Lähes oitis huomattuani Wienin museoiden joulun aukiolot huomasin myös kulttuurihistoriallisen museon Bruegel-näyttelyn, joka sinetöi matkakohteen valinnan. Bruegel vanhemman töitä ei yleensä lainata, joten siinä mielessä mainoksen lause ainutkertaisuudesta on pätevä. Mutta sattuneesta syystä päädyin ostamaan museon vuosikortin, jolla hinkkasin näyttelyn kertaalleen kolmessa tunnissa ja myöhemmin kolme kertaa pikaisempana kertauksena.
Taiteilijan tuotannosta sain aiempaa paremman kokonaiskäsityksen ja erityisesti hyveiden painokuvasarjasta uusia lemppareita.
Bruegelin kuvathan ovat lähteitä 1500-luvun puolivälin kulttuuriin, mukaan lukien aineellinen sellainen, kuten loppusyksyn avoimen yliopiston kurssissakin todettiin. Kurssin suorittamiseksi kirjoitin vertailevan esseen kirjallisten ja arkeologisten lähteiden antamasta kuvata aineellisesta kulttuurista. Näyttelyssä puolestaan muutamat vitriinit, joissa oli esimerkkejä teoksien esineistä, kertoivat siitä, kuinka kalpea on esineiden anti taiteeseen verrattuna. Esimerkiksi oli kyllä löydetty jopa pyhiinvaellusmerkki, joka yhdellä hahmolla oli hatussaan.
Ekalla kerralla käyttämäni ääniopas kertoi itse teosten aineellisuudesta. Se oli tekoprosessin puolelta näytillä myös näyttelyssä, mutta vain kuuntelulla selvisi, että lähes kaikki teokset ovat valmistumisen jälkeen kokeneet konkreettisen muodonmuutoksen, kun niistä on sahattu jostain syystä reunoja pois. Lisäksi on sensuroitu kuva-aiheita eivätkä värit tietenkään enää ole täsmälleen samat kuin 500 vuotta sitten.
Aineellisen kulttuurin esittämiseen otti museossa toisaalla kantaa Wes Anderssonin ja Juman Maloufin kuratoima näyttely. Taiteilijat olivat valinneet esineitä ja tauluja mielensä mukaan. Monet näistä on tuotu museon kokoelmiin aikana, jolloin se muistutti kuriositeettikabinettia, jota taiteilijat tavallaan tavoittelivat.
Kahdeksanosaisessa näyttelyssä oli yksi osio värin mukaan (vihreä),
yksi käyttötarkoituksen (kotelot),
yksi koon (miniatyyrit),
yksi materiaalin (puu) ja kaksi aiheen (eläimet, lapset).
Kahden taideosion logiikkaa en tavoittanut. Ilman ääniopasta en ehkä olisi ymmärtänyt muitakaan. Tuli mieleen Kansallismuseon designnäyttely, mutta tässä oli menty paljon pidemmälle ja vetonaulana oli kuuluisan elokuvaohjaajan nimi. Niukat esinetiedot olivat erillisessä vihkosessa.
Ainoa ahaa-elämykseni oli puuosiossa kahden oikeanpuoleisen pikkupatsaan rinnastus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti