kastamattomana Suomessa elänyt ryhmä olivat romanit, kuten olen kastamattomien lasten yhteydessä todennut. Romanien kastaminen oli niin merkillistä, että sellainen noteerattiin uutisena Ruotsissa asti, kuten Isoakyröä ruotsalaisista lehdistä haavoidessani huomasin. Post- Och Inrikes Tidningar 26.5.1855:

Vaikka palmusunnuntai osui aprillipäivään, uutinen oli totta. Sylivauvoja vanhempien kasteet näyttävät kirkonkirjoissa tältä:

Aivan tavalliset etunimet Adolf ja Wilhelmiina ovat kasteessa muuttuneet Hermaniksi ja Mariaksi. Nanguroshin kohdalla pidin nimenmuutosta "normaalina", kun alkuperäinen ei ollut eurooppalainen, mutta näköjään nimenmuutosta pidettiin kasteen osana.

3) Kastamaton ei siis ollut nimetön, kuten seuraavasta Savonlinnassa 23.8.1879 julkaistusta muistelmasta näkyy.

Vaaluvirran rannalla Heinävedellä on Ryöskänkallio, jossa löytyy luola. Tämä vuoressa oleva ontto paikka on noin 4 syltä pitkä ja 2 syltä leveä; vähä enempi kuin puolet luolan pituudesta on korkeampi, vaan muu osa matalampaa. Jyrkässä sisäseinässä löytyy vieläkin punaisia viiruja, joita sanotaan Ryöskän aikoinaan siihen punaliidulla kirjoittaneen. Nykyään ei enää voi saada selkoa, mitä riiputukset merkitsevät, vaan että ne todella ovat ihmiskäden tekemät eivätkä luonnon valmistamat, näyttäytyisi siitä, koska kostea sormi koskettaessa niistä värjäytyy.

Sanotussa luolassa piti vuoden 1800 tienoilla asentoansa Ryöskä Vänttinen, joka oli erittäin kookas (jättiläinen) ynnä väkevä mies. (Ryöskäksi sanotaan vieläkin semmoista ihmistä, joka ryöstämällä toiselta jotakin ottaa ja itsevaltaisia töitä harjoittaa.) Koska hän sen lisäksi oli ristimätön (kastamaton), oli hän puoli piru ja puoli ihminen, siis myöskin paholaisen kynsissä ja hänen suojeluksessaan. Tämän pimeyden hengen avulla hän harjoitti läheisiä ja kaukaisia kohtaan kaikenlaista pahuutta ja ilkivaltaa. Muutamia näistä olen saanut muistiin pannuiksi. 

Kerrankin hän souti Rantasalmelle Vaahersalon puolelle ja ryösti (ryöskäsi) eräästä talosta viisikesäisen härän. Pani sen sitte venheesensä ja läksi soutamaan luolaansa päin. Useampia miehiä rupesi silloin nelihankaisella venheellä rosvoa takaa ajamaan. Vänttinen souti ehkä Oravinkannasta kohti. Perästä ajajat luulivat hänet vihdoinkin tapaavansa, koska heidän mielestään Vänttisen oli kannaksella tarttuminen härän sarviin ja taluttaminen toiselle rannalle ja sitte vietävä venhe samaa tietä. Vaan ilonsa oli lyhyt, kun Ryöskä-Vänttinen rannalle saavuttuansa tarttui venheen kokkaan sanoen: "ynnä yhteen väkeen" (Tästä lauseesta luullaan hänen voimansa enentyneen) ja veti niin venheensä härkineen päivineen helposti toiselle puolelle. Niin hän perästä ajajain saavuttamatta pääsi pakoon luolaansa.

Ryöskä Vänttisellä oli myös tapana väkisen viedä vaimoväkeä luolaansa. Senvuoksi souti hän tavan takan kirkkovenheitä vastaan ja kun jossakussa näki hyvän näköisen tytön, koppasi sen armotta ja vastarinnasta huolimatta omaan venheeseensä ynnä vei asuntoonsa. Toi sitte aina tytön matkan varalle, josta omaisensa saivat hänet noutaa pois.

Koska Vänttinen suuren voimansa nojassa teki paljon pahaa, ryösti karjaa y. m. täytyi häntä "luusia" (eli lahjoa) viemällä hänelle lihaa sekä kaikenlaista muutakin ruoka-ainetta. Eipä sille talollekaan hyvää seurannut, joka hänet unhoitti kutsua pitoihinsa. Senvuoksi oli täytymys pitää ryöskää kunniavieraana häissä, ristiäisissä y. m. Päästäkseen mokomasta veronmaksusta, koetti moni häntä salaa ampua, milloin lyijy- tahi tina- milloin taas vaskiluodilla. Vaan ei mikään Vänttiseen pystynyt.

Kerrankin taas oli suuremmat pidot Vaalumäellä Lyytikäisen talossa. Vänttinen kutsuttiin näihinkin. Juhlapöytään asettuessa hän istuutui "niinkuin ryöskä ainakin" pöydän päähän. Vasta puolinen pää pöydästä oli tyhjä. Kun Vänttinen tämän keksi, kysyi hän syytä siihen. "Se on teidän kunniaksenne jätetty tyhjäksi", vastattiin hänelle. Vaan seinän läpi, juuri hänen selkänsä kohdalle oli kaivettu pyssyn mentävä kolo. Kun siis parastaikaa ruokailtiin, paukahti pyssy ja hopealuoti, jonka tappamisvoimaa tällä kertaa koeteltiin, lensi Vänttisen selän läpi. Hän oitis hyppäsi ylös, kaatoi vauhdissaan ruokapöydän ja koetteli rientää ovea kohti, vaan heittikin henkensä kynnyksen lähelle.

Toisen kertomuksen mukaan ryöskä, kun häntä oli ammuttu, hyppäsi lakeisreikään (kemuhuoneena oli savutupa) ja katosi ilmaan näkymättömiin.

Tarinaperinteestä, johon Vänttistä useammin liitetään sukunimi Konttinen, on Jouko Hautala kirjoittanut Kalevalaseuran vuosikirjassa 23-24. Tiivistelmän tapainen Suomen luonnon verkkosivulla.